Miksi

tänne roudataan pakolaisia vaikka ei ole töitä tarjolla edes suomalaisille?

On kuulema suunnitteilla, että viisisataa syyrilaista tulisi tänne sotaa pakoon ja varmaa on jo nyt että he eivät lähde täältä pois vaikka sisällissota heidän maassaan loppuisikin prkl.
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

etkö sinä tajua....muualta tuodaan viinattomia ihmisiä jotta Suomen asukaskantaa saataisiin siltäosin terveyhdytettyä.

Äänestä

Eihän heitä tänne töihin haetakaan, vaan sodalta suojaan. Onhan siinä vähän ironiaa sikäli, että omassa maassa saa kuolla vaikka nälkään jos ei tuloja ole. Sossukaan ei kaikkia jaksa elättää, mutta toisissa maissa oikein asein käydään omaa kansaa vastaan.

Tietyllä tavoin ymmärrän purnaamisen, kun oman maan asukkaissakin on niitä joita auttaa pitäisi. Tässä kohtaa varmaan toimii paljon hoettu latteus, kaikki on suhteellista.

En tiiä niin. Pitäiskö kuitenkin koittaa takoa järkeä päähän kunkin maan kansaoille, ettei se saatana sotiminen keenekään elämää siellä maassa mitenkään helpota tai auta. Vituttaa vaan raskaammin, kun koko ajan saa olla varuillaan ja pahalla päällä. Ei ne sotaiset tollot sitä osaa itse ajatella. Liian vaikeeta joidenkin aivoille.

Äänestä
  • No helkkari taas tuli niitä kirjotusvirheitä. No ei ollu yllätys varmaan ei.

    Äänestä

Kyllä Suomeen mahtuu yks 500. Sijoitetaan vaikka Lappiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myymälän Johtaja kirjoitti:

tänne roudataan pakolaisia vaikka ei ole töitä tarjolla edes suomalaisille?

On kuulema suunnitteilla, että viisisataa syyrilaista tulisi tänne sotaa pakoon ja varmaa on jo nyt että he eivät lähde täältä pois vaikka sisällissota heidän maassaan loppuisikin prkl.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu