Kuinka lapsi kokee avioeron? onko se "helpompaa" lasten ollessa alle kouluikäisiä vai myöhemmin, kun ovat vanhempia? Outo kysymys, mutta tarvitsisin mielipiteitä ja kokemuksia.
Nyt vai myöhemmin
Marjuli
242893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
olen eronnut kun lapsi oli 2v, nyt uudessa avioliitossa ja taas eroamassa, tytär nyt 15 vuotias, en ole vielä pystynyt kertomaan hänelle. Lapselle jää aina muistio, ikä mitä tahansa, käsittele ero itse että kestät kysymykset, niin lapsi pärjää...
Onhan se selvää että lapsen ikä vaikuttaa.
Miten vanha lapsi on miten hän muistaa myöhemmin tapahtuman.
Minun lapseni oli 13-v kun tuli ero lapsen isästä ja hänellä on vielläkin "katkerat" muistot tapahtuneesta. Ja tästä on jo sentään toistakymmentävuotta.
Aika parantaa mutta ei vie muistoja.
Toivottavasti lapsen välit pysyvät hyvinä kumpiinkin vanhempaansa.
Se on äärimmäisen tärkeää.
Vanhempien ero on aina paha kokemus lapselle ja se miten ero tapahtuu ja miten lapsi itse kokee sen.
Ikävää että taas yksi rikkonainen perhe lisää ero tilastoihin.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle ja voimia elämääsi.
Hyvä vanhempi,
Avio/avoero ei koskaan ole hyväksi lapsille. Lapsi ei kykene ymmärtämään vanhempiensa eroa (koska hän on lapsi) samoin kuin aikuiset sen käsittävät. Lapsi kokee usein kauan aikaa syyllisyyttä vanhempiensa erosta eikä voi käsittää, miksi vanhemmat ylipäätään haluavat erota. Lapselle perhe on äärimmäisen tärkeä kasvualusta ja vanhempien ero tekee suuren särön tähän alustaan. Lasten mielenterveydelle vanhempien ero voi olla tuhoisaa. Lastenpsykiatrienkin mielestä vanhempien ero on oikeutettua ainoastaan silloin, kun perheessä on merkittävä väkivalta-, mielenterveys- tai päihdeongelma. Siis vanhemmat, kantakaa vastuunne, kun olette lapsia "hankkineet".
tämä kirjoituksesi ja todella lujaa. Kuulut niihin joiden mielestä vanhempien pitää olla yhdessä "lasten" takia. Lapsen mielenterveydelle on parempi että vanhemmat eroavat jos parisuhde ei toimi. Lapsi vaistoaa todella herkästi että äidin ja isän välit eivät ole kunnossa. Lapsi yrittää jopa itse "parantaa" näitä välejä ottaen itselleen aivan liikaa vastuuta,esim. yrittää olla luokan paras että äidin ja isän mieli olisi hyvä jne... Avioerossa riippuu täysin vanhemmista miten he sen hoitavat. Lapsi ei todellakaan kärsi mikäli asia osataan hoitaa lasten edun kannalta järkevästi. Ja kerronpa suoraan että jolleivat omat vanhempani olisi eronneet (olin silloin 8v) niin enpä olisi varmasti täysjärkisten seurassa. Oli kuule tosi kiva katsella kun isä heitti äidin 20 asteen pakkasessa yöpaita päällä ulos ja lukitsi ovet tai sitten sulki meidät lapset lastenhuoneeseen ennen kuin pieksi äidin ja rikkoi huonekalut. Olen nyt 40 v. ja vieläkin alitajunnastani muistuu mieleen asioita lapsuudestani ja ne eivät todellakaan ole ihania muistoja!
Kun ahdistava ja riistävä suhde on ohi, on vanhemmalla aikaa ja voimia paneutua lapseensa.
Mutta vanhempien täytyy olla aikuisia ja todella ajatella asiat eron aikana ja jälkeen lasten kannalta. Lähipiirissäni on eronneita pareja jotka ovat osanneet hoitaa eronsa niin täydellisesti ja lapset ovat todella tasapainoisia, ottaneet ne uusiopuolisotkin todella hyvin vastaan. Onhan tietysti selvää että kaikilta tämä ei onnistu ja kyllähän tänä päivänä erotaan liian helposti. Mutta lasten etu ennen kaikkea, vaatii se sitten vaikka avioeron.
... vaikkei nyt ihan suututakaan ;-)
Onhan avioero aina lapselle suuri muutos, ja lähes jokaisessa tapauksessa iso surukin (pl. esim. väkivaltaiset perheet). Vanhempien vastuu on kertoa lapselle tämän iän huomioiden mistä on kysymys, mitä se merkitsee ja mitä ei (vanhemmuus ei lakkaa, rakkaus lapseen, jne.).
Mielestäni lapsi tuo kyllä vastuuta eroa harkitsevalle parille (tai pitäisi). Päätökseen ei saisi rynnätä hetken mielijohteesta tai vaihtelua saadakseen. Apua on haettava jos sitä tarvitaan, voimia on löydyttävä yrittämiseen, tahtoa korjata asiat koska tilanteessa on lapsi. MUTTA, ei hinnalla millä hyvänsä tai "epäaidosti".
Jos vanhemmat ovat vilpittömästi kaikkensa suhteen eteen yrittäneet, mutta voimat ja keinot ovat loppuneet. Eikä voida enää nähdä yhteistä onnellista tulevaisuutta, vaikka mitä tapahtuisi ... rakkaus on loppunut ja suhde kuollut. Jos tällaisessa kulississa päätetään silti jatkaa "lasten vuoksi", niin tehdään väärin kaikkia osallisia kohtaan ... myös lasta.
Lapset aistivat 100% varmasti jos elävät rakkaudettomassa kodissa, kulississa (vaikkei väkivalta olisikaan mukana kuviossa). Äidillä on paha olla kokoajan, isää ahdistaa ja vituttaa kaikki -- lapsi ihmettelee miksi näin, onko se vikani, TAI ymmärtää syyn miksi vanhemmat yhdessä (hän itse) ... ja ainakin minulle se olisi suuri taakka tietää että vanhemmat ovat onnettomassa avioliitossa koska minä olen olemassa (vaikka se selviäisi aikuisiällä) !
Hyvin hoidettu ero, jonka jälkeen molemmat vanhemmat saavat elämänsä järjestykseen ja mielenrauhan jollakin aikataululla on varmasti lapselle valheellista teatteria tai jopa "perhehelvettiä" parempi vaihtoehto. Ellette usko, niin käykääpä kysymässa vaikka Väestöliiton perhepsykologeilta.
Olimme eroamassa ensi kerran kun tytär oli noin kahdeksan. Vastusti ajatusta tiukasti ja alkoi oireilla itsetuhoisesti. Kävimme parisuhdeterapiat ja muut, mutta tilanne ei siitä parantunut. Oireilu jatkui. Kun muutaman vuoden tyttären kanssa keskustelimme, hänkin osti eroajatuksen, ja kun muutimme erilleen, hänenkin itsetuhoiset oireensa loppuivat. Viime kesästä totesi että parempaa hänellä ei ole ollut koskaan.
Johtuu tietysti siitä, että hän voi vapaasti käydä kummankin vanhemman luona ja keskittyä juttuihin vanhempien kanssa tai itsekseen pelkäämättä että vanhempien välinen riitely niitä häiritsisi.
Suosittelen että keskustelette asiasta kunnolla lasten kanssa ennen eroa. Sovussa on aina parempi kuin riidan jaloissa, vaikka se vaatisi riitelijöiden muuttoa erilleen.
Voi olla, että kovin pienet lapset eivät ymmärrä näitä järkeilyjä, mutta ilmapiirin parantumisen vaistoavat kaikenikäiset lapset.
Kyllä "Tepillä" asiaa tekstissään oli ja olisit todennäköisesti samaa mieltä hänen kanssaan, jos lukisit uudelleen mitä hän kirjoittaa. "Tepin" avauslause meni kyllä pieleen hänen muiden ajatustensa kanssa ja tämä saattoi nostaa hiukset pystyyn.
Eihän "Tepi" sitten kuitenkaan ehdottanut aviossa pysymistä hinnalla millä hyvällä. Hän kirjoitti näin:
"Lastenpsykiatrienkin mielestä vanhempien ero on oikeutettua ainoastaan silloin, kun perheessä on merkittävä väkivalta-, mielenterveys- tai päihdeongelma."
Itse otit esimerkiksesi omien vanhempiesi käyttäytymisen ja eikö tuo osu aika hyvin tuohon väkivalta-kategoriaan? Eli tuossa tapauksessa "Tepikin" käsittääkseni hyväksyy avioeron lastenpsykiatrien "ohjeiden" mukaisesti.
sillä Tepi aloitti näin:
Hyvä vanhempi, Avio/avoero ei koskaan ole hyväksi lapsille.
Ja lopetti näin: Siis vanhemmat, kantakaa vastuunne, kun olette lapsia "hankkineet".
Joten hän teki oman kantansa selville mielestäni TODELLA SELVÄSTI!
Vanhempien ero on aina vähintäänkin riski lasten hyvinvoinnille. Ilman muuta parasta olisi ydinperhe ja keskenään hyvin toimeen tulevat vanhemmat. Vastuun painottaminen (hiukan tiukkaankin sävyyn) on mielestäni ihan oikein. Kokonaan toinen vertailukohta syntyy, mikäli vanhemmat eivät syystä tai toisesta tule toimeen keskenään. Jatkuva riita, jopa väkivalta, ahdistava ja epätoivoinen tunnelma yms. eivät myöskään ole lapselle hyväksi. Listaisin kakkosvaihtoehdoksi hyvin hoidetun eron, jossa lapsi ei menetä kunpaakaan vanhemistaan, ei vähimmässäkään määrin. Tässä on se plussa, että ero saattaa olla vanhemmille "kasvun paikka", jossa voi löytyä jopa entistä parempi tapa toteuttaa hyvää vanhemmuutta. Kaikkein tuhoisin tilanne lapselle on huonosti hoidettu ero, jossa lapsi menettää toisen vanhemmistaan (lopulta usein molemmat). Siitä ei toivu kukaan eikä koskaan. Se on paljon pahempi kuin heikosti sujuva avioliitto.
Opettele lukemaan (ja keskustelemaan asiallisesti).
"Avioero ei ole koskaan hyväksi lapselle" ei ole ristiriidassa sen kanssa, että joskus (esim. väkivaltaisessa parisuhteessa) se on silti PAREMPI vaihtoehto kuin suhteen jatkaminen.
Ni.
On suhteita jotka periaatteessa ovat ok, mutta taustalla on toisen osapuolen jatkuvat valheet ja selittelyt ja pettämiset...
En usko sellaisen olevan lapsille paras mahdollinen kasvuympäristö!!!
Ei todellakaan voi yksin suhdetta jatkaa. Aina ai tarvitse syynä olla edes toinen nainen tai väkivalta. Välinpitämättömyys on kaikista asioista pahin pettämismuoto.
Lapset näkevät surullisen äidin, jonka isä on "hylännyt" välinpitämättömänä. Ajatellut että onhan tässä katto pään päällä, mitä ihminen muuta tarvitsee.
Sellaista suhdetta on hiton vaikea pitää kunnossa yksin.
Kokemusta omaava, ilman rakkautta oleva 45v vaimo.
jos pahoitit mielesi, en todellakaan ole mikään kiukkuinen ämmä :) En tarkoittanut olla epäasiallinen keskustelija.
Moi!
Olen yhden psyki-kurssin käynyt ja ainakin meidän opettaja sanoi kolme ikää, milloin ero on tuhoisinta. Ikävä kyllä en muista niitä ikiä, mutta olisko ollut alle 1, 4-5 v ja 7-9, tosiaan en muista varmasti. Tieto löytyy varmaan jostain psykin kirjasta, tosin yksilöllisiähän nämä jutut ovat. Tsemppiä sinulle!
... hieman vierastan tuota sanaa "tuhoisinta", koska kuten itsekin totesit jutut yksilöllisiä.
Mielestäni parempi sana olisi "vaikeimmat iät", koska iästä riippumatta tuhoisinta on lapsen elää sairaassa perheyhteisössä missä kaikki kituvat.
Hei, jotenkin tuntuu että mikään ikä ei ole OK no ehkä 18v tai jotain. Vaikka puhutaankin että lapset selviää joo tottakai selviää, mutta aina jää loppuiäksi arpia vaikka kuinka ero hoidettaisiin hienosti. Mutta se on myös totta että ei voi elää ns.kuliissi elämääkään loputtomiin, mutta suosittelen sitä kuitenkin jonkin aikaa jos kovia riitoja ei ole. Kannattaa huomioida esim. koulun alotukset jolloin eroa ei kannata toteuttaa jos mahdollista. Mutta kuten sanottu lapset ovat yksilöitä ja mitään perus ohjetta ei ole olemassa. Mutta on olemassa ammatti apua jos lapset oirehtii, lapset vain yrittää esittää urheata näissä ero tilanteissa ja kieltämättä myös lohduttaa sitä osapuolta jonka luokse jää. Tätä tietystikkään ei pitäisi tapahtua että lapsi lohduttaa aikuista, mutta sitä on vaikea estää jos aikuisella on pahaolo.
Meillä erosta on mennyt n. 1,5 kk:ta ja lapsi oirehtii kovasti, käymme terapiassa lapsen kanssa. Ehkä suurin syy on se että joka kerta kun lapsi on ollut tapaamisilla on syntynyt kovia pelkotiloja ja yökyläily ei ole onnistunut ja nyt kuvioissa on vielä ex:n uusi jolla on myös samana viikonloppuna tapaamiset lapsiensa kanssa, joten tämä ex:n ja lapsen välinen tapaaminen muuttuu 5 hengen tapaamiseksi tässäkään ei ole mitään pahaa varmaan tulevaisuudessa mutta näin alussa ei hyvätlä näytä. Lisäksi ex:ä lupasi antaa lapselle aikaa sulatella tätä tietoa näistä uusista osapuolista ja tätä aikaa annettiin ruhtinaalliset 1 pv:ä kun tämä tapaaminen toteutettiin ilman että siitä lapselle etukäteen olisi kerrottu, no tämän jälkeen pahaolo/pelkotilat on vain lisääntynyt.Lapseni on 8v. ja todennäköisesti tämä ex:n käyttäytyminen tulee vaikuttamaan häneen koko loppu elämän. Jos vain mahdollista niin älä anna ex:llesi viikkotapaamisia ainakaan alussa, se helpottaa teidän arkea lasten kanssa. Sitten kun lapset on
tottunut eroon ja viikonloppu tapaamiset onnistuu voi tapaamisia laajentaa. Voimia tulevaisuuteen!
... mutta minusta tuntuu, että olisi sinullakin paikka itsetutkiskeluun... neuvosi eivät ole hyvät, kirjoitit: "Jos vain mahdollista niin älä anna ex:llesi viikkotapaamisia ainakaan alussa, se helpottaa teidän arkea lasten kanssa."
Homma ei toimi noin, enkä oikseastaan kauheasti ihmettele, että tuolla ajattelulla ja katkeruudella lapsesi oirehtii. Voin vain kuvitella mitä kotona tilität.
Hei, en voi muuta sanoa kuin että kokemusta on kun lapsi ei tapaa isäänsä kuin viikonloppuna niin helpompaa on ollut. Kotonakin lapsen tilanne on ollut välillä ihan siedettävä, kun tuo puhelin häirintäkin on saatu kuriin. Tämä on tietystikkin meidän kohdalla toiminut mutta en yleistä tietenkään, mutta kannattaa harkita. Riippuu toisesta osapuolesta.
Totta on että itsetutkiskeluun tässä ero tilanteessa on jokaisen tehtävä myös minä sen olen tehnyt. Jälleenrakennus on lähtenyt hyvin käyntiin...
... toistaa äskeisen vastaukseni ihan sellaisennan, sopii tähänkin :
Nyt liikutaan alueella jossa alan "feidaamaan"... aivan liian vähän ja liian yksipuolista tietoa jotta edes asiantuntija voisi ryhtyä enempää neuvomaan (saati minä).
Toivon sydämestäni että asia selviää ... vastuu on teillä, lapsen vanhemmilla ... ja myös muilla osallisilla aikuisilla.
Itsetutkiskelu ollut itsekästä. Kerronpa erään faktan: lapsen etu ei ole sama kuin sinun etusi. Ja vielä toisenkin: lapsella on aivan omat, itsenäiset tunteensa, jotka hän voi haluta tai joutua pitämään itsellään. Toivottavasti ei joudu pitämään!
kaikille, jotka vastasivat. Oli hyvä lukea kokemuksianne ja mielipiteitänne. Päätös tietysti on yksin meidän tehtävä. Sanoisin vielä, että kyse ei ole väkivallasta, alkoholista, eikä mielenterveysongelmista. Vain miehen ainainen töissäolo sekä minun rakkaus toiseen. Onkohan liian heppoisia syitä eroon. Toivottavasti pääsemme joskus järkevään ratkaisuun.
Sama juttu!
Miehen ainainen poissaolo (töissä) ajoi minut etsimään seuraa muualta. Tuli suhde toiseen mieheen joka päättyi. Nyt olen yksin.
Siis tuliko teille avioero? Onko lapsia? Minullakin on suhde paraikaa tai nykyään vaan ystävyyssuhde, mies ei tiedä siitä mitään. Meillä on kaksi pientä lasta. Ajattelin olevani itsekäs, kun ainainen miehen töissäolo potuttaa. Toivon Sinulle Heli hyvää jatkoa ja itselleni asioiden selviämistä jollain lailla.
Asumme erillämme ja lapsiakin meillä on. Lapset ovat murrosiässä, mutta en ole ainakaan vielä huomannut mitään negatiivista heidän elämässään. Kyselen kyllä päivittäin että miltä tuntuu ja uskon että he rehellisesti sanoisivat jos heillä olisi ongelma. Mieheni ja minä emme riitele, emme silloin emmekä nytkään ja voimme puhua.
Olen nyt yksin ja kaipaan joskus perhe-elämää mutta sitä mitä minulla oli viimeiset vuodet niin sitä en kaipaa. Olin niin äärettömän yksin avioliitossani että ei tarvitse kenenkään ihmetellä miten siihen pääsi vieras mies kuvioihin.
Mikä tarkoitus kaikella?
Sitä en vielä tiedä mutta uskon että ihmisen elämässä on kaikella tarkoituksensa.
Voimia sinullekin Marjuli!
Asiat selviävät!