Kristillisen avioliittomallin alasajo vaikeuttaa

Kristillinen avioliittokäsitys perustuu yhden miehen ja yhden naisen pysyvään ja uskolliseen avioliittoon, jossa vain kuolema erottaa. Kristillinen avioliitto takaa huomattavasti tätä nykyistä sotkuista suhderumbaa paremmin jokaiselle ihmiselle kumppanin ja pysyvästi. Nykyinen malli suosii vain tietyntyyppisiä ihmisiä eli hyvännäköisiä, trendikkäitä ja suulaita ihmisiä. Heille riittää seuraa jonoksi asti ja he vaihtavat kumppania kevyesti tai vähemmän kevyesti. Nykyinen malli johtaa siihen, että ulkonaiset piirteet, seksikkyys ja raha näyttelevät parinvalinnassa kohtuuttoman suurta roolia. Siitä johtuen osa ihmisistä joutuu armotta pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Myös ne, jotka löytävät kumppanin, joutuvat koko ajan pelkämään, että joku heitä parempi tulee ja vie heiltä kumppanin. Irtosuhteiden, avioerojen ja syrjähyppyjen yleinen hyväksyntä mahdollistaa tämän. Kun menet parisuhteeseen, et voi koskaan olla varma, koska kumppani kyllästyy ja häipyy. Rakenna siinä sitten perhe-elämää ja tulevaisuutta noin epävarmalla pohjalla. Puhumattakaan siitä, miten paljon lapset joutuvat kärsimään aikuisten itsekkäistä toilailuista.

Kohta tietysti joku tulee paasaamaan, että kyllä avioeroja otetaan ihan hyvistä ja aiheellisista syistä. Varmasti. Joskus. Mutta yhtä lailla niitä otetaan erittäin huonoista syistä. Useinhan ei vaihtamalla parane, vaan ongelmat jatkuvat seuraavassa suhteessa ja sitten pitää taas vaihtaa kumppania ja kierre on valmis. Ja siinähän niitä hyljeksittyjä yh-äitejä ja alkoholisoituneita miehiä syntyy. Ja häiriintyneitä lapsiakin. Eiköhän olisi aika jo avata silmät ja kohdata totuus.

Kristillinen avioliittokäsitys ei ole varmasti täydellinen ja virheetön, mutta se on vaihtoehtojaan parempi kuitenkin.
14209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Merkillistä kerrassaan: Suurin osa maailman avioliitoista pysyy kasassa kuolemaan saakka, vaikkei niillä ole mitään tekemistä kristillisen avioliittokäsityksen kanssa. On muslimeja, hinduja, buddalaisia, uskonnottomia ja ties mitä. Eikö olekin uskomatonta?

Äänestä
  • Saivartelija. Kun puhutaan kristillisestä avioliittokäsityksestä, sillä ei tarkoiteta uskonnollisuutta vaan kristillistä näkemystä avioliitosta. Sen voi jakaa, vaikka olisi muslimi, hindu tai melkein mikä tahansa.

    Äänestä

  • perusasiat haltuun kirjoitti:

    Saivartelija. Kun puhutaan kristillisestä avioliittokäsityksestä, sillä ei tarkoiteta uskonnollisuutta vaan kristillistä näkemystä avioliitosta. Sen voi jakaa, vaikka olisi muslimi, hindu tai melkein mikä tahansa.

    Luulen, että toisuskoiset ovat asiasta jyrkästi eri mieltä. Ellei tarkoitus vain ole puhua konservatiivisista arvoista, joiden mukaan ulkopuolisilla ihmisillä on oikeus puuttua yksilönvapauksiin. Puhumattakaan, että nuorena tehty virhevalinta johtaisi elämänkestävään parisuhdehelvettiin. Sanokaa nyt vielä, että vanhempien pitäisi valita puoliso ja pakkonaittaa. Raiskaus avioliitossakin pitäisi vissiin jälleen diskriminalisoida.

    Äänestä

Avioliittoa buukataan yhä ihmisille uskonnollisen perinteen voimin vaikka asian voi hoitaa aina toisin. Avioliittoa ei tarvita lasten etujen, puolison etujen eikä oikein muunkaan takia. Huvittavan piirteen antaa rekisteröidyt parisuhteet yms joita väännetään koska ei vaan voida tehdä sopimusta yhteiselämästä solmivien oikeuksien turvaamiseksi kiistatilanteissa.

Äänestä

Aika monessa kristillisessä perheessä ei periaatteen ja ympäristön paineen vuoksi oteta avioeroa, vaan pannaan lapset kärsimään vähintään näiden kotoa lähtemiseen saakka ja harrastetaan syrjähyppyjä, juopottelua, henkistä väkivaltaa ja turpaanvetämistä. Tietysti sen kristillisen julkisivun takana - omassa mielessähän se jumala aina on juuri oman mielen mukainen ja hyväksyy nämä valikoidut tuhmuudet ihan kakistelematta.

Kristillinen ja monen muun uskonsuuntauksen ihanneavioliitto on ihan nätti ajatus, mutta vain ajatuksen tasolla. Osapuolet vain ovat ihmisiä ja yksilöitä, joten jokaisen avioliiton ja parisuhteen toimiminen on silkkaa lottoamista. Tunnen syvästi uskonnollisia ja puolisoaan jatkuvasti pettäviä ihmisiä ja toisaalta taas vuosikymmeniä silminnähden onnellisina eläneitä ateistipariskuntia. Ei siihen, kuule, uskontoa tarvita. Siis mihinkään.

Äänestä
  • Ateistipari voi seurata onnellisesti kristillistä avioliittonäkemystä. Uskovainen, joka pettää tai pahoinpitelee, ei sitä noudata.

    Äänestä

  • perusasiat haltuun kirjoitti:

    Ateistipari voi seurata onnellisesti kristillistä avioliittonäkemystä. Uskovainen, joka pettää tai pahoinpitelee, ei sitä noudata.

    Mistäs sinä nyt oikein puhut? Seuraako buddhalainen, joka ei tapa muita ihmisiä, kristinuskoa? Ja kyllä kristitty on kristitty, vaikka hyppäisi vieraissa ja ajaisi perheensä hankeen joka viikonloppu.

    Kerropa tarkemmin siitä, mitä "perusasiat haltuun" oikein tarkoittaa, niin en ehkä pdäkään sinua tyhmänä ja/tai omahyväisenä. Vai niputteletko sinä sanoja yhteen ajattelematta niitä ollenkaan?

    Äänestä

Joo ei se uskonto oikeastaan liity nyt aiheeseen, mutta ymmärrän kyllä aloittajan näkemyksen ja mitä hän tarkoittaa tuolla "kristillisellä avioliittomallilla". Enemmän se on minusta kyse kuitenkin omasta arvomaailmasta, oli ateisti tai jotain muuta.

Aloituksessa yleistetään että seksikkäät ja sosiaaliset ihmiset luovat vääränlaisen suhdemaailman ja pettäminen ja syrjähypyt ovat hyväksyttäviä. Tämä kyllä kuulostaa omituiselta. Jokainen tietää tuttavapiirissään niitä suhdekoukeroita pyörittäviä, tai ikuisissa salasuhteissa viihtyviä. Onkin itsestä kiinni minkälaisessa seurassa viihtyy. Minä ainakin kierrän kaukaa "tutut" jotka tällaista hyväksyvät.
Eli itsehän voi valita sen seuran missä aikansa viettää ja mistä vaikutteita ottaa eli ihmiset joiden arvomaailma on sama ja joita aidosti arvostaa.

On myös hyvä ettei enää avioliittoa nähdä asiana josta ei pääse ikinä eroon jos sukset meneekin ristiin. Eihän ketään voi kahlita vain koska pappi on sanonut aamen. Tämä ei silti tarkoita etteikö voisi olla yhdessä "kunnes kuolema erottaa" On parempi että halu sitoutua tulee jostain ihan muusta kuin yhteisestä sukunimestä..Särähti myös korvaan että "kristillinen avioliitto takaa kumppanin ja pysyvästi" Eikö tuo ole vähän vinoutunut ajatus. Vain itse olemme itsestämme vastuussa ja teoistamme, ei sitä voi sälyyttää uskonnon piikkiin. Eli jokainen voi itse parhaansa mukaan taata sen että asiat menee hyvin..

Äänestä
  • AP ei tarkoittanut, että ongelma olisi tuttavien koukeroiden katselu. Vaan ongelma on se, että monet ovat ilman paria ja parin löytäneetkin joutuvat elämään epävarmuudessa.

    Äänestä

No tuonkin on länsimainen hyvinvointi aiheuttanut.

Äänestä
  • Aloittaja puhui kristillisyydestä, sinä paasasit evoluutiosta. Eikö ne ole jotenkin ristiriidassa? Tosiuskovaiset eivät käsittääkseni usko edes evoluutioon, vaan että jumala loi maailman.

    Äänestä

Pariutuminen on nykyisin ongelma kun kristillinen parisuhde malli on historiaa.
Tavallisten ihmisten on vaikea pariutua tässä modernissa mallissa ja monet jää sinkuiksi kun ei ole enää mitään syytä pariutua. Baareissa sitten sen tyyppiset ihmiset vaihtaa miestä/vaimoa kerran vuodessa.... tämä nykymeno on kyllä täysin fucked up,

Äänestä

"Nykyinen malli johtaa siihen, että ulkonaiset piirteet, seksikkyys ja raha näyttelevät parinvalinnassa kohtuuttoman suurta roolia. Siitä johtuen osa ihmisistä joutuu armotta pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle."

Niin olen siinä samaa mieltä, että nykyisin pinnalliset arvot ovat vallalla, sillä näemmä ne epäseksikkäät, ulkoisesti rumat ja köyhätkin tahtovat niitä kauniita, rikkaita ja seksikkäitä kumppaneita. Ei kukaan putoa pois pariutumismarkkinoilta, edes ne rumat, köyhät ja seksittömät, koska molempia sukupuolia jää nuolemaan näppejään vain niiden suosituimpien suhteen. Molemmilla sukupuolilla on täydet mahdollisuudet parisuhteeseen, jos kelpaisi ne oman tasoiset kumppanit, mutta kun kammotuksetkin tahtovat sen oman hottiksen, eli aivan omaa syytä, jos jää kumppanitta lopulta kokonaan.

Tämänkin aloituksen on selvästi tehnyt joku, joka on suhteettoman valikoiva ja vaativa omaan tahtoonsa nähden. Sen sijaan, että huolittaisiin se yhtä epäsuosittu kumppani vastakkaisesta sukupuolesta kuin mitä itse on, niin yritetään käydä täysin toivotonta taistelua sen puolesta, että koko maailman pitäisi muuttua arvoiltaan erilaisiksi, jotta aloittaja ja kaltaisensa epäsuosittu saisi itselleen sen suositun kumppanin johon omat avut eivät riitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pariutumista kirjoitti:

Kristillinen avioliittokäsitys perustuu yhden miehen ja yhden naisen pysyvään ja uskolliseen avioliittoon, jossa vain kuolema erottaa. Kristillinen avioliitto takaa huomattavasti tätä nykyistä sotkuista suhderumbaa paremmin jokaiselle ihmiselle kumppanin ja pysyvästi. Nykyinen malli suosii vain tietyntyyppisiä ihmisiä eli hyvännäköisiä, trendikkäitä ja suulaita ihmisiä. Heille riittää seuraa jonoksi asti ja he vaihtavat kumppania kevyesti tai vähemmän kevyesti. Nykyinen malli johtaa siihen, että ulkonaiset piirteet, seksikkyys ja raha näyttelevät parinvalinnassa kohtuuttoman suurta roolia. Siitä johtuen osa ihmisistä joutuu armotta pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle. Myös ne, jotka löytävät kumppanin, joutuvat koko ajan pelkämään, että joku heitä parempi tulee ja vie heiltä kumppanin. Irtosuhteiden, avioerojen ja syrjähyppyjen yleinen hyväksyntä mahdollistaa tämän. Kun menet parisuhteeseen, et voi koskaan olla varma, koska kumppani kyllästyy ja häipyy. Rakenna siinä sitten perhe-elämää ja tulevaisuutta noin epävarmalla pohjalla. Puhumattakaan siitä, miten paljon lapset joutuvat kärsimään aikuisten itsekkäistä toilailuista.

Kohta tietysti joku tulee paasaamaan, että kyllä avioeroja otetaan ihan hyvistä ja aiheellisista syistä. Varmasti. Joskus. Mutta yhtä lailla niitä otetaan erittäin huonoista syistä. Useinhan ei vaihtamalla parane, vaan ongelmat jatkuvat seuraavassa suhteessa ja sitten pitää taas vaihtaa kumppania ja kierre on valmis. Ja siinähän niitä hyljeksittyjä yh-äitejä ja alkoholisoituneita miehiä syntyy. Ja häiriintyneitä lapsiakin. Eiköhän olisi aika jo avata silmät ja kohdata totuus.

Kristillinen avioliittokäsitys ei ole varmasti täydellinen ja virheetön, mutta se on vaihtoehtojaan parempi kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu