Olen seurustellut rapiat 5 vuotta erään miehen kanssa, ja olen viime aikoina huomannut miettiväni suhteen tulevaisuutta. Olemme nuoria aikuisia, ja mies on juuri saanut opiskelunsa päätökseen, kun taas omani ovat vielä kesken (puolet opiskeluajasta jäljellä). Olemme koko seurusteluaikamme eläneet eri paikkakunnilla (noin 200km etäisyys), ja näemme vain viikonloppuisin. Nyt kun mies etsii työpaikkaa pelkään, että hän muuttaa entistä kauemmaksi minusta. Kaipaan vakiintumista (yhteenmuuttoa, muutaman vuoden sisällä naimisiin menoa), mutten halua estää miestä saamasta kunnon työpaikkaa (lähipaikkakunnilta alan töitä on vaikea löytää).
Pikkumainen ääni minussa kysyy miksei mies ahkerammin pyri lähelleni, kun näen miten lähipiirissäni ikäiseni ihmiset muuttavat yhteen ja perustavat perheen. Kaipaan arkea miehen kanssa.Tietenkin voisin muuttaa miehen perään (keskeyttää opiskelun), tai vaihtoehtoisesti tyytyä odottamaan parempia aikoja (joita ei välttämättä tule).
Mies on muuten täydellinen: kiltti, kohtelias, rehellinen jne... Olen vain kyllästynyt odottamaan, että elämäni muuttuisi toivomaani suuntaan, enkä usko, että suhde kestäisi pidempää välimatkaa. Olen uupunut reissaamiseen ja ikävään. Aiheesta keskustelu ei tällä hetkellä muuta mitään, sillä rakastan miestä liikaa asettaakseni mitään uhkavaatimuksia. Haluan suoda miehelle mahdollisuuden menestyvään uraan. Mietinkin, missä vaiheessa on viisasta todeta etteivät elämänsuunnitelmat ole riittävän yhteneväiset? Kuinka pitkään suhde kestää välimatkaa? Olenko hölmö jos jatkan odotusta vielä vähintään kolme vuotta?
Pikkumainen ääni minussa kysyy miksei mies ahkerammin pyri lähelleni, kun näen miten lähipiirissäni ikäiseni ihmiset muuttavat yhteen ja perustavat perheen. Kaipaan arkea miehen kanssa.Tietenkin voisin muuttaa miehen perään (keskeyttää opiskelun), tai vaihtoehtoisesti tyytyä odottamaan parempia aikoja (joita ei välttämättä tule).
Mies on muuten täydellinen: kiltti, kohtelias, rehellinen jne... Olen vain kyllästynyt odottamaan, että elämäni muuttuisi toivomaani suuntaan, enkä usko, että suhde kestäisi pidempää välimatkaa. Olen uupunut reissaamiseen ja ikävään. Aiheesta keskustelu ei tällä hetkellä muuta mitään, sillä rakastan miestä liikaa asettaakseni mitään uhkavaatimuksia. Haluan suoda miehelle mahdollisuuden menestyvään uraan. Mietinkin, missä vaiheessa on viisasta todeta etteivät elämänsuunnitelmat ole riittävän yhteneväiset? Kuinka pitkään suhde kestää välimatkaa? Olenko hölmö jos jatkan odotusta vielä vähintään kolme vuotta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tärkeintä suhteessa on osata puhua keskenään asioista. Eli ala vaan rohkeasti keskustella siitä, että miltä sinusta tuntuu sekä toiveistasi suhteessanne. Eihän toinen voi lukea sinun ajatuksiasi, vaan "tyytyy" siis siihen nykytilanteeseenne ja luulee, että sinäkin olet tyytyväinen. Tosi rakkaus kestää välimatkan, jos vaan luottamus ja säännöllinen yhteydenpito kunnossa ettette vieraannu toisistanne. Sinuna en jättäisi opintoja kesken toisen vuoksi, kyllä ammatti ja sen jälkeen mahdollinen työ on se tuki ja turva myös, jos parisuhde meneekin karikolle. Parisuhteessa tehdään kompromisseja ja joustetaan puolin toisin, ehkä miehesi olisi aika ottaa sinunkin toiveesi huomioon, älä ole pelkästään hänen vietävissään ja jousta asioissa yksipuolisesti.