10 vuoden avioliitto takana ja vaimo lähti toisen miehen matkaan. Vaimon iloittelua kesti sen alle kaksi kuukautta, jonka jälkeen aneli palata takaisin. Noh, asia keskusteltiin läpi ja olin valmis ottamaan vaimon takaisin ja jatkamaan yhteistä taivalta.
Nyt kuitenkin parin kuukauden jälkeen ahdistukseni tuosta erosta ja vaimon säätämisestä painaa mieltä avain mielettömästi ja tuntuu, että tuska ja ahdistus vain kasvaa kasvamistaan. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä? Jatkaa yhdessä vai sittenkin vain erota?
Mitä mieltä olette? Olenko tyhmä jos heitän yli 10 vuoden suhteen romukoppaan vaimon yhden hairahduksen vuoksi? Suhteessa on kaikki oikeastaan ihan hyvin (poislukien tuo ahdistus ja tuska molemmilla menneiden tapahtumien vuoksi). Nähtävästi vaimolla vain napsahti hetkellisesti päässä ja halusi nähdä ja kokeilla, onko se ruoho siellä aidan toisella puolella vihreämpää? Vaimo luonnollisesti katuu tekoaan syvästi.
Vai onko parempi antaa vain ajan kulua ja toivoa, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi? Molemmilla on halu jatkaa yhteistä taivalta, mutta menneet kalvaa molempia niin paljon, että yhdessäolosta ei meinaa tulla mitään. :(
Onko kohtalotovereita? Miten olette itse menetelleet/selvinneet? Laittaneet moisen episodin vuoksi lusikat heti jakoon, vai yrittäneet vielä jatkaa? Jos olette jatkaneet, niin miten suhde on onnistunut ja kuinka kauan tuollaisen häsläämisen hyväksyminen on ottanut aikaa?
Nyt kuitenkin parin kuukauden jälkeen ahdistukseni tuosta erosta ja vaimon säätämisestä painaa mieltä avain mielettömästi ja tuntuu, että tuska ja ahdistus vain kasvaa kasvamistaan. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä? Jatkaa yhdessä vai sittenkin vain erota?
Mitä mieltä olette? Olenko tyhmä jos heitän yli 10 vuoden suhteen romukoppaan vaimon yhden hairahduksen vuoksi? Suhteessa on kaikki oikeastaan ihan hyvin (poislukien tuo ahdistus ja tuska molemmilla menneiden tapahtumien vuoksi). Nähtävästi vaimolla vain napsahti hetkellisesti päässä ja halusi nähdä ja kokeilla, onko se ruoho siellä aidan toisella puolella vihreämpää? Vaimo luonnollisesti katuu tekoaan syvästi.
Vai onko parempi antaa vain ajan kulua ja toivoa, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi? Molemmilla on halu jatkaa yhteistä taivalta, mutta menneet kalvaa molempia niin paljon, että yhdessäolosta ei meinaa tulla mitään. :(
Onko kohtalotovereita? Miten olette itse menetelleet/selvinneet? Laittaneet moisen episodin vuoksi lusikat heti jakoon, vai yrittäneet vielä jatkaa? Jos olette jatkaneet, niin miten suhde on onnistunut ja kuinka kauan tuollaisen häsläämisen hyväksyminen on ottanut aikaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletteko keskustelleet asiat kunnolla halki? Uskon, että tunnet tuskaa ja on hankalaa, koska et varmaan unohda tapahtunutta koskaan - ainahan kun on myös niin, että se lähtijä kuvittelee asioiden olevan suht ok ja hänen osaltaan "käsitelty", vaikka sulla liikkus päässäs sen miljoona kysymystä. Hän ei haluais vatvoa juttua, kun ootte sen hänen mielestään käsitelleet (koska olet ottanut hänet takaisin)? Ehkä niinkin, mutta sulla on oikeus saada asiat keskusteltua KUNNOLLA juurta jaksain halki.
JOS et pysty antamaan anteeksi, tai ahdistus vaan kasvaa kasvamistaan, ei taida olla kuin yks keino. Sen tiät itekki. Muutoin aihe nostaa päätään joka kerta ja riitojen yhteydessä se vasta hankalaa onkin.. uskallatko luottaa enää?
"ja olin valmis ottamaan vaimon takaisin ja jatkamaan yhteistä taivalta."
eikö typeryydellä ole rajaa!? toinen tekee TEOILLAAN sulle selväksi, ettei välitä sinusta ja sinä uskot epätoivossasi toisen SANOJA
"Olenko tyhmä jos heitän yli 10 vuoden suhteen romukoppaan vaimon yhden hairahduksen vuoksi?"
sinä et ole heittänyt teidän 10 vuoden suhdetta romukoppaan, vaan vaimosi teki tämän valitsemalla jonkun toisen sinun ylitsesi
Itse yritin lasten takia, mutta ei siitä mitään tullut. 17 vuotta menin siis harakoille, MUTTA eroani en ole yhtään katunut.
Minä myös tyhmyyttäni yritin antaa puolisoni seikkailut anteeksi, mutta ei siitä lopulta pysty kuitenkaan anteeksi antamaan. Asia vaivaa ja kalvaa mieltä. Totuus on se, että luottamuksen voi menettää vain kerran. Jatkossa mielessä kummittelee se vaihtoehto, että toisella taas "napsahtaa".
Itse en ottaisi takaisin, luottamus olisi mennyt. Kun teki kerran, miksei tekisi toisenkin kerran kun tietää että kyllä se mies ottaa takaisin kun kauniisti pyydän ja taas kiltisti lupaan että oli viimeinen kerta.
Ja vaikka ei tekisinkään toista kertaa, en usko että teidän suhteenne on enää samanlainen kuin ennen tätä pettämistä. Tapahtunut mikä tapahtunut, sitä ei muuta mikään.
Vaimosi tosiaan arvosti noita 10 vuotta? Huomasitko. Mikä on ihan hyvin menemistä? Et ehkä tiedä paremmasta? Moni luulee toimivaa suhdetta hyväksi, ja se olisikin ollut hyvä 1800-luvun agraariyhteiskunnassa. Eikä se nytkään maailman huonoin olomuoto ole. Mutta jos olette about 35-40, tai pahempaa, nuorempia, on vain ajan kysymys että joku tulee teidän jommankumman elämään vielä, ja sitten mennään, taas. Ellette ole rumia, hirveitä, otuksia.
Joten älä roiku, hölmö. Lähde v....n.