Stalinin ja Hitlerin sotilaskoulutus?

Stalin ja Hitler olivat maailmanhistorian suurimpia sotilasjohtajia. Mutta millainen sotilaskoulutus heillä oli? Olivatko he saaneet ye-upseerin koulutusta tai käyneet edes sotilasakatemian?
23123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Stalin sotakomissaari Tsaritsynin ja Puolan rintamilla 1919-20. Hitlerillä oli Saksan armeijna miehistökoulutus, Stalin oli ruununraakki.

Äänestä
  • Karkureita se murhautti ja järjestystä valvoi. Trotski aseman mureneminen alkoi myös tuolloin. Stalin ystävystyi monen tulevan kaverin kanssa tuolloin. Armeijan parhaimmista upseereista enemmistö oli 30-luvulla stalinisteja. Vanha tuttavuus Stalinin kanssa oli joskus hyvä henkivakuutus.

    Äänestä

Mannerheim oli sitten paljon pätevämpi ammattimies!

Äänestä

Ei ton ajan armeijoissa tavallisille sotamiehille mitään varsinaista koulutusta annettu, koulutus oli kurin opettelua ja jotain ampumisharjoituksia.

Upseereille saatettiin jo jotain opettaakkin, eikä kumpikaan noista ole upseeri.

Äänestä
  • Jos on fiksu ei mitään kadettikouluja tarvitse käydä. Eikä sotakorkeakouluakaan vaan ylennetään suoraan marsalkaksi. Se oli Stalinin ensimmäinen sotilasarvo, ei ollut edes alokas koska ei tahtonut mennä tsaarin armeijaan. Marsalkaksi hänet ylennettiin Stalingradin voiton jälkeen ja kun hän oli johtanut puna-armeijan Euroopassa voittoon hänet ylennettiin generalissimukseksi. Molemmat sotilasarvot hän ansaitsi.

    Teheranin, Jaltan ja Potsdamin kokouksissa olleet länsimaiset diplomaatit ja ammattisotilaat olivat sitä mieltä että Stalin oli strateginen nero. Ainakin kun verrattiin Churchilliin joka ajoittain oli loistava mutta välillä ehdotteli aivan mahdottomia. Roosevelt ei edes yrittänyt leikkiä mitään sotapäällikköä, suosiolla noudatti kenraaliensa neuvoja. Stalin oli tässä joukossa aivan omaa luokkaansa. Hänellä oli myös erinomainen apuri, ulkoasiainkansankomissaari Vjatseslav Molotov.

    Äänestä

  • On totuuden aika kirjoitti:

    Jos on fiksu ei mitään kadettikouluja tarvitse käydä. Eikä sotakorkeakouluakaan vaan ylennetään suoraan marsalkaksi. Se oli Stalinin ensimmäinen sotilasarvo, ei ollut edes alokas koska ei tahtonut mennä tsaarin armeijaan. Marsalkaksi hänet ylennettiin Stalingradin voiton jälkeen ja kun hän oli johtanut puna-armeijan Euroopassa voittoon hänet ylennettiin generalissimukseksi. Molemmat sotilasarvot hän ansaitsi.

    Teheranin, Jaltan ja Potsdamin kokouksissa olleet länsimaiset diplomaatit ja ammattisotilaat olivat sitä mieltä että Stalin oli strateginen nero. Ainakin kun verrattiin Churchilliin joka ajoittain oli loistava mutta välillä ehdotteli aivan mahdottomia. Roosevelt ei edes yrittänyt leikkiä mitään sotapäällikköä, suosiolla noudatti kenraaliensa neuvoja. Stalin oli tässä joukossa aivan omaa luokkaansa. Hänellä oli myös erinomainen apuri, ulkoasiainkansankomissaari Vjatseslav Molotov.

    kutsunnassa käsi- tai jalkavamman vuoksi. Hän olisi itse halunnut palvelukseen, koska piti itseään hyvänä johtajana.

    "Se oli Stalinin ensimmäinen sotilasarvo, ei ollut edes alokas koska ei tahtonut mennä tsaarin armeijaan."

    Stalin oli todella erittäin pätevä strategi. Hän teki virheitä sodan alussa, mutta paransi koko ajan.
    Hitlerin kehitys oli juuri pänvastainen. Alkumenestyksen jälkeen alkoi strategisten virheiden sarja.

    Äänestä

  • Stalin raakattiin kirjoitti:

    Höpöhöpö, Stalin teki todella pahoja munauksia sodan alussa, Ilman Shukovia N-liitto olisi hävinnyt koko sodan.

    Mikähän on se nerous, mitä Stalin oikein osoitti, en ole koskaan kuullut kenenkään sanovan Stalinia neroksi.

    Äänestä

  • niiimpäniiin kirjoitti:

    Zukov yleisesikunnan päällikkönä toimeenpani mm.järjettömät vastahyökkäykset sodan alussa. Heidän syykseen on pantu myös puna-armeijan heikko valmius hyökkäyksen alkaessa.

    Nerous on katsojan silmässä, mutta strategina Stalin oili pätevä.

    Siitä on todisteina mm. teollisuuden ja väestön evakuointi ja onnistuneet vastahyökkäykset joulukuussa.Hän herätti myös kansan isänmaallisuuden.

    Stalin kokosi aina strategisia reservejä ja suunnattomia materiaalimääriä, joilla pyrki ylivoimalla ratkaisuun tappioista välittämättä.
    Zukov oli hänen tehokkain komentajansa ja ylipäällikön sijainen. Stalinilla oli joukko muitakin erittäin päteviä sotapäälliköitä. Hän ei ollut yksin Zukovista riippuvainen.

    Äänestä

  • Stalin päätti ja kirjoitti:

    Nimenomaan toisinpäin, Stalin syytti omista virheistään Zukovia, Stalin päätti vastahyökkäyksistä, Zukov olisi halunnut perääntyä ja säästää miehiä.

    Stalin fiksuus jos sitä sanaa haluaa käyttää, oli siinä, että alkukämmäyksien jälkeen se antoi sotilaiden hoitaa omat hommansa, eli käydä sotaa.
    Otti omista virheistään opikseen.

    Zukov tajusi vanhana sotilaana, että Venäjän/N-liiton etu oli pitkittää sotaa, silloin Venäjän luonnon-olosuhteet toimii Venäjän eduksi.

    et tiedä asiasta mitään.
    Zukov toimi uskollisesti Stalinin tahdon toteuttajana.Samoin muut kenraalit.

    Stalin valvoi operaatioita hyvin tarkasti ja puuttui heti, jos huomasi heikkouksia.

    "Zukov tajusi vanhana sotilaana, että Venäjän/N-liiton etu oli pitkittää sotaa, silloin Venäjän luonnon-olosuhteet toimii Venäjän eduksi. "

    Höpöpöhöpö. Stalin ja Zukov yrittivät lopettaa sodan suuroperaatioilla jo -43. Saksa ei kuitenkaan ollut vielä lyötävissä.

    Äänestä

  • Tavan mukaan kirjoitti:

    Se oli diktatuuri. Sinäkö sen pelkällä ryppyisellä pallihielläsi olisit kaatanut. Kyllä Zukov tunsi Budjonnyin avulla mitä Jooseppi oli puuhannut pari kymmentä vuotta aiemmin.

    Äänestä

  • mitä sitten kirjoitti:

    Se oli diktatuuri. Sinäkö sen pelkällä ryppyisellä pallihielläsi olisit kaatanut. Kyllä Zukov tunsi Budjonnyin avulla mitä Jooseppi oli puuhannut pari kymmentä vuotta aiemmin.

    kuin tämä "niimpäniin". Et edes tajua, mistä keskustellaan.

    Äänestä

  • Olet vielä tyhmempi kirjoitti:

    kuin tämä "niimpäniin". Et edes tajua, mistä keskustellaan.

    Nooh nooh papparainen. Äläpäs puhu sivupersoonastasi noin rumasti.

    Äänestä

  • Tavan mukaan kirjoitti:

    et tiedä asiasta mitään.
    Zukov toimi uskollisesti Stalinin tahdon toteuttajana.Samoin muut kenraalit.

    Stalin valvoi operaatioita hyvin tarkasti ja puuttui heti, jos huomasi heikkouksia.

    "Zukov tajusi vanhana sotilaana, että Venäjän/N-liiton etu oli pitkittää sotaa, silloin Venäjän luonnon-olosuhteet toimii Venäjän eduksi. "

    Höpöpöhöpö. Stalin ja Zukov yrittivät lopettaa sodan suuroperaatioilla jo -43. Saksa ei kuitenkaan ollut vielä lyötävissä.

    Höpöhöpö, sinä et tiedä kuin noita paskaprobaganda juttujasi, Stalin pelkäsi Zukovia, ehkä oli syytäkin, kaveri ei kuvia kumarrellu, mutta oli pätevä sotilaskomentaja, ilman Zukovia Venäjä oliis hyvin todennäköisesti sodan hävinnyt.

    Ja Stalin tiesi tämän.

    Stalin mistään heikkouksista mitään tajunnut, määräsi sodan alussa miehet pysähtymään yhä uudestaan ja itseasiassa oli suurin syyllinen siihen, että 1941 tappiot kasvoivat niin älyttömiin lukemiin.

    Se että sinä olet jossakin punapioneerien luennoilla kuunnellut jotain siloteltua versiota sodan alkuhetkistä, todistaa vain täydellinen tietämättömyytesi tapahtumista.

    Vaikeaa on tuota typeryyttäsi ylittää.

    Tuorein lähteeni on englantilaisen professsori Geoffrey Robertsin Zukov-elämäkerta
    " Stalinin kenraali". Muita ovat mm Zukovin ja parin muun marsalkan muistelmat ja esimerkiksi Antony Beevorin tutkimukset.Täysin samansuuntaisia ovat myös Montefiorin Stalinin elämäkerta sekä vanhemmat suurhistoriat tekijöinä esim. Bauer ja Tippelskirch.

    Sinä taas kirjoittelet puuta heinää täysin vailla mitään asiantuntemusta tai tietoa.

    Äänestä

  • Hehheee!! kirjoitti:

    Valehtelet! Sinulla ei ole kaikkia Korkkareita hyllyssäsi! Valehtelet! Tex Willer ampui myös vasemmalla! Valehtelet, kun sulla ei ole virallista valvojaa jeesuksen syntymässä. Valehtelet, kun et äänittänyt tai kuvannut dioille sitä! Minä olen Klenkka ja mulla on kaikki sota-arkistot kotonani. Varastin ne ollessani Isosaaren saunakoskettelijavääpeli!

    Äänestä

  • Hehheee!! kirjoitti:

    Vaikeaa on tuota typeryyttäsi ylittää.

    Tuorein lähteeni on englantilaisen professsori Geoffrey Robertsin Zukov-elämäkerta
    " Stalinin kenraali". Muita ovat mm Zukovin ja parin muun marsalkan muistelmat ja esimerkiksi Antony Beevorin tutkimukset.Täysin samansuuntaisia ovat myös Montefiorin Stalinin elämäkerta sekä vanhemmat suurhistoriat tekijöinä esim. Bauer ja Tippelskirch.

    Sinä taas kirjoittelet puuta heinää täysin vailla mitään asiantuntemusta tai tietoa.

    Voihan noi olla lähteitäsi, palataan asiaan kun kirjat on luettu.

    Äänestä

  • niiimpäniiin kirjoitti:

    Voihan noi olla lähteitäsi, palataan asiaan kun kirjat on luettu.

    Sinusta tuskin on niiden lukijaksi. Lisäksi ne pitäisi ymmärtääkin ja siihen juttu tyssää lopullisesti.

    Äänestä

Stalin ja Hitler todistaa, että toisten kouluttamat ja käskemät kenraalit ovat menettäneet kykynsä johtajuuteen. Sama toistuu siviilissäkin nyky-yhteiskunnassa.

Äänestä
  • Poliittinen johto päättää sodan tavoitteista ja strategiasta, ammattisotilaat sen toteuttavat. Näin on niin demokratioissa kuin diktatuureissa. Kenraalien tehtävä on antaa poliittiselle johdolle erilaisia vaihtoehtoja joista poliittinen johto valitsee poliittisesti parhaan vaihtoehdon. Näin se pitääkin olla sillä sota on politiikan jatkamista toisin keinoin.

    Äänestä

  • Näin se vain on kirjoitti:

    Poliittinen johto päättää sodan tavoitteista ja strategiasta, ammattisotilaat sen toteuttavat. Näin on niin demokratioissa kuin diktatuureissa. Kenraalien tehtävä on antaa poliittiselle johdolle erilaisia vaihtoehtoja joista poliittinen johto valitsee poliittisesti parhaan vaihtoehdon. Näin se pitääkin olla sillä sota on politiikan jatkamista toisin keinoin.

    Jota oikeastaan sovellettiin vain 1900-luvulla, rajatusti silloinkin. Merkittävimmät tulokset on aina saavutettu silloin kun sotilaallinen ja poliittinen johto on ollut yksi ja sama.

    Äänestä

  • Vanhentunut ismi kirjoitti:

    Jota oikeastaan sovellettiin vain 1900-luvulla, rajatusti silloinkin. Merkittävimmät tulokset on aina saavutettu silloin kun sotilaallinen ja poliittinen johto on ollut yksi ja sama.

    poliittinen johto määrittää noudatettavan strategian Jos asevoimaa tarvitaan, on sotilaiden asia hoitaa se puoli.

    Äänestä

Stalin oli ampumassa venäläisiä pelkureita vuonna 1919. Ei Stalin tosin pelkästä pelkuruudesta tappanut, vaikka hänellä oli siihen valtuudet. Stalin ja hänen kaverinsa Voro murhautti kaikki Trotskin lähettämät "asiantuntijat". Trotski uhkasi erolla mikäli Stalinia ja Vorosilovia ei saada kuriin. Rauta-Feliksin mielestä taas Stalinin kanssa oli hauska Permissä työskennellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Generalissimus-Stali kirjoitti:

Stalin ja Hitler olivat maailmanhistorian suurimpia sotilasjohtajia. Mutta millainen sotilaskoulutus heillä oli? Olivatko he saaneet ye-upseerin koulutusta tai käyneet edes sotilasakatemian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu