Voi näitä yhdenyön tapauksia :(

Panomies jos oisin..

Monet naiset olen elämässäni aamuyöstä kotiini saanut, kännissä kaikki näyttää kauniilta ja pano loistavalta yms, mutta sitten pahin on seuraava aamu kun totuus tulee ns päivänvaloon, en voi muuta kuin ihmetellä että mikähän tuossakin naisessa minut sai silloin aamuyöllä syttymään :) Monet kasvoiltaan aivan hirveitä ja vartalot ihan mauttomia yms Olen aina miettinyt jo valmiiksi alkuillasta siellä kapakassa että ketä yritän illan aikana iskeä, sitten siinä vaan käy niin että juovun liikaa ja karkoitan kaikki kauniit ja fiksut naiset ympäriltä ja alan näkemään kauniina ne hirveät mammat siellä joita en ollut alkuillasta noteerannut miksikään :(

Niin siinä sitten usein käy että melko komeana miehenä saan näistä jäämäpaloista valkata mielestäni kauneimman(siis kännisen silmissä) ja menemme meille suorittamaan jonkinlaisen panon, joskus pitempi ja joskus lyhyt nopea ja unta päälle :) Minulla vaan on ongelmana etten kehtaa aamusta sanoa sille hirvitykselle että eikö sun aikasi olisi jo mennä ihan kuule himaan :) Naukkaillaan jotain siinä ja usein nainen alkaa lähentelemään sanoen että aamupano tekis kutaa :( huh huh, kyllä ollaan poikien kanssa näille naurettu vääränä :)

7

1068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pari vinkkiä

      On sullakin ongelmat. Sanot suoraan, että sukulaisia tulossa aamupäivällä kylään ja parempi et lähdet kotiin. Annat pusun poskelle ja sanot kivaa oli, hymyillään kun tavataan =)

      TAI

      meet sen eukon luokse niin pääset kotiin yksin siloin kuin haluat.

    • mgmhmxc gj

      Tilaa sille taksi jo yöllä. Tai sano, että bussit kulkee vielä ja heitä ulos yöllä. Niin minä olen tehnyt miehille.

    • Vilwa

      "Eiks oo kummaa kuinka likööri ja enkelikööri
      Saa vaihtaa näkökulmaa mut
      Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa
      Niitten vieressä oon aamut"

      Semmosta se on, kun haluaa vaan kyntää.

    • Confusius says die

      Mistä ap tässä nyt oikein avautuu?

      Siitäkö, että hänen naismakunsa on täysin surkea ja taso vastenmielinen, vaiko siitäkö että hän ei parempaa seuraa mistään löydä?

    • Sitä saa, mitä tilaa

      Täällä kehuskelet ulkonäölläsi, mutta baarissa juot aina pääsi täyteen kuin porsas konsanaan. Etkö saa naista isketyksi selvin päin? Et, koska vain kännissä raahaat naisia asunnollesi - vielä odotat, että fiksut naiset lähtevät kaltaisesi matkaan.

      Sen kun naiskentelet, milloin kenenkin naikkosen kanssa. Taidat sp-klinikan vakiasiakas tauteinesi.

    • Miehen luokse

      Minä naisena menen aina miehen luokse. Pääsen heti lähtemään aamusta kotiini ;) Ei mulla ole mitään tarvetta jäädä aamupalalle. Sen mä saan kotonani.

      • uhbugkjkj

        Mikä on mauton vartalo? Luulisi sen jo alkuillasta huomaavan, jos toisen maku ei miellytä. Höh.

        Siinä moni nainen miettii lähdettyään, että olipa juoppo mies.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      232
      3384
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      2925
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2507
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2482
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      76
      1993
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1879
    7. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1835
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1682
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1023
    Aihe