Olen naisen tiennyt jo vuosia ja jutelleetkin kun ollaan nähty niitä näitä.
Hän on sinkkuna pysynyt vaikka, onkin niin helkutin hyvännäköinen.
Sain yhteyden nyt hiljattain, vaihdoimme numerot ja soitimmekin sopien tapaamisesta.
Kerroin puhelimessa että olen eromassa ja se ei haitannut naista sitten niin laisinkaan. Olin kuulevinani puheessa huumorilla tästäkin asiasta, ja eroni ei häntä haitannut tai näin minä sen ymmärsin.
Nainen ei seurustele ja mies on häneltä kuollut jo 7-vuotta sitten. Ja lapset ovat jo teinejä.
Ei ole vastannut enään puheluihin, ei vastaa viesteihini. Kun häneen törmäsin tiellä autolla, hän käänsi tietoisesti päänsä sivuun.
Miksi antaa ymmärtää että on kiinnostunut tapaa ja sitten ei olekkaan.
Mikä hänelle tuli ja miten voisin saada häneen yhteyden? en viitsi nyt sentään liiaksi soittelemaan, mutta kun kyseessä on todellinen helmi naisten joukossa.
Ja nyt mikä kylmyys saavutti hänet.
Hän on sinkkuna pysynyt vaikka, onkin niin helkutin hyvännäköinen.
Sain yhteyden nyt hiljattain, vaihdoimme numerot ja soitimmekin sopien tapaamisesta.
Kerroin puhelimessa että olen eromassa ja se ei haitannut naista sitten niin laisinkaan. Olin kuulevinani puheessa huumorilla tästäkin asiasta, ja eroni ei häntä haitannut tai näin minä sen ymmärsin.
Nainen ei seurustele ja mies on häneltä kuollut jo 7-vuotta sitten. Ja lapset ovat jo teinejä.
Ei ole vastannut enään puheluihin, ei vastaa viesteihini. Kun häneen törmäsin tiellä autolla, hän käänsi tietoisesti päänsä sivuun.
Miksi antaa ymmärtää että on kiinnostunut tapaa ja sitten ei olekkaan.
Mikä hänelle tuli ja miten voisin saada häneen yhteyden? en viitsi nyt sentään liiaksi soittelemaan, mutta kun kyseessä on todellinen helmi naisten joukossa.
Ja nyt mikä kylmyys saavutti hänet.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sanoit varmaan jotain mistä hän ei pitänyt? Eihän me voida millään tietää..
Ei se kovin hyvää kuvaa ihmisestä anna, jos jo uutta paikkaa petaa, ennen kuin edellinen on viilennyt. Minä ainakin naisena ottaisin etäisyyttä, enkä heti emännäksi ryhtyisi. Naiset kun kaikenlaista hyväksikäyttäjää kohtaavat.
Niin, hän on ollut tähän mennessä kaveri ja tuttava ja tajusi, kun sinä kerroit erostasi, että sinä olet kiinnostunut suhteesta: hän selkeästi ei ole, vaikka olet ihastuneena sen niin halunnut tulkita. Sanot, että hän on todellinen helmi, ja se voi olla, mutta se todellinen helmi EI nyt vastaa puheluihisi, joten myönnä tappiosi.
Sanot, että hän on muka antanut ymmärtää olevansa kiinnostunut, mutta kuule: tosiasia eli fakta on se, että joskus me vain itse toivomme, ja näämme mitä haluamme ilman todellisuutta.
Se, että sinä olet halunnut, että hän olisi kiinnostunut muutenkin kuin kaverina, on saanut sinut kuvittelemaan kiinnostuksen, ilman, että hän on mitenkään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä sinusta kiinnostunut.
Ja semmoista se on, karvasta, harmittavaa, pettymys, mutta! Mitä hemmettiä sinä käyt vänkäämään sen yhteyden kanssa? Mitä hemmettiä sinä jääräät, kun toinen noin selkeästi osoittaa, että EI halua vastata, EI vastaa viesteihin, EI EDES NÄÄ, ja näköjään jostain syystä sekään ei meinaa auttaa. MIKSI? MIkä sinua vaivaa? Miksi sinä tyrkytät itseäsi, kun toinen ei halua olla edes tekemisissä?
Jos nainen onkin helmi, niin sinä vaikutat pakkomielteiseltä.
Mietin vaan siitä, että aiheuttikohan sen kylmyyden se, että sinun käytöksesi on tyrkyttävää, pakkomielteistä, puhut erostasi ja olet vaan ottamassa seuraavaa tilalle, etkä katso edes kiinnostaako tätä.
Kuunteletko ylipäätään toisten mielipiteitä?
Otatko ylipäätään vinkistä vaaria ja siitäkö syystä erokin tulee, että sinä jääräät, et kuuntele, tunget väkisin, et usko..?
Eli nyt olisi ihan hyvä miettimisen paikka. Niin kamalaa, kun se onkin, saattaa nimittäin olla, että myös sinussa on jotain vikaa.
Esimerkiksi harvoin ketään jaksaa kiinnostaa uuden sängyn lämmittäjän metsästäjä, kun entinen ei ole edes sängystä vielä poistunut: oletko edes miettinyt, miksi toimit noin?! Sinulla olisi ehkä hyvä paikka miettiä vähän, mimmoinen ihminen oikein oletkaan. Jos nainen onkin tosi helmi, niin kysynpä vaan, että oletko itse, millä perusteilla ja miksi helmi ottaisi muuta kuin helmen itsekin?
Nainen antoi itsestään hyvin lämpimän kuvan, ja antoi ymmärtää että on niinsanotusti avomielinen. Hän kuulemma tapaa miehiä ja istuu illanistujaisissa.
Kesälläkin bongasin hänet grillaamasta miesten kanssa ja istui aika "reteesti" viinilasi kädessä. Ja vielä venäläisten miesten seurassa!!!
Joten miksi ei edes minun kanssani yhtäkkiä sovi sitten? ei olisi hän mitään menettänyt.
Korostin että vaimoni ei saa tietää tästä.
Nainen asuu lähellä ja olen kyennyt seuraamaan hänen kulkuaan.
Olen muuten ihan hyvä tyyppi, aviossakin ollut 20-vuotta säilynyt, ilman kaljamahaa.
Jahas.
Pidät häntä siis helppona nakkina, koska on jopa venäläisten miesten seurassa viiniä siemaillut! Tottahan niin kevytkenkäisen naisen nyt sinullekin pitäisi antaa, ja kun vaimokaan ei saisi tietää, niin kuuluisihan tuollaisen naisen välittömästi sun sänkyys hypätä!
Luultavasti hän vain tajusi mitä sinä oikeasti hänestä ajattelet. Ei tuolla tavalla suhtautuvaan mieheen kukaan nainen oikeasti halua tutustua.
Kai ambulanssin soitit kun törmäsit häneen autolla?
Naisena sanon että hän ei ole kiinnostunut tai sitten ei ole valmis parisuhteeseen.
tuskin tämä mieskään on valmis parisuhteeseen, eli hakee vain jotain laastaripanoa
Voihan olla (haluan nyt oikeasti piikitellä, koska naisethan eivät katso yleensä niin paljon miesten ulkonäköä, kun miehet naisten) että et miellytä häntä ulkoisesti.
Minun mielestä hän tekee erittäin fiksusti, kun ei anna sinulle mitään toivoa suhteesta. Ja kun olet ollut naimisissa hän on ollut kaveri-ystäväsi...
Avioliitto on vieläkin voimassa ja asumme yhdessä vaimoni kanssa.
Siitä en naiselle maininnut, en halunnut kertoa tässä vaiheessa.
Mutta minä olen käytänössä eronnut ja en kanna enään vastuuta perheestäni kuin aviossa oleva.
Taloudellisesti kannan kaikki vastuut lapsille, niin raukka en ole.
Lue oma kirjoituksesi tuosta yltä.Siinä se syy on.
Sä huijaat. Puheesi perusteella olet etsimässä uutta mielihyvää.
Eihän tuossa ole kunnioituksen häivääkään ex:ää eikä uutta naista kohtaan.
Sitäpaitsi sä olet vielä naimisissa. Olettaisin ette ole edes eroamassa, vain etsimässä uutta tikkaria. Ja haluat tämän tikkarin valehtelemalla. Sun vale tahraa ja loukkaa naista....niitä molempia.
Pysyisin kaukana tuollaisista miehistä.