Pakkoavioliitto?

Olen ollut parisuhteessa n. 3 vuotta ulkomaalaisen miehen kanssa. Alusta asti olen tiennyt että hänellä on " jokin asia " jota ei voi kertoa ja on alusta asti ollut kovin vaitonainen tulevaisuudesta puhutaessa. Aina tulevaisuudesta (lapsista tms) puhuttaessa on jotenkin outo ja vaihtaa puheenaiheen nykyhetkeen ja muistuttaa kuinka miellä on nyt ihanaa tässä hetkessä jne.

Suhteemme on edennyt normaaliin tapaan ihastumisesta rakastumiseen, yhteen muuttoon jne. Meidän arki on ollut ihanaa ja viihdytään todella hyvin yhdessä ja vietetään melkein kaikki vapaa-aikamme toistemme kanssa. Tuntuu että meillä on asiat niinkuin pitääkin.

Tosin yhtä asiaa olen miettinyt myös, että miksi minua ei esitellä hänen vanhemmilleen. Toki olen heidän kanssaan ollut tekemisissä internetin kautta, kun mieheni melko usein heidän kanssaan netissä juttelee. Mutta koska yhteistä kieltä meillä hänen vanhempiensa kanssa ei ole, niin eipä siinä ole muuta kuin hieman moikkaitu toisiamme. Mutta olen ajatellut tämänkin vain johtuvan kielimuurista.

Tämän kolmen vuoden aikana mieheni on käynyt kotimaassaan vain kaksi kertaa, ja olen jotenkin ajatellut että siksi kun niin harvoin käy on varmaan ihan ymmärrettävää että menee yksin eikä kutsu minua mukaan. Että varmasti vielä tulee sekin päivä että hän haluaa ottaa minut mukaan ja esitellä perheelleen.

Kuitenkin mies on aina välillä ollut oudon surullinen ja kertonutkin että tämä jokin asia josta ei voi puhua vaivaa häntä. Nyt olen saanut jonkin aikaa sitten tietää tämän asian mistä ei voinut puhua. Vaikka kokoajan tiesin että jokin asia on mitä en tiedä, olin jotenkin unohtanut sen koska meillä tuntui kaikki olevan niin hyvin. No se asia olikin sitten se että hänellä on siellä kotimaassaan "valittuna/varattuna" vaimoehdokas, joka kanssa hänen pitäisi joskus tulevaisuudessa mennä naimisiin. Tämän siis vanhemmat hänelle järjestäneet ilmeisesti jo ennen hänen Suomeen tuloaan tai jo kauan ennen sitäkin.

Nyt sitten olen tietysti ihan hajalla ja mietin että mitä tulee tapahtumaan. Hän itse väittää olevansa aivan sekaisin eikä tiedä mitä tehdä elämällään. Itkeskelee ja on oikeasti sen oloinen että on ihan hajalla. (Ja tämän miehen et todella ole ennen edes nähnyt itkevän). Kertoo että ei edes tunne tätä vaimoehdokasta kunnolla, eikä ole juurikaan ollut hänen kanssaan tekemisissä.

Nyt sitten ollaan molemmat ihan rikki ja sekaisin. Oma ensi reaktioni oli että "pakkaa kamas ja lähde tosta ovesta ulos kiitos!". Tunsin oloni niin petetyksi!! Noh, sitten pikkuhiljaa aloin kasaamaan ajatuksiani miettimään. Tavallaan mies oli tehnyt todella väärin minua kohtaan, mutta myös tavallaan yrittänyt olla rehellinen kertomalla että hänellä on jokin asia mistä ei vaan voi puhua.

Keskustelut hänen kanssaan ei nyt ole johtaneet oikein mihinkään. Hän sanoo että ei haluaisi minkään muuttuvan, haluaisi jatkaa kanssani niinkuin ennenkin. Hän kertoo ettei todella haluaisi mennä naimisiin sen tytön kanssa jota ei edes tunne, vaan haluaisi viettää elämänsä ihmisen kanssa jota oikeasti rakastaa. Nyt sitten se ongelma onkin juuri siinä että hänen täytyy valita. Hän kyllä voi sen tehdä jos haluaa, tietenkin siinä pelossa että häenen perheensä ja sukunsa hänelle suuttuu ja ehkä jopa hänet hylkää (?) En tiedä sitten kuinka vakava asian laita oikeasti on. Mutta minä vaadin kyllä nyt että hänen on päätöksensä tehtävä. Joko minä tai hän.

Mutta miten oikeasti käytännössä ratkaista tälläinen asia. Ja onko meillä oikeasti vielä tulevaisuutta? Voinko todella luottaa häneen? Onko kenelläkään teillä mitän kokemuksia jostain tälläisestä vastaavasta?
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hän tulee valikoimaan kotimaan vaimon, koska ei voi kieltäytyä avioliitosta. Suvut sopineet keskenään ja sitä sopimusta ei voi rikkoa. Mies on siinä tapauksessa häpäissyt sukunsa ja suku tulee hänet siinä tapauksessa hylkäämään hänet, jos ei avioidu tämän naisen kanssa. Eivät he halua vääräuskoista naista sukuunsa, paitsi tietenkin kun hyväksikäyttävät sinua.

Jos haluat hänen jalkavaimoksi, niin siitä vaan, oma asiasi. Et tule kuitenkaan koskaan saamaan häneltä muuta kun satunnaisia panoja.

Aika monella on sama kohtalo edessä, niin kuin nyt sinulla. Harva vaan sitä tajuaa, ennen kuin osuu kohdalle.

Nyt tietenkin kaikki muslimirakastajat hyökkäävät tänne lässyttämään sinulle rakkauspaskaa. Sinuna sanoisin hänelle hyvästit.

Äänestä

Se, että mies on pitänyt asian sisällään näinkin kauan, viittaa siihen, ettei päätös ole hälle helppo ja että hän on ollut tosissaan sun kanssasi, yrittänyt nähdä toivoa. Ikävä kyllä, valinta taitaa olla joko sinä tai perhe. Jos hän valitsee sinut, voi olla, että elätte onnellisina elämänne loppuun asti, voi olla että ette. Voi olla, että miehesi ei enää voisi käydä kotimaassaan. Isoja, ehkä lopullisiakin päätöksiä. Älä silti missään nimessä suostu kakkoseksi.

Mun miehelleni oli äiti katsonut vaimon valmiiksi, mutta asiasta ei ollut pitävästi sovittu perheiden kesken. Ei siis voi varsinaisesti puhua järjestetystä liitosta. Mieheni olisi pitänyt päänsä joka tapauksessa eikä olisi suostunut siihen, että vanhemmat puuttuvat puolison valintaan. Asiaan vaikutti se, että perhe ei asunut Suomessa eikä mies tiennyt, voiko ikinä edes palata synnyinmaahansa.

Minusta ei kuitenkaan mainittu perheelle mitään ennen kuin oli varma, että suostun vaimoksi. Mies ei halunnut nolata itseään vanhempiensa silmissä ja kertoi vasta sitten, kun oli varma suhteestamme.

Äänestä
  • Seurustelin intialaisen miehen kanssa kolme vuotta. Suhde päättyi siihen, että hän ilmoitti joutuvansa naimaan vanhempien valitseman tytön kotimaasta. Tytön perhe maksoi mukavat myötäjäiset, sen avulla miehen perhe maksoi oman tyttärensä myötäjäiset. Mies olisi silt halunnut perheen minun kanssani Suomessa, tietenkään en suostunut. Vieläkin, kolme vuotta suhteen päättymisen jälkeen lähettelee viestejä, joissa tunnustaa rakkauttaan ja kertoo kuinka onneton avioliitto heillä on. Tiedän, ettei valinta ollut helppo, mutta valinta kuitenkin. Suvun maine ja vanhempien mielipide vaikutti, vaikka mies elänyt Suomessa jo 15 vuotta ennen naimisiin menoaan eikä suunnittele paluuta kotimaahan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minjaminja kirjoitti:

Olen ollut parisuhteessa n. 3 vuotta ulkomaalaisen miehen kanssa. Alusta asti olen tiennyt että hänellä on " jokin asia " jota ei voi kertoa ja on alusta asti ollut kovin vaitonainen tulevaisuudesta puhutaessa. Aina tulevaisuudesta (lapsista tms) puhuttaessa on jotenkin outo ja vaihtaa puheenaiheen nykyhetkeen ja muistuttaa kuinka miellä on nyt ihanaa tässä hetkessä jne.

Suhteemme on edennyt normaaliin tapaan ihastumisesta rakastumiseen, yhteen muuttoon jne. Meidän arki on ollut ihanaa ja viihdytään todella hyvin yhdessä ja vietetään melkein kaikki vapaa-aikamme toistemme kanssa. Tuntuu että meillä on asiat niinkuin pitääkin.

Tosin yhtä asiaa olen miettinyt myös, että miksi minua ei esitellä hänen vanhemmilleen. Toki olen heidän kanssaan ollut tekemisissä internetin kautta, kun mieheni melko usein heidän kanssaan netissä juttelee. Mutta koska yhteistä kieltä meillä hänen vanhempiensa kanssa ei ole, niin eipä siinä ole muuta kuin hieman moikkaitu toisiamme. Mutta olen ajatellut tämänkin vain johtuvan kielimuurista.

Tämän kolmen vuoden aikana mieheni on käynyt kotimaassaan vain kaksi kertaa, ja olen jotenkin ajatellut että siksi kun niin harvoin käy on varmaan ihan ymmärrettävää että menee yksin eikä kutsu minua mukaan. Että varmasti vielä tulee sekin päivä että hän haluaa ottaa minut mukaan ja esitellä perheelleen.

Kuitenkin mies on aina välillä ollut oudon surullinen ja kertonutkin että tämä jokin asia josta ei voi puhua vaivaa häntä. Nyt olen saanut jonkin aikaa sitten tietää tämän asian mistä ei voinut puhua. Vaikka kokoajan tiesin että jokin asia on mitä en tiedä, olin jotenkin unohtanut sen koska meillä tuntui kaikki olevan niin hyvin. No se asia olikin sitten se että hänellä on siellä kotimaassaan "valittuna/varattuna" vaimoehdokas, joka kanssa hänen pitäisi joskus tulevaisuudessa mennä naimisiin. Tämän siis vanhemmat hänelle järjestäneet ilmeisesti jo ennen hänen Suomeen tuloaan tai jo kauan ennen sitäkin.

Nyt sitten olen tietysti ihan hajalla ja mietin että mitä tulee tapahtumaan. Hän itse väittää olevansa aivan sekaisin eikä tiedä mitä tehdä elämällään. Itkeskelee ja on oikeasti sen oloinen että on ihan hajalla. (Ja tämän miehen et todella ole ennen edes nähnyt itkevän). Kertoo että ei edes tunne tätä vaimoehdokasta kunnolla, eikä ole juurikaan ollut hänen kanssaan tekemisissä.

Nyt sitten ollaan molemmat ihan rikki ja sekaisin. Oma ensi reaktioni oli että "pakkaa kamas ja lähde tosta ovesta ulos kiitos!". Tunsin oloni niin petetyksi!! Noh, sitten pikkuhiljaa aloin kasaamaan ajatuksiani miettimään. Tavallaan mies oli tehnyt todella väärin minua kohtaan, mutta myös tavallaan yrittänyt olla rehellinen kertomalla että hänellä on jokin asia mistä ei vaan voi puhua.

Keskustelut hänen kanssaan ei nyt ole johtaneet oikein mihinkään. Hän sanoo että ei haluaisi minkään muuttuvan, haluaisi jatkaa kanssani niinkuin ennenkin. Hän kertoo ettei todella haluaisi mennä naimisiin sen tytön kanssa jota ei edes tunne, vaan haluaisi viettää elämänsä ihmisen kanssa jota oikeasti rakastaa. Nyt sitten se ongelma onkin juuri siinä että hänen täytyy valita. Hän kyllä voi sen tehdä jos haluaa, tietenkin siinä pelossa että häenen perheensä ja sukunsa hänelle suuttuu ja ehkä jopa hänet hylkää (?) En tiedä sitten kuinka vakava asian laita oikeasti on. Mutta minä vaadin kyllä nyt että hänen on päätöksensä tehtävä. Joko minä tai hän.

Mutta miten oikeasti käytännössä ratkaista tälläinen asia. Ja onko meillä oikeasti vielä tulevaisuutta? Voinko todella luottaa häneen? Onko kenelläkään teillä mitän kokemuksia jostain tälläisestä vastaavasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu