Oharit treffeillä

Onko teidän kohdallenne sattunut ohareita treffien suhteen, eli olette menneet paikalle ja ketään ei ole näkynyt, tai sitten niin että ihan viime tipassa perutaan koko tapaaminen ja vedotaan siihen, että ei kiinnostakaan. Miehet tekevät tätä, mutta kertokaas miehet että tekeekö naisetkin tätä?

Toki kaikkien mielipiteet :) Miten ootte toipuneet tommosseesta. Ensin on kova odotus ja sitten pettyy pahemman kerran vastakkaiseen sukupuoleen.
92025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Toki naisetkin tekevät tuota.. itselleni kävi aikanaan noin, neitokainen ei koskaan saapunut paikalle, ja siis nimenomaan ensitreffeille. Kun kirjoitin hänelle ohareiden jälkeen uudestaan kysyäkseni että missä vika, niin vastasi kuitenkin ja kertoi että oli ollut jo kävelemässä paikalle, mutta saanut matkalla hillittömän paniikkikohtauksen, että ei vain pysty kohtaamaan minua. Eikä siis koskaan selviytynyt paikalle.. tässä tapauksessa olimme kirjoitelleet jonkin aikaa etukäteen, eikä minulla varsinaisesti ollut syytä epäillä etteikö näin olisi todellakin käynyt

Sovimme sitten uudet treffit noin viikon päähän, ja tällä kertaa hän saapui sovitusti. Ja oli sellainen kuin olin epäillytkin, kiva tyyppi mutta en sitten kuitenkaan mitenkään varauksettomasti innostunut (eikä siis johtunut noista ensitreffien ohareista tai paniikkihäiriö ongelmasta), eli mitään suhdetta ei koskaan tullut..

Äänestä

Mulle on 3 kertaa peruttu viime tipalla ja kerran oharoitu sillai että se tyyppi kävi itse paikan päällä. Ja olen vielä hyvännäkönen, hyväkroppainen nainen. Että en tiedä sitten missä vika

Äänestä
  • oliko ohariukko 60 , korkeasti kouluttautunut, eläkkeellä jne, vaaleanharmaat hiukset?

    Äänestä

Ei ole. (kop kop puuta).

Mutta olen kuullut, että näin käy. Itselleni on sattunut pari aika kamalaa (lue: juopunutta/sekopäistäkin) kohdalle, mutta silti olen ne kahvit heidän kanssa juonut. Kuuluu hyviin tapoihin.

Äänestä

Netissä tavattujen (suomi24 treffit ja sokkotreffichat) miesten kanssa käyty noin 25 kertaa kahvilla/treffeillä tässä useamman vuoden aikana kylläkin. Yksiäkään ohareita ei ole tullut kohdalle. Eikä yhdelläkään ole ollut ikä tai pituuskaan tuulesta temmattu...ainkaan niin paljoa, että olisin huomannut :)
Mutta kuullut olen minäkin ja ihan läheisiltäkin ihmisiltä, että ohareita on sattunun kohdalle.

Äänestä

Ei yksiäkään oikeita ohareita tullut koettua mutta sitä oli-kivaa-nähdään-uudestaan feidaamista valitettavasti muutamankin kerran. Noh, eipä itselläkään ollut noihin suuria tunteita mutta ihan mukavia treffejä ne oli kai molemmista ja itse olisin voinut katsoa homman vielä uudestaan.

Äänestä

Okei mä voin olla katkera akka mutta mulla meni usko miehiin kyllä koska ne kerta toisensa jälkeen oharoi. Joko peruu viime hetkellä tai sopii treffit -> ei tuu paikalle.

On ihan v*tun persee**t'ä

Vilwa: Olen kanssasi samaa mieltä, että hyviin tapoihin kuuluu juoda kahvi/teekupponen vaikka ois kuinka "sekopää". Ihmisiähän hekin ovat.

Miehillä ei ole tätä empatian kykytunnetta mitä naisilla on.

Äänestä

Päätin nyt n. reilun vuoden kuluttua taas kokeilla tätä nettideittailua. Kolmen naisen kanssa olen sopinut tapaamisen, kaksi teki oharit. Ei siis kovin hyvä onnistumisprosentti, jos yksi kolmesta on saapunut paikalle. Otos tosin on pieni.

Ehkä välinpitämättömyys on nyt jonkinlaista muotia naisten keskuudessa näillä leveyspiireillä? Toisaalta naisten kysyntä on täällä virtuaalimaailmassa kuten oikeassa elämässäkin niin suurta, ettei heidän edes tarvitse olla tällaisissa asioissa luottamuksen arvoisia. Jos ei vaan kiinnosta sovittuna päivänä lähteäkään tapaamiseen, eikä jaksa edes asiasta ilmoittaa, niin so what, ottaa vaan seuraavan innokkaan kokelaan jonosta. Postilaatikossa kun naisilla yleensä riittää yhteydenottoja, toisin kuin miehillä.

Ihan yhtä tuomittavaa tuollainen käytös tietysti on miestenkin osalta. Minulle tuo kertoo aina joko välinpitämättömyydestä tai pelkurimaisuudesta, taikka niiden yhdistelmästä(jos ei muuta selitystä ole annettu). Kyllä se laittaa vituttamaan, kun on ensin itse nähnyt aikaa ja vaivaa sekä monesti myös rahaa tapaamisen eteen, ja sitten on tehnyt kaiken turhaan. Mutta jos jotain positiivista haluaa tästä hakea, niin vielä pahemmin olisi käynyt, jos tällainen ihminen olisi päässyt lähipiiriisi. Mitä hyötyä tällaisesta ihmisestä olisi ystävänä tai kumppanina?

Mainittakoon vielä omalta osaltani, että reilu vuosi sitten muutamia naisia deittailleena näitä ohareita ei tullut kertaakaan. Olen aina siisti ja asiallisesti pukeutunut, eikä ulkonäössäni ole tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen kuluneen vuoden aikana. Olen myös pyrkinyt valitsemaan naiset ulkonäöllisesti sekä muutenkin elämäntilanteeltaan sen mukaan, etten tavoittele ns. omaa tasoani korkeammalla olevia.

Mutta vaikka miten itse toimisi niin näköjään voi aina mennä pieleen...

Äänestä

Nainen teki minulle oharit. Sovittiin pari päivää aikaisemmin että mentäisiinkö päivänä X aikaan X paikkaan X treffeille. Muija siis sanoi että tulisi silloin. Koitin soitella muutamaa tuntia ennen treffejä ja laitella viestiä mutta ei kuulunut vastausta. No kävin paikassa X sovittuun kellonaikaan ja yllätys yllätys ei siellä ketään ollut. No vähän se vitúttaa mutta poistin tyttösen numeron ja ei muutakun nokka kohti uusia naisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dayya kirjoitti:

Onko teidän kohdallenne sattunut ohareita treffien suhteen, eli olette menneet paikalle ja ketään ei ole näkynyt, tai sitten niin että ihan viime tipassa perutaan koko tapaaminen ja vedotaan siihen, että ei kiinnostakaan. Miehet tekevät tätä, mutta kertokaas miehet että tekeekö naisetkin tätä?

Toki kaikkien mielipiteet :) Miten ootte toipuneet tommosseesta. Ensin on kova odotus ja sitten pettyy pahemman kerran vastakkaiseen sukupuoleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu