Status

Tehdään nyt selväksi että statuksella ei ensisijaisesti tarkoiteta ammattia tai varallisuutta, vaan sitä miten arvostettu ihminen on valitussa sosiaalisessa ympäristössä. Ihmisen status voi siis vaihdella ympäristön mukaan, vaikka tietty yleisstatus säilyykin suhteellisen vakiona (koska ihmisen elinpiirikin pysyy omanlaisenaan). Jokainen sosiaalinen ympäristö määrittää omat kriteerinsä siitä millä arvostusta saa. Esim. joku varakas toimitusjohtaja on suhteellisen matalan statuksen mies jossain rock-piireissä, jossa statusta määrittää ns. rock-uskottavuus. Näin yhtenä esimerkkinä.

Kun sanotaan, että naiset haluaa mieheltä korkeaa statusta (yleensä korkeampaa kuin naisen status, mutta minimissään naisen statusta vastaavaa), niin sillä ei siis tarkoiteta sitä, että nainen välttämättä haluaa rikkaan ja koulutetun miehen. Etenkin ympäristöissä joissa koulutus ja ammatti ei ole välittömästi tunnistettavissa, kuten yökerhot/baarit, siellä status määrittyy sen ympäristön mukaan eikä töissä pärjäämisen mukaan. Tässä tulee kuitenkin huomioida, että baaritkin jaotellaan sosiaalisen kysynnän mukaisesti teinidiskoista aina niihin juppien mestoihin ja mitä kaikkea sinne välille mahtuukaan, eli varakas mies on korkean statuksen mies pintaliitopaikoissa, rokkimies rokkibaarissa, cheek teinihelvetissä jne.

Varmin statuksen mittari on käyttäytyminen. Eli - ja tämä on se kaikkein tärkein statusmittari, joka ratkaisee menestyksen naisten parissa - mies joka käyttäytyy kuin ylempi tai vähintään tasaveroinen suhteessa naiseen on naiselle kiinnostava. Naiset lukevat pienempiäkin ruumiinkielen vihjeitä siitä millainen miehen status on. Mieheltä siis vaaditaan itsevarmuutta, jota naiset pitää seksikkäänä ja tärkeimpänä asiana miehessä. Itsevarmuus on merkki statuksesta, koska itsevarmuus hankitaan onnistumisten kautta ja onnistuminen merkitsee onnistumista nimenomaan sosiaalisessa mielessä, eli saatua hyväksyntää muilta (onnistuminen GTA:n pelaamisessa yksin kotona ei kasvata itsevarmuutta, koska siitä ei seuraa muiden antamaa arvostusta kuin korkeintaan jossain virtuaalimaailmassa).

Kun mies ja nainen kohtaa - missä hyvänsä - ensimmäisenä tapahtuu pikainen arvionti siitä onko mies (tai nainen) ylipäätään potentiaalinen pariutumis/parittelukumppani: tässä arvioidaan pikaisesti ikä, pukeutuminen ja olemus, josta voi päätellä suunnilleen elämäntyylin jne. Tämä on se sekunninsadasosan rankkaus, jossa nainen (useimmiten juuri nainen) valitsee, että noteeraako miestä ollenkaan vai onko mies pelkkää ilmaa. Tämän pika-arvion jälkeen mitataan status, josta vahvin indikaattori on miehen itsevarmuus. Jos mies menee hämilleen naisen katseesta, niin nainen tulkitsee sen automaattisesti, että miehellä on matala status. Ei auta vaikka ujo mies olisi mikä menestyjä omassa pienessä sosiaalipiirissään, mutta jos hän menee hämilleen naisen katseesta, niin hän on auttamatta ulos pelistä. Tästä syystä esim. joku itsevarma amisöykkäri voi olla potentiaalisempi parittelu (ehkei pariutumis-) kumppani naiselle kuin ujo koulutettu mies. Sillä itsevarmuus on naiselle varmempi indikaattori statuksesta kuin miehen koulutus. Koulutuksella ei ole merkitystä pariutumismarkkinoilla jos se ei johda sosiaaliseen arvostukseen.

Miksi sitten status on naisista niin kiihottavaa ja kaikkein tärkeintä miehessä pariutumisen kannalta? Tämä on vaikeampi ongelma, josta voidaan hakea vastauksia niin evoluutioteoriasta (statusmies tarjoaa laajemmat resurssit) kuin syvyyspsykologiasta (naisen submissiivinen seksuaalisuus), mutta simppeli vastaus on, että statusmies tarjoaa paremmat kyydit ja tämän jokainen nainen ihan vaistomaisesti ymmärtää.
01641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Quiet Riot kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu