Taas jälleen se tapahtui. Oltiin eka yhteydessä, mietittiin lähetäänkö illalla ulos jne. Ei oltu oikeen varmoja kun ei tuntunut porukkaa olevan lähdössä. No luvattiin soitella, jos porukka innostuu lähteen tai muuten vaan tekeekin mieli lähteä. Soittelin parille tyypille, mutta he eivät olleet innokaita. No ajattelin odottaa josko soittoa kuuluisi. Mitään ei kuulunut ja päättelin, että nyt ei sitten olla lähdössä. Kuitenkin parin päivän pästä sain selville, että tämä ystäväni, joka lupasi soittaa jos on lähdössä, oli ollut viihteellä. Vieläpä meidän ns. yhteisten tuttujen kanssa. MItä V..ua! Arvaa kihisinkö kiukusta. Mutta mitä voit sanoa. Jos alan valittamaan, ettei mulle soitettu saisin kaiketi vain ruikuttajan maineen ja jäisin totaalisen yksin. Huumori mielessä olen joskus sanonut, että ei sitten mulle soitettu.. mutta se ei näköjään auttanut. Inhottaa tämä tilanne. Inhottaa myös, että ystäväni käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Olenko skitso kun minua häiritsee tämmöinen käytös ja tunnen itseni petetyksi. Vai onko se ihan normaalia, että sattuu "unohduksia". Mainittakoon vielä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Kertokaa hyvät immeiset miten toimia. Tämä/nämä kaverit ovat kuitenikn minulle kaikki kaikessa.
Olenko skitso kun minua häiritsee tämmöinen käytös ja tunnen itseni petetyksi. Vai onko se ihan normaalia, että sattuu "unohduksia". Mainittakoon vielä, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Kertokaa hyvät immeiset miten toimia. Tämä/nämä kaverit ovat kuitenikn minulle kaikki kaikessa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosi ikävä tilanne! Oletko ajatellut että olisiko syynä se että et ole välttämättä haluttua seuraa? Jospa heillä on hauskempaa ilman sinua?
Sinuna tekisin sen että unohtaisin tollaset ystävät hetkeksi ja katsoisit sitten että miten heillä käytös muuttuu kun susta ei yhtäkkiä kuulukkaan mitään..
miehet taitaa loppujen lopuks olla paljo reilumpia ku naiset! tiedä sitten,,,ite ainaki vastaisessa tapauksessa vosin hyvin kysyä että...mikset soittanu mulle oisin kans lähteny!!!..mitäs siinä o????
nostaisin kissan pöydälle ja kysyisin suoraan asiasta. En usko että saat ruikuttajan maineen sen takia, että haluat selvittää mieltäsi vaivaavan jutun. Kyllähän todellisen ystävyyden pitäisi kestää negatiivistakin palautetta aina välillä.. Ellei sitten ole kyse kavereista, joiden kanssa käydään vain pitämässä hauskaa eikä pohdita sen vakavammin syntyjä syviä.
Kerro suoraan miltä sinusta tuntuu. Luulisi ystäväsikin ymmärtävän, että olet pahoittanut mielesi. Jos ei, niin voi ruveta miettimään, kannattaako moista ystävyyssuhdetta edes sen kummemmin pitää yllä.