N. 5-vuotta sitten vaimo jäi kiinni salasuhteesta, joka oli kestänyt n.3kk. Tietenkin oman tuttuni kanssa kaikenlisäksi, joten se siitä kaverista... Aina oon luullut olevani vahva ihminen, mutta pakko myöntää että kyllä otti lujille. Mitään selitystä ei ole osannut antaa ja etenkin kun me molemmat olimme tyytyväisiä suhteeseemme, niin asia ei tahdo mennä jakeluun.
Ensin ajattelin eroa, mutta kun järki voitti, niin päätin että yritetään vielä.
Meni 5kk ja selvisi että on toinen suhde ollut. Lähes perään ton toisen kanssa tai periaatteessa alkanut sen aikana... Meinasi vintti pimetä. Tälläkin kertaa, vaikka aluksi ajattelin kyllä ihan muuta, jäin jäljelle... Lähes ainoa syy oli lapset. Sen jälkeen ei ole muuta tullut ja vaimo koittanut parhaansa mukaan hyvitellä tekojaan. Rakastan kyllä häntä ja kaiken pitäisi olla hyvin, mutta vaikka annoinkin anteeksi, niin ei meinaa selvitä vaikka miten yrittäisi... Tahtoa on, mutta kun ei luota niin ei luota.
Kai jossain epäonnistuin itsekin että näin kävi. Vaimon mielestä mussa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta miksi sitten kävi näin? Seksi on aina ollut hyvää ja sitä harrastettiin ainakin ennen neljä-viisi kertaa viikkoon. Nyt harventunut radikaalisti kun ei vaan nappaa. Kotona oon osallistunut lasten hoitoon ja kotihommiin ja vaimokin aina saanut harrastella ja mennä... Eli ei mistään kotiäiti kriisistäkään ollut kysymys... Ehkä kolmenkympin kriisi? Tai ettei kokemuksia hirveästi ollut muista ennen minua. 18-vuotiaasta yhdessä oltu ja kohtuu moraalilla varustettuja molemmat.
Tässäpä huomaatte, että kukaan ei voi sanoa, ettei meile käy näin. Itsekin aina niin luulin. Uutena piirteenä itsessä huomasin, ettempä lähtenyt kostamaan, vaikka aina oletin että samalla mitall takaisin jos niin kävis. Eikä kysymys ole siitä etteikö ottajia olisi. Mahdollisuuskin oli jo, muttei antanut luonto periksi. Sama värkki kai se muillakin on, joten mitä sillä olisi voittanut? Tunteetonta panoa ja thats it!
Mutta jos jollakin on ollut tai on sama tilanne, niin selviämis vinkkejä ottaisin mielelläni vastaan. Terapia on jo kokeltu ja se auttoi alkuun, nyt kuitenkin aika ajoin voin todella huonosti tästä, mutten haluaisi lähteäkkään. Mitään riitoja ei ole ja voimme asiasta keskustella. Toki se ei hirveästi vaimoa kiinnosta, mutta vastaa rehellisesti jos kysyn ja on sanonut et mieluummin kysy kun pään sisällä mietit. Edelleenkään ei osaa selittää mitään muuta syytä, kuin henk koht kriisi...
Ensin ajattelin eroa, mutta kun järki voitti, niin päätin että yritetään vielä.
Meni 5kk ja selvisi että on toinen suhde ollut. Lähes perään ton toisen kanssa tai periaatteessa alkanut sen aikana... Meinasi vintti pimetä. Tälläkin kertaa, vaikka aluksi ajattelin kyllä ihan muuta, jäin jäljelle... Lähes ainoa syy oli lapset. Sen jälkeen ei ole muuta tullut ja vaimo koittanut parhaansa mukaan hyvitellä tekojaan. Rakastan kyllä häntä ja kaiken pitäisi olla hyvin, mutta vaikka annoinkin anteeksi, niin ei meinaa selvitä vaikka miten yrittäisi... Tahtoa on, mutta kun ei luota niin ei luota.
Kai jossain epäonnistuin itsekin että näin kävi. Vaimon mielestä mussa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta miksi sitten kävi näin? Seksi on aina ollut hyvää ja sitä harrastettiin ainakin ennen neljä-viisi kertaa viikkoon. Nyt harventunut radikaalisti kun ei vaan nappaa. Kotona oon osallistunut lasten hoitoon ja kotihommiin ja vaimokin aina saanut harrastella ja mennä... Eli ei mistään kotiäiti kriisistäkään ollut kysymys... Ehkä kolmenkympin kriisi? Tai ettei kokemuksia hirveästi ollut muista ennen minua. 18-vuotiaasta yhdessä oltu ja kohtuu moraalilla varustettuja molemmat.
Tässäpä huomaatte, että kukaan ei voi sanoa, ettei meile käy näin. Itsekin aina niin luulin. Uutena piirteenä itsessä huomasin, ettempä lähtenyt kostamaan, vaikka aina oletin että samalla mitall takaisin jos niin kävis. Eikä kysymys ole siitä etteikö ottajia olisi. Mahdollisuuskin oli jo, muttei antanut luonto periksi. Sama värkki kai se muillakin on, joten mitä sillä olisi voittanut? Tunteetonta panoa ja thats it!
Mutta jos jollakin on ollut tai on sama tilanne, niin selviämis vinkkejä ottaisin mielelläni vastaan. Terapia on jo kokeltu ja se auttoi alkuun, nyt kuitenkin aika ajoin voin todella huonosti tästä, mutten haluaisi lähteäkkään. Mitään riitoja ei ole ja voimme asiasta keskustella. Toki se ei hirveästi vaimoa kiinnosta, mutta vastaa rehellisesti jos kysyn ja on sanonut et mieluummin kysy kun pään sisällä mietit. Edelleenkään ei osaa selittää mitään muuta syytä, kuin henk koht kriisi...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi petit? on kysymys johon pettäjä ei yksinkertaisen, pinnallisen ajattelukykynsä ja huonon itsetuntemuksensa vuoksi osaa vastata. Tai syyt ovat niin itsekkäitä, että ei kehtaa. Tai on tullut niin hyväksikäytetyksi että ei kehtaa. Vaimosi on edennyt ajattelussaan, jos osaa sanoa, että "vika ei ole sinussa". Mutta voi myös sanoa näin vain riitaa ja aitoa keskustelua välttääkseen, vaikka yhä syyttelee sinua.
Oman uskottomuuden syiden selvittäminen ja vastuunotto omista teoista vaatii ihmiseltä suuren henkisen kasvun. Harva siihen kykenee, usein pettämisen lopettaneenkin päässä pyörivät vuosikausia "niin tein, mutta siksi koska.." selitykset, joilla pettäjä selittelee uskottomuuuden syyt itsensä ulkopuolelle, usein puolisonsa tai parisuhteensa vioiksi. Monelle vasta se, että tulee itse petetyksi rakkaimpansa toimesta, tai rakas jättää, auttaa kasvamaan ja ymmärtämään uskottomuuden loukkauksen suuruuden ja kenelle vastuu kuuluu. En silti tarkoita, että pettäisit! Linjasi, että et vastapetä, on vahvan ja arvostetettavan miehen päätös.
Voi toki olla niinkin että vaimosi katumuksesta ja muutoksesta huolimatta, sinulla itselläsi ei ole lopullista anteeksiannon kykyä suuren loukkauksesi vuoksi. Joskus on niin, että uskottomuus on vain anteeksiantamaton loukkaus, jos näin kohdallasi olisi, face it. Jos ei, yritä vielä, terapiaan voi mennä uudestaan yhä nyt.
Selviämisvinkkejä samassa ahdingossa olevalta, mutta naiselta. Jotenkin on vain hyväksyttävä se ajoittainen pahoinvointi ja on hyvä, jos silloin voi puolisolleen siitä purkautua. Olen tullut siihen tulokseen, että joudun kantamaan pahoinvoinnin mukanani loppuun asti, se himmenee, mutta on aika-ajoin läsnä. En usko, että vaikka olisin eronnut, niin pääsisin siitä eroon, sumuttaisin vain mieltäni, niinpä työstän sitä hiljaa mielessäni. Itse en pura sitä miehelleni, koska en jaksa retostella vanhassa, vaan haluan katsoa eteenpäin yhdessä. Välillä tulen miettineeksi, ettei pettäessään tajua millaisen tuskan toiselle voi aiheuttaa ja siksi itsellenikään koskaan ei ollut vaihtoehtona kosto puolisoa kohtaan pettämällä. Tunteetonta leikkiä, olet oikeassa.
Niitä vinkkejä. Yritä keksiä jotain uutta tekemistä teille kahdelle yhdessä kahdenkesken, jotain arjesta poikkeavaa, mutta kuitenkin sellaista, että olette muiden ihmisten joukossa. Joku pienen pieni yhteinen matka tai loma, ympäristön vaihdos edes yhdeksi yöksi. Aloittakaa vaikka siitä. En tiedä, onko teillä yhteistä harrastusta, mutta sellainenkin voi olla yksi vaihtoehto, mutta korostan, että kannattaa alkaa kevyesti pienin askelin. Voihan sitä mennä vaikka luontoon retkelle eväiden kanssa kahdestaan, mutta jos sen kokee jo ajatuksena ahdistavana, kannattaa suunnata paikkaan, missä on muitakin ihmisiä.
Kipeän kokemuksen rintaäänellä: Luottamuksen voi menettää vain kerran. Suhdetta voi ja pitääkin rakentaa uudelleen, jos tahtoa on, mutta on vaan surullista ja inhimillistä, että epäilys jää aina. Sen pystyy painamaan taka-alalle ajoittain ja uskotella itselleen, ettei toinen enää voisi tehdä noin, ei loukata uudestaan. Silti jokainen "firman illanvietto" tai risteily toi samat tunteet pintaan - joko taas...?
Ja kyllä, ennen pitkää niin kävikin. Jotkut onnistuvat, minä en. Meni 7 vuotta uskoa, että olisi pitänyt luovuttaa jo ensimmäisen kärähtämisen jälkeen. Sain varoituksia ystäviltä (et kai luota uudestaan jne.), mutta halusin luottaa. Näin kävi, eli monta vuotta hukkaan heitettyä aikaa kerran pettäneen miehen kanssa. Ero tuli.
Naiset vain kyllästyvät seksuaalisesti jossain vaiheessa siihen mieheen jonka kanssa ovat yhteen menneet. Jos kyseessä on hyvin seksuaalinen nainen, ja seksi puolison kanssa ei enää maita kyllästymisen takia, niin kyllähän sitä toisen miehen kanssa seksiä haluaa.
Ainoa tie eteenpäin on yhdessä sanassa: "rajat"
Teidän on sovittava (sinun on ilman mitään kompromisseja vaadittava) sellaiset arjen elämisen reunaehdot, että uskottomuus ei mitenkään ole mahdollista (ilman ilmituloa).
Ei mitään pikkujouluja, baari-iltoja, tyttöjen iltoja. Ei työmatkoja (työpaikkaa pitää vaihtaa jos tarpeen). Tässä on lähinnä kysymys siitä, että vaimosi pitää tällä tavoin osoittaa, että mikään muu säätäminen ei mene perheen edelle. Ei kerta kaikkiaan mikään.
Kun tämä on kunnossa, niin seuraava sana on: "avoimuus"
Mitään salaisuuksia ei saa olla. Hänen on ilman pyytämistä kerrottava menemisistään ja tekemisistään.
Kolmas sana on: "luottamus"
Kun kaksi edellä sanottua asiaa on kunnossa ja ovat olleet osa arkeanne pari-kolme vuotta, niin sinun pitää arvioida, onko merkkejä siitä, että voisit joskus luottaa vaimoosi. Jos on niin, niin sitten jatkatte samaan malliin niin kauan, kunnes luottamus on palautunut riittävästi, että rajoja voidaan levittää (mikäli se nyt ylipäätän on tarpeen). Jos ei, niin rajoja on kavennettava.
huh.. "rajat kuntoon". toihan on vapauden riistoa. minä lähtisin kiireen vilkkaan äkkiä pois. ja voin jo etukäteen sanoa, että kuka tahansa ahdistuu, ja lähtee. ketään ei voi omistaa, ketään ei voi määrätä. Ei ketään voi väkisin pultata sängyn laitaan kiinni. jos toinen ei rakasta niin ei rakasta, ei siihen keinotekoiset rajat auta. ja jos pettää niin ei rakasta. se vain on niin, niin pahalta kun sen tunnustaminen tuntuukin. ihminen joka oikeasti rakastaa puolisoaan, lastaan tai vaikka siskoaan - ei ikinä petä. se on täysin loogista, ja kaikki muu on selittelyä. ja vielä, että toinen kerta, ja pidempi suhde. ei edes känni hairahdus. ei muuta kun anna yksin jäämisen pelon hallita ja pilaa elämäsi. tulee aika, jolloin toinen ottaa ja lähtee, oletko silloin jo liian vanha muille? haluatko todella jäädä vanhuutta elämään yksin
Päinvastoin! "rajat kuntoon" kirjoittaa todella asiaa. Eihän tuossa ole kysymys mistään vapauden riistosta?!
Ensinnäkin on muomattava, että että toinen on tehnyt "vapauden riistoa" paljon vakavamman rikoksen, toisen ihmisen luottamuksen pettämisen
Kysymys on siitä, että nyt petturin OSOITETTAVA, että haluaa tehdä kaikkensa luotamuksen palauttamiseksi, eikä siitä, että hänet yritetään pitää väkisin. Pettäjä on tietenkin vapaa lähtemään koska tahansa ja tekemään mitä ikinä tahtoo, mutta ei parisuhteessa.
Parisuhde on aina myös "sopimus" yhteisistä toimintatavoista ja siihen sopimukseen on voitava luottaa. Parisuhteessa kummankin on toimittava niin kuin on sovittu. Tai jos siinä on jokin ylitsepääsemätön vaikeus, niin sitten asiasta keskustellaan ja sovitaan jotain muuta, mutta jos yhteistä toimintatapaa ei löydy, niin sitten on erottava - mutta ei petettävä.
Jos pettäminen ja mahdollisuus pettämiseen on parisuhdetta tärkeämpi, niin sitten pitääkin lähteä, erota.
Vapauden riisto tarkoittaa aivan muuta kuin pettäminen.
Toinen puoli, kirjoitit asiaa.
En usko tuollaiseen sitomiseen minäkään.
En tiedä, takaako se uskollista suhdetta loppuelämäksi.
Parisuhdeterapia on se väline, joka voi tätä tilannetta selvittää.
Miksi pettäjä on sivusuhdetta halunnut. Onko suhteessa jokin solmu joka voidaan avata ja korjata kuntoon. Sillä, jos ei suhdetta läpikäydä pohjamutia myöten, ongelmat palaa ennen pitkää takaisin. Vaikka se luottamuskin olisi ansaittu.
Pettäjä on tehnyt väärin. Nyt kun uskottomuus on paljastunut, pitää selvittää, miksi tähän tilanteeseen on tultu. Onko syy vain ja ainoastaan pettäjä ja hänen viallisuutensa.
Sitominen voi vähentää houkutuksia, mutta ei siitä parisuhteen pelastajaksi ole.
Hyvä ketju.Tavallaan avain itsetuntemukseen. Olen pettänyt puolisoani. Tämän ketsjun myötä mitetin miksi pohjimmiltaan? Vastaus on: Haluan kostaa kokemani loukkaukset, vaikka hän ei tätä kostoa tiedä. Loukkaukset parisuhteessamme kohdistuvat juuri seksiin ja sen puuttumiseen. Rakastan ja vihaan puolisoani. Haluan seksiä eikä puolisoni sitä halua - joten elämme hänen ehdoillaan. Koen sen raakuutena ja puhtaana v.ttu.maisuutena. Joten kostan - ja saan koston kautta seksiä.
Meillä aikalailla samansuuntainen tilanne kuin aloittajalla. Kun vaimoni jäi kiinni salasuhteesta syytti hän ensimmäisessä lauseessa minua aiemmin tapahtuneesta verisestä sanallisesta loukkauksesta.Kuvittelin aikoinani jos vaimo tekee jotain tällaista heitän hänet heti pellolle. Sen sijaan yritin kysellä syitä sivusuhteeseen ja niitä todellisia syitä en ole vieläkään kuullut lähinnä hakemalla haettuja tyyliin liian myöhäinen koiran pissatus illalla jne. Ilmeisesti häneen iski ikäkriisi samalla kun lapset ovat lähteneet tai lähdössä omaan elämään. Ilmeisesti mietti, että näin hän ei halua jatkaa elämäänsä siis minun kanssani, joten hakekoon nyt sitten itseään. Joka tapauksessa kova miehen haku hänellä näyttää olevan päällä. En sitten tiedä onko tämä sivusuhde joka alkoi avioliitoomme aikanan vain laastarisuhde tms,
Seksin osalta meillä on ollut tilanne se, että olisin halunnut paljon useammin kuin vaimo ja lopulta mietin mitä turhaan kun ei kuitenkaan anna. Kun vaimo alkoi salasuhteeseen virittyi hän hetkeksi uudelleen sänkyhommissa ja uutta tekniikkaa tuli peliin. Nyt asutaan erillään, vaimo otti minua jonkin verran vanhemman miehen jonka luona käy harrastamassa seksiä, mies huomattavasti vaimoani vanhempi, mutta ilmeisesti suhde heillä sitten toimii.
Minä sain tietää mieheni pettämisestä tasan kuukausi sitten kellon aikakin sama. Olen yrittänyt kaikin keinoin selvitä tästä kauhiasta tunteesta. Löysin hyvän jutun joka vähän auttaa. www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/ Tämä oli hyvä artikkeli petetylle ja pettäjälle Tämän löysin eileen illalla. Kannattaa lukea, saman laisia tunteita on petetyiksi tulevilla.
Voimia sinulle!
Hyvä artikkeli. Tuntuu vaan niin mahdottomalta päästä aitoon luottamukseen, toki voi aina luottaa vähän niin kuin puoliksi, mutta että pystyisi oikeasti luottamaan. en pysty siihen. Se että on oikein pitempi suhde on aivan hirveää
"Tuntuu vaan niin mahdottomalta päästä aitoon luottamukseen..."
aivan niin. Sen luottamuksen voi palauttaa vain hän, joka sen rikkoikin. Luottamus on ylipäätään ansaittava osoittautumalla luotettavaksi. Luottamuksen rikkomisen jälkeen tämä korostuu ja ja on aivan erityisen olelliem asia.
tähän on oikein hyvä kopioida edellä julkaisti teksti:
Ainoa tie eteenpäin on yhdessä sanassa: "rajat"
Teidän on sovittava (sinun on ilman mitään kompromisseja vaadittava) sellaiset arjen elämisen reunaehdot, että uskottomuus ei mitenkään ole mahdollista (ilman ilmituloa).
Ei mitään pikkujouluja, baari-iltoja, tyttöjen iltoja. Ei työmatkoja (työpaikkaa pitää vaihtaa jos tarpeen). Tässä on lähinnä kysymys siitä, että vaimosi pitää tällä tavoin osoittaa, että mikään muu säätäminen ei mene perheen edelle. Ei kerta kaikkiaan mikään.
Kun tämä on kunnossa, niin seuraava sana on: "avoimuus"
Mitään salaisuuksia ei saa olla. Hänen on ilman pyytämistä kerrottava menemisistään ja tekemisistään.
Kolmas sana on: "luottamus"
Kun kaksi edellä sanottua asiaa on kunnossa ja ovat olleet osa arkeanne pari-kolme vuotta, niin sinun pitää arvioida, onko merkkejä siitä, että voisit joskus luottaa vaimoosi. Jos on niin, niin sitten jatkatte samaan malliin niin kauan, kunnes luottamus on palautunut riittävästi, että rajoja voidaan levittää (mikäli se nyt ylipäätän on tarpeen). Jos ei, niin rajoja on kavennettava.
VOIMIA TARVITAAN TODELLA PALJON, KUN ON TULLUT PETETYKSI.
Omasta ja mieheni mielestä meillä on tosi hyvä avioliitto 17 vuotta takana. Siltikin tulin petetyksi, miksi pettäjän on vaikea kertoa syytä. Paljon olen kysellyt mitä minä olen tehnyt väärin, että teit minulle tämän tempun. Kuulemma minä en ole tehnyt mitään väärin. Mutta miksi näin sitten meille piti käydä?
Toivon vain, että joskus pääsisin tämän yli ja voisin joskus saada luottamusta Mieheeni takaisin. Elämässämme olemme kahden vuoden aikana kokeneet todella paljon. Mitä kukaan ei pakosti koe koko elämänsä aikana. Siksi minun on vaikea ajatella eroamista, kun minun rakkaus ei ole kadonnut miestäni kohtaan mihinkään. Paitsi luottamus on poissa.
Mitään muuta en toivo, kun joskus elämä helpottuisi.
Kuulostaa liiankin tutulta. En varmaankaan osaa mitään neuvoja antaa koska itse taistelen samojen kysymysten äärellä.
Mieheni jäi kiinni pettämisestä 3 vuotta sitten. Mies tapasi naisen kaverinsa polttarireissulla, viettivät useamman tunnin tämän naisen kanssa jutellen baarissa. Muuta ei tapahtunut, kuulemma. Jatkoivat viestittelyä tämän jälkeen. Kun mulle selvisi asia niin mies lopetti yhteydenpidon. Jollekin tämä ei ole pettämistä, mutta minulle on. Mies kuitenkin valehteli tälle naiselle olevansa eronnut.
Mies kuvitteli että pari juttelu kertaa asiasta ja that´s it, kaikki on taas hyvin. No ei se ihan niin mene. Tästä kului vajaa vuosi kun mies meni laivalle, taas sama juttu. Matto vedettiin jalkojeni alta uudestaan. Tästä puolen vuoden päästä koko karu totuus iski päin. Onnistuin pääsemään miehen facebookiin, siellä oli viesti naiselle (joka ei ollut kumpikaan näistä edellisistä) josta selvisi hyvin selvästi että seksiä oli harrastettu. Tämä oli tapahtunut vähän sen jälkeen kun ensimmäinen pettäminen oli tapahtunut. Mies sanoi että silloin kun olin saanut selville laivareissun pettämisen niin hän tajusi mitä on menettämässä ja tajusi ettei halua sitä. Itkettiin molemmat ja paljon (ensimmäinen kerta 13 vuoteen kun näin mieheni itkevän). Tein selväksi että nyt kaikki tai ei mitään, siinä sitten selvisi että laivareissulla tapahtui muutakin kuin juttelua...Tuntuu hullulta, mutta päätin siltikin jatkaa. Siitä syystä että ensimmäistä kertaa mies oli todella todella katuvainen. Mutta sen olen päättänyt ja miehellekin selväksi tehnyt että yhtään kertaa en enää anteeksi anna, pieninkin valhe/salailu ja minä lähden lasten kera. Minulla vaikutti myös paljon se että mies todella mietti ja pohti ja kertoi miksi näin oli tehnyt, oli itsekin sen tajunnut. Koskaan, kertaakaan ei ole minua syyttänyt, on ottanut täyden vastuun omista teoistaan. Hänen syynsä oli henkilökohtainen kriisi. Kyllähän sitä väkisinkin miettii että entäs jos sellainen tulee uudestaan. Tästäkin ollaan puhuttu ja mies vakuuttaa että nyt on toisenlaiset keinot niitä ratkoa, toivottavasti niin, mutta luottamus on nollissa. Kovasti sen kanssa kamppailen, elämä tekee aaltoliikettä, välillä menee hyvin ja välillä taas olen aallonpohjassa. Nyt on ollut taas viimeiset pari viikkoa tosi vaikeaa, minäkään en tästä miehelleni kuitenkaan jaksa joka kerta kertoa, tämä on kuitenkin minun kamppailuni vaikka hän sen onkin aiheuttanut. Raskasta tämä on, mutta halu olla yhdessä on kova, lastenkin takia ja meillä menee nykyään todella hyvin, paremmin kuin vuosikausiin. Eroakin olen miettinyt mutta tiedän että sitten voisin vielä pahemmin, sitten minun pitäisi kantaa myös lasten suru ja sitä en kestä.
Paljon on asiat siitä muuttuneet. Mies ei käy enää baareissa, laivareissut miesten kesken on jääneet kokonaan. Saunailloista tms tulee suoraan kotiin, eikä lähde baariin kuten ennen. Tuo väestöliiton linkki on hyvä, itse olen sen lukenut jo aiemmin ja niin on miehenikin. Suosittelen sitä oikeasti myös sille pettäjälle, monikaan ei välttämättä tajua millaisen helvetin petetty käy läpi.
Itsekin painiskelen samojen asioiden kanssa... Olemme olleet kohta kahdeksan vuotta yhdessä ja paljon on sattunut ja tapahtunut sellaista mikä ei kestä päivän valoa miehen puolelta... Nyt kun katson aikaa taaksepäin, huomaan että juurikaan mikään ei ole muuttunut. Mies mennä viilettää kylillä ja välillä olen kuullut vihjailuja hänen touhuistaan edelleen. Itse hän kiistää kaiken ja vannoo olevansa uskollinen, näiden vuosien jälkeen en vain enää pysty sitä uskomaan.
Lisäksi hän ei ole muuttanut käytöstään parempaan niin paljoa että voisin edes aloittaa luottamuksen keräämisen uudelleen. Päinvastoin, saan usein miettiä mitä taas puuhailee ja se epäilys ei katoa koskaan mielestä kun en saa edes mahdollisuutta korjata luottamusta häneen.
Tuntuu siltä että jos parisuhteessa kerran lähtee pettämisen tielle, se jatkuu muodossa tai toisessa myös tulevaisuudessa kun pöly laskeutuu. Harmittaa että olen jäänyt tähän suhteen kuvatukseen ja halunnut yrittää aina vaan. Ja toinen palkitsee sen epärehellisyydellä ja petoksella.
Kertoo jotain ihmisen luonteesta jos voi tehdä "muka rakkaalleen" noin. Varsinkin jos sama toistuu heti kun silmä välttää. Ei ole ap sinunkaan tilanteesi mukava, en tiedä mikä tilanteesi on tällä hetkellä, onko tullut ilmi lisää pettämistä tms? En olisi yhtään yllättynyt jos olisi.
Elämä tällaisessa helvetissä on kuluttavaa kun ei voi luottaa mitä toinen tekee kun käännät selän.
Nyt kun mietin, olisi pitänyt luovuttaa jo monta vuotta sitten. Jäämällä olen laittanut itseni niin syvälle kuraan kuin vain voi ja toinen viilettää takki auki kohti uusia seikkailuja. Elämä opettaa, ja tieto lisää tuskaa. Niinhän se menee....
Janne, voit olla ylpeä itsestäsi, että et ole lähtenyt vastapettämään. Koska paha olosi jatkuu, voisit harkita yksilöterapiaa, tai uudelleen vaimon kanssa jatkaa pariterapiaa, eli kokeilkaa uudestaan.
Voisit lukea kirjan: Revitty sydän, voiko uskottomuudesta toipua. Siellä on hienoja vertaiskokemuksia heiltä, jotka toipuivat.