Tässä on minun pienet vinkit naisen iskemiselle:
1. Älä pyydä puhelinnumeroa.
Miksi ei? No, yksinkertaisesti siksi, että jos miehellä ei ole mitään "hyvää syytä" pyytää numeroa, niin sen pyytäminen on aina tökeröä. Numeron pyytäjille olen aina antanut väärän numeron ja sillä hyvällä pääsen koko epelistä eroon sanoilla "mun täytyy nyt mennä, soittele!".
Miksi sitten numeron nopea pyytäminen on tökeröä? Minulle puhelinnumeroni on hyvin henkilökohtainen, siksi. Ja jos toinen on halunnut numeroni lyhyen tuttavuuden perusteella, tiedän hyvin että se tapaus on pyytänyt numeroni pelkästään ulkonäköni tähden, eikä sen takia mitä olen ihmisenä. Minä en hyppää kenen tahansa kanssa sänkyyn, joten jo siitäkin hyvästä en anna numeroani jos vähänkin haistan, että toinen on ruinannut numeroani ihan vain pelehtimiset mielessä.
2. Älä sano naista kauniiksi.
Kaunis nainen tietää olevansa kaunis ja ruma tietää olevansa ruma.
Itse olen kaunis ja se on kirous. Joskus tuntuu, että olen kuin jokin tavara myyntihyllyllä - en halua tulla valikoiduksi sen perusteella että miltä näytän. Eli tyhjänpäiväinen kehu ei ole kuin löisi ostoksesta euroja kassaan.
Parasta on, ettei naista kehu mistään ulkoisesta seikasta. Ja eikä kyllä kannata kutsua patanuijaa älykkääksi. Ole mieluummin realisti.
3. Anna tilaa.
Älä ruinaa treffeille. Ikävää, mutta näin se on. Paras soidintanssi käydään normaalissa arjessa ja kanssakäymisessä. Treffeille meno on kuin lähtisi katsomaan sirkusta, jossa mies näyttää kaikki temppunsa minkä osaa. Ja sitten niiden kaikkien temppujen jälkeen pitäisi antaa pesää, ei hemmetti.
Eli naiset kyllä löytyvät tavallisesta arjesta, lähesty heitä ensin ihan tavallisina ihmisinä. Tutustukaa ensin, viljelkää huumoria ja siitä sitten vasta vaikka käykää leffassa. Jos homma jää kaveritasolle, sitten se jää. Olisi jäänyt muutoinkin, jos yhteinen juttu ei luista.
4. Naisella on tahto
Eli naista ei tarvitse johdatella tai lähteä dominoimaan. Kaikenlainen painostaminen saa aikaan sen, että minä ainakin jatkossa välttelen kyseistä tapausta.
Muista myös myyntihyllyvertaus. Myöskään painostaminen ei ole kuin kilauttelisi euroja kassaan. Eikä itkupotkuraivarit karkkihyllyn edessä auta yhtään sen enempää.
5. Ystävällinen nainen ei välttämättä ole kiinnostunut
Olen ihmisille avoin ja ystävällinen, mutta tästä varjopuolena on, että se joskus antaa väärää viestiä miehille. Vilkaisin pleieriblogia ja siellä huomasin, että jos nainen katsoo sekunninkin miestä silmiin, niin eikun kimppuun vaan. Minä sanon: ei missään nimessä! On yleisesti kohteliasta katsoa toista silmiin jos hänen kanssaan keskustelee. Se on äärimmäisen epämiellyttävää, että jos kaikesta yleisestä kohteliaisuudesta johtuen huomaa, että toinen luulee sitä kutsusignaaliksi paneskeluun. Se on hyvin loukkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa.
--
Siinä on joitankin pääkohtia, mitä äkkiseltään tuli mieleen. Asian voisi loppuun tiiivistää näin:
Ole ihminen ihmiselle. Jos ei natsaa, niin ei natsaa, ei siinä mitkään sirkustemput auta.
1. Älä pyydä puhelinnumeroa.
Miksi ei? No, yksinkertaisesti siksi, että jos miehellä ei ole mitään "hyvää syytä" pyytää numeroa, niin sen pyytäminen on aina tökeröä. Numeron pyytäjille olen aina antanut väärän numeron ja sillä hyvällä pääsen koko epelistä eroon sanoilla "mun täytyy nyt mennä, soittele!".
Miksi sitten numeron nopea pyytäminen on tökeröä? Minulle puhelinnumeroni on hyvin henkilökohtainen, siksi. Ja jos toinen on halunnut numeroni lyhyen tuttavuuden perusteella, tiedän hyvin että se tapaus on pyytänyt numeroni pelkästään ulkonäköni tähden, eikä sen takia mitä olen ihmisenä. Minä en hyppää kenen tahansa kanssa sänkyyn, joten jo siitäkin hyvästä en anna numeroani jos vähänkin haistan, että toinen on ruinannut numeroani ihan vain pelehtimiset mielessä.
2. Älä sano naista kauniiksi.
Kaunis nainen tietää olevansa kaunis ja ruma tietää olevansa ruma.
Itse olen kaunis ja se on kirous. Joskus tuntuu, että olen kuin jokin tavara myyntihyllyllä - en halua tulla valikoiduksi sen perusteella että miltä näytän. Eli tyhjänpäiväinen kehu ei ole kuin löisi ostoksesta euroja kassaan.
Parasta on, ettei naista kehu mistään ulkoisesta seikasta. Ja eikä kyllä kannata kutsua patanuijaa älykkääksi. Ole mieluummin realisti.
3. Anna tilaa.
Älä ruinaa treffeille. Ikävää, mutta näin se on. Paras soidintanssi käydään normaalissa arjessa ja kanssakäymisessä. Treffeille meno on kuin lähtisi katsomaan sirkusta, jossa mies näyttää kaikki temppunsa minkä osaa. Ja sitten niiden kaikkien temppujen jälkeen pitäisi antaa pesää, ei hemmetti.
Eli naiset kyllä löytyvät tavallisesta arjesta, lähesty heitä ensin ihan tavallisina ihmisinä. Tutustukaa ensin, viljelkää huumoria ja siitä sitten vasta vaikka käykää leffassa. Jos homma jää kaveritasolle, sitten se jää. Olisi jäänyt muutoinkin, jos yhteinen juttu ei luista.
4. Naisella on tahto
Eli naista ei tarvitse johdatella tai lähteä dominoimaan. Kaikenlainen painostaminen saa aikaan sen, että minä ainakin jatkossa välttelen kyseistä tapausta.
Muista myös myyntihyllyvertaus. Myöskään painostaminen ei ole kuin kilauttelisi euroja kassaan. Eikä itkupotkuraivarit karkkihyllyn edessä auta yhtään sen enempää.
5. Ystävällinen nainen ei välttämättä ole kiinnostunut
Olen ihmisille avoin ja ystävällinen, mutta tästä varjopuolena on, että se joskus antaa väärää viestiä miehille. Vilkaisin pleieriblogia ja siellä huomasin, että jos nainen katsoo sekunninkin miestä silmiin, niin eikun kimppuun vaan. Minä sanon: ei missään nimessä! On yleisesti kohteliasta katsoa toista silmiin jos hänen kanssaan keskustelee. Se on äärimmäisen epämiellyttävää, että jos kaikesta yleisestä kohteliaisuudesta johtuen huomaa, että toinen luulee sitä kutsusignaaliksi paneskeluun. Se on hyvin loukkaavaa ja ihmisarvoa alentavaa.
--
Siinä on joitankin pääkohtia, mitä äkkiseltään tuli mieleen. Asian voisi loppuun tiiivistää näin:
Ole ihminen ihmiselle. Jos ei natsaa, niin ei natsaa, ei siinä mitkään sirkustemput auta.
Vastaukset 32
Vanhimmat
mitkään iskemiset ei toimi. joko ihmiset haluavat tutustua toisiinsa tai ei ja joko he tulevat toimeen keskenään tai sitten ei... pääasia on koittaa löytää ihminen joka haluaa uusia ihmisiä elämäänsä ja te 2 tulette sitten toimeen keskenänne
kutakuinkin näin, asia tiivistetysti.
"mitkään iskemiset ei toimi." Jos tällä tarkoitetaan Pleieri blogin "ihastuksen tunnetta ei voi luoda EI kategorian naiseen" lifemocker on oikeassa. Jos toinen osapuoli ei tunne luontaisesti "sitä jotain" ei ole mitään tehtävissä.
Mutta kuten lifemocker toteaa "pääasia on koittaa löytää ihminen joka haluaa uusia ihmisiä elämäänsä"
Miehellä tulee siis kuitenkin olla strategia, jonka avulla hän pystyy löytämään potentiaalisesti kiinnostuneita Pleieri blogin "Kyllä" ja "Ehkä" kategorian naisia.
Tähän on esitelty paljon toimivia strategioita veloituksetta Pleieri blogissa.
Näistä olennaista on ymmärtää naisen olevan lopullinen "Kyllä" "Ei" päätöksen tekijä. Miehen velvollisuudeksi kuitenkin lähes poikkeuksetta nähdään aloitteen tekeminen verbaalisesti (vihreän valon signaalien tekemistä ei lasketa) ja kaikkien riskien ottamisen velvollisuus ensimmäiseen seksuaaliseen kontaktiin asti fyysisen kontaktin osalta.
Jos mies toimii YTN:n vinkkien mukaisesti seurauksena on selibaatti.
Jos mies ei pyydä potentiaalisesti kiinnostuneilta naisilta puhelinnumeroa on lähes varmaa, että nainen ei itse ota riskiä ja kysy mieheltä puhelinnumeroa.
Jos mies ei ota riskiä edetä verbaalisesti/fyysisesti kertomalla kiinnostustaan naiseen seksuaalisella tasolla ei nainen lähes varmasti ota kyseistä riskiä eikä asiat etene seksuaaliselle tasolle.
Jos mies ei soita naiselle ja ehdota treffejä todennäköisesti mitään ei tapahdu kyseisen naisen kanssa. Miehen on oltava aktiivinen osapuoli treffien järjestämisessä potentiaalisesti kiinnostuneiden naisten kanssa.
Jos mies ei etene fyysisen kontaktin tasolla Pleieri blogin askel askel periaatetta noudattaen ja vie asioita seksuaaliseen suuntaan ja ehdota menemistä paikkaan, jossa mies voi tunkea hänen erektiossa olevan k*rpänsä naisen kostuneeseen v*ginaan mitään ei todennäköisesti tapahdu.
Kaikki "vihreän valon" signaalit kannattaa tulkita "tule iskemään minut" ajattelulla. Todellinen kiinnostus kuitenkin selviää vasta kun mies etenee naisen kanssa fyysisellä tasolla. Tästä johtuen fyysinen kontakti tulee aloittaa niin pian kuin mahdollista tilanteeseen sopivalla tavalla.
"Jos ei natsaa, niin ei natsaa, ei siinä mitkään sirkustemput auta."
Tämä on kuitenkin täysin totta. Ei kiinnostuneeseen ihmiseen ei pysty "kikkailemaan" ihastusta kuten Pleieri blogin ylläpitäjät selkeästi toteavat.
Naisien on monesti vaikeaa ymmärtää miten tuloksellinen toiminta menee Pleieri blogin oppeja soveltavalle miehelle koska naiset harvoin ovat itse aktiivisia iskemisessä. Toisaalta Pleieri blogin oppeja soveltavat biseksuaaliset naiset allekirjoittavat ja ovat auttaneet paljon Pleieri blogin oppien sisältöön koska he itse käyttävät samoja menetelmiä etsiessään uusia viehättäviä naisia sänkyyn.
Jos voin viestisi tiivistää, niin se menee käytännössä:
Mies = aktiivinen
Nainen = passiivinen
Jokaisella on toki makunsa, mutta itse näen että hyvien puolien lista aloitekyvyttömyydessä on sangen lyhyt.
Kysymys on, että millaiseen laatuun pleierit edes tähtäävät? Pesää kuin pesää, kenties? Keneltä irtoaa tuollaisella johdattelulla, irtoaa kyllä muutenkin.
"Kysymys on, että millaiseen laatuun pleierit edes tähtäävät?" Pleieri blogin kaikkea sisältöä on turha tähän uudelleen kirjoittaa kun aiheesta löytyy lähemmäs 100 kirjoitusta yksinkertaisella Google haulla. Naiselta odotetaan kuitenkin samaa tasoa kuin mieheltä ulkoisesti. Tämän lisäksi ei hyväksytä pomottavaa, ylimielistä tai halveksivaa käytöstä.
"Jos voin viestisi tiivistää, niin se menee käytännössä:
Mies = aktiivinen
Nainen = passiivinen"
Nainen erittäin harvoin on valmis ottamaan riskejä torjutuksi tulemisesta. Nainen siis ei kerro kiinnostustaan verbaalisesti tuntemattomalle miehelle, ei pyydä tuntemattoman miehen puhelinnumeroa, ei ehdota treffejä, ei kutsu paikkaan, jossa seksuaalinen kontakti on mahdollista, ei aloita fyysistä kontaktia jne.
Poikkeuksia tietysti on mutta ne ovat harvassa etenkin kun puhutaan naisista, jotka ovat ulkoisesti miestä viehättävämpiä tai edes samantasoisia ulkoisesti. Kaikki torjutuksi tulemisen riski jätetään siis miehelle keskustelun aloituksesta ensimmäiseen seksuaaliseen kontaktiin asti.
Naisella on varaa tähän passiivisuuteen koska nainen saa passiivisena olemallakin miehiltä "tarjouksia". Miehet eivät kuitenkaan saa passiivisena olemalla mitään tuloksia kuin poikkeuksillisissa tilanteissa.
Jos pleieriblogin pitäjä on tehnyt yli 100 kirjoitusta siitä, että millaista laatua jahdattava nainen on, niin onneksi olkoon vain. Itse kyllä kuuluttaisin tiivistämisen perään. Mutta nähtävästi kuitenkin loppujen lopuksi onnistuit laittamaan asian ytimen kahteen lauseeseen.
Mutta sitten itse asiaan.
Pleieri -filosofiassa mitä nähtävämmin halutaan katsoa, että naisen tosiaan kuuluu olla kuin se tikkari karkkihyllyllä, joka lunastetaan pleierin laatiman muutaman askeleen ohjeen mukaan. Mutta huomaan muutakin: ei-passiivista naista kirjoittaja ei voi sietää. Miehen tulee olla se johdattelija, miehellä tulee olla narut käsissä. Jos nainen osoittautuu jollakin tapaa itse aloitteelliseksi, niin käy kuin sananlaskussa ketusta ja pihlajanmarjoista. Epäviehättäviä, pomottavia, ylimielisiä ja halveksivia naisia.
Mutta huomaan muutakin: ei-passiivista naista kirjoittaja ei voi sietää. Tämä ei pidä paikkaansa vaan päinvastoin naisille Pleieri blogi suosittelee aloitteellisuutta jotta naiset pystyvät saamaan myös miehiä, jotka eivät olisi heitä lähestyneet syystä tai toisesta.
"Naiset valitettavan usein ajattelevat "Iskin kerran yhden miehen ja hän ei rakastunut minuun eikä mennyt kanssani naimisiin. Tästä johtuen en enää ikinä iske ketään miestä. Jätän kaikki riskit miesten tehtäväksi iskemisessä ja fyysisen kontaktin eteenpäin viemisessä"
"Yritin iskeä miestä. Kyseinen mies tunsi olonsa epämukavaksi. Tästä johtuen KUKAAN MIES ei halua naisen lähestyvän miestä ja torjuu kaikki naiset pelkästään koska nainen teki aloitteen.. blablabla"
Naisen iskiessä miestä.. Kaikki miehet eivät tietystikään pidä hänestä.. Se on täysin sama kuin miehillä. Lue
Kyllä, ei ja ehkä ja tiedät milloin on aika lähteä nopeasti pois. Ja milloin kannattaa jatkaa yrittämistä.
Jos naiset olisivat enemmän aloitteellisia Pleieri blogia ei olisi ikinä aloitettu kirjoittamaan.
Naisten on turha uskoa väitteitä kuten "Miehet eivät pidä, jos nainen iskee ja lähestyy häntä."
Lähde:
http://pleieri.blogspot.com/2013/04/miten-saada-nainen-iskemaan-sinut.html
Anteeksi mutta ko teksti oli kohtalaisen sekopäistä. Sori.
Naisen haluttomuus ottaa riskejä on sekopäistä useasti.
^ ja ^^^
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d0/Pieter_Bruegel_d._Ä._025.jpg/800px-Pieter_Bruegel_d._Ä._025.jpg
>nainen
>jakaa neuvoja naisten iskemiseen
löl
En kuitenkaan silti tajua miinuksia (?)
4. Naisella on tahto = tahtoo mua/mut, kertoo mulle siitä .
Ei tarvita mitään iskua, aikuiset ihmiset hei,, sopikaa keskenänne..
Todellakaan aina eivät kauniit tiedä olevansa kauniita vaan useat jopa ajattelevat olevansa rumia, mutta näin miehenäkin allekirjoitan nuo muut kohdat
Jaha, minä olen ns kaunis nainen, mistä saan usein kuulla, ja on pysäytetty useasti kadulla ja pyydetty malliksi. Omasta mielestäni en ole kaunis, minulla on huono itsetunto sillä saralla ja näen peilistä vain virheitä. Ap kuulostaa minusta enemmän itserakkaalta kuin kauniilta.
Minulla sattuu sen sijaan olemaan hyvä itsetunto älykkyyden ja pätevyyden saralla, on maisterin paperit, hieno ura ja saavutuksia. Kenenkään miehen ei tarvitse kehua minua fiksuksi, se ei tuntuisi imartelevalta, koska tiedän muutenkin olevani fiksu. Sen takia päädyin yhteen sellaisen miehen kanssa, joka on niin tarkkasilmäinen, että kehuu minua joka päivä kauniiksi. Välillä arastelen riisuuntua, mutta nuo ulkonäkökehut toimivat ja se fiksu poikaystävä saa valtavat määrät innokasta seksiä. Ehkä ap:lla on sitten huono itsetunyo älykkyyden saralla, jos kaipaa sellaista tunnustusta mieheltä.
Puhelinnumero... tottahelkutissa sitä täytyy kysyä, jos haluaa tavata. Lisäksi on pakko mennä treffeille, jos haluaa tutustua. Kummallisia näkemyksiä ap:lla... Kaiken lisäksi minä nimenomaan (kuten suuri osa naisia, varsinkin itsensä ns vahvaksi kokevia naisia) haluaa vahvaluonteisennja jopa ehkä dominoivan miehen, muuten hänessä ei ole minulle mitään haastetta.
En ole itserakas, eikä minulla ole ongelmia älyn kanssa. Täällä tosiaan istuu akateeminen ihminen ja lanttu leikkaa käytännön tarpeisiin ihan riittävästi. Mutta kun luin aloitusviestin uudelleen, niin ehkä tämä saattoi antaa sinulle (... hyvä kysymys että miksi...) sellaisen kuvan että kauniiksi kehumisen sijasta pitäisi älykkääksi sanoa. Ei. Ei pidä. Jos jotain on taivaan pakko sanoa, niin kannattaa olla realistinen. Valheen haistaa heti.
Minä en antaisi tuntemattomalle numeroa, saati menisin hukkaamaan aikaa henkilön kanssa jos saa heti ensitöikseen huomata, että (kauniisti sanottuna) henkilökemiat eivät oikein synkkaa.
Jos sinä haluat taantua pikkulapsen tasolle, että mies on se joka laittaa tanssiin tahtia, niin älä helvetissä kuitenkaan yleistä sitä kaikkiin naisiin, vaikka olisit kuinka maisteri ja muuta mukavaa.
En tosiaan pyydä numeroa enkä lähesty naisia muutenkaan koska tän näköisen ei kannata.
Minkä näköisen?
Sitten YTN se kuudes neuvo: säästä meidät masentavan triviaaleilta ohjeiltasi tai kirjoita ne jollekin huumori-/sarkasmipalstalle, jooko.
Kohta 5 on niin totta!
Itseäni ärsyttää myös tuo, että ei voi olla kohtelias tai hymyillä tai katsoa silmiin ilman että luullaan kiinnostuneeksi. Tapanani on olla kaikille kohtelias, mutta ikäväkseni olen sitten törmännyt niihin miehiin jotka alkaa heti elätellä toivoa. (Usein nämä miehet ovat humalaisia ja liian vanhoja)
Ei sitä enää uskalla katsoa kadulla tai baarissa mielenkiintoisia ihmisiä. Siis sillä tavalla mielenkiintoisia että heillä on jokin mielenkiintoinen piirre tai vaate, koska sitten voi antaa väärän singaalin.
Katseet vaan maahan ja hymy pois huulilta. Näin kukaan ei kiinnostu meistä.
"jos toinen on halunnut numeroni lyhyen tuttavuuden perusteella, tiedän hyvin että se tapaus on pyytänyt numeroni pelkästään ulkonäköni tähden, eikä sen takia mitä olen ihmisenä."
Et ole tullut ajatelleeksi, että se numero pyydetään sitä varten, että voi olla myöhemmin yhteydessä ja tutustua lisää. Onko sinulla siis tapana tutustua perinpohjaisesti ensitapaamisella ja muuttaa heti yhteen, jotta yhteydenpitovälineitä ei tarvita?
Entä sinä, tulitko sinä ajattelleeksi, että kukaan järjellinen nainen ei halua antaa lyhyen tuttavuuden perusteella numeroa.
Eli, kyllä sitä tartteis sitä samaa naamaa nähdä muutama kerta, ennenkuin mitään numeroita vaihtelee. Ja ei, en tarkoita treffejä vaan normaalia kanssakäymistä arjessa.
Aika moni järjellinen nainen antaa numeron jos haluaa pitää yhteyttä. Numeron antaminenhan ei ole mitään sitoutumista sinällään vaan keino pitää yhteyttä. En kutsuisi tuota sinun numerokammoasi järjellisyydeksi vaan pelokkuudeksi tai turhamaisuudeksi.
Aivan käsittämätöntä soopaa :D
Jos oikeasti olisit kuvailemasi kaltainen niin viettäisit aikaa ytm:n kanssa etkä yrittäisi päteä jollain palstalla.
No johan on vaikeeks tehnyt asiat ap.
t.mies30w
Naiselle tyypilliseen tapaan kerroit X-määrän asioita "älä tee näin, älä tee noin, älä tee, älä tee, älä tee...".
Ongelmana noissa neuvoissa on se, että niiden asioiden jälkeen jää vielä ääretön määrä asioita, joita ei pitäisi tehdä.
Naiselle tyypilliseen tapaan et osannut nimetä yhtään asiaa, joiden aktiivinen tekeminen auttaisi naisen iskemisessä. "Ole ihminen" ei tarkoita yhtään mitään. Jokainen tätä lukeva on ihminen. Kaikkein parasta tekstissäsi on se, että jopa sanot, että älä lähesty vaikka toinen hymyilee! Tämä on aika paljon ristiriidassa sen ohjeen kanssa että "ole ihminen". Hymy ja silmiin katsominen nimenomaan on inhimillinen kutsusignaali siihen, että on avoin kanssakäymiseen. Seksuaalisen ähestymisen kieltäminen mieheltä on kuin laittaisi häkkiin ja sanoisi, että ole nyt siellä ihminen vaikka elät kuin elukka. Nämä ovat juuri näitä naisten mindfuck keinoja, joilla pyritään vaan siihen, että nynnyt pysyy lestissään ja kaikki creepyt tapaukset. Samaan aikaan alfauroksille pyritään saamaan tilaa lähestyä. He kun eivät naisten säännöistä välitä tuon taivaallista ja se on heidän etunsa.
Näille naisten herttaisille neuvonpiiperryksille pitää vain hymähtää hyväntahtoisesti ja sitten tehdä yleensä juuri päinvastoin tai ainakin melkein.
Naisen on muutenkin aika mahdoton tietää, mikä miehelle on "sirkustemppu" ja mikä taas omana itsenään olemista. Nainen kun ei ole elänyt päivääkään miehenä.
Kättele naista tavattaessa ja hyvästellessä. Näin varmistat, ettet tule koskaan olemaan hänelle muuta kuin "se mukava kättelevä mies".
Ei tästä sarkasmista ole pakko tykätä ;) mutta näin oikeasti tapahtui minulle. Ja en tarkoita 1-2 ensimmäistä tapaamiskertaa...
Toisinsanoen, kun näät miehen ensimmäistä kertaa, miehen pitää ryhtyä stalkkaamaan sinua ja odottelemaan kaupan kulmilla/käymään samassa baarissa, jotta näkisi sinut sen muutaman kerran jolloin voisit jopa antaa numerosi eikä hänen tarvitsisi etsiä sinua ympäri katuja tietämättä missä asut tai mikä nimesi edes on (huijaat varmaan nimesikin, koska se on niin henkilökohtainen).
En ymmärrä, miten luulet miehen tapaavan sinua muutaman kerran ennenkuin annat numerosi, jos et kerta tunne miestä mistään tai törmää häneen samassa paikassa joka päivä samaan aikaan?
Itse annan numeroni miehelle, jos hän vaikuttaa mielenkiintoiselta ensitapaamisen perusteella. Ei se tarkoita, että mainoskyltin kanssa jakaisin numeroani jokaiselle joka sitä pyytää.
Miksi aikuinen ihminen jakelee täällä niin "hyviä" neuvoja ja samaan aikaan kertoo antavansa väärän numeron jotta pääsee miehestä eroon? Jos en halua antaa numeroani jollekin, kieltäydyn suoraan.
Kerran jouduin antamaan silloisen poikaystävän numeron, kun mies ei suostunut lähtemään ennenkuin numeroni saisi. Mahtoi olla ylpeä, kun soitti yöllä ja vihainen poikaystäväni vastasi ja sanoi, että mies voisi opetella jättämään kieltäytyvät naiset rauhaan. Ja olin siis kertonut olevani varattu, mutta tämä häirikkö ei uskonut, jolloin poikaystäväni itse sanoi, että anna mun numero.
"Toisinsanoen, kun näät miehen ensimmäistä kertaa, miehen pitää ryhtyä stalkkaamaan sinua ja odottelemaan kaupan kulmilla/käymään samassa baarissa, jotta näkisi sinut sen muutaman kerran jolloin voisit jopa antaa numerosi eikä hänen tarvitsisi etsiä sinua ympäri katuja tietämättä missä asut tai mikä nimesi edes on (huijaat varmaan nimesikin, koska se on niin henkilökohtainen).
En ymmärrä, miten luulet miehen tapaavan sinua muutaman kerran ennenkuin annat numerosi, jos et kerta tunne miestä mistään tai törmää häneen samassa paikassa joka päivä samaan aikaan?"
Ei stalkkaamaan tarvitse ryhtyä. Jos ei toiste tapaa, niin sitten ei tapaa. Yksinkertaista.
Mitä luulet, onko kukaan kauhean ilahtunut, jos joku hönö alkaa pyytelemään numeroa kun itse haluaisit vain tehdä rauhassa ostoksesi ja mennä sen jälkeen kotiin. Tuo, jos mikä, on ärsyttävää. Ja silloin jos milloinka, se samperin hönö on kiinnostunut vain siksi, miltä nainen näyttää. Ei nätti nainen ole mikään tikkari karkkihyllyllä, joka lunastetaan jollain taikasanoilla tai "muilla maksutavoilla".
Ja, baareissa en käy. Ihmisten ilmoilla käyn, silloin kun siellä on jotain tekemistä. Eli töissä, kaupassa, kävelyllä. Kaunis nainen ei vaan halua olla vapaata riistaa kaikille, kyllä jokaisella on oikeus yksityisyyteen/omaan tilaan silloinkin kun astuu ovesta ulos.
En usko että kukaan mies elää jossain umpiossa, missä tapaa säännöllisesti vain mies-naamoja.
ole oma itsesi, mutta älä sikaile. äläkä lässytä. ette te sitä pillua sillä saa, että sanotte näin ''sä oot oikeasti todella kaunis, älykäs, mukava ja ihana'' kiva jos oon kaunis, älykäs, mukava ja ihana, mut pidäthän sen omana tietonasi. ja jättäkää shakespeare sitaatit sinne runovihkoonne ja vihko kiinni.
Sä olet myös nolo. Vanha bardi -viittaus ei toimi tässä edes ironisesti kun annat "ohjeitasi". Älä todista ajatustesi latteutta yrittämällä "ilmaista" jotakin!
Kiitos.
HAHAHAHAHAHA :D :D Vai että vielä YTN neuvomassa :D :D Kaikki miehet: älkää ikinä kuunnelko naiselta neuvoja iskemiseen! Sehän on vähän kuin poika opettaisi isäänsä nussimaan. Tai paremminkin, eihän metsästäjäkään kysy siltä saaliseläimeltään että miten se parhaiten ottaa pyydykseen, vaan niiltä toisilta metsästäjiltä jotka ovat kerryttäneet kokemusta.
Jokseenkin niin hellyyttävän huvittavaa aina kun täällä joku nainen niin kovasti yrittää olla yhtä pätevä tai älykäs kuin mies :)