pohdintaa

tiedät mitä ajattelet asioista, tiedät miten käyttäydyt muita kohtaan, jos toinenkin tietäisi samat asiat mitä sinäkin, kiinostaisiko häntä enää olla sinun kanssasi? tai mikä sinussa olisi oikeasti niin mielenkiintoista että toinen haluisi tutustua suhun ja viettää aikaa kanssasi?

joskus kun miettii näitä asioita, ja itselleen rehellisesti, voi löytyä syitä sinkkuuteen.
tai sitten ei, sinkkuna täs ollaa itekki ;)
3297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä huomio sinulta. Väitän, että sinkkuus on 2/3 itse aiheutettua ja kolmanneksen verran menee sellaisten tekijöiden piikkiin, joihin itse ei voi vaikuttaa, vaikka haluaisikin.

Viimemainitusta kolmanneksestakin suuri osa on sellaista, jonka voisi muuttaa, mutta muutos ei saa olla itsetarkoitus. Helppo esimerkki omalta kohdaltani: voisin hankkia työpaikan pääkaupunkiseudulta, muuttaa sinne asumaan ja vaihtaa erälliset harrastukseni vaikkapa purjehdukseen. "Kysyntä" paranisi taatusti, mutta mitä iloa siitä olisi? Viihdyn maaseutumaisemassa ja hirvipassissa ja tallilla lappamassa paskaa ja harjaamassa hevosta.

Onnellisuus on monisyinen juttu ja yksi perustavaa laatua oleva asia on elää sellaisissa puitteissa, joissa viihtyy.

Äänestä

Lisää pohdintaa: Voimmeko koskaan olla todella rehellisiä ja avoimia? Voiko kukaan koskaan kertoa kenellekään todella kaikkea? Joutuuko asiat loppujen lopuksi kantamaan yksin, olemaan yksinäinen ystävien ja vaimon seurassakin? Kuka voisi koskaan ymmärtää kaikkea ja hyväksyä toista sellaisena kuin tämä on? Olemmeko pakotetut aina vetämään jotain roolia, esittämään pyhempää kuin olemme, haluamme sitä tai emme? Onko pakko valehdella vaimollekin tai jättää ainakin asioita kertomatta? Tunnen alati itseni kovin epäaidoksi ja pahoinvoivaksi, sillä en voi jakaa kenenkään kanssa monia asioita, jotka painavat mieltä. Osa asioista on itseänikin kauheasti hävettäviä.

Äänestä
  • on hirmuinen ja se kasvaa vaan mitä kauemmin sitä peittelee. Ainoa konsti päästä siitä eroon on avautua kumppanille, kaverille, terapeutille tai miksei aluksi vaikka netissä. Veikkanpa, että asia(t), joista kannat häpeää eivät ole sen kummempia kuin meillä muillakaan. Niiden merkitys vaan paisuu kun niitä piilottelet.

    Valitettavasti avautumisen lopputuloksena voi olla, että kumppani lähtee tai ystävyys päättyy,
    mutta se riski kannattaa ottaa, että pääsee elämässä eteenpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zarlak kirjoitti:

tiedät mitä ajattelet asioista, tiedät miten käyttäydyt muita kohtaan, jos toinenkin tietäisi samat asiat mitä sinäkin, kiinostaisiko häntä enää olla sinun kanssasi? tai mikä sinussa olisi oikeasti niin mielenkiintoista että toinen haluisi tutustua suhun ja viettää aikaa kanssasi?

joskus kun miettii näitä asioita, ja itselleen rehellisesti, voi löytyä syitä sinkkuuteen.
tai sitten ei, sinkkuna täs ollaa itekki ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu