Voi nyt piru, kun mä olen vihanen!!!
Taas tekisi mieli jättää poikaystävä, kun se on niin saamarin välinpitämätön!
Tiedän, että kun tästä lepyn tai kun hän pyytelee anteeksi, on taas uusi ääni kellossa, mutta nyt suututtaa ja lujaa!!
Juuri eilen puhuttiin puhelimes siitä, miten pahalta se tuntuu, kun hän väittää, että olen tärkein, mutta sitten hän ei näytä sitä. Aina kaikki muut asiat menee minun edelleni. Kun minulla olisi asiaa, en saa häneen yhteyttä, mutta hän kyllä saa aina minuun, kun haluaa.
Emme asu edes samalla paikkakunnalla, joten tämä on molemmille rankkaa, mutta näköjään minulle tämä on rankempaa.
Jos minusta ei kuulu mitään koko päivänä, hän on aivan hätää kärsimässä. Mutta sitten jos laitan viestin, saan odottaa siihen vastausta monta tuntia. Rasittavaa.
Viikonloppuisin kun näemme, hän on aivan taivaallinen, mutta en jaksa käsittää, mikä muuttuu, kun olemme erossa. Hän on töykeä ja ilkeä. Haastaa riitaa, eikä ajattele yhtään kuinka hänen sanansa loukkaavat minua.
Sitten jonkun ajan päästä hän pyytää anteeksi ja on taas "normaali". Tämä on vissiin loputon kierre...
Taas tekisi mieli jättää poikaystävä, kun se on niin saamarin välinpitämätön!
Tiedän, että kun tästä lepyn tai kun hän pyytelee anteeksi, on taas uusi ääni kellossa, mutta nyt suututtaa ja lujaa!!
Juuri eilen puhuttiin puhelimes siitä, miten pahalta se tuntuu, kun hän väittää, että olen tärkein, mutta sitten hän ei näytä sitä. Aina kaikki muut asiat menee minun edelleni. Kun minulla olisi asiaa, en saa häneen yhteyttä, mutta hän kyllä saa aina minuun, kun haluaa.
Emme asu edes samalla paikkakunnalla, joten tämä on molemmille rankkaa, mutta näköjään minulle tämä on rankempaa.
Jos minusta ei kuulu mitään koko päivänä, hän on aivan hätää kärsimässä. Mutta sitten jos laitan viestin, saan odottaa siihen vastausta monta tuntia. Rasittavaa.
Viikonloppuisin kun näemme, hän on aivan taivaallinen, mutta en jaksa käsittää, mikä muuttuu, kun olemme erossa. Hän on töykeä ja ilkeä. Haastaa riitaa, eikä ajattele yhtään kuinka hänen sanansa loukkaavat minua.
Sitten jonkun ajan päästä hän pyytää anteeksi ja on taas "normaali". Tämä on vissiin loputon kierre...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei taida kundi olla arvoisesi.
Jos oikeasti rakastaa, ei silloin loukkaa omaa kultaansa.Onkohan kundilla jokin psyykelääkitys,
ihan selvästi olisi tarvetta , tai sitten ei ole lääkitys kohdallaan.
Aikuisen miehen tulee arvostaa sinua kumppanina.
Älä anna hänen kohdella sinua huonosti/tylysti.
Ei kannata olla suhteessa jossa on paha olo olla.
Elämäsi muuttuu, kun jätä hanet,tai kokeile ettet pidä pariin päivään mitään yhteyttä.Älä itse ole liian innokas vastaamaan ja viestimään.Ei ketään voi väkisin pitää itsellään.
Tuhlaat omia voimavarojasi ihan hukkaan.
Saat enemmän rakkautta kun löydät sellaisen miehen, joka osaa arvostaa sinua ja ymmärtää sen ilon, mitä voi kahden rakastavaisen välillä olla;
rakkaus, toisen arvostaminen ja kunnioittaminen
sekä aito kiinnostus/kiintymys.
Itselläni on vähän samansuuntaisia kokemuksia, me tosin asumme yhdessä, saman katon alla...
Mieheni sanoo rakastavansa minua, arvostavansa ja kunnioittavansa, kertoo minun olevan hänelle ensisijalla.
Teot vain puhuvat toista.... =(
Minulle tärkeät asiat jäävät kerta toisensa jälkeen tekemättä, yhteisesti sovittuja menoja perutaan, viesteihini ei vastata.
Olemme osan tästä viikonlopusta erossa. Ei siinä mitään, osaan kyllä olla ihan itsekseni ja haluankin olla itsekseni.
Ajoin kuitenkin eilen pitkän matkan pimeässä, yksin autolla. Erosimme illalla ja lähdin ajamaan kotiin, laitoin viestin kun olin perillä, että hän tietää minun olevan kunnossa. En saanut vastausta kumpaankaan viestiini. En kaipaa mitään ihmeellisiä lurituksia, mutta minusta olisi ollut huomaavaista kuitata lähettämäni viesti, esim. "Kiva, että olet turvallisesti perillä".
Laitoin hänelle hyvänyön -viestin kymmeneltä illalla, kun menin nukkumaan (hän itse on halunnut sanoa joka yö hyvät yöt, vaikka olemmekin erossa). Olin saanut vastauksen tuohon viestiin puoli neljä aamuyöstä, kun hän itse oli menossa nukkumaan.
Sain häneltä hyvän huomenen toivotukset viestillä aamulla, kun hän oli kuitenkin herännyt ennen minua. Laitoin viestin takaisin ja kysyin hänen vointiaan, kun yöunet olivat selvästi jääneet lyhyiksi. Laitoin viestin aamu kymmeneltä ja kello on nyt jo seitsemän illalla. Ei vieläkään vastausta... =(
Mikä meitä naisia vaivaa? Jos joku ystävistäni olisi minun kengissäni, minä neuvoisin heti jättämään tuollaisen kusipään. Mutta ei ne asiat sitten muka vaan olekaan niin yksinkertaisia.
Rakastan poikaystävääni yli kaiken. Omasta mielestäni myös näytän sen. Hänkin näyttää yhdessä ollessamme. Mutta kun olemme erossa, hänestä tulee aivan toinen ihminen.
Hän teki taas viikonloppuna minulle inhottavan tempun ja olen ollut aivan älyttömän vihainen siitä. Hän itse ei tunnu edes käsittävän, miten kovasti minua satutti. Naurettavaa tästä tekee se, että me olemme melko samanlaisia. Hän olisi vastaavasta tempusta aivan yhtä loukkaantunut ja vihainen. Hän huutaisi minulle siitä kurkku suorana, mutta nyt kun hän on se syyllinen, hän ei pysty ymmärtämään, vaan on koko ajan puolustuskannalla.
Me olemme muuttamassa yhteen. Ennen se oli ihana ajatus, mutta nyt minua pelottaa tosissaan. Mitä jos se ei toimi? Olemme molemmat olleet sitä mieltä, että yhteen muuttaminen poistaa paljon ongelmia. Ja välillä tuntuu että poikaystäväni on paljon varmempi tämän muuton suhteen, kun taas minua pelottaa ja hermostuttaa.
Tämä on sitäpaitsi meidän toinen yrityksemme. Erosimme (hänen halustaan), mutta kuukauden päästä palasimmekin takaisin yhteen. Säännöt oli selvät, vanhoja virheitä pitää välttää. Toista ei loukata tahallisesti. Mutta tuo mitä tapahtui nyt viikonloppuna, oli juuri sellainen asia, mitä tapahtui ennen. Se oli kyllä kamala shokki. Tämä "uusi alku" on sujunut paljon paremmin, kuin meidän suhde ennemmin, mutta tuo oli kamalaa...
Toivon, ettei tuollaista tapahdu enää.
Sinä Kirsikka, kuinka kauan olette olleet yhdessä? Oletteko naimisissa? Minusta alkoi jopa tuntua, että sinulla menee huonommin kuin minulla. Koska meidän ongelmat tulevat esiin vain erossa ollessa. Oletko sinä rehellisesti sanoen onnellinen suhteessasi? Oletko harkinnut miehesi jättämistä?
Mulla on mun kultani kans ihan samanlaista koko ajan (ja siitä huolimatta jaksan vaan kirjottaa et kultani...?).
Viikonloput ollaan yhdessä (asutaan eri paikkakunnilla) ja kaikki sujuu tosi hyvin ja on ihanaa, mutta viikolla tuntuu et en sais millään lailla häiritä hänen ylhäistä yksinäisyyttään! Ihan oikeesti tuntuu, et jos viestiä hänelle pistän menemään, niin se vaan ärsyttää :( Viesteihin saa odottaa vastausta useita tunteja, vaikka aikaa vastaamiseen olisi vaikka kuinka paljon! Mutta kun yleensä siinä käy niin et vastausta ei saa ollenkaan... :(
Jos soitan hänelle, on hän koko puhelun ajan ihan hiljainen ja odottaa vaan et mä puhun ja vielä mahdollisimman nopeasti, että puhelun voi sulkea! Siis ei niin sitten minkäänlaisia mielenkiinnon merkkejä mua kohtaan hänen suunnaltaan :( Jos soitan tai tekstaan et on ikävä ja rakastan sua ja muita hellyyksiä, niin turha on odottaa mitään saman suuntaista takasin, jos vastauksen ylipäätään monen tunnin päästä satun saamaan, on se sisällöltään tyyliä: vittu ku väsyttää ja vituttaa eikä jaksa tehä mitään... Ja siitä huolimatta palvon maatakin hänen jalkojensa alla...
Olen maininnut asiasta hänelle useammankin kerran, mutta hän ei vaan kerta kaikkiaan ymmärrä että se on mulle tosi tärkee asia. Sen mielestä siinä ei oo mitään ihmeellistä?
Viikonloput, kuten jo kirjotinkin, on sitten mahdottoman ihania ja mukavia aina siihen hetekeen asti kun pitää erota. Siinä vaiheessa mulla taas tulee mieleen et oon vaan hyväksi käytetty viikonloppu hölmö... :(
Tällä hetkellä tilanne on kehittymässä siihen suuntaan, et alan oikeesti saada kuppini täyteen tuota välinpitämättömyyttä. Huomaan itekkin, ja kadun sitä, mutta alan olla oikea mestari vittuilija tuohon yhteyden pitoon liittyen, ja hän vaan sitte silmät pyöreinä ihemettelee et mikä mulla TAAS on... En todellakaan tiedä mikä tähän oikeen auttas? Joko hän on loistava näyttelijä tai sitten hän ei vaan todellakaan ymmärrä että minusta voi "mitättömät" viestittelyt, tai pikemminkin niiden pois jääminen, tuntua niin pahalta :(
Haluan hänet ja häntä niin paljon, että eroaminen on sitten se vihon viimeinen vaihtoehto. Kaikki muut mahdolliset konstit on ensin koetettava. Jos jollakulla on vinkkejä, niin mielellään otan vastaan!!!