Vapaa viikonloppu

Täytyy kait nyt viimein myöntää se, että olen antanut periksi. Pitkästä aikaa viikonloppu täysin vapaana, ei mitään työ tai koulusidoksia. Ei mitään rästihommia edes. Tästäkään huolimatta ei tee mieli lähte tutustumaan suhteellisen uuden paikkakunnan yöelämään, ennemmin siivoilen kotona ja otan pikku hiprakan itsekseni.

Kolmella paikkakunnalla suhteellisen aktiivista yrittämistä tutustua vastakkaiseen sukupuoleen takana rapia pari vuotta. Ainoana tuloksena muutama yhdenyön suhde ja paljon pakkeja, joiden tarkoituksena on vain vittuilla ja nollata minut. Nyt olen luultavasti antanut periksi. Ennen olin lähdössä yöelämään jos vain jotenkin oli mahdollista, ja joskus vaikka olisi ollut muitakin hommia. Nyt vain ei enään jaksa, jään ennemmin kotiini.

Mitäpä sitä kiertämään: kallista ja ei tutustu uusiin ihmisiin.
12165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ikävää

Äänestä

Jos mulla olisi muutamakin yhden yön suhde pitäisin itseäni tosi sonnina enkä minään miehenkuvotuksena.

Face the facts: jos ne naiset menivät kanssasi sänkyyn, ne pitävät sinua nimenomaan fyysisen olemuksesi vuoksi riittävän puoleensavetävältä että ovat valmiita repimään sinusta yhden yön primitiivistä kiihkoa.

Ja tämä tulee sellaisen miehen suusta, joka ei ole koskaan saanut yhdenillanjuttuja sen enempää kun tyttöystävääkään.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Mullakaan ei ole ikinä ollut edes yhdenillanjuttuja.

    Äänestä

  • todellinen ätmi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Mullakaan ei ole ikinä ollut edes yhdenillanjuttuja.

    Aivan. Mies jolla on ollut edes yhdenillanjuttuja on jo menestynyt naisten kanssa. Tosin kunnollinen mies ei halua mitään juttuja vaan pysyvän parisuhteen.

    Äänestä

  • kunnollinen ätmi kirjoitti:

    Aivan. Mies jolla on ollut edes yhdenillanjuttuja on jo menestynyt naisten kanssa. Tosin kunnollinen mies ei halua mitään juttuja vaan pysyvän parisuhteen.

    No joo kyllähän mäkin haluaisin tyttöystävän enkä yhdenillanjuttuja.

    Äänestä

Eikös se ole jo todella hyvin että on muutama yhdenillan juttu vai mitä?

Äänestä
  • Niin ja sitä minäkin ihmettelen miten joku mies pitää itseään kuvotuksena jos on kelvannut monille eri naisille sänkyseuraksi. En minäkään varsinaisesti pidä itseäni kuvotuksena vaikken olekkaan monen eri naisen kanssa maannut.

    Äänestä

  • -Atm- kirjoitti:

    Niin ja sitä minäkin ihmettelen miten joku mies pitää itseään kuvotuksena jos on kelvannut monille eri naisille sänkyseuraksi. En minäkään varsinaisesti pidä itseäni kuvotuksena vaikken olekkaan monen eri naisen kanssa maannut.

    No jos kelpaa muutamalle känniselle naiselle yhdenyön seuraksi (kun muuta eivät saa), ei voi itseään kovin korkella pitää.

    Äänestä

  • miehenkuvotus kirjoitti:

    No jos kelpaa muutamalle känniselle naiselle yhdenyön seuraksi (kun muuta eivät saa), ei voi itseään kovin korkella pitää.

    Voit silti pitää itseäsi korkeammalla kuin niitä jotka eivät kelpaa edes kännisille naisille yhden yön seuraksi.

    Meidän tapauksessamme kun se känninen nainen poistuu kotiinsa mielummin yksin kun meidän seurassamme.

    Äänestä

No jotkut miehet eivät kelpaa niille kännisille naisillekkaan edes yhden yön seuraksi eli ne naiset eivät edes sen vertaa arvosta joitakin miehiä.

Äänestä
  • Pitäisi mennä niin hiton alas..ei vaan onnistu. Runkatkaa keskenänne.

    Äänestä

Mitä ihmettä valitat, pillua saanut mies? Tällä palstalla on sentään miehiä, joita ei koskaan ole päästetty panemaan. Siinä on jo oikeasti valittamisen aihetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


miehenkuvotus kirjoitti:

Täytyy kait nyt viimein myöntää se, että olen antanut periksi. Pitkästä aikaa viikonloppu täysin vapaana, ei mitään työ tai koulusidoksia. Ei mitään rästihommia edes. Tästäkään huolimatta ei tee mieli lähte tutustumaan suhteellisen uuden paikkakunnan yöelämään, ennemmin siivoilen kotona ja otan pikku hiprakan itsekseni.

Kolmella paikkakunnalla suhteellisen aktiivista yrittämistä tutustua vastakkaiseen sukupuoleen takana rapia pari vuotta. Ainoana tuloksena muutama yhdenyön suhde ja paljon pakkeja, joiden tarkoituksena on vain vittuilla ja nollata minut. Nyt olen luultavasti antanut periksi. Ennen olin lähdössä yöelämään jos vain jotenkin oli mahdollista, ja joskus vaikka olisi ollut muitakin hommia. Nyt vain ei enään jaksa, jään ennemmin kotiini.

Mitäpä sitä kiertämään: kallista ja ei tutustu uusiin ihmisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu