Olen ollut monenlaisissa lyhyemmissä ja pidemmissä työsuhteissa 19 vuoden nuoresta iästäni huolimatta, mutta mitään tällaista en ole koskaan ennen kokenut:
Kesätyöni Nokian palveluksessa päättyi 31.8.2004. Aloin heti hakemaan aktiivisesti töitä- ja jo 2.9.2004 tärppäsi. Turkulainen puhelimia- ja DNA liittymiä myyvä mediapuhelin- liikkeisiin kuuluva pulju etsi uutta myyjää kehuen vakituista työsuhdetta.
Laitoin hakemuksen sähköpostilla ja tunti myöhemmin myyntipäälikkö jo soittikin ja pyysi työhaastatteluun. Haastattelu kesti vaivaiset 10 minuuttia - kaikki vaikutti erittäin lupaavalta. Tutkailtiin vain työkokemustani ja kyseltiin mielipidettäni palkkauksesta (joka oli surkea, 700 euron takuupalkkaus provisio)
Taas n. tunti haastattelun jälkeen myyntipäälikkö soitti ja ilmoitti, että olen tervetullut hommiin ja aloittaisin maanantaina. No, menin heti maanantai-aamuna paikanpäälle. Hommat alkoivat leppoisissa tunnelmissa- DNA:lla ei ollut yli viikkoon ollut mitään kampanjaa, joten tilanne oli se, että yrityksessä odoteltiin, että kampanja pyörähtäisi käyntiin, mikä tarkoittaisi liittymien myyntiä. Maanantai oli surkea päivä, oikeastaan mitään ei myyty- mutta silti pienessä liikkeessä hyöri 4 työntekijää mukaanlukien minä. Tiistai oli vielä surkeampi päivä- joku kapula ja pari liittymää. Keskiviikko oli sitten pohjanoteeraus. 3-5 hengen vaihtelevalla vahvuudella päivän kassan saldo oli pyöreä nolla. Keskiviikko oli myös päivä, jolloin tapasin itse toimitusjohtajan. Valittelin itsekin, että on ollut varsin hiljaista.. No, tunnit kuluivat- ja toimitusjohtaja lähtikin loppupäivästä. Sitten n. tunti ennen sulkemisaikaa myyntipäälikkö pyysi minut takahuoneeseen.
Ihmettelin siinä sitten, että mitä mielessä..
Myyntipäälikön sanat kuuluivat jotakuinkin näin:
"Joudun valitettavasti irtisanomaan sun sopimuksen koeajan perusteella. Niinkuin olet ehkä muilta myyjiltä kuullut, kampanjan olisi pitänyt käynnistyä, mutta mitään ei ole kuulunut ja niinkuin olet huomannut, ei olla pahemmin mitään myyty."
Sitten vielä totesi, että soittelevat jos/kun jotain hommia ilmaantuu ja sanoi, että olen vapaa lähtemään. Päätöksen oli tietysti tehnyt siis itse toimitusjohtaja- jota olin suurinpiirtein ehtinyt vasta kättelemään. Olin tästä aika järkyttynyt, yksi määräaikaisen kesätyösopimuksen päättyminen ja potkut viikon sisään on kokemus, josta on varsin hankala päästä yli ilman kyyneliä. Ymmärrän kyllä yrityksen tilanteen, mutta tällaista suorastaan perseestä olevaa yritysjohtamista en voi ymmärtää. Myyntijohtaja selitteli tilannetta sillä, että tämä on nopea ala, mutta miksi yleensäkään hakevat uutta myyjää- jos hommia ei ole- ei kai tarve 3 päivässä silti käänny päälaelleen. En usko, että kysymyksessä oli myöskään henkilökohtaiset- minusta johtuneet syyt. Olin joka päivä töissä muita ennen ja lähdin viimeisenä- minulla oli myös hyviltä vaikuttaneet välit myyntipäälikköön sekä muihin myyjiin- enkä ainakaan omasta mielestäni mokaillut. 3 päivässä ehtii juuri ja juuri opettelemaan rutiinit, tuotteet ja kassajärjestelmät- eli en usko, että mikään yritys odottaa hirveitä tuloksia 3 päivässä. Jälkeenpäin vielä soitin myyntipäälikölle ja kysyin, että oliko potkuissani jotain henkilökohtaista taustalla ja vastaus oli, että ei missään nimessä.
Soitin vielä itse toimitusjohtajalle, joka ärähti, että eikö se myyntipäälikkö kertonut, että he soittavat minulle 2 viikon päästä. Kerroin, että näin minulle ei sanottu. Kiitin sitten vielä "pikaisesta" työsuhteesta ja kerroin, että yrityksessä oli ihan mukava työskennellä ainakin ne 3 päivää.
Tuntuu aika rankalta- miten mikään yritys voi pompotella tuolla tavoin henkilöstöään? Onhan se tietysti edullista ottaa kaveri töihin kampanjan ajaksi ja sitten taas potkia kylmästi pellolle, mutta mielestäni tämä oli todella sydämmetön ja raaka temppu... Tietysti tapausta voi selittää sillä, että yrityksellä olisi huono tilanne/paha kassavaje, mutta mistään ei ainakaan käynyt ilmi, että firmalla menisi huonosti, koska voivat pitää niinkin monta myyjää pienessä myymälässä täysipäiväisesti.
Tulipas pitkä teksti, mutta oli pakko vähän vuodattaa- en osaa itse edes kovin järkevästi ajatella koko tilannetta.
Mitä olette mieltä? Armeija alkaa tammikuussa ja ajattelin, että olisi kiva tehdä jotain sitä ennen. Ajattelin kuitenkin, että tämän jälkeen kun ajattelen mitä minulle tekivät, en edes katso kyseisen yrityksen suuntaan, mutta ottaisitko itse työn takaisin, jos sattuisivat soittamaan ja kertomaan, että nyt olisi hommia tarjolla?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Matkapuhelinalan kilpailutilanne on nyt erittäin tiukka!
dna:lla tosiaan on kampanja, mutta se on voimassa vain dna:lta suoraan tilattaessa (web-kauppa tai puhelin)
Kun Maratonin uusmyynti lopetettiin (12/2003) ja sen jälkeen on tullut uusia kilpailijoita (katsopa:
http://www.kolumbus.com/
)
niin ilman kampanjaa dna:n liittymää ei kovin moni ota. Itse suostuttelin viime syksynä tyttöystävän ottamaan dna liittymän, ja pääasiassa siksi, että olen itse dna Maraton -asiakas. Mitään muuta yhteyttä dna:han/Mediapuhelimeen minulla ei ole.
Kieltämättä jollekin Mediapuhelimessa on käynyt moka, jos uusi myyjä on palkattu, ennenkuin mistään kampanjasta on varmaa tietoa. Itse olisin esimiesasemassa hoitanut homman niin, että olisin neuvotellut homman muuten valmiiksi, mutta todennut, että sitovan sopimuksen teen, kun kampanja alkaa.
Ala on näköjään ajautunut siihen, että ilman kampanjoita ei myynti suju ja kampanjoiden aikana taas on myymälässä asiakkaita jonoksi asti. Esim. joulukuussa 2003 oli Helsingin keskustan Mediapuhelimessa erittäin ruuhkainen tilanne.
(Tuolloin siis osuin paikalle sattumalta, tulin ostamaan Hands Freetä puhelimeeni, kunnes selvisi, ettei haluamaani Hands Freetä löydy, koska Mediapuhelin ei enää myy Ericsson/Sony Ericsson -puhelimia)
Juuri näin- tuo oli oikeastaan juuri se, jota yritin viestissäni kiteyttää. Kun juttelin töissä alkuviikosta myyntipäälikön kanssa siitä, että miksi myymälässä on 4 tyyppiä kun ei hommiakaan ole, niin tämä sanoi, että viime kampanjan aikaan työtä oli kyllä joka myyjälle jonoksi asti.
Ala on todellakin siinä pisteessä, että hommia on vain kampanjojen aikaan- mutta miksi lupaavat vakituista työsuhdetta oikein hehkuttaen sitä, ettei heti tarvitse pois lähteä, jos todellisuus on sitä, että joka päivä- oli kampanjaa tai ei, todellisuus on tulos tai ulos.
Mediapuhelin konsernihan toimii franchising periaatteella. Tämäkin yritys, jossa olin, omistaa 3 myymälää, 2 Turussa ja 1 Helsingissä (Ala-malmi). Toimintaa pyöritetään tutulla nimellä, mutta näköjään yritykset on aika kehnossa taloudellisessa jamassa. Mediapuhelimen nimi ei taida olla nykyään kovin kilpailukykyinen, kun ei luuritkaan mitään huippuedullisia ole. Tätä vielä "parantaa" se, ettei meillä ollut hyllyssä kuin muutamaa Nokialaista ja nekin myytiin valmiiksi tappiolla. Nettisivuilla kyllä lupaillaan melkein kaikkia puhelimia. 2000 luvun alun IT-buumi näkyy hyvin liikkeiden määrässä. Työskentelin keskustassa, jossa on 300 metrin säteellä ainakin 5 vastaavaa liikettä- joten en ihmettele yhtään, jos asiakkaita ei riitä kaikille. Olo on kuitenkin aika masentunut. Vaikka ymmärrän tilanteen, en ymmärrä, miksi minut otettiin töihin, kun kerran kampanjastakaan ei ollut muuta tietoa. Ainoa tieto oli se, että "DNA on lupaillut kampanjaa syksyn kuluessa että alettaisiin taas rokkaamaan".
On mielestäni myös erittäin merkillistä, että liike elää käytännössä 2 tuotteen voimalla (DNA Vakio M ja Vakio L, joista tulee hyvät provikat). Puhelimien katteet ovat suorastaan naurettavia- edullisimmat mallit menevät niin tappiolla, että ihan hirvittää. Tarvikkeetkin ovat ylihintaisia- kukaan ei niitä osta ja laajakaistojakaan firma ei avaa, koska Turussa ei niille firmassa myyntilupaa ole. Koska Nokialaiset, liittymät ja tarvikkeet ovat ainoa tulonlähde- eikä mitään niistä mene kaupaksi, ei firman tulevaisuus ilman valikoiman laajentamista ole varmastikaan kovin vakaa. Kyllä nimittäin hirvittää, kun myyntitapahtumien saldo näyttää loppupäivästä pyöreää nollaa, silloin täytyy kyllä jossain olla mätää pahemman kerran. (millä maksat työntekijöiden palkat, vuokrat ja muut kulut?)
Oudointa onkin se, että kaikki päätökset palkkauksestani ja irtisanomisesta teki itse toimitusjohtaja. Jos toimitusjohtaja ei osaa ajatella 3 päivää pidemmälle, niin kyllä täytyy johtajassakin olla jotain vikaa?
Maraton lopetettiin käsittääkseni vain siksi, että se tuli DNA:lle liian kalliiksi. 39 euroa ja saat puhua niin paljon kuin tahdot (ei ihme että meni kaupaksi).
Mutta tosiaan alkuperäiseen kysymykseeni, pitäisikö homma ottaa takaisin tällaisen pompottelun jälkeen, jos sitä tulevat tarjoamaan? Mikä olisi sinun valintasi?
Huonosti johdettu firma, siinä kaikki. Olis voinu olla huonompikin kokemus, nythän sun ei edes tarvinnu tehdä mitään. Sua vituttais enempi jos ne olis pistänny sut jakaan jotain brosyyria 12 h päivässä ulos sateeseen ja heittäny sit ulos...
Samoihin hommiin en menisi vaikka pyytäisivät. Kumminkin pulju menee nurin ennemmin tai myöhemmin tuolla systeemillä.
Koeajalla työsuhteen purkamiseenkin täytyy työnantajan kertoa syy, vaikka yleisesti luullaankin että pelkkä koeaika riittää syyksi. Syyn tulee olla todellinen eikä keksitty ja sen tulee liittyä työntekijän työskentelyyn. (Työnantajalla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta osoittaa väitteitään todeksi). Ennen päätöstä on työntekijän voitava antaa vastineensa. Ennen työsopimuksen purkamista on työntekijää huomautettava työskentelyyn liittyvistä puutteista ja annettava hänelle aikaa korjata tekemistään. Työpaikan luottamusmies aina mukana keskusteluissa. Näin siis teoriassa lakipykälien mukaan. Pienissä yksiköissähän tuota luottamusmmiestä ei yleensä ole.
Esim. taloudellisiin tai tuotannollisiin syihin perustuen koeajalla ei voida työsopimusta purkaa. Itse jouduin koeajalla juuri tuon syyn takia pois. Huvittavaa oli se, että työnantajan piti keksimällä keksiä syitä työsuhteen purkamiselle, kun ei voinut suoraan sanoa syyksi rahaa. Syitä sitten tulikin aina uusia kun edellisen sai osoitettua perättömäksi. Vein asian niin pitkälle liiton asianajajan ja työpaikan pääluottamusmiehen tuella, että työnataja oli valmis tekemään vaikka väärän valan työtuomioistuimessa, kun ei lopultakaan mitään asiallista syytä keksinyt. Siinä vaiheessa asianajaja nosti kädet pystyyn ja ilmoitti, että ei voida mitään. Sain hyvän työtodistuksen ja minullekin johtaja kertoi, ettei miehessä mitään vikaa ollut. Päivastoin. Oli vaan ilmaantunut muita asioita...Lupasi vieläpä ottaa heti takaisin vanhana työntekijänä jos sopiva paikka ilmaantuu. (yli 500 hengen yritys) Arvaa vaan kiinnostaako mennä.
Käytännössä siis koeajan turvin voidaan palkata tilapäistä työvoimaa lupaamalla heille vakiopaikkaa. Ainakin kyseinen firma on sitä kuuleman mukaan harrastanut, mutta kukaan ei ole aiemmin asiasta meteliä nostanut. Minun tapauksessani todellinen syy oli se, että opintovapaalla ollut työntekijä palasi takaisin firmaan.
Nämä irtisanomiseen/purkamiseen liittyvät asiat ovat aina inhottavia ja sitä aina pohtii mielessään mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Usko pois, et olisi omalla tekemisilläsi mitenkään voinut vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, joten pää pystyyn ja katse kohti uusia kuvioita. Tsemppiä loppuvuodeksi ja käyttäydyhän ihmiseksi armeijassa.