Ajellaanko myös ortodoksinunnien hiukset

kuten katolistenkin nunnien hiukset?

Onko tämä pysyvä käytäntö vaiko tapahtuu vain silloin kun vihitään nunnaksi?

Onko muita tapoja?
281340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei. Ortodoksinunnilla ja munkeilla on pitkät hiukset. Hiuksiin leikataan ristinmuotoinen tonsuuri nunnaksi/munkiksi vihkimisessä. (siis leikataan vähän hiuksia , mutta tukkaa ei tietenkään ajella) Sen jälkeen nunnan tai munkin hiuksia ei enää koskaan leikata.

Äänestä
  • Olen nähnyt valamon munkkien ajellut tukat, joillakin kuin olisi liian pieni kattila päässä ajellut.

    Eikös raamatussa sanota että miesten tulee leikata tukkansa lyhyeksi ja siistiksi?

    Äänestä

  • kakkara tukka kirjoitti:

    Olen nähnyt valamon munkkien ajellut tukat, joillakin kuin olisi liian pieni kattila päässä ajellut.

    Eikös raamatussa sanota että miesten tulee leikata tukkansa lyhyeksi ja siistiksi?

    Nasiireilla oli jo Vanhan Testamentin aikana pitkät hiukset. Munkit (ja nunnat, meillä ei tehdä tässä asiassa sukupuolieroa) rinnastuvat tässä nasiireihin, ei tavallisiin miehiin ja naisiin. Munkin tukan kuuluu olla sykeröllä niskassa, nunnan tukka taas on nutturalla piilossa hunnun alla.

    Äänestä

Leikataan vähän hiuksia ristinmuotoisesti saksilla, ei ajella eikä sen jälkeen leikata lyhyemmäksi.

Äänestä

Ei kaikilla munkeilla ole pitkät hiukset. Itse en ole nähnyt ketään pitkähiuksista munkkia.

Äänestä
  • Näkeehän niitä Valamossakin. Munkeista noin puolella taitaa tällä hetkellä olla enemmän tai vähemmän pitkät hiukset ja kuuliaisuusveljistä melkein kaikilla, eli pitkähiuksisuus näyttää olevan lisääntymään päin.

    Äänestä

Andreas Larikka: lyhyet hiukset. Mitro Repo: lyhyet hiukset.

Äänestä
  • Jokainen kai itse saa päättää.
    Mutta onko tämä muka jotenkin tärkeä kysymys: hiukset.

    Äänestä

  • Mitro Repo ei ole pappismunkki vaan selibaattipappi, eikä siis ole vihitty munkiksi.

    Äänestä

  • kettu kirjoitti:

    Mitro Repo ei ole pappismunkki vaan selibaattipappi, eikä siis ole vihitty munkiksi.

    Ei ole Larikka koskaan tainnut luostarissa asua.

    Äänestä

  • Näöstä tuntee munkin kirjoitti:

    Ei ole Larikka koskaan tainnut luostarissa asua.

    Hän on arkkimandriitta.

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Hän on arkkimandriitta.

    Kyllä joitakuita vihitään munkeiksi ja arkkimandriitoiksi ilman, että olisivat koskaan luostarissa käyneet paitsi turisteina.

    Hius- ja partamuodista tuonkin näkee, kuka on oikea luostarilainen.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Kyllä joitakuita vihitään munkeiksi ja arkkimandriitoiksi ilman, että olisivat koskaan luostarissa käyneet paitsi turisteina.

    Hius- ja partamuodista tuonkin näkee, kuka on oikea luostarilainen.

    Toivottavasti ortodoksisuus ei ole vielä noin pinnalliseksi mennyt:
    "Hius- ja partamuodista tuonkin näkee, kuka on oikea luostarilainen."

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Toivottavasti ortodoksisuus ei ole vielä noin pinnalliseksi mennyt:
    "Hius- ja partamuodista tuonkin näkee, kuka on oikea luostarilainen."

    Jos olisikin sama muoti luostarin ulkopuolella kuin luostarissa, silloin pelkästään turisteina luostarissa käyneitä arkkimandriittoja olisi jo vaikeampi erottaa oikeista luostariasukkaista.

    Äänestä

  • On se valitettavasti kirjoitti:

    Jos olisikin sama muoti luostarin ulkopuolella kuin luostarissa, silloin pelkästään turisteina luostarissa käyneitä arkkimandriittoja olisi jo vaikeampi erottaa oikeista luostariasukkaista.

    No miks pitäis erottaa?

    Äänestä

  • Mitro Repo ei ole munkki!

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    No miks pitäis erottaa?

    No kun he ilmeisesti haluavat näyttää erilaisilta kuin oikeat luostariasukkaat. Mistäpä sen voisi tietää, miksi he haluavat sillä tavalla erottautua.

    Äänestä

  • No tuota kirjoitti:

    No kun he ilmeisesti haluavat näyttää erilaisilta kuin oikeat luostariasukkaat. Mistäpä sen voisi tietää, miksi he haluavat sillä tavalla erottautua.

    Onko mielestäsi jotenkin hienompaa tai arvokkaampaa asua luostarissa kuin luostarin ulkopuolella?

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Onko mielestäsi jotenkin hienompaa tai arvokkaampaa asua luostarissa kuin luostarin ulkopuolella?

    Ainakin edes jonkinlainen asumishistoria luostarissa tekisi hommasta vakuuttavampaa, kun munkkipapiston jäsenenä esiinnytään, erityisesti arkkimandriitan arvossa, joka vanhan käytännön mukaan myönnettiin Suomen kirkossa ainoastaan Valamon luostarin johtajalle.

    Äänestä

  • Tiedä häntä kirjoitti:

    Luostarissa eläminen ei tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin luostarin ulkopuolella eläminenkään.
    Herkästi luostarissa asuvat ihannoivat luostarin ulkopuolella eläviä, ja luostarin ulkopuolella elävät ihailevat luostarielämää. Kummassakaan ei ole mitään idealistista. Ihminen on sama, asui hän luostarissa tai luostarin ulkopuolella.

    Minulle ei tee ihmisestä vakuuttavampaa oli hän asunut luostarissa tai ei. Jostakin syystä erilaisia arvonimiä ihmisille tykätään antaa. Mikäs siinä, jos se tarpeelliseksi on nähty.

    Ihminen on ihminen. Luostarin seinien sisällä tai ulkona.

    Äänestä

  • tietävä kirjoitti:

    Mitro Repo ei ole munkki!

    Näin hänen väitetään sanoneen:
    "kun häneltä kyseltiin neuvoja väestönkasvun ehkäisyyn, että älkää minulta kysykö, en minä tiedä, minähän olen munkki." Omasta mielestään hän on ilmeisesti munkki.

    Äänestä

  • ulkoista kirjoitti:

    Luostarissa eläminen ei tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin luostarin ulkopuolella eläminenkään.
    Herkästi luostarissa asuvat ihannoivat luostarin ulkopuolella eläviä, ja luostarin ulkopuolella elävät ihailevat luostarielämää. Kummassakaan ei ole mitään idealistista. Ihminen on sama, asui hän luostarissa tai luostarin ulkopuolella.

    Minulle ei tee ihmisestä vakuuttavampaa oli hän asunut luostarissa tai ei. Jostakin syystä erilaisia arvonimiä ihmisille tykätään antaa. Mikäs siinä, jos se tarpeelliseksi on nähty.

    Ihminen on ihminen. Luostarin seinien sisällä tai ulkona.

    ... ja kenet pitäisikään vakuutta, ja miksi.

    Sinähän myös voisit puheidesi perusteella ruveta munkiksi ja arkkimandriitaksi. Mitäpä sitä turhia luostarissa oleilemaan, kun munkin titteleitä on nykyaikana hankittavissa ilmankin. Varmaan onnistuu jo ensi kesän turistimatkalla Kreikassa.

    Äänestä

  • Ura sinullekin kirjoitti:

    Sinähän myös voisit puheidesi perusteella ruveta munkiksi ja arkkimandriitaksi. Mitäpä sitä turhia luostarissa oleilemaan, kun munkin titteleitä on nykyaikana hankittavissa ilmankin. Varmaan onnistuu jo ensi kesän turistimatkalla Kreikassa.

    Miksi?

    Äänestä

Entäs jos on luonnostaan kalju?

Äänestä
  • Jos on luonnostaan kalju, silloin pitää hankkia peruukki. Muu ei tule kyseeseenkään.

    Vakavasti ... kiinnostaako oikeasti joitakin ihmisiä letin pituus?
    Mitä väliiiiiii ....

    Äänestä

  • Tupee. kirjoitti:

    Jos on luonnostaan kalju, silloin pitää hankkia peruukki. Muu ei tule kyseeseenkään.

    Vakavasti ... kiinnostaako oikeasti joitakin ihmisiä letin pituus?
    Mitä väliiiiiii ....

    Jos luostarin jäsen on luontojaan kalju, luostarin johtokunta voinee anomuksesta myöntää avustusta hiustensiirtoon.

    Äänestä

  • Ei hätiä mitiä kirjoitti:

    Jos luostarin jäsen on luontojaan kalju, luostarin johtokunta voinee anomuksesta myöntää avustusta hiustensiirtoon.

    Suosittelen ajamaan posliiniksi ja jättämään vauhtiraidan siihen keskelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...... kirjoitti:

kuten katolistenkin nunnien hiukset?

Onko tämä pysyvä käytäntö vaiko tapahtuu vain silloin kun vihitään nunnaksi?

Onko muita tapoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu