Miten päästä eroon itsetunto-ongelmasta_?

Tiedän, etten ole tylsä tyyppi. Tiedän, että saan porukat nauramaan useammin kuin ihmiset keskimäärin saavat. Tiedän, että minulla on selviä johtajan ominaisuuksia. Tiedän, että tästä ole tästä huolimatta en ole ylimielinen, korkeintaan omalaatuinen. Tiedän myös, etten ole mulkku, vaan otan ennen kaikkea muut huomioon kaikessa.

Tosin tiedän myös, että minulla on ylipainoa, mutta olin joskus laihempi ja se ei auttanut itsetunto-ongelmaan.

kKaikesta huolimatta, olen huomannut, että olen naistenkin mielestä hauska/koominen tapaus. Olen myös huomannut, että naisen kanssa säätäminen on huomttavasti hauskampaa kuin toisen miehen kanssa säätäminen, joka on vain homoilua ja luonnotonta. Jopa itseäni reilusti nuoremmat naiset 7-10 vuotta) tykkäävät säätää kanssani ja tulevat kysymään nimenomaan multa, jos tarvitsevat jothonkin sellaista, mitä ei yksin pysty tekemään (nyt ei tarkoiteta panemista).

Siitä huolimatta itsentuntoni on huono. En usko itseeni ja oletan ihmisistä aina pahinta, eli olentn ihmisten olevan ilkeitä ja vittuilevia siitä huolimatta, että useimmiten olen niitä porukan ns. seuramiehiä. Siitä huolimatta en uskalla ottaa kavereihin yhteyttä enkä uskalla tehdä aloitetta, vaan odotan kaverin ottavan yhteyttä ja naisen tekevän aloitteen.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nousussa jälleen kirjoitti:

Tiedän, etten ole tylsä tyyppi. Tiedän, että saan porukat nauramaan useammin kuin ihmiset keskimäärin saavat. Tiedän, että minulla on selviä johtajan ominaisuuksia. Tiedän, että tästä ole tästä huolimatta en ole ylimielinen, korkeintaan omalaatuinen. Tiedän myös, etten ole mulkku, vaan otan ennen kaikkea muut huomioon kaikessa.

Tosin tiedän myös, että minulla on ylipainoa, mutta olin joskus laihempi ja se ei auttanut itsetunto-ongelmaan.

kKaikesta huolimatta, olen huomannut, että olen naistenkin mielestä hauska/koominen tapaus. Olen myös huomannut, että naisen kanssa säätäminen on huomttavasti hauskampaa kuin toisen miehen kanssa säätäminen, joka on vain homoilua ja luonnotonta. Jopa itseäni reilusti nuoremmat naiset 7-10 vuotta) tykkäävät säätää kanssani ja tulevat kysymään nimenomaan multa, jos tarvitsevat jothonkin sellaista, mitä ei yksin pysty tekemään (nyt ei tarkoiteta panemista).

Siitä huolimatta itsentuntoni on huono. En usko itseeni ja oletan ihmisistä aina pahinta, eli olentn ihmisten olevan ilkeitä ja vittuilevia siitä huolimatta, että useimmiten olen niitä porukan ns. seuramiehiä. Siitä huolimatta en uskalla ottaa kavereihin yhteyttä enkä uskalla tehdä aloitetta, vaan odotan kaverin ottavan yhteyttä ja naisen tekevän aloitteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu