Elopin palkkio 18,8 miljoonaa euroa, Nokia-myynnin

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/09/19/elop-saa-188-miljoonaa-jos-nokian-puhelimet-myydaan/201313112/170



Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop saa 18,8 miljoonaa euroa bonuksia ja osakepohjaisia palkkioita Nokian puhelinyksikön myynnin toteutuessa.


Taloussanomat

19.9.2013 17:44


Osakepalkkioiden arvo on noin 14,6 miljoonaa euroa. Se on arvioitu syyskuun kuudennen päivän osakekurssin mukaan. Lisäksi Elop saa palkkaa ja muita palkkioita 4,2 miljoonaa euroa. Microsoft maksaa Elopin palkkiosta 70 prosenttia ja Nokia 30 prosenttia
1094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pitäähän ton p-skamahan jotenki tulla pärjänneeksi

Äänestä

Ammattilaiset naapurimaasta ois hoitaneet miljoonalla ja hyvin.

Äänestä

Myyräntyöstä palkitaan hyvin.

Äänestä

Suomessa on kokonaan sensuroitu Ollilan osuus Nokiaan myyntiin. Elop on Ollilan mies.

Äänestä

tässä näkyy nykymenon järjettömyys.

Äänestä
  • ollila sai palkkio duunin shellistä

    Äänestä

kun osakkeen omistajat eivät suostuisi myyntiin ja efloppi saisi potkut. Niillähän olisi android-puhelin valmiina.

Äänestä

ollilaa haastateltiin ylessä kun nokia julisti microsoft-diilin.
"olisi ollut ottajia" "paras tarjous" "googlen kanssa neuvoteltiin (android).

missä on ollila nyt? miksi nokialta sai potkut jos esim ehdotti alihankkijaa ja puoliso alihankkijalla töissä tai muuten tosi tarkkaa sisäisesti?

miksi ollilalta ja eräältä historialliselta suvulta joka omistaa miljardien omaisuuden- keskustalleen löytyneen tili (Helsingin Sanomat) suomen ulkoa.

Kaksinaamaista touhua eikä tallaajaa lämmitä.

Äänestä

Ja nokian hallitus saa muutaman prosentin palkkion kauppasummasta.

Parikin prosenttia miljardista on aika kiva tienesti ... ei tartte töitä miettiä pariin vuoteen ...

Äänestä
  • Ei Nokian edellisillä johtajille tuollaisia sopimuksia ollut, vaan puolta pienemmät.

    Euroopan parhaaksi yritykseksi mainitsi joku TV- ssä Nokian.

    Elop ajoi sen muutamassa vuodessa alas. Haukkui julkisuudessa oman firmansa Symbianin,
    no eihän sitä sitten kukaan ostanut enää. Se oli sitten menoa.
    Kun Elop halusi sen Microsoftin Windowsin tilalle,
    ja se sitten vaihdettiin. Ei Nokia siitä enää noussut.

    ###

    Suomen porhoilla on mopo karannut.
    Vallalla on moraalin perikato, sulle mulle suhmurointi, järjettömät palkitsemiset, veronkierto.

    Eivät osaa edes hävetä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjestelypalkkio kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/09/19/elop-saa-188-miljoonaa-jos-nokian-puhelimet-myydaan/201313112/170



Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop saa 18,8 miljoonaa euroa bonuksia ja osakepohjaisia palkkioita Nokian puhelinyksikön myynnin toteutuessa.


Taloussanomat

19.9.2013 17:44


Osakepalkkioiden arvo on noin 14,6 miljoonaa euroa. Se on arvioitu syyskuun kuudennen päivän osakekurssin mukaan. Lisäksi Elop saa palkkaa ja muita palkkioita 4,2 miljoonaa euroa. Microsoft maksaa Elopin palkkiosta 70 prosenttia ja Nokia 30 prosenttia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu