miten huomasit puolisosi masennuksen? miten hänen käytöksensä muuttui? olis kiva kuulla muiden tarinoita.
parisuhteessa masentuneen kanssa
massis
8277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kärsin itse vaikeasta masennuksesta pari vuotta sitten ja kyllä mieskin sen huomasi.
Nukuin erittäin paljon ja väsyin helposti. Olin hiljainen ja tietty pahaa oloa piti saada aina jotenkin purettua joten terapian lisäksi puhuin tai no lähinnä itkin usein miehelleni.
Tiedän että se oli todella rankkaa aikaa myös hänelle ja hän on usein pelännyt että entä jos sairastun taas. Kaikkein eniten kaduttaa miten puhuin hänelle synkimpinä hetkinä että tapan itseni mikä oli todella typerää ja itsekeskeistä ja loukkaavaa myös häntäkin kohtaan. Olisin itsekin varmasti tuntenut oloni voimattomaksi jos oma mies suhteestamme huolimatta kokisi elämän olevan arvotonta.
Mies oli kokenut olonsa todella voimattomaksi kun hän ei voinut varsinaisesti tehdä mitään, eikä voinut oikein auttaakaan muuta kuin kuuntelemalla.
Minun x vaimo ei osannut tai ei halunnut tukea eikä kuunnella minua kun olin masentunut. Sit hän ei keksinyt muuta kun syyttää minua siitä kun hänellä ei olekaan hyvät fiilikset jokapäivä, kun häntä paniikkihäriö ahdistaa, ja siihen pitää syödä mömmöjä ja halusi erota vain sen takia. No nyt ei mulla ole ollut masista sen jälkeen, mutta hän ei ole onnistunut moneen vuoteen vieläkään löytämään ymmärtäjää tuohon panikointiinsa.
Se tässä vain ihmetyttää että onko minulla vain huonoa tuuria kun törmään aina näihin tunnevammaisiin naisiin, niitä on ollut 55v aikana jo 4 peräkkäin, mutta nyt vasta olen löytänyt naisen jolla on vahva itsetunto ja muutenkin meillä on samanlaiset elämänarvot, hän on elänyt hyvän ja pitkän aviol., mutta jäi leskeksi 7v sitten, mutta nyt osaä nauttia elämästääna vielä kuin nuorena ollessaan.
Kävikö exäsi terapiassa? itse olin sen verran onnekas että pääsin. Pillerit eivät pelkästään auta. Täytyy myös käydä avaamassa niitä solmuja ammattiauttajalla. Olen pahoillani että jouduit syntipukiksi exällesi.
Olet nyt ainakin löytänyt paremman naisen itsellesi :)
"Vaikeastimasentuneelle."
Ei hän terapiaa tarvinnut, tai ei hänelle sitä suositeltukaan, mutta psygologin vastaanotlla kävi, koska kelan lääkekorv.saamisen ehtona on. että sairaus on diagnosoitu ko. potilaalle
Senverran olen paaniikkihäiriöisten kertomuksia seurannu, että mieli-ala lääkkeisiin moni on joutunut turvautumaan... kenties loppu-iäkseen, vain vaikeimmissa tapauksissa on terapista ollut apua.
Muistakaa että nainen saa olla suhteessa masentunut ja häntä pitää ymmärtää. Jos taas mies on masentunut on hän onneton luuseri joka ei pärjää itsensä saati muiden kanssa eikä hänestä näinollen ole suhteeseen.
Miestä myös saa painaa maton alle ja kertoa kuinka masennus on hänen itsensä aiheuttamaa. Naiselle taas tämän sanoessaan on kohta raastuvassa.
Vain ne naiset joiden kanssa SINÄ olet seurustellut. Älä viitsi jauhaa paskaa.
Jos oma mieheni sairastuisi masennukseen olisin hänen tukenaan ja ottaisin kaikki asiat hoitaakseni että hän saa keskittyä paranemiseen.
Miehelläni on ollut lievää masentuneisuutta silloin tällöin. En enää pelkää näitä kausia niin kuin ennen, koska tiedämme, mistä on kyse ja olemme nähneet, että ne menevät ohi. Mies ei ole halunnut lääkitystä.
Eka merkki on se, että miehellä alkaa olla pinna kireällä. Hän suuttuu ja hermostuu helposti. Ei ymmärrä leikinlaskua, ei lähde sanailuun mukaan. Sitten alkaa tulla univaikeuksia ja armotonta väsymystä, usein myös epämääräisiä kipuja. Päätä särkee, vatsa reagoi, selkä on kipeä. Itsetuhoisuutta ei onneksi ole ollut, vaikka joskus mies sanookin, ettei näe missään mitään järkeä.
Tärkein opetus mulle on ollut, että ei saa mennä liiaksi mukaan. On vaikeaa katsoa sivusta, kun toisella on vaikeaa, mutta pitää nähdä asiat erillisinä. Pitää pitää itsestään huolta ja sallia itselle mielihyvää tuottavia juttuja, vaikka toinen olisikin alamaissa. Ei saa kieltää itseltään iloa, se ei ole oikeanlaista empatiaa.
"kun häntä paniikkihäriö ahdistaa, ja siihen pitää syödä mömmöjä ja halusi erota vain sen takia. No nyt ei mulla ole ollut masista sen jälkeen, mutta hän ei ole onnistunut moneen vuoteen vieläkään löytämään ymmärtäjää tuohon panikointiinsa. "
"psygologin vastaanotlla kävi, koska kelan lääkekorv.saamisen ehtona on. että sairaus on diagnosoitu ko. potilaalle"
Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Psykologit eivät tee diagnooseja, eikä Kelan lääkekorvauksen ehtona ole mikään diagnoosi. Höpö-juttua taisi tämä nimimerkki kirjoittaa.
Niin kuin tämäkin: "Senverran olen paaniikkihäiriöisten kertomuksia seurannu, että mieli-ala lääkkeisiin moni on joutunut turvautumaan... kenties loppu-iäkseen, vain vaikeimmissa tapauksissa on terapista ollut apua."
Vai niin väität. Mitäköhän kertomuksia mahdat olla seurannut.:) Omia kuvitelmia?