ja siinä samassa kirkonkirjatkin omine uskoineen. Tämä "entinen kommunisti" kitaristi taiteila on ruvennut lukemaan teologiaa. Ilmoittaa Kotimaa lehti. Hän uskoo, että Jumala loi maailman 7 päivässä. Ja on heittäytynyt uskonnollisen virran vietäväksi siitä entisestä syntisestä synnin maailmasta. Tietysti ymmärrettää se on, koska hänen entinen puolueensa oli hyvin sosiaalinen heikompi osaisten puolustaja. Jotenkin olen ymmälläni asiasta, kuten tavallista.
Hän nyt sitten uskalsi hypätä vuotavaan laivaan, vaikka eräs oululainen piispa on todennut kristillisestä kirkosta, nyky kirkkolaivan kunnosta.. Hänen kirjoituksestaan sain sen käsityksen, että suurempina laivan reijittäjinä on ollut v-lestadiolaiset. Ovat kuulemma poikotoineet ehtoollisen siunauksen oikeallisuuden joiltakin henkilöiltä.
Eikö se ole sama, kuka sitä jakelee, kun usko on vain vahva.
En muuten olisi ottanut kirkon asioihin kantaa. Mutta kun kommarista on tullut luomiskertomuksen uskoja sellaisessa muodossa, kuten raamattu kertoo, jolloin hän ei ole mitenkään moderni/kirkkouskova.
Ja toinen asia joka silmääni pisti, tämä piispan arvio kirkkolaivan vuodoista huoli.
Olisi kai parasta ruveta rakentamaa uutta Noan arkkia odottelemaan uutta vedenpaisumusta.
Siitä uskon vahvuudesta vielä, että pitää todella uskoa vahvasti. Ettei käy kun sille eräälle uskon miehelle, joka uskoi kävelevänsä veden päällä, kuten Jeesus teki.
Hän näytti sitten uskoaan ja astui järven pinnalle. Mutta kun hän sitten plums, moskahti huppeluksiin. Noustessaan hän kuitenkin tokaisi. Minä sitä vähän epäilin.
Pitää uskoa vain sellaiseen joka on uskottava, järjelliseen päähän menevää. Eikä leikkiä Jumalalla ja hänen taidoillaan, kun usko ei riitää Jumallisuuteen.
Onko nyt ns. maailman kirjat sekaisin,
3
163
Vastaukset
- ekkö vielkää usko
Piru palvelijoineen on vihainen jokaiselle joka kääntyy ja syntyy Jumalan lapseksi, herra pirun palvelija, alias savon ukko.
Onko kokonaan mahdotonta uskoa, että hän on löytänyt jotain uutta elämäänsä ja aikoo toteuttaa sitä pappeudessa.
Rosvoille ei suoda unohdusta eikä anteeksiantoa. Aina täytyy lööppeillä milloin minkinlainen murhaaja on koevapaalla tai miten on murhamies ajanut ylinopeutta jossain.- teu,
Aloitan vielä vastausta töähän su;n ALOITUKSEEN Kyllä hän hakee vaikka mistää
tietoa tai kurjuus lokaalia , kun kysynyksess'ä on Raamatun Luomiskertomus
Olen monasti esittänyt ne seikat jotka on totta .
Ne ei vain meinaa mennä perille , milloin hän ottaa jonkun kommarin tekstin aiheeksi
ja milloin jonkun muun , Tunnn ainakkin kaksi kommuisti pohjaista pappia .
Eikä' siinä ole pahaa , ehkäpä päinvastoin , Pitää vain tietää tämän kommarin
aikomus että olisiko hän Jumalan asiassa oikaisulla puheita TEKEMASSÄ JA
ettei pelkästään Junan kummia puhko, niinkuin su, esim. Jossa joku puhkoo ns.
Kirkko laivoja ;:???? tietääkseni ainoa kirkkolaiva on Pyväikköjen kantama
Rakenteen osa , josta on kuitenkin pituus kohdasta estöön näkyvyys .
Toinedn asaia oli se että Kirkollista suosiollisuutta on murennedttu piispan
mielestä . kysymys pitääkuulua seuraavasti niinkuin tässäkin tapauksessa
mit'ä he tai Piipa olulussa saa aikaiseksi asiassa joka on "naispappeus"
Kuinkahan nyt tytöt pysyisi pinnalla , toiseksi olette taas unohtaneet miksi
Eihän Jumala ole antanut lupaa naiselle , toimia johtajana /opedttajana
seurakunnassa , vaan on aina antanut tehtävän miehelle , miksi tästä
pitää puhua jatkuvasti ,usako on selvä nimitys ei , su ,heittää kysymyksen
taas . mies oli Pietari , joka ihmetteli isoon ääneen Jeesuksen kulkua
veden päällä , ja kun Pietri kysyi pysynko minakin pinnalla ."pysyt" sanoi.
Jeesus jos uskot ettet huku siis (Jumalaan ) Hän lähti käveleen mutta
kun aallon phja näytti syvemm'ältä' , ja hän keskittyi siihen , hä'n ai mui-
stanutkaan uskoa ,siksi hä'n alkoi painumaan , jos ei Jeesus heti huomannut
tilannetta , ehkä Pietari oli hukkunut , kun Pietari anoi Jeesukselta vajoaminen
loppui ja Pietari havaitsi tämä , ja kun uskoi . hän pääsi pälkästä .
Ymmärrän sinun loppu kaneettis niin , että Järjellä voi ymmärtää jopa
uskoa , miten se on mahdollista ,, jos joku uskoo uskomasta päästyään
ja kuitenkin su . jokapäivä monklaa miten asia MENEE HÄNESTÄ . vcoi
olla että meistä toinedn ei asiaa ymmärrä . Pitääkö sekin taistella.
ettei järki ja uxsko kuulu samaan päähän...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4141206- 641106
- 61842
- 61795
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k100703Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,16702- 72684
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49661- 26653
- 60645