Hei!
Kysyisin sellaista asiaa,että voiko väkivaltainen mies parantaa tapansa? Mieheni on ollut minua kohtaan suhteemme alkuaikoina väkivaltainen,olemme keskustelleet asiasta ja hän sanoi sen johtuvan entisestä huumeiden käytöstä ja että kännissä sitten napsahtaa... Nyt hän on pystynyt hillitsemään itsensä täysin,oli humalassa tai ei.Ja vaikka välillä olen jatkanut nalkutusta,hän ei tee mitään mikä viittaisi väkivaltaisuuteen,vaan tulee halaamaan ja pyytää että rauhoittuisin ja mentäisiin nukkumaan.
Onko muilla kokemusta tällaisesta ja haluaisin kuulla kokemuksia miehiltä jotka ovat parantaneet tapansa että onko tällainen pysyvä muutos vai väliaikainen tapahtuma?
Kysyisin sellaista asiaa,että voiko väkivaltainen mies parantaa tapansa? Mieheni on ollut minua kohtaan suhteemme alkuaikoina väkivaltainen,olemme keskustelleet asiasta ja hän sanoi sen johtuvan entisestä huumeiden käytöstä ja että kännissä sitten napsahtaa... Nyt hän on pystynyt hillitsemään itsensä täysin,oli humalassa tai ei.Ja vaikka välillä olen jatkanut nalkutusta,hän ei tee mitään mikä viittaisi väkivaltaisuuteen,vaan tulee halaamaan ja pyytää että rauhoittuisin ja mentäisiin nukkumaan.
Onko muilla kokemusta tällaisesta ja haluaisin kuulla kokemuksia miehiltä jotka ovat parantaneet tapansa että onko tällainen pysyvä muutos vai väliaikainen tapahtuma?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että miehesi on tehnyt todella töitä hermojensa kurissa pitämiseksi ja itseluottamuksensa kasvattamiseksi. Kysy häneltä, millä keinoilla onnistuu nyt hillitsemään hermonsa. Tuollainen toisenkin rauhoittaminen ja riidan siirtäminen seuraavaan päivään keskustelua odottamaan on erittäin kypsää ja onkin erikoista, että miehesi on siirtynyt täysin väärästä käytöksestä täysin oikeaan käytökseen. Ehkä hän on jutellut auttajan kanssa, ehkä päätellyt itse - mutta onnittelut hänelle.
Riiteleminen on ihan normaalia. Puhuminen tietysti parempi. Mutta jos riidellään, ei saa käyttää henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Toisinsanoen ei saa lyödä eikä käydä käsiksi, ei raivota niin että toista pelottaa, ei nalkuttaa tuntikaupalla ja eikä haukkua toista maanrakoon. Kaikki nämä aiheuttavat syvää ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta toisessa.
Itselläni oli tuo raivoaminen pahana tapana, kyllä olen siitäkin pääsemässä, vaikka malliksi haukkuvalle vaimolleni. Tuota miehesi tapaa rupean itsekin käyttämään tästälähin.
Olen kysynyt mieheltäni miten hän on päässyt irti väkivaltaisuudestaan, tiedän että on ollut väkivaltainen exälleen,minkä takia suhde kariutuikin... No kuitenkin, mieheni sanoi että ellei hän paranna käytöstään ja lopeta riehumista hän menettää elämänsä suurimman rakkauden. Mietin silloin että miksei sitten exän kanssa onnistunut pääsemään irti johon vastasi ettei silloin yrittänyt tarpeeksi koska ei varmaankaan rakastanut tarpeeksi.
Mieheni ei puhu paljon tunteista joten nuo hänen sanansa koskettivat minua todella paljon ja uskon että meillä on ihana tulevaisuus yhdessä!!
niikauan kun teil ei o lapsia, kaikki voi mennä ihan kivasti, mutta lapset valitettavasti tuo omat pikkujännitteet siihen arkielämään, duunin lisäksi. tietysti en tiedä että teettekö yleensä duunia, mutta se yhdistelmä voi luoda miehelle uusia paineita ja sitä kautta aiheuttaa sulle ongelmiii, ota tää huomioon ennenkun alat tekemäään lapsia epävakaasee suhteeseen.. nimim. kokemuksii parannuksista ennen lapsia...
minusta perheväkivalta on ihan kauhea asia täytyy pystyä puhumaan asioista järkevästi ja asiallisesti ei pidä huutaa olkaa fiksuja kun selvittelette välejänne
Mulla oli aikoinaan ihan samanlainen tilanne; olimme seurustelleet vasta pari kuukautta ja mies pahoinpiteli minut. Mies katui tekoaan syvästi ja annoin hänelle mahdollisuuden näyttää todellisen minänsä. Pikkuhiljaa luottamus mieheen kasvoi ja seurusteltuamme pidemmän aikaa en muistanut koko asiaa ollenkaan. Suhteesta kehittyi elämäni suurin rakkaus. Yritimme tehdä lastakin seurusteltuamme pidempään, mutta onneksi ei tärpännyt!
Mies kosi minua ja vastasin myöntävästi, kun olimme olleet yhdessä jo vuosia. En odelleenkään tiedä, mistä kaikki sai alkunsa -siitäkö, että olin varma nakki vai mistä? Vuosien onnen ja välittämisen jälkeen pahoinpitelyt alkoivat taas ja ihan selvinpäin ja kotona. Saatoin yskiä yöllä,katsoa oudosti... mitään oikeata syytä ei ikinä ollut. Yritin edelleen keskustella ja saada selvyyttä miehen kanssa, vaikka apua hänelle -en ymmärrärtänyt miten ja miksi hän oli muuttunut ja halusi minulle pahaa. Hän itki, eikä ymmärtänyt tekojaan n. joka toinen päivä ja vähitellen itkut omista tekemisistä loppuivat täysin. En nukkunut viikkokausiin, koska en uskaltanut, vaan kävelin kaikki yöt ympäriinsä. Ensimmäisen nukutun yön jälkeen pystyin ajattelemaan ja lähdin, suoraan sanoen katosin asunnostamme ja pakoilin miestä n. vuoden ajan, kunnes muutin toiseen kaupunkiin.
Niin, että voiko mies muuttua? Jos minulta kysytään niin riski uskoa muutokseen on oman elämän kannalta valtava. Itseltäni meni 4-vuotta pilalle asian takia. Menetin uskon ihmisiin paljon pidemmäksi aikaa -en vielä nykyäänkään voi ilman syytä uskoa ihmisistä hyvää, jos silloinkaan.
Kokemastani on nyt aikaa 14-vuotta ja toivon, että olisin voinut välttää sen. Nyt olen seurustellut miehen kanssa 6-vuotta, mutta en voi enää luottaa täysin keneenkään, en edes häneen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
mäkin oon kokenu ihan saman tyyppistä, tosi seurusteluaikoina väkivalta oli vain henkistä.
mutta kaiken kokemani jälkeen, naimisiinmenon, hyväuskoisuuden ja kolmen pojan jälkeen, ei voi muuta sanoa kun onneksi tajusin lähteä ennen kuolemaa ( sekin on yksi arvo kuitenkin. säkin voisit olla kuollut nyt, mieti sitä ..) ja varmasti olemme oppineet jotain, osaamme välttää vastaavanlaisia suhteita toistaisuudessa??
Tuon olisin voinut kirjoittaa minä. Se on oikeasti mahdollista. Minä voin yli puolen vuosikymmenen kokemus siitä kuinka mieheni on parantanut tapansa. Hän oli vain 19-vuotias kun aloimme seurustella. Nyt 25. Ensimmäinen vuosi oli helvettiä juuri väkivallan (ei suoranaista hakkaamista) takia. Jätin hänet vuoden yhdessä olon jälkeen. Palasimme yhteen molempien halusta kuukauden eron jälkeen. Sen jälkeen: Päivä päivältä parempaa. Hän ei ole KERTAAKAAn eron jälkeen koskenut minuun pahassa mielessä, on aivan ihana kun minä suutun, katuu suunnattomasti tekojaan eikä voi ymmärtää miten pystyi olemaan sellainen. Mutta minäpä ymmärrän:
1) Malli oli saatu kotoa, ainut parisuhde jota hän oli kunnolla seurannut oli vanhempiensa edelleen jatkuva sairas suhde jossa mies on tyranni
2) Nuoruus ja kokemattomuus, aikuisena itsensä hillitsee paremmin.
3) Ei luottanut minuun kun elin normaalisti, miten hänen äitinsä ei koskaan ollut saanut elää.
Kaikki on nyt aivan ihanaa ja hän kyllä tietää että jos moka tulee, ei tule enää uutta yritystä. Rakastamme toisiamme.
Kunnioita miehesi halua parantua ja koeta tukea häntä. Koeta myös antaa anteeksi. Minä uskon mieheeni. Perheeni oli kauhuissaan kun palasin hänen kanssaan yhteen mutta viidessä vuodessa mieheni on todistanut ansaitsevansa minut ja perheeni rakastaa häntä kuin omaa poikaa ja anteeksi on annettu. Hyvää ja onnellista jatkoa!
siis tosi kaunista luettavaa.oletko kuitenkaan miettinyt, et tietenkään edes voi sellaista viel edes kuvitella, mutta jos paineet yks päivä viel teillä kasvaa ja tulee liuta lapsia??? ei ne väkivaltaset mallit mihinkään noin vaan katoa. joku päivä valitettavasti tuut huomaamaan sen, tottakai toivon ettei se sun kohdalle tule!!!! voit olla varma et jos sun mies ei pahoinpitele sua seuraavaan 10 vuoteen, sit voi vähä huokasta..mieti ennenkun teet lapsia... entäs henkinen kontrolli? voitko olla tekemisiss' kenen kans tahansa? voitko olla oma ittes, tunteet mitkä tahansa, vai joudutko ajattelemaan tietyn mallin kautta, vaikka et saisikaan nyrkkiä??
En tosiaan usko siihen!
Joo,ei ollu pysyvä parannus ei. Nyt tuli nyrkit mukaan ja toinen puoli naamasta turvonnu umpeen...no,kohta on rikosilmoitus vireillä ja heti maanantaina soitan asuntotoimistooon ja VAADIN kämpän heti!!!
Tavarat voin mieluusti jättää miehelle kunhan vain kissat saan mukaan.Miehen äiti tietää asiasta ja minun vanhemmat ja heiltä kaikilta saan tukea tähän päätökseen. Haluja ei ole jäädä mutta tottakai jollakin tavalla ikävä tulee niitä hyviä aikoja,mutta kyllä se parempi mies odottelee minua jossain..Tyhmä taisin olla kun luulin että tuollaisesta voi parantua....
Tsemppiä sulle, jaksamista ja kaikkea hyvää! Yleensä ihmiset haluavat uskoa toisesta hyvää ja antavat niitä uusia mahdollisuuksia. Pystytkö säilyttämään uskon hyvyyteen? Mieti, olisiko hyvä käydä purkamassa tilannetta psykologilla. Vieraalle puhuminen on vapauttavaa.