Tässä se nyt nähdään, mitä siitä seuraa kun säästetään viattomien maahanmuuttajien kotoutuksessa. Alppipuiston ikävät tapahtumat olisivat jääneet tapahtumatta jos näillekin nuorille olisi maksettu omat ipod,it ja kustannettu ajokortit sun muut elämän kannalta välttämättömät vermeet. Mutta kun ei, niin näin se sitten konkretisoituu. Ennen niin hellät ja ujot nuoret löytävät itsestään uuden ennen kokemattoman piirteen. He päättävät ottaa sen mikä heille kuuluu koska sosiaalihuolto on ollut vastuuton. Kohdistan tässä asiassa vihani Halla-ahoon ja muihinkin Perussuomalaisiin.
Irmeli Kesäheinä-Kiambatu
Puukäpylä.
Irmeli Kesäheinä-Kiambatu
Puukäpylä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Batu jaba komebe subutu jaba jebu. Mutaba aba subu saba jebutu SOSSU kimbata?
Olimme Soomaliassa herraskansaa ja vaurasta eliittiluokkaa. Meidän piti sieltä lähteä vainotuksi ryhmäksi tänne Suomeen Neuvostoliiton kautta. Juuriemme perusteella olemme ansainneet hyvän elämisen tason täällä. Emme ole tottuneet tekemään töitä, koska meillä oli aina apulaisina bantuja. He tekivät kaikki ruumiillisen työn.
Antakaa mukisematta meidän elää arvokasta elämäämme ja noudattaa ikivanhaa kulttuuriamme.