Mikä siinä on että ihmiset, erityisesti miehet, mieluummin eroavat kuin hakevat apua ongelmiinsa? Moni ero olisi pelastettavissa, jos apua haettaisiin...
Ei pariterapialle!?
piqtvnm
311699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Koska miehet ajattelevat, että kun ei sovi yhteen jonkun kanssa, niin jonkun toisen kanssa kyllä sopii. Me naiset olemme enemmän sellaisia fixaajia.
Mutta eikös mies olekaan sitten sitoutunut tai rakastunut omaan ihmiseensä vaan vaihtaa naista kuin sukkaa? Se minua ihmetyttää. Että vaikeuksien edessä annetaan periksi? Mitä merkitsee silloin tahdon?
Monta kertaahan sitten, kun fixaukseen (esim. terapia) on lähdetty, niin kas kummaa, homma onkin onnistunut. Eikö kannattaisi miestenkin ennemmin katsoa kuin katua? On nimittäin nähty niitäkin, jotka tulevat jonkun ajan kuluttua häntä koipien välissä takaisin perheen luo.
Miehet on ehkä enemmän mukavuudenhaluisempia kuin me. Se toimiva arki on heidän juttunsa kun me naiset taas haluamme toimivan arjen, että niitä syviä tunteita. Toki miehet välittävät ja kiintyvät, mutta parisuhde merkitsee heille eri asioita kuin meille. On toki poikkeuksiakin miehissä.
Jollain tavalla myös mies antaa naisen määrätä tahdin tällaisissa asioissa, jos nainen haluaa terapiaa, niin sinne mennään. Jos terapia tai jokin epäonnistuu ja nainen nostaa kädet ylös, niin harva mies yrittää pelastaa suhteen.
Ei minun mieheni lähde terapiaan, vaikka tekisin mitä!
Miehesi ei näe että liittonne on sen arvoinen.
ainut vaan, että naisilla on yleensä ns varavaihtoehtoja että "jos tämän kanssa ei toimikkaan niin otetaan tuo", miehet jäävät totaalisen yksin.
joten miehelle se on helpompaa yrittää korjata suhdetta kuin jäädä totaalisen yksin. naisille löytyy aina seuraa.
Nainen on silti aina miesten joukossa yksin, mutta lisäksi toiset naiset jättää yksin.
Mies kuuluu ja liittyy toisiin miehiin.
Yleensä erot on miehille vaikeampia, koska he kärsii pillunsaannin loppumisesta todella pahoin.
mutta naisen koko elämä on vaikeaa, miehen kanssa eläminen vaikeuttaa sitä entisestään, niin siksi nainen ei varmaan yhtä eroa osaa niin jäädä suremaan.
Haluaa kuitenkin olla mun kanssa?? Mut ei halua terapiaa... Mä en käsitä!
Höpöhöpö lifemocker! Ei nainen joka sitoutuu mieheen, pidä tai ota varavaihtoehtoja. Tai itse en ainakaan niin tee. Sen sijaan miehillä niitä on ollut ja kaukana olleet korjaamishalut. On ollut toisia naisia jne.
Kyllä mä naisena surin yhtä eroa neljä vuotta! Eihän sitä ihmistä jota rakastanut niin voi tosta vaan vaihtaa uuteen. Ja kyllä mä kärsin tosi pahasti siitä että tunne-, seksi- ja muu suhde mieheen loppuu.
Miehet on mukavuudenhaluisia niin kuin tuo amanda sanoi. Ei kai kukaan mies luovu parisuhteesta ja vaihda sitä yksinäisyyteen. Varsinkaan kun mitään ei seuraa siitä vaikka hän kieltäytyy terapiasta. Mutta sinun halujasi hän ei selvästi kunnioita. Elämä pyörii vain sitä samaa rataa. Mies porskuttaa ja sinä kärsit.
Miksi olet häntä sinne viemässä? Onko hänellä ollut toinen nainen? Jos luet alemmas keskustelua, niin huomaat syitä, miksi miehet eivät sinne yleensä lähde.
Turhan usein sukupuolille tehdään tällainen jaottelu. Miehet sitä ja naiset tätä. Syyllistyn siihen toki itsekin.
Omassa tapauksessani se olin nimenomaan minä, joka halusi terapiaan. Vaimoni onneksi siihen myös suostui.
Minkä vuoksi halusit terapiaan? Oliko se viimeinen oljenkorsi pelastaa liitto?
Meillä terapia tuli ajankohtaiseksi vaimoni kiinnostuksesta toiseen mieheen. EI pariterapia varmaan mikään viimeinen keino ollut. En vain halunnut päästää tilannetta liian pahaksi.
Asiasta puhuimme keskenämme paljon - jopa liikaa ja keskustelut eivät aina olleet kovin rakentavia.
Halusin keskusteluihin mukaan ulkoisen asiantuntijan joka osasi laittaa meidän omat näkemykset oikeisiin mittasuhteisiin.
Siksi koska miehet sekoittavat teot ja henkilön..
miehet tekee siis näin:
Nainen käyttäytyy väärin, mies ei puhu mitään mutta laittaa asian MERKILLE.
Sitten mies antaa naiselle hiljaisuudessa mahdollisuuden,
nainen mokaa sen koska ei tiedä olevansa tarkkailussa..
Mies alkaa katsoa naista ikäänkuin "mitä kaverit tekisivät tässä tilanteessa"
ja ei tajua että nainen on nainen, vaan kuvittelee että nainen on ikäänkuin "vajavainen mies" joka ei ole tarpeeksi "reilu"..
Sitten mies hautoo näitä asioita mielessään, jauhaa päässään mitä kaverit tekisivät ja hän on kokoajan itseasiassa suhteen ulkopuolella arvioimassa naisen käytöstä, sensijaan että ajattelisi olevansa osa suhdetta.
sitten mies "oppii" että ei se nainen "kuitenkaan" uskoisi,
näin mies ei enää puhu eikä kerro mitään..
näin erotaan sitten, siinävaiheessa kun nainen keksii ehdottaa terapiaa mies on jo tullut siihen tulokseen että tietää naisesta kaiken.
Ei tajua olevansa osa suhteen dynamiikkaa, joten päättelee että naisen kuuluisi "parantua" ja sitten vasta olla suhteessa.
Miehillä on aina ne taustajoukot koska mies ei ole 1 yksilö, vaan hän on osa miesten perustamaan laumaa nimeltä "mitäs me miehet".
Mies ei koe että pariterapiasta olisi apua, koska hän ei ole mitään pahaa tehnytkään vaan nainen on mokannut. "kun teet väärin, Olet väärä" on miehen toimintatapa, ei suinkaan puhuminen ja tekojen erottaminen henkilön persoonasta, usko mahdollisuuksiin puuttuu vaan miesten ajattelu on ikään kuin kohtalonomaista, Uskon että varmaan neandertalin ihmisetkin on katsonu joskus tähtiin, ja kokeneet tuon saman fiiliksen kuin nykyinen apinasta suoraan repästy paskahousu mies.
Olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti pian pääset tuosta katkeruudestasi eroon.
Kyllä siitä eroon pääsee hyvin äkkiä, vilautan vaan pölynimuria ja kysyn"Olisiko siivouspäivä?" niin mies on tiessään.
Toinen tapa päästä katkeruudesta on kysyä "mennäänkö naimisiin ja tehdäänkö lapsi":D Kyllä katkeruus lähtee samantien livohkaan, ja hyvä niin.
Loistava kirjoitus. Haaveissa puhumaan kykenevä, itsensä parisuhteen toisena aktiivisena osana näkevä mies! Liekö haaveisiin jää..?
Hassua, tuo kuvaus kun sopii nimenomaan *naisiin*, ei miehiin. Ei miehet pui porukalla jotain aviojuttuja ja hyväksytä ratkaisuja kavereillaan kuten naiset tekevät. Ja se on juurikin nainen, jonka mielestä asiat pitää vaan osata tehdä oikein kertomatta sääntöjä toiselle.
Oikeastaan miehet muodostaa yleiset "elämän pelisäännöt" suhteessa toisiin miehiin jo varhain,.Niitä ei enää tarvitse käydä läpi.
Naiset just "fixaa" kaikkea, ovat jo lapsena rohkeempia , muodostavat "parisuhteita" jopa toisiinsa (ystävien omiminen, "bestikset")
kun taas miehillä on joukkue, tiimi, pojat enemmän keskenään ryhmässä eikä vaan yhden pojan kanssa bestiksiä..kaverit vaihtuu kiinnostuksenkohteiden mukaan.
Naisilla kiinnostuksenkohteet vaihtuu sopiviksi kavereiden mukaan..monesti.
Mies ei pui aviosuhteita kenenkään kanssa, koska se koettaisiin häpeälliseksi "Ei osaa itse hoitaa"..
mies tukeutuu "mitä kaverit tekisivät" mutta ei nojaudu puhumiseen.
Naiset neuvoo toisiaan ja nainen voi ottaa terapiastakin neuvoja..
miehille neuvojen ottaminen on häpeä koska se meinaisi sitä että jäät joukkueen vaihtopenkille, koska et oppinut sääntöjä kerralla.
Miehetkin luulee että naiset on niitä jotka ottaa ystävättäriltä neuvoja..
asia on päivastoin siksi naiset uskaltaa sekä kuunnella että antaa neuvoja,
koska ei ole vaaraa että kuuntelisivat liikaa.
Miehen ero on siinä että hän on ottanut jo neuvot aiemmin sisällensä, siksi näyttää kuin mies olisi "fiksumpi" siinä ettei ota neuvoja..
hän on vaan tehnyt sen jo aiemmin.
Aika jännää, kun muodostat mielipiteesi koko sukupuolesta ilmeisesti yhden yksittäistapauksen perusteella :)
Ihmisiä on niin miljardeja, että jostain on nyt vaan lähdettävä liikkeelle.
Tässä on yksi vaihtoehto.
On miehiäkin viellä olemassa jotka on kasvatettu 50-luvun tyyliin.
Nykyajan metroseksuellit eivät enää menekään saman muottiin.
Mutta eiköhän jokaisella ole järki päässä että mieluummin yleistää rankasti,
kun jos alan tähän luetella kaikki maailman miehet ja heidän yksilölliset toimintatapansa olosuhteet ja naisne huomioonottaen, niin istuisin tässä viel ensivuosituhannellakin nakuttamassa..Monet naiset varmaan ymmärtää silti tään pointin mitä yritin ilmaista.
Eli kysymyshn oli siitä, että mistähän on siis silloin kyse, kun joku mies ei lähde pariterapiaan.
Voihan joka ikiseen ketjuun jankata että "ei, kun meidän mies just haluu terapiaan joten mikään ei pidä paikkaansa mitä toiset on huomanneet"
Oma parisuhde on tällä kriisissä ja olemme kahdeksan vuotta seurustelleet ja meillä on yksi yhteinen lapsi 2.v. Tällä hetkellä nainen haluaisi erota, mutta itse olen pyytänyt, että mennään pariterapiaa. Hänen vastauksensa on, että voin minun mieleksini tulla, vaikka sillä ei ole mitään vaikutusta. Vaimoni ajattelee minua tällä hetkellä ainoastaan pelkkänä ystävänä ja itse näe vaimoni edelleen yhtä kauniina sekä rakastavana ihmisenä.
Halusin hänen ajattelevan, jos me menemme pariterapiaa niin saisimme tämän parisuhteen toimimaan eikä pelkästään siirretä eroa, mutta hän sanoi ettei voi tunteilleen mitään.
Olen tilanteessa todella avuton, mutta haluan käydä ensiksi keskustelemassa asiasta, jonkun ammatilaisen kanssa ennen kuin erotaan, koska ero on viimeinen vaihtoehto ja en todellakaan haluaisi lapselleni tätä eroa..
Jos parisuhde on pelastamisen arvoinen, kumpikin tekee kaikkensa (mm. hakeutuu pariterapiaan). Jos joku ei sitä halua tehdä niin kannattaisi miettiä kuinka suuri halu tällä toisella on pelastaa yhtään mitään teidän parisuhteestanne. Eri asia ovat nämä pettäjät, jotka hakeutuvat terapiaan kerran tai pari, jotta kumppani rauhoittuu. Moni terapiaan "pakotettukin" puhuu silkkaa palturia, koska ei oikeasti edes halua saada sitä suhdetta enää toimimaan.
Asia on näin. Kyllä maalaisjärjellä ajateltuna ihminen on valmis tekemään ihan mitä tahansa jos haluaa liittonsa säilyttää. Vaikka istumaan vuosikausia terapiassa. Sitten on noitakin tapauksia joita luettelit.
tämä oli siis nimimerkille Monenlaista tarinaa.
Onko sulla mitään perusteita tälle väittämälle? Monesti aina nimen omaan vanhempi sukupolvi jurputtaa että kun ne nuoremmat eroavat aina niin helpolla, mutta en ole itse ainakaan tähän ilmiöön törmännyt. Pikemminkin että siinä toisessa roikutaan vaikka väkisin kun ei haluta erota, vaikka suhde ei toimisi.
Tämäkin on totta... Nykynuoret taistelevat päivästä toiseen huonossa suhteessa vaikka jonkun toisen kanssa voisi olla parempi.
Eiköhän se mene niin, että terapia ei kiinnosta sitä osapuolta, jolla tunnepuoli ei ole enää kunnossa. Itsellä kävi niin, että vaimo ei halunnut terapiaan kun taas minä olisin halunnut katsoa kaikki kortit pienen lapsen takia. Myöhemmin paljastui, että oli jo ihastunut toiseen mieheen. Eipä ihme ettei terapiat enää kiinnostaneet.