Yli 20 vuotta saman miehen kanssa. Rakkaus on siteenä lapsissamme, mutta muuten en enää tunne häntä. Olen surullinen, en halua tuhota lastemme elämää, heidän voimalla jaksan tehdä ja yrittää.
Mies on muuttunut itsekeskeiseksi, nuorimman lapsen kanssa menee harrastusmenoille, käy töissä. Perheen yhteisenä tavoitteena on ollut matka, matka jonne vanhin lapsemme ei ole halukas lähtemään, nuorempi odottaa kovasti matkaa.
Minä kuljen mukana, en edes tiedä miksi... Haluaisin että miehellä olisi edes piirun verran kunnianhimoa, draivia koettaa löytää potkua elämään. Hän vetää omaan elämäänsä nuoremman lapsen ja saa hänet puolustamaan itseään.
Seksuaalisuutta ei ole ollut enää vuosiin, inhottaa että on viitsinyt lihottaa itsensä epämiellyttävän näköiseksi. Jos huomautan hänelle kiloista, tokaisee "katsele vaan omia kilojasi". Silti mietin sitä rakkautemme hiillosta, jotenkin antaa ja elää. Antaa tilaa toiselle elää. Pelkään hänen jäämistään muutaman vuoden päästä eläkkeelle, tuo käpertyneisyys omaan itseen ja itsesääliin ärsyttää minua todella. Ihminen ei osaa lähteä ulos maailmaan. Minä koetan liikkua, harrastaa, tavata ystäviä.. pelkään tulevaa, kotonako aina peräkamarin mies vastassa, kun tulen töistä kotiin.
Kolahtaako tämä, onko kenelläkään samanlaista?
Mies on muuttunut itsekeskeiseksi, nuorimman lapsen kanssa menee harrastusmenoille, käy töissä. Perheen yhteisenä tavoitteena on ollut matka, matka jonne vanhin lapsemme ei ole halukas lähtemään, nuorempi odottaa kovasti matkaa.
Minä kuljen mukana, en edes tiedä miksi... Haluaisin että miehellä olisi edes piirun verran kunnianhimoa, draivia koettaa löytää potkua elämään. Hän vetää omaan elämäänsä nuoremman lapsen ja saa hänet puolustamaan itseään.
Seksuaalisuutta ei ole ollut enää vuosiin, inhottaa että on viitsinyt lihottaa itsensä epämiellyttävän näköiseksi. Jos huomautan hänelle kiloista, tokaisee "katsele vaan omia kilojasi". Silti mietin sitä rakkautemme hiillosta, jotenkin antaa ja elää. Antaa tilaa toiselle elää. Pelkään hänen jäämistään muutaman vuoden päästä eläkkeelle, tuo käpertyneisyys omaan itseen ja itsesääliin ärsyttää minua todella. Ihminen ei osaa lähteä ulos maailmaan. Minä koetan liikkua, harrastaa, tavata ystäviä.. pelkään tulevaa, kotonako aina peräkamarin mies vastassa, kun tulen töistä kotiin.
Kolahtaako tämä, onko kenelläkään samanlaista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
pitkässä liitossa kannattaa ottaa toinen huomioon. jos on tullut joitakin kiloja voitte yhdessä alkaa harrastamaan liikuntaa. seksielämäkin paranee kun kilot vähenee.
miksette valitse matkakohdetta jonne kaikki haluavat? siellä sitten joku yhteinen mukava ilta vaan miehesi kanssa.
elämästä ja miehestä pitää osata nauttia. näytä se hänelle.
Etkö sinä osaa lukea vai eikö ymmärrys yllä?
Mies käy töissä, kuskaa lasta harrastusmenoihin. Mies on lihonut, ja mielestäsi epämiellyttävän näköinen.
Et tarkemmin selitä, mitä tarkoittaa käytännössä, että mies vetää omaan elämäänsä lapsen ja saa puolustamaan itseään.
Siis lapsen puolustamaan itseään vai isäänsä?
Miksi he joutuvat puolustamaan, ja ketä vastaan? Mitä on tapahtunut, että tulee puolustamisen tarve?
Jokin mättää. Et huomaa, että oma negatiivisuutesi myös vaikuttaa koko perheen ilmapiiriin.
Sääliksi käy lapsia. Mutta ei sinua eikä miestäsi, koska olette aikuisia ja voisitte tehdä tilanteelle jotain. Siis molemmat.
Valitat, että miehen pitäisi saada draivia ja mennä ulos maailmaan. So? Hän on perheenisä. Jotkut olisivat peräti onnellisia kotona viihtyvästä miehestä, koska miehen draivi on ajaa heidät hulluuden partaalle.
Draivi ja maailmassa riekkuaminen eivät sinänsä tuo välttämättä positiivisia juttuja mukanaan.
Ihan kiva juttu, että koetat liikkua ja harrastaa ja tavata ystäviä. Me ihmiset vaan ei olla samoista asioista ja samanlaisesta elämäntavoista innostuneita.
Miehesi voi olla masentunut ja tarvita myönteistä rohkaisua ja hyväksyntää.
Rakkauden draivi ei synny vaatimalla. Rakkautta pitää omalta osaltaan rakentaa. Toisen moittimisella ja itsekehulla rakkaus lässähtää kasaan.
Kun olet noin viisas, niin kerropa, miten kehutaan, mistä saadaan voima ja viitseliäisyys toisen kehumiselle, jos itse saa vain haukkumista, nälvimistä, arvostelua ja alistamista?
Ns. parisuherakkautta ei voi rakentaa yksin, siihen tarvitaan kaksi eikä em. kuulosta rakkaudelta.
Sitähän minä tässä kirjoitin, että toisen moittimisella ei rakkautta synny. Enkö kirjoittanutkin?
Nimenomaan sitä ei rakenneta yksin, VAAN kaksin.
Ilmaisin epäselvästi, kun et oivaltanut sitä kirjoitukseni ytimenä.
Käsitin aloittajan viestistä, että mies ei suinkaan moiti vaimoaan, mutta vaimo moittii miestään lihavuudesta ym. draivin puutteesta ja sentähden rakkauden kuivumisesta. Mies on puolustuskannalla.
Nälvimiseen ei luonnollisesti kukaan vastaa kiitoksella ja rakkaudella, ja siinäpä se onkin... sitä saa mitä tilaa, siis asianomainen nälvijä.
Olen ollut avoliitossa myös kohta 20 v. Tutulta kuulostaa. Kun saisi voimia ottaa asiat esille rakentavaan sävyyn. Että omat tunteet on kadonneet jonnekkin. Onko elämä sitä että kärvistellään huonossa suhteessa tekemättä mitään loppuun asti ja ollaan hurjan katkeria sitten vanhempana???
Meillä mies on tällä hetkellä hieman hukassa,lapset ovat sen verran isoja, että ovat omien kavereiden kanssa mieluummin. Olemme kohta kahden, eikä meillä ole mitään yhteistä. Se pelottaa minuakin.
Mihin ne tunteet katoaa...
"Onko elämä sitä että kärvistellään huonossa suhteessa tekemättä mitään loppuun asti ja ollaan hurjan katkeria sitten vanhempana???"
On. Tämän äitisikin varmaan sinulle aikoinaan opetti, mutta kieltäydyit uskomasta.