Rakastuin arabiin.

Mies on ihana, hurmaava, älykäs, hellä ja huomaavainen. Töissäkin käy. Avioliitosta on keskusteltu useammankin kerran. Eilen hän sanoi, ettei voi mennä kanssani naimisiin. Perhe ei hyväksyisi. Mies on vielä nuori, alle 25, joten ymmärrän, että vanhempien mielipide vaikuttaa paljonkin. Elättelen kuitenkin toivetta, että mies yrittää vielä puhua vanhempansa suhteemme puolelle. Onko muilla kokemuksia, että näistä lähtökohdista naimisiinmeno onnistuisi?
23599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Huono provo.stu

Äänestä

Sun rakkaallasi on jo vaimo kotimaassa, jos ei vielä aviossa, on se kuitenkin jo katsottu. Jos perhe ei hyväksy teidän avioliittoa nyt, niin ei se siitä enään miksikään muutu. Olisit viisampi, jos lähdet ja jätät moisen mammanpojan.

Muslimimaissa perheet sopivat puolisot etukäteen, ei siinä nuorilla ole mitään varaa sanoa. Tuskin avioituu kanssasi, koska siinä vaiheessa perhe on pahassa pulassa avioliiton purkauksesta. Sun poikaystäväsi on lojaali perheelleen, ei sinulle.

Äänestä
  • Ei ole vaimoa kotimaassa, ei edes katsottuna. Sitäpaitsi islamin mukaan ketään ei saa naittaa vastoin tahtoaan. Kyllähän sitä silti tietysti tapahtuu, sitä en kiellä. Ja on kyllä lojaali perheelleen eikä ole oikein uskaltanut puhua heille asiasta.

    Äänestä

  • habiba1 kirjoitti:

    Ei ole vaimoa kotimaassa, ei edes katsottuna. Sitäpaitsi islamin mukaan ketään ei saa naittaa vastoin tahtoaan. Kyllähän sitä silti tietysti tapahtuu, sitä en kiellä. Ja on kyllä lojaali perheelleen eikä ole oikein uskaltanut puhua heille asiasta.

    Tuo "ketään ei saa naittaa vastoin tahtoaan" on kaunista sanahelinää. Pakkoavioliittoja on paaaaljon, samoin näitä lapsiavioliittoja.
    Islam on myös muita syrjivä uskonto.

    Äänestä

Harvinaisessa tapauksessa, jos olet onnekas, sinulla on toivoa.
Todennäköisesti ei.
Minunkaan mieheni perhe ei riemusti kiljunut, kun arabimieheni minut nai.
Miehenikin on työssäkäyvä :)
Nyt ovat hyväksyneet.
Onnellisiakin tarinoita on.
Ollaan oltu naimisissa jo yli 10 vuotta.
True true yleistää liikaa. Et voi tietää.
Ehkä ei ole myöskään provo.
Kun on rakkautta, mikään ei ole mahdotonta.
Ole kuitenkin varovainen, ettet pety liikaa, jos kaikki ei onnistukaan.

Äänestä
  • "Kun on rakkautta, mikään ei ole mahdotonta."

    Tällaiset sutkit, mainoslauseen kaltaiset heitot eivät tarkoita mitään. Tai raaemmin sanottuna: ne eivät ole totta. Yhtä hyvin voidaan sanoa vaikkapa "kun on vihaa / uskoa / tahtoa / asennetta / deodoranttia jne, mikään ei ole mahdotonta". Rakkaus toki on hyvä lähtökohta parisuhteelle. Mutta ei rakkaus taianomaisesti nollaa muita inhimillisiä tunteita, saati muita valintoihin vaikuttavia tekijöitä. Rakkaus voi olla aitoa ja silti olla puntarissa kevyempi kuin moni muu vaikuttava tekijä. Sellaista on ihmisen elämä. Rakkaus on vain tunne muiden joukossa. Oikein mukava ja voimaannuttava tunne toki, mutta vain tunne yhtä kaikki.

    Äänestä

  • 212313213 kirjoitti:

    "Kun on rakkautta, mikään ei ole mahdotonta."

    Minun mielestäni tarkoittaa. Kun on ystävällisyyttä, välittämistä, toisen huomioimista, kuuntelemista ja ymmärtämistä ja rakkautta, on asiat paremmin. Kun taas on vihaa, raivoa, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, kateutta, katkeruutta ja kyynisyyttä on likaa pahaa ilmassa. Taidat itsae olla juuri kyyninen ja pahaa mieltä kylvävä tyyppi.

    Olen pitkälti samaa mieltä. Rakkaus toiseen ihmiseen on asia, jonka puolesta on valmis kärsimään kaikenlaista, mutta rakkaus itsessään ei pelasta kaikkea. En ajattele, että kun tarpeeksi rakastetaan, asiat järjestyvät ja ongelmat poistuvat. Tosin uskon, ettei Helinäkeijukaan tätä tarkoittanut.

    AP:n kannalta huono merkki on se, että mies itse kieltää avioliiton mahdollisuuden. Mies näemmä asettaa rakkauden ja uskollisuuden perheelleen AP:n edelle.

    Oma mieheni ei ole arabi, mutta perhekeskeisestä kulttuurista lähtöisin. En tiedä, olisiko meistä tullut pari, jos hänen vanhempansa olisivat asuneet Suomessa. Ehkä, ehkä ei. Avioliitto ei kaikille ole vain kahden ihmisen välinen asia eikä rakkaus liiton edellytys.

    Äänestä

  • Kiitos, Helinäkeiju.

    Ei ole provo, ei. En oikein näe ideaa sellaisessa, vaikka jotkut itseään sellaisella viihdyttävätkin. Onneksi on vielä muutakin tekemistä. Ja niin, "pety liikaa", mitä se sitten tarkoittaakaan.. Olen kyllä oivaltanut, ettei toista voi pakottaa, eikä hän voi elää onnellisena, jos joutuu luopumaan perheestään. Lopulta on kuitenkin tärkeintä, että mies voi elää hyvän elämän, vaikka se sitten olisikin ilman minua.

    Äänestä

  • 3456432 kirjoitti:

    Minun mielestäni tarkoittaa. Kun on ystävällisyyttä, välittämistä, toisen huomioimista, kuuntelemista ja ymmärtämistä ja rakkautta, on asiat paremmin. Kun taas on vihaa, raivoa, välinpitämättömyyttä, kylmyyttä, kateutta, katkeruutta ja kyynisyyttä on likaa pahaa ilmassa. Taidat itsae olla juuri kyyninen ja pahaa mieltä kylvävä tyyppi.

    "Taidat itsae olla juuri kyyninen ja pahaa mieltä kylvävä tyyppi. "

    Ja taas mentiin hiekkalaatikkotasolle, että heilahti. Yrittäisit edes vähän.

    Äänestä

  • habiba1 kirjoitti:

    Kiitos, Helinäkeiju.

    Ei ole provo, ei. En oikein näe ideaa sellaisessa, vaikka jotkut itseään sellaisella viihdyttävätkin. Onneksi on vielä muutakin tekemistä. Ja niin, "pety liikaa", mitä se sitten tarkoittaakaan.. Olen kyllä oivaltanut, ettei toista voi pakottaa, eikä hän voi elää onnellisena, jos joutuu luopumaan perheestään. Lopulta on kuitenkin tärkeintä, että mies voi elää hyvän elämän, vaikka se sitten olisikin ilman minua.

    "Lopulta on kuitenkin tärkeintä, että mies voi elää hyvän elämän, vaikka se sitten olisikin ilman minua."

    Mutta pidä huoli ensi sijassa siitä, että sinä itse elät hyvän elämän. Et ole miehen hyvästä tai huonosta elämästä vastuussa. Älä murehdi liikaa hänen onneaan (ainakaan enemmän kuin omaasi).

    Äänestä

  • 212313213 kirjoitti:

    "Kun on rakkautta, mikään ei ole mahdotonta."

    Tällaiset sutkit, mainoslauseen kaltaiset heitot eivät tarkoita mitään. Tai raaemmin sanottuna: ne eivät ole totta. Yhtä hyvin voidaan sanoa vaikkapa "kun on vihaa / uskoa / tahtoa / asennetta / deodoranttia jne, mikään ei ole mahdotonta". Rakkaus toki on hyvä lähtökohta parisuhteelle. Mutta ei rakkaus taianomaisesti nollaa muita inhimillisiä tunteita, saati muita valintoihin vaikuttavia tekijöitä. Rakkaus voi olla aitoa ja silti olla puntarissa kevyempi kuin moni muu vaikuttava tekijä. Sellaista on ihmisen elämä. Rakkaus on vain tunne muiden joukossa. Oikein mukava ja voimaannuttava tunne toki, mutta vain tunne yhtä kaikki.

    " Rakkaus on vain tunne muiden joukossa. Oikein mukava ja voimaannuttava tunne toki, mutta vain tunne yhtä kaikki. "

    Unohdit sanoa, että ja tuo tunne kestää vain hetken...parhaimmillaan se muuntuu kiintymykseksi...nykypäivänä yhä harvemmin.

    Äänestä

  • "Harvinaisessa tapauksessa, jos olet onnekas, sinulla on toivoa."

    Siis itsekkin tunnustat että pienellä todennäköisyydellä tulee onnistumaan. Silti syytät toista kommentoijaa yleistämisestä. Hehehehe.... Voi tonnikeiju sentään.

    Äänestä

Ei kyse ole siitä, että mies yrittäisi puhua suhteenne puolesta. Todennäköisesti hän ei edes halua puhua. Ehkä et ole neitsyt? Hän ei tule menemään kanssasi naimisiin jos nyt jo niin sanoo. Jos arabin haluat, niin etsi toinen arabi. Heitä on eri maista ja eri lähtökohdista ja kaikki eivät halveksi länsimaista naista samalla tavoin.

Äänestä
  • Ehkä en ole neitsyt, eikä ole hänkään. Se nyt ei ole ongelma. Eikä mies halveksi minua. Ja en ole etsimässä arabia enkä etsinyt aiemminkaan, näin vain kävi.

    Äänestä

  • habiba1 kirjoitti:

    Ehkä en ole neitsyt, eikä ole hänkään. Se nyt ei ole ongelma. Eikä mies halveksi minua. Ja en ole etsimässä arabia enkä etsinyt aiemminkaan, näin vain kävi.

    Olen naimisissa arabin kanssa. Puhuin näistä asioista ennen avioliittoamme ja utelin, kuinka paljon hän häpeää "tilaani". Hän kertoi, että pyrkii suhtautumaan minuun ymmärtävästi ja antaa anteeksi. Eli periaatteessa myöskään hän ei katsonut hyvällä tällaista asiaa. Hän on kuvannut, että arabikulttuurissa siveellisyys on tärkeä asia, eivätkä edes vaimo ja mies koskaan näe toisiaan alasti valossa. Myös avioliiton sisällä on tarkat rajat siitä, mihin saa koskea ja tarkat säädökset siitä, miten peseydytään intiimin hetken jälkeen. Mieheni on kokemukseni mukaan kuitenkin hyvin suvaitsevainen arabimies. Seurustelin ennen aviomiestäni arabimiehen kanssa. Hän ei suhtautunut samalla tavoin ymmärtävästi. Hän ei olisi ikimaailmassa avioitunut kanssani, koska se olisi ollut liian suuri häpeä. Vaikka olen avioliitossa arabimiehen kanssa, niin on paljon, mitä minun on vaikea ymmärtää ja varmasti paljon, mitä en tiedä. Ex-miesystäväni katsoi, että nainen on vähäisellä järjellä varustettu olento, eikä hänelle tarvitse puhua. Eivät arabimiehet kovin syvällisesti varmasti kerro ajatuksiaan naiselle. Minä en olisi lainkaan vakuuttunut siitä, etteikö nuo neityst- ja länsimaisuusasiat merkitsisi miehellesi enemmän kuin tiedät.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    Siis mitä?! pimeässäkö te sitten harrastatte intiimiä kanssakäymistä, jos ei aviopari saa toisiaan nähdä alasti valossa?! itsekin olen arabin akka, tuo on aivan mahdoton ajatus meidän suhteessa, ettemme näkisi toisiamme alasti, käymmehän yhdessä saunassakin!!! Ja meillä ainakin kosketellaan ihan vapaasti. Ainoa asia mikä on haram, on anaaliseksi, myös avioliitossa, mutta muuten kaikki koskettelu yms hyväily on sallittua.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    Olen naimisissa arabin kanssa. Puhuin näistä asioista ennen avioliittoamme ja utelin, kuinka paljon hän häpeää "tilaani". Hän kertoi, että pyrkii suhtautumaan minuun ymmärtävästi ja antaa anteeksi. Eli periaatteessa myöskään hän ei katsonut hyvällä tällaista asiaa. Hän on kuvannut, että arabikulttuurissa siveellisyys on tärkeä asia, eivätkä edes vaimo ja mies koskaan näe toisiaan alasti valossa. Myös avioliiton sisällä on tarkat rajat siitä, mihin saa koskea ja tarkat säädökset siitä, miten peseydytään intiimin hetken jälkeen. Mieheni on kokemukseni mukaan kuitenkin hyvin suvaitsevainen arabimies. Seurustelin ennen aviomiestäni arabimiehen kanssa. Hän ei suhtautunut samalla tavoin ymmärtävästi. Hän ei olisi ikimaailmassa avioitunut kanssani, koska se olisi ollut liian suuri häpeä. Vaikka olen avioliitossa arabimiehen kanssa, niin on paljon, mitä minun on vaikea ymmärtää ja varmasti paljon, mitä en tiedä. Ex-miesystäväni katsoi, että nainen on vähäisellä järjellä varustettu olento, eikä hänelle tarvitse puhua. Eivät arabimiehet kovin syvällisesti varmasti kerro ajatuksiaan naiselle. Minä en olisi lainkaan vakuuttunut siitä, etteikö nuo neityst- ja länsimaisuusasiat merkitsisi miehellesi enemmän kuin tiedät.

    Ex-miesystäväni katsoi, että nainen on vähäisellä järjellä varustettu olento, eikä hänelle tarvitse puhua. Eivät arabimiehet kovin syvällisesti varmasti kerro ajatuksiaan naiselle.

    Itse olen eräälle muslimille tästä huomauttanut ja tämä ärsyttää tuolla tavalla tokaista,että naisella ei mukamas ole järkeä eli suomennettuna tarkoittaa ovat muita ylempänä.Tollainen ukko sais painua hiiteen mun puolesta ja pysyä siellä.

    Äänestä

  • dkfkf.. kirjoitti:

    "Ex-miesystäväni katsoi, että nainen on vähäisellä järjellä varustettu olento, eikä hänelle tarvitse puhua. Eivät arabimiehet kovin syvällisesti varmasti kerro ajatuksiaan naiselle."

    Kuinka tuollaisen kanssa viitsii edes seurustella, kun ei ole pakko?

    Äänestä

Mieshän on jo heti suhteen alussa sanonut sinulle, ettei aio mennä kanssasi naimisiin eli täysin rehellinen on ollut. Miksi täällä kyselet? Hänen kulttuuriinsa kuuluu hakea siveä vaimo omasta kulttuurista, tämän pystyt lukemaan rivien välistä, jos hän noin suoraan puhuu, ettei avioidu kanssasi.

Äänestä

Tuo mies edustaa arabimiesten parhaimmistoa. On ahkera, älykäs ja ennenkaikkea, REHELLINEN!

Hän on kristallin kirkkaasti sinulle ilmoittanut ettei voi mennä kanssasi naimisiin. Hänen perheensä aikanaan valitsee hänelle arabivaimon (todennäkoisesti korkealle koulutetun ja super fiksun) ja he elävät onnellisina kahden lapsensa kanssa.

Sinä olet tämän hetken miellyttäjä, niin kauan kunnes se aviovaimo hänelle esitellään.

Äänestä
  • Olemme menossa tapaamaan miehen vanhempia. Jännittää.

    Äänestä

Oli melkein 20 vuotta naimisissa arabin kanssa. Koskaan ei ollut ongelmia siinä, että olin länsimaalainen, varsinkaan hänen perheelle. Kun ero tuli, exäni perhe tuli minun puolelle ja pahoittelivat mulle tapahtunutta. Ongelmia oli paljonkin itse miehen kanssa, kannattaa 2 kertaa miettiä, ennen kuin naimisiin menee arabin kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

habiba1 kirjoitti:

Mies on ihana, hurmaava, älykäs, hellä ja huomaavainen. Töissäkin käy. Avioliitosta on keskusteltu useammankin kerran. Eilen hän sanoi, ettei voi mennä kanssani naimisiin. Perhe ei hyväksyisi. Mies on vielä nuori, alle 25, joten ymmärrän, että vanhempien mielipide vaikuttaa paljonkin. Elättelen kuitenkin toivetta, että mies yrittää vielä puhua vanhempansa suhteemme puolelle. Onko muilla kokemuksia, että näistä lähtökohdista naimisiinmeno onnistuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu