Erota vai ei?

Olen 19 vuotias tytteli ja ex-poikaystävä on 22. Tämä kuukausi on ollut meidän suhteemme synkintä aikaa, koska on ollut periaatteessa kokoaja jotain pientä kinaa ja mulla on ollut muitakin huolia niin en ole jaksanut korjata meidän välejä mitenkään kunnolla vaan antanut sen mennä miten menee.
Suutuspäissään sanoin, että haluan hänestä erota ja ei juteltu kahteen päivään hänen kanssaan muutamia tekstiviestejä lukuunottamatta. Kaverini tuli meille käymään ja kertoi, että poikaystäväni oli laittanut hänelle viestiä pari viikkoa sitten, että tuleeko tämä kaverini käymään jossain tai pääsisikö itse poikaystävä heille käymään. Kaverini tietty kielsi ja kertoi sitten minulle heti.
No poikaystävä vältteli tätä asiaa, mutta myönsi sitten lopulta ja sanoin hänelle hyvästit. Kuulin myös seuraavana päivänä tutultani, että poikaystävä oli pyytänyt tältä kyytiä johonkin, pyytänyt johonkin käymään jne. Mitään iskemistä ei ollut kyseessä, mutta kuitenkin.
Poikaystävä myönsi teot heti ja tiesi hyvin, että nämä henkilöt tulevat mulle kaiken kertomaan jossain vaiheessa. Päivä tuon viimeisen tapauksen jälkeen poikaystävä alkoi katua kaikkea ja anelemaan mua jäämään hänen kanssaan. Katuminen on lievästi sanottu, koska tämä parkuu ja suree tätä asiaa.
Mulle toi oli tietenkin hyvin nöyryyttävää ystävien edessä ja muutenkin vähän kinkkinen tilanne. Poikaystävä on nyt vähän päälle viikon vinkunut mun perään enkä tiedä kannattaako hänelle enää mahdollisuutta uuteen yritykseen antaa. Luottamus tosiaankin kärsi tuon jälkeen.
Minullekkin on tullut pari jäbää juttelemaan, mutta omasta alotteesta en ole mitään tehnyt. Harmittaa koko juttu aivan valtavasti, koska poikaystävä on ollut tosi hyvä minua kohtaan muuten. Ollaan tosiaankin oltu kaksi vuotta yhdessä.
11220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eli siis virhe tuossa tekstissä. Poikaystävä oli siis jutellut ensin toiselle kaverille ja sitten toiselle

Äänestä

teksissäs kerrot, että itse olit sanonut haluavasi erota, joten......

oikeastaan sun pitäisi lähestyä tuota poikaa, jos yhdessä haluat olla....

Äänestä

En tajua?
Tyypillistä pissis-draamaa, huoh.
Ottakaa nyt kumpikin omat lelunne ja hakekaa uusia leikkikavereita.
Jättäkää parisuhdeasiat aikuisille.

Äänestä

Joo no ei mun mielestä kyllä ole pissis-draamaa. Halusin kuulla asiallisen kommentin joltain toiselta, joka voisi neuvoa mitä minun pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Joo ja kyllä sanoin, että haluan erota, mutta on se vaikea päätös kuitenkin, kun toinen haluaa vielä jatkaa. Halusin siis yleisesti tietää kannattaako tähän enää edes ryhtyä vai ei?

Äänestä
  • kuulleppas, kukaan muu ei voi puolestas tietää mitä sun pitää tehdä. Sun pitää ihan itse se päätös tehdä.

    tulevaisuuteen ei voi nähdä kukaan,ja kannattaako ylipäätään mikään, jos tarpeeksi jossitellaan.

    toisaalta eihän se ota, jos ei annakkaan......

    tee niin kuin itselles parhaaksi näet ja koet.

    Äänestä

  • sivu kommentti kirjoitti:

    kuulleppas, kukaan muu ei voi puolestas tietää mitä sun pitää tehdä. Sun pitää ihan itse se päätös tehdä.

    tulevaisuuteen ei voi nähdä kukaan,ja kannattaako ylipäätään mikään, jos tarpeeksi jossitellaan.

    toisaalta eihän se ota, jos ei annakkaan......

    tee niin kuin itselles parhaaksi näet ja koet.

    mutta sitten kun päätökses teet, pysy siinä.

    älä jätä ja ota, ota ja jätä. sellaisella vain rikkoo ihmisen, niin itses kuin toisenkin.

    toisen tunteilla ei pidä koskaan leikkiä.

    Äänestä

Koska lifemocker ei ole paikalla torumassa niin mun kait täytyy sanoa tämä;

"Olen 19 vuotias tytteli "

Nimenomaan olet tytteli etkä vielä kypsä tasapainoiseen suhteeseen.

"Suutuspäissään sanoin, että haluan hänestä erota "

Kannattaa siis miettiä miten aukoo päätään nin ei joudu hankaluuksiin niin helposti?

"Ollaan tosiaankin oltu kaksi vuotta yhdessä"

Olette vain liian nuoria, siitä se johtuu. Tuossa iässä tuo on ihan normaalia draamaa kun ei ole taitoja vielä selviytyä.

Äänestä
  • Repesin. Kiitos imitaatiosta.

    Äänestä

Parisuhde on maailman kallein asia, tosin naiselle ei. Eikä huonolle miehelle. Tee kumminkin kaikkesi että liitto pysyisi ja jos se itsestään romuttuu yli voimiesi niin sitten on niin.

Äänestä
  • Vastaapa nyt ihan rehellisesti: Voitko tosiaan ilman minkäänlaista epäilyksen häivää tosiaan sanoa että KENELLEKÄÄN naiselle suhde ei ole pyhä? Oletko seurustellut kaikkien naisten kanssa tai tunnetko kaikki maailman naiset että voit sanoa edes niin?

    Pikku vinkki jos olet mies (yhdeltä parisuhteeseen sitoutuvalta naiselta) mikään ei ole niin epäseksikästä ja kiinnostuksen tappavaa kuin hölmö mies. Ei mikään maisteri tarvitse olla, mutta minusta kaikista suurinta hölmöintä osoittaa se kun joku yrittää laittaa kaikki samaan kategoriaan ja väittää niin kirkkain silmin miten kaikki no esim. nyt naiset ovat samanlaisia, eikä MITÄÄN eroja ole.

    Äänestä

Joo no nyt tämä keskustelu menikin sitten aivan toiseen suuntaan. Ei teidän tarvitse arvostella minun ikääni, koska tiedän olevani nuori, mutta kaikki ovat joskus mitä sitten.
Halusin saada vinkkejä/neuvoja miten minun pitäisi tässä tilanteessa teidän mielestänne toimia. En kaipaa mitään käskyjä, koska kuitenkin minä lopulta päätän mitä suhteeltani haluan, mutta välillä auttaa myös toisten ihmisten näkemys tällaisiin tilanteisiin.
En tiedä siis annanko hänelle anteeksi vai en.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anonym1 kirjoitti:

Olen 19 vuotias tytteli ja ex-poikaystävä on 22. Tämä kuukausi on ollut meidän suhteemme synkintä aikaa, koska on ollut periaatteessa kokoaja jotain pientä kinaa ja mulla on ollut muitakin huolia niin en ole jaksanut korjata meidän välejä mitenkään kunnolla vaan antanut sen mennä miten menee.
Suutuspäissään sanoin, että haluan hänestä erota ja ei juteltu kahteen päivään hänen kanssaan muutamia tekstiviestejä lukuunottamatta. Kaverini tuli meille käymään ja kertoi, että poikaystäväni oli laittanut hänelle viestiä pari viikkoa sitten, että tuleeko tämä kaverini käymään jossain tai pääsisikö itse poikaystävä heille käymään. Kaverini tietty kielsi ja kertoi sitten minulle heti.
No poikaystävä vältteli tätä asiaa, mutta myönsi sitten lopulta ja sanoin hänelle hyvästit. Kuulin myös seuraavana päivänä tutultani, että poikaystävä oli pyytänyt tältä kyytiä johonkin, pyytänyt johonkin käymään jne. Mitään iskemistä ei ollut kyseessä, mutta kuitenkin.
Poikaystävä myönsi teot heti ja tiesi hyvin, että nämä henkilöt tulevat mulle kaiken kertomaan jossain vaiheessa. Päivä tuon viimeisen tapauksen jälkeen poikaystävä alkoi katua kaikkea ja anelemaan mua jäämään hänen kanssaan. Katuminen on lievästi sanottu, koska tämä parkuu ja suree tätä asiaa.
Mulle toi oli tietenkin hyvin nöyryyttävää ystävien edessä ja muutenkin vähän kinkkinen tilanne. Poikaystävä on nyt vähän päälle viikon vinkunut mun perään enkä tiedä kannattaako hänelle enää mahdollisuutta uuteen yritykseen antaa. Luottamus tosiaankin kärsi tuon jälkeen.
Minullekkin on tullut pari jäbää juttelemaan, mutta omasta alotteesta en ole mitään tehnyt. Harmittaa koko juttu aivan valtavasti, koska poikaystävä on ollut tosi hyvä minua kohtaan muuten. Ollaan tosiaankin oltu kaksi vuotta yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu