Kuten ensimmäisen viestiketjun lopussa totesin, katsoin parhaaksi aloittaa aiheesta uuden keskustelun, syynä kommenttien paljous ja halu edelleen selventää omia ajatuksia.
Lyhyt taustakuvaus. Huhtikuussa vaimoni muuttui yllättäen etäiseksi ja viileäksi. Heinäkuussa selvisi, että hän olikin (huhtikuusta alkaen) uuden ihastuksen vallassa ja hakenut itselleen asuntoa. Koko homma rysähti syliini täysin yllättäen, sillä vaikka myönnän arjen vaikeudet, en suin surminkaan voinut kuvitella vaimoni haluavan erota.
Meillä on kolme pientä lasta, hiljan rakennettu omakotitalo ja kohtuullisen vaativat työt. Lapsilla on harrastuksia ja arki rullaa melko hyvin, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta. Koska vaimoni epäili minun olevan haluton muuttamaan talostamme, hän päätti itse lähteä. Asuntoa (mieluista) hän ei ole vielä saanut, joten asumme edelleen kaikki saman katon alla. Miettien aika usein, miten mahdolliset 'tuhot' saataisiin minimoitua.
Perheneuvolassa käymme edelleen, mutta kovin monelle vaimoni ei ole halunnut asiasta kertoa. Hän tekee kuulemma paraikaa surutyötä, jonka lähtemisen vaikeus hänelle aiheuttaa. Minä olen edelleen sitä mieltä, ettei ole tapahtunut (vielä) mitään anteesiantamatonta, ja haluaisin, että saisimme 'toisen' mahdollisuuden. Vaimoni ei näe meillä enää yhteistä tulevaisuutta.
Lyhyt taustakuvaus. Huhtikuussa vaimoni muuttui yllättäen etäiseksi ja viileäksi. Heinäkuussa selvisi, että hän olikin (huhtikuusta alkaen) uuden ihastuksen vallassa ja hakenut itselleen asuntoa. Koko homma rysähti syliini täysin yllättäen, sillä vaikka myönnän arjen vaikeudet, en suin surminkaan voinut kuvitella vaimoni haluavan erota.
Meillä on kolme pientä lasta, hiljan rakennettu omakotitalo ja kohtuullisen vaativat työt. Lapsilla on harrastuksia ja arki rullaa melko hyvin, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta. Koska vaimoni epäili minun olevan haluton muuttamaan talostamme, hän päätti itse lähteä. Asuntoa (mieluista) hän ei ole vielä saanut, joten asumme edelleen kaikki saman katon alla. Miettien aika usein, miten mahdolliset 'tuhot' saataisiin minimoitua.
Perheneuvolassa käymme edelleen, mutta kovin monelle vaimoni ei ole halunnut asiasta kertoa. Hän tekee kuulemma paraikaa surutyötä, jonka lähtemisen vaikeus hänelle aiheuttaa. Minä olen edelleen sitä mieltä, ettei ole tapahtunut (vielä) mitään anteesiantamatonta, ja haluaisin, että saisimme 'toisen' mahdollisuuden. Vaimoni ei näe meillä enää yhteistä tulevaisuutta.
Vastaukset 219
Vanhimmat
Olen edelleen pahasti järkyttynyt. En oikein käsitä, ettei vaimoni ole aikaisemmin sanonut meidän olevan eron partaalla, nostanut kissaa pöydälle tai varoittanut, että asioiden täytyy muuttua tai ero tulee.
Koen, että yllättävä eroilmoitus on epäreilu, koska en saa mahdollisuutta korjata niitä asioita, joissa minulla olisi parannettavaa. Vikaa on meissä molemmissa, mutta minun käyttäytymiseni on noussut homman keskiöön: olen huonotuulinen hemoilija ja vaadin ihmisiltä liian paljon, varsinkin vaimoltani.
Myönnän ongelmat, mutta puolustukseskseni sanon, että vaimoni ajoittainen käytös, omat uniongelmani ja esikoisen syntymän jälkeinen seksin radikaali väheneminen liittyvät asiaan melko paljon.
Vaimoni mielestä eron taustalla ovat persoonallisuuseromme, emme kuulemma sovi toisillemme. No. Viidessä vuodessa 3 lasta ja talon rakennus eivät ole päästeet meitä helpolla. Minun mielipiteeni onkin, että olosuhteet ovat pielessä, emme niinkään me. Eli olosuhteita parantamalla, priorisoimalla ja keskittymällä olennaiseen, selviäisimme kriisitämme, joka on muuten ensimmäinen iso kolmeentoista vuoteen.
Oletko sä huonotuulinen hermoilija ja vaadit ihmisiltä liikaa? Miksi seksi väheni esikoisen syntymän jälkeen? Oletteko koskaan puhuneet asiasta? Kerrohan ihan rehellisesti onko vaimosi yrittänyt puhua asioista aikaisemmin? Onko käynyt niin, että olet heti vetänyt herneet nenään kun hän on koittanut keskustella sun kanssa? Oletko koskaan miettinyt, mitä vaimosi sinulta odottaa? Oletko koko ajan keskittynyt vain omaan itseesi? Unohtanut perheesi ja luonut uraa? Mieti ensi näitä. Sitten vasta tuomitse vaimosi.
Mietin tässä juuri että miten sanon miehelleni että ihan oikeasti ja tosissani minua loukkaa hänen ylimielisyytensä, kommenttinsa, ärähdyksensä ja valituksensa. Jos minä kerron mistä tahansa pahasta olosta suhteessamme ja annan ymmärtää olevani vakavissani, hän tokaisee että ihmeellisen pienestä asiasta taas nostan metelin.
Minä en tiedä miten meillä edetään. Mutta tiedän että jos en saa miestäni kuulemaan itseäni, haen joko suoraan eropaperit, tai päädyn uuteen suhteeseen vaikka semmoista en edes erityisesti hae. Tyhjät alueet pruukaavat täyttyä.
Miehet, kuunnelkaa vaimojanne niin niiden ei tarvitse nalkuttaa.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että keskusteluyhteyden säilyttäminen on avain kaikkeen. Samall tasolle on tultava, lopetettava vähättely ja tuomitseminen. Vaikeaksi asian tekee monesti se, että toinen kuvittelee toisen ymmärtävän vihjeet ja vinkit, kun asioista pitäisi ymmärtää ja uskaltaa puhua niiden oikeilla nimillä.
Tuossa mitä sanoit on se ongelma, että miehellä voi itselläänkin olla paha olo. Vaimon jatkuva valitus siitä, että jokin asia on huonosti vain pahentaa huonoa oloa.
Siksi on ihan tervettä itsesuojelu vaistoa sulkea korvat ja yrittää keskittyä johonkin positiiviseen. Jatkuva negatiivinen asenne, murjottaminen, kritiikki ja miehen mitätöinti pn täysin ymmärrettävä, koska ei elämä ole helppoa. Sitä odottaa, että oma rakas kumppani välittää siitä, että itsellä on paha olo. Kuitenkin on niin, ettei se rakaskaan vain pysty loputtomiin vastaan ottamaan kuonaa päälleen. Jokaisella on tulee jossain vaiheessa mitta täyteen.
Muistan erään psykologin kertoneen, että pitkittynyt stressi aiheuttaa sen, että ei vaan jaksa välittää tapahtuipa mitä tahansa.
No niinpä.
Huono on meillä ennuste. Voi olla että mies on ärtyisä ja tyly kun on väsynyt. Mutta enpä jaksa minäkään iän kaiken olla likaviemärinä.
Eipä tässä jaksa paljon välittää. Tapahtui mitä tapahtui. Kuka aikuinen täällä ikuisesti jaksaa ottaa paskaa niskaan ja kannatella toista.
Näin on, meistä vahvimmallakin on murtumispisteensä. Tuota edellä mainittua kuonaa taitaa tullla niskaan aika monessa, jos ei kaikissa parisuhteissa. Kyse on siitä, että hyvää pitää tulla selvästi enemmän kuin skeidaa. Ja homman pitää olla balanssissa.
Likasankona ei tarvitse kenenkään olla. Kaipa silloin on erottava, jos huonoon käytökseen ei saada muutosta millään. Touvottavasti annamme kuitenkin toisillemme mahdollisuuden parantaa tilannetta. Emmekä tuomioiden sinkoillessa unohda, että anteeksianto on yksi maailmaa koossa pitävä voima.
Kulissiavioliittosi kaatumista koitat kaikin keinoin kaihtaa.
En pysty yhtymään skepsis-Jussin arvioon. Tunteita on ollut, yhteisiä harrastuksia, arvoja ja tavoitteita, kaikkea sellaista, joita voi kuvitella hyvään suhteeseen kuuluvankin. Mutta vieteriä on ehkä venytetty liikaa, poltettu kynttilöitä molemmista päistä, jos klisheiset ilmaisut sallitaan.
Kiitos uudesta ketjusta, tuo edellinen alkoi ollakin jo liian pitkä.
Itsekin olin tilanteessa, joka olisi voinut kehittyä yhtä pahaksi kuin sinulla. Tunsin vakavaa järkytystä vaimoni käyttäytymisestä ja tunsin pakonomaista tarvetta taistella suhteemme puolesta.
Jossakin vaiheessa koin kuitenkin "valaistumisen" ja lopetin ylireagoimisen.
Teillä selkeästi vaimosi pitää lankoja käsissään ja sinä yrität "minimoida vahingot". Uskoisin, että se tie on nyt lopuuun kuljettu. En usko hetkeäkään vaimoasi selitystä siitä, että "sopivaa" asuntoa ei ole löytynyt. Vaimosi vain pelaa ja kontrolloi tilannetta.
Mielestäni nyt - uuden viestiketjun aloitettuasi - sinun on aika saada muutos aikaan. Tuntuu varmasti todella pahalta ajatukselta, mutta mielestäni sinun pitää nyt itse laittaa ero vireille. Jos vaimosi kuitenkin on lähdössä, toteutuu lopullinen ero nopeammin. Toisaalta se saattaa herättää vaimosi ja laittaa pisteen noiden pelien pelaamiselle.
Johonkin suuntaan tilanteen on muututtava. Odottelemalla ei ole muuta vaikutusta kuin ahdistuksen lisääntyminen.
Uskon, että 'Mies' edellä tietää mistä kirjoittaa. Tilanne ei pitkään voi jatkua tällaisena, mutta ainakin perheneuvola-käyntien yhteiskestoajan pyrimme rauhoittamaan tilanteen, eli pitämään nykyiset 'asemalinjamme'. Tosin, en osaa sanoa, mikä käynneistä on se viimeinen, ensi viikolla kokoonnumme neljännen kerran, puheenaiheena tulee olemaan eron käytännön järjestelyt. (Jotka eivät todellakaan tule olemaan meillä helppoja).
En osaa sanoa, olenko shokkireaktioden kokemisessa normaalissa aikataulussa, mutta sain tietää vaimoni erohaluista 7 viikkoa sitten. Ajatukset ja tuntemukset ovat tänä aikana muuttuneet, mutta silti koen olevani vielä niin ymmälläni ja suruissani, että tarvitsen tällaisen kanavan ajatusteni ja tuntemustensa selventämiseksi.
Totta. Pettäjä vaatii avioeroa, kun käry käy. Hyvä selitys, "petin koska sä oot kauhee, ja mä haluun erota". Mutta kas, ovat kuitenkin kyvyttömiä muuttamaan pois. Koska ne ei etsi asuntoa! Omaa surunhoitoa perheessä, hah hah! Suru tulee vasta sitten, kun on poissa perheensä luota.
Voisi ap alkaa jo painostamaan vaimoas:"Kuule, eikä sen sun asunnon jo olisi aika löytyä? Kukaan täällä ei jaksa kattoo sun surullista naamaasi, teet koko muun perheen surulliseksi. Miksi sä et tee mitään että asunto löytyy?"
Omalle exälle esittelin n. 10 eri sopivaa asuntoa netistä,ihan kädestä pitäen. Silti piti lopulta savustaa se pihalle, kun asunnonhankinta ei edennyt. Pettäjä on pakko savustaa ulos, muuten se ei lähde. Se vaan nauttii, kun saa rääkätä petettyä ja esittää marttyyria.
Tämä ap. isä haluaa uskotella itselleen, ettei hänen vaimonsa ole pettänyt ja täten uskoo pettäjän puheet, että mitään ei ole tapahtunut. Näin ne pettäjät vaan toimii, kun toinen sinisilmäisesti uskoo mitä sanoo.
Onko teille bimpoille koskaan juolahtanut mieloseen, että eroon voi olla muitakin syitä kuin pettäminen? Maailmanne kuulostaa ahtaalta ja rajoittuneelta - ja pelokkaalta.
Tuskin on. Monet elää siinä kuvitelmassa, että avioliitto on ikuinen ja muita syitä ei ole erota kuin se, että toinen pettää. Ja sekin pitää antaa anteeksi ei vaan kerran vaan miljoona kertaa.
Mä kun erosin, niin kaikki automaattisesti oletti, että pettämisen takia. Annoin heidän pitää luulonsa. Ei kuulu muille, mitkä oli ne syyt. Turha selittää kellekään, että ns. kasvoimme erilleen toisistamme, kun ei niinkään voi muka käydä. Kyllä voi. Jos puuttuu elämässä yhteiset tavoitteet, halu tukea toista ja olla rinnalla vaikeissakin tilanteissa, on jatkuvaa nälvimistä, riitaa, haukkumista yms. niin ei siltikään eron syitä kukaan ymmärrä. Pitäisi vaan hampaat irvessa jatkaa onnetonta eloaan kunnes kuolema erottaa.
Mun mielestä ap:n pitäisi edes vähän kunnioittaa vaimonsa päätöstä. Hän ei sitä voi estää, jos toinen haluaa erota. Väkisin ei voi ketään liitossa pitää.
Et ilmeisesti ole seurannut tätä viestiketjua. Oman tulkintani mukaan aloittajan ongelma on se, että hänen mielestään he ovat eroamassa vääristä syistä.
Vaimon ihastus on tilanteen kärjistänyt joten ainakin pettämisen rajoilla liikutaan. Sitäpaitsi vaimo ei lähde vaikka niin uhkaa.
Mielestäni ap:n kannattaa taistella suhteen puolesta, jos haluaa. Vaimon pitäisi jo muuttaa pois, mikäli oikeasti sitä haluaa. Tämänhetkinen pattitilanne on lähes pahin mahdollinen.
En estä. Yritän vain ymmärtää tapahtunutta.
Tässäpä ajatuksia herättävä kommentti. Viiltävää ja oikeaan osuvaa, ota tai jätä,
päätös venkoilun sijaan. Turhautunut perheenäiti soittelee kahviseuraa, pienen
seikkailun merkeissä, että jos flaksi vielä kävisi.
Mutta se, että perhe saa jäätävää kohtelua ei ole millään mittareilla mitattuna oikein
- Eikö peliä voi puhaltaa poikki ?
- Ap. toivoo, että entiset tunteet palaisivat, kuinka pitkäksi aikaa ? " Uusi alku" voi
olla kuluttavampaa kuin entisen loppu. Eihän perhettä voi lakkauttaa, se jatkaa
olemassaoloaan olosuhteista huolimatta.
- Ap.on vaipunut itsetutkiskeluun, valmis " nöyrtymään", korjatakseen jotain, ettei
vaimo lähtisi. "Niskan päälle" päästyään, vallanhimo voi turmella loputkin ja
"kahviseuraa elämännälkään" löytyy vaimon kalenterista entistä tiuhempaan.
Se mikä toisille riittää, ei ole toisille kylliksi. On valinnan paikka !
Miksi valitsin puolisosi? Liianko kepein perustein?
Miksi sinä et laita lainkaan painoa tärkeälle asialle, kuten lapset?
Ei ole normitapaus, että äiti jättää lapsensa, kun tässäkin tapauksessa nuorin on vasta 3v. Pistää kyllä vihaksi nämä itsekkäästi ajattelevat naiset, jotka kuitenkin pitävät itseään malliäiteinä.
Edellinen oli vastine kirjoittajalle - sanos muuta-!
Malliäiti ei jätä lapsiaan, vaikka eroaa miehestään. Kannattaisiko siirtyä tälle vuosituhannelle sieltä pimeästä ...
Onko tässä vuosituhannessa jotain siirtymisen arvoista?
Viime vuosituhannella vielä arvostettiin perheitä ja niiden puolesta taisteltiin. Silloin oli tosimiehiä ja -naisia. Nykyään ollaan niin itsenäistä että. Pääasia että itsellä on aina kivaa.
Malliäiti ei viime vuosituhannella olisi vapaaehtoisesti muuttanut lastensa luota pois "ihastuksen" takia. Tällä vuosituhannella se on itsenäisen ja vahvan naisen teko.
Oikein! Juurikin näin!! "ennen oli ennen" Se on tällä vuosituhannella tämä rappiokulttuuri..
Itse en arvosta perheitä enkä perhearvoja, jotka ovat olleet hienojen kulissien taakse kätkeytyneitä sairauskertomuksia. "Tosimiehet ja -naiset" ovat sulkeneet suunsa ja valitettavasti myös mielensä ja antaneet lasten ja perheen kärsiä milloin minkäkinlaisesta mielivallasta, ahtaudesta, mielen sairaudesta, viinan kirosta tai ties mistä, mitä vain tosimiehet ja joskus naisetkin saavat elämästä irti omine päänsisäisine henkilökohtaisine ongelmineen.
Olen kirjoittajien kanssa tietoinen aikojen ja tapojen murroksesta. Hassua tässä on se, että moni on epäillyt minun elävän 'perinteisen miehen' elämää töineen, menoineen ja prheenlaiminlyömisineen, vaikka asia on juuri päinvastoin. Olen sitoutunut kotiin ja perheeseen ehkäpä vaimoani enemmän.
Sillä. Vaimoni on juuri tuossa emansipaation junassa istumassa, joka ajoi meidän 'koti-isien' aseman ohi, ja kovaa. Yritin seurata aikaani, käyttäyä sen mukaisesti siis, ja juna-aikataulussa ( jotka ovat tietysti painettuja muutama vuosi sitten) luvattiin, että juna pysähtyy myös tällä 'tuntevien ja keskustelevien' miesten asemalla.
Joku voisi sanoa sen niinkin, ettei naisille tasa-arvo riittänyt, vaan pitää kostaa vuosisatojen mittainen alistaminen. En sano, että yhteiskunnallinen kehitys menisi kokonaisuudessaan huonoon suuntaan, mutta oikeuksien nostaminen velvollisuuksien ohi asia, mikä johtaa pahoinvoinnin lisääntymiseen!
Nii-in kuule, en tiedä, pitääkö parisuhdehistorian mennä saman kaavan mukaan toisin päin ennen kuin oikea tasa-arvo voi koittaa. Historiassa on ollut aikoja, jolloin naisella ei ollut oikeuksia olemassakaan, hän oli miehen omaisuutta, tavaran arvoinen, vailla ihmisyyttä. Näin ajattelevia on vieläkin, vuonna 2013.
Tällainen tieto, vaikkakin vain luettu, pistää veren kiehumaan ja feminismin nousemaan, vaikka ei feministi olekaan. Ihmisellä on oikeus olla sitä, mitä hän on, siihen ei tarvita lupaa keneltäkään, ei myöskään aviolta tai lapsilta. Velvollisuudentuntoinen hoitaa em. luonnollisesti omasta yksityisestä elämästään huolimatta. Sille ei voi mitään, jos kaikki eivät tunne sanoja velvollisuus ja vastuu.
emäntä ol kans eestaas veilaaja. Lopulta kantelin sille tavarat uuteen kämppään.
Ei siitäkään ollu ite lähtijäks vaikka toisen ukon kanssa heilasteli.
Hyvät kohtalotovereit, kuten edellisestä viestiketjussa jo pariin otteeseen kerroin, vaimollani ei ole seksisuhdetta ihastuksensa kanssa. Näin hän on minulle vakuuttanut, ja minä häntä uskon. Reilua asiassa on se, että hän malttaa odottaa eroamme. Epäreilua se, että perheenäiti menee ihastumaan toiseen mieheen. Toinen seikka kokonaan on, mikä 'ajoi' ihastumaan toiseen? Minäkö (ja avioliiton tyhjyys) vaiko hän itse (ja hänen sisäinen tyhjyytensä).
Kysymys kuuluu miksi olet ollut ilman viikottaista pi..ua esikoisesi syntymästä saakka?Valituksesi läpi kuuluu,että olet elellyt vaimosi talutushihnassa ja tossun alla kaikki nämä vuodet.
Olisit hyvä mies vain ottanut ja nussinut miehen lailla rakasta vaimoasi.
Säälittää nämä kulissien kaatumista pelkäävät aisurit.....
Se, että on avioliitossa ja perheen äiti, ei estä ihastumasta toiseen mieheen. En mä usko, että hän tietoisesti edes haki ketään uutta miestä elämäänsä. Hän voi vuosia pahoin teidän liitossanne syystä tai toisesta. Sitten tuli vastaan mies, joka on jotain ihan muuta kuin sinä olet. Hän antoi itselleen ns. luvan ihastua mieheen, koska ehkä tunsi, että teidän välillä oli peli menetetty. Reilua häneltä, että uskalsi sen sulle tunnustaa. Mutta tuo ihastus ei ihan varmasti ole syy hänen erohaluunsa, joten en sitä sinuna miettisi.
Mistäkö tiedän? En tiedäkään, mutta puhun omasta kokemuksesta. Joskus vaan on pakko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että tää oli tässä. Ei ero hänellekään mikään helppo ratkaisu ole. Usko pois, ettei hän sitä hetken mielijohteesta ehdottanut. Ei vika ole pelkästään sinussa koska parisuhteessa on aina kaksi ihmistä. Jos hän ei ole enää halukas yrittämään yhdessä, niin et sä sille mitään oikeasti voi.
Miksi käytät nimimerkkiä "isä ja lapset". Tulee sellainen olo, että jotenkin lietsot lapsillekin, että äiti on kauhea ihminen ja tekee kauhean teon, kun jättää perheensä.
ÄITI ON EROAMASSA SINUSTA EI LAPSISTAAN!
Mieti, että lapset ovat vasta pieniä! Eikö ole suorastaan hävytöntä, että äiti elää samaan aikaan unelmaansa sinkkuelämään. Kaikenlaisia äitejä tähän maailmaan on luotukin!
En yhtään ihmettele, että vastuuntuntoisesti elävä isä on kauhuissaan!
En lietso tapahtumaa lapsille, enkä muillekaan. Asiasta tietää vain pari läheistämme ja perheneuvolan pari tyyppiä. Vaimoni ei ole halunnut tästä muille kertoa, ja olen kunnioittanut hänen päätöstään. Lapset ehkä vaistoavat jotakin, mutta eivät tiedä mitään konkreettista. Jätän kertomisen vaimolle, minä en ole lähdössä. Minä jään. Ja lapset. Hän lähtee, hän jättää. Koen, että käyttämäni nimimerkki on enemmän kuin oikeutettu.
Teon kauheuden merkityksen jokainen muodostakoot tykönään.
Se, että vaimosi haluaa erota, ei tee hänestä huonoa äitiä. Se, että hän haluaa sinusta avioeron, ei merkitse sitä etteikö hän haluaisi lapsistaan huolehtia. Hän jättää sinut, ei lapsiaan. Kukaan normaaleilla tunteilla varustettu äiti ei hylkää lapsiaan kokonaan. Mullekin tulee sun nimimerkistä olo, että lietsot lapsiasi äitiä vastaan.
Ei hän ole ensimmäinen nainen, joka lähtee elämään yksin, tavaten lapsiaan sopimusten mukaan. Ole ylpeä, jos hän luottaa sinuun niin paljon, että haluaa sinusta lähihuoltajan.
Lapset sopeutuu eroon kunhan te aikuiset käyttäydytte aikuistamisesti, ilman toistenne syyttelyä ja selän takana parjausta.
Miksi pidätte asian salassa? Lapset nyt ovat liian pieniä, jotta asiaa voisi heidän kanssaan käsitellä, mutta muuten asiasta on turha vaieta.
Sukulaisilta ja kavereilta saisi hyvin tukea. Ei ole hyvä, jos paras tapasi käsitellä asiaa on kirjoitella täällä keskustelupalstalla.
Kyllä minusta ap:n vaimo kuulostaa typerältä haihattelijalta joka ei osaa antaa arvoa turvallisuudelle ja vastuullisuudelle. Se on plussaa, että ymmärtää ettei hänestä ole lapsilleen äidiksi.
älä anna valehdella itsellesi
Kerran eronnut! Ei ole lainkaan oikein lähteä ollenkaan pois pienten lasten luota! Ei se ole lapsista huolehtimista että kerran viikossa tapaa.. pienet lapset tarvii MOLEMMAT vanhemmat 24/7. Nämä "äiti ei eroa lapsistaa" on näitä huorintekijöiden ja niitten puolustelijoitten lässytyksiä. Sanokaa mitä sanotte, mutta näin on!!! on ollut ja on aina oleva!
Ehei. Te vain tarkoitatte että isän ei kuulu osallistua päivittäisiin arkisiin rutiineihin, joita lapset ja perhe aiheuttavat. Äiti on sitä varten olemassa laisillenne, jotka kiertävät velvollisuutensa ja väistävät vastuunsa. Ja silti kuvittelevat olevansa maailman napoja ja erehtymättömiä oivalluksineen, jotka ovat pimeältä keskiajalta.
"Maailma muuttuu eskoseni" ja jos eskot eivät muutu sen mukana, tulevaisuuden ovet ovat heiltä suljetut ja säppiin laitetut.
Ei se maailma mihinkään muutu. TAVAT muuttuu ikävästi vaan huonompaan ja ihmisten MORAALI on olematon.
Se on jo muuttunut, onneksi. Mitä muuta sulta on jäänyt huomaamatta? Käytöstavoista tiedetään nykyään paljon enemmän kuin ennen ja ahtaat moraaliarvot joutavatkin sinne ahtaaseen paikkaan.
Ei moraaliarvoissa mitään vikaa ole. Eivät ne "ahtaita" ole, ainoastaan terveitä. Vai miksi luulet että ihmisillä on nykyään kaikenlaisia mielenterveysongelmia ja nuorista ei kasva tervepäisiä millään, kun ei ole minkäänlaisia arvoja eikä KURIA.Käytöstavoista ehkä tiedetään nykyäänkin, mutta kurin puuttuminen mahdollistaa sen että tavat voidaan unohtaa. Ei vanhoissa arvoissa mitään pahaa ole.
Ei, ainakaan kaikissa, mutta vanhoissa karvoissa on.
Ei pahalla mutta jos isäni joskus kertois minulle että eron syyt oli ku äitisi lähti toisen miehen matkaan ilman mitään isoa tai vakavaa ongelmaa nii fuck dat bitc*. EN koskaan sanois sellasta ihmistä äidiksi. Miettikää ennenku vittu synnytätte lapsia että paljonko rakastitte sitä toista sillä hetkellä.. joka päivä ei oo aurinkoinen.
Toivottavasti elät yksinäisen elämän. Äiti kyllä synnyttää, mutta lapsen tekemiseen ja kasvattamiseen tarvitaan kaksi eri sukupuolta olevaa ihmistä, joilla on paitsi eri sukupuoli myös eri persoona ja erit kaikki, eivätkä ne aina kolahda kohdalleen.
No siitä lienemme samaa mieltä.
Pari oikein, pari väärin.
Vaimo ihan tarkoituksella ihastui, soitteli miehelle omasta aloitteestaan ja houkutteli kahville. Eikä tunnustanut suinkaan minulle, sain homman vahingossa selville.
Mutta se ei liene eromme syy, vauhdittaa (?) ehkä mutta ei aiheuta. Eikä vika ole pelkästään minussa, kyllä sitä on molemmissa.
Sanon tämän vielä kerran, en estä vaimoani millään tavoin lähtemästä. Yritän parhaani mukaan ymmärtää tapahtumia. Kirjoittaminen, kommenttien lukeminen ja niiden aiheuttama pohdinta auttaa, kiitos siis teille.
Ainakin minulle on varsin vaikeaa ymmärtää miten kolmen lapsen äidillä on edes aikaa vikitellä vieraita miehiä kahvikumppaneiksi.
Missähän sinä isä silloin mahdoitkaan kuljeskellä.
Mielestäni on yksi paha asia ja se on että puolisot kulkevat eri paikoissa, aina silloin jää mahdollisuus suuriiin ihastuksiin, kun on olettamus päällä että oma puoliso ei välitä.
Onhan teilläkin seksiä ollut, kun on kolme lasta viiden vuoden sisällä, aikamoinen saavutus, mutta todellinen rääkki äidille, jos olet ollut kerran noin poissaoleva, että on muuta kahviseuraa voinut olla.
Onkohan vaimollasi ollut jotakin sanottavaa, mutta et olekaan kuunnellut, syyttelet nyt seksin puuttteesta, jotakin pitäisi mennä miehienkin korvien väliin, esim. se että kolmen lapsen äiti on todella kovilla ja usein väsynyt, eikä se seksi ole silloin ensimmäisenä mielessä. Tuo kuuleminen on hyvin tärkeä asia, jos et todella kuuntele, tämän olen kuullut vastaavanlaisen tilanteen kanssa painiskelevalta naisihmisltä.
Kävitkä itse vieraissa?
Luultavasti vaimosi ennekaikkea antaa nyt sinun kokea, mitä on pienten lasten kanssa elämä, siinä on hyvin monenlaista askarettä päivässä, oletko lusmunnut tästä arjestä.
Kaikkein eniten tässä nyt kuitenkin sattuu pieniin lapsiinne, ette edes osaa aavistaa miten pienet nuo asiat kokevat, on yllättävää oksentelua, on pelkoa, on villiintymistä, on itkua, pieni tuntee olevansa hylätty, sillä vaikka kuinka nyt yritätte, lapsilla ei enää oleka eron jälkeen äitiä ja isää samassa kodissa, uudet kumppaninne eivät tätä kohtaa paikkaa koskaan, eikä pidäkään.
Perheen perustaminen on vakava asia, eikä siitä lusmuilla kavereiden mukaan millään syyllä.
Ei, ei ja ei. Minä olen ollyt aina kotona ja paikanpäällä, olen keskittynyt lapsiimme ja perheeseemme.. Hoidan taatusti lapsia enemmän kuin hän, ja kotihommista siivouksineen puolet. Vaimollani on vaativampi työ joten hän tekeekin sitä minua enemmän. Ja hänellä on myös menohaluja. Seksiä en ole ikinä ruinannut mutta se on tainnut olla väärin tehty, olisi varmasti pitänyt, ehkä emme olisi nyt tässä.
Nykyaikana on kurjaa ettei ihmiset arvosta sitä mitä heillä on, perhe.
On varmasti paljon onnellisia tarinoita kun on jätetty ja lähdetty ja löydytte se oikea sielunkumppani mutta on myös todella paljon tarinoita missä mies tai nainen on jättänyt perheensä ja talous on mennyt miinukselle ja hetken huumaa on haettu ravintolasta ja huomattu aika pian ettei sieltä mitään erikoista löytynytkään...ei tullutkaan sitä prinssia tai prinsessaa vastaan ja ollaankin yksin katkerana.
Sitten osataankin arvostaa sitä omaa turvallista kumppania, kotia ja perhettä.
Toivottavasti ap:n kumppani miettii todella mitä elämässä voi olla edessä...
Hei Isä ja lapset.
Ensin täytyy sanoa, että voimia sinulle, koska niitä tarvitset! :)
Olen lukenut läpi kaikki viestiketjusi ja voin sanoa rehellisesti, että olen saanut myös itselleni voimia siitä sekä tajunnut, että myös muille tapahtuu näin. Kuvailemasi tilanne on myös minulle hyvin tuttu. Siinä vain erona on se, että mieheni lähti kävelemään minun ja 2- vuotiaan lapseni luota. Hän alkoi myös käyttäytyä omistuisesti keväällä ja oli todella etäinen minua kohtaan. Alkoi puhua minulle, että tarvitsemme etäisyyttä toisiimme, hän etsisi kuulemma oman asunnon jne.
Tiesin, että meillä oli ollut viimeiset kolme vuotta taloudellisesti sekä henkisesti melko raskaita, mutta en ollut uskoa sitä, että hän oli valmis luovuttamaan kaiken sen jälkeen, jota olimme yhdessä kokeneet. Asiat olivat juuri helpottamassa, koska olen valmistumassa koulusta ja myös itse pääsen takaisin työelämään. Myös lapsemme kasvaa koko ajan, eikä hän enää heräile öisin jne. Itse koin, että pikku hiljaa aletaan ola ns. selvillä vesillä...mutta mieheni ajatukset olivat jotain muuta. Kauheinta tietenkin oli, että hän ei ole niistä puhunut, että kokee asiat näin.
Mieheni asui vielä koko kesän kotona ja kipuili omaa huonoa oloaan. tai siis todellisuudessa häntä ei kovin paljon näkynyt kotona, vaan pikemminkin loisti poissaolollaan. Puhuimme yhdessä, että yritämme ja miehenikin sitä lupaili. Puhuimme asiasta yhdessä ja sovimme, että katsotaan, jos asiat selviävät välimatkan avulla. Itse olin koko muuttoideaa vastaan, koska mielestäni se ei asioita ratkaisisi, vaan aiheuttaisi turhaa kärsimystä kaikille myös lapsellemme. Yritin saada häntä puhumaan asioista pariterapiaan jne. mutta hän ei suostunut. Viimein hän muutti pois noin 5 viikkoa sitten. Kesän aikana olin jo itse tajunnut, että en voi vaikuttaa mieheni päätökseen. Hän näkee minut syypääksi kaikkiin ongelmiinsa ja siihen, että muuttaa pois. Tämähän tietenkään ei ole koko totuus.
Viikko muuton jälkeen sain myös vahingossa tietää, että miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen keväästä asti. Mieheni kielsi alkuun mitään tapahtuneen, mutta tiedän, että se on totta. Hänen käsitys tosin on yhä asiasta, että heillä ei ole ollut mitään seksuaalista. Näin ei kuitekaan ole, uusi kumppani on vahvistanut minulle koko totuuden. Kaikesta tästä huolimatta olen valmis ottamaan kumppanini takaisin ja antamaan hänelle anteeksi. Tällä hetkellä mieltäni kuitenkin kalvaa kovasti, koska en pysty luottamaan mieheni sanoihin, vaikka haluaisin. En myös ole varma, onko kyseinen nainen yhä kuvioissa vai ei. Miten tässä nyt pitäisi olla ja miten edetä. Olen itse ajatellut ottaa iisisti, ajan kanssa, mutta tässä tunteiden vuoristoradassa se on välillä kovin vaikeaa!
Tunnen siis niin selvästi oman tuskasi ja sen millaista ahdistusta se tuo. Kauheaa on myös se, kun mielialat heittelevät ees taas. Samalla pitäisi pysyä jollain atvalla kasalla lapsen takia. Se on melko rankkaa! Toivon, että sinulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa voit puhua asioista. Kannattaa myös miettiä, jos saisit työterveyden kautta esim. viikottaista ulkopuolista keskusteluapua itsellesi. Itse olen saanut ja se on helpottanut oloani. Jaksamista sinulle arkeesi! :)
Hei Äiti ja yksi lapsi, kuullostaa todella tutulta. Ja surulliselta. Puolisomme eivät itsekkään tiedä, mitä ovat tekemässä. Olen ymmärtänyt, että parisuhdeongelmien lusäksi keskiöön nousee lähtijän oma kriisi. Meidän, jätettyjen, tunteet vetävät vuoristorataa jo senkin vuoksi, ettemme tiedä, missä lopultakaan sijaitsee villakoiranydin.
Vaikka anteeksiantoon kuinka uskoisimme, mistä löytää luottamus puolisoon? Vaikka ero lopultakin tulisi, sittenkin, mutta erityisesti jos pääsisimme uudelleen yrittämisen asteelle. Pelko siitä, että tilanne toistuu, on voimakas. Tai siitä, ettei luottamusta pysty rakentamaan muidenkaan kanssa. Jaan tuskasi, kiitos että luit ja kirjoitit. Työ jatkuu.
Totta puhui professori Timo Airaksinen jo vuosia sitten. " Perhe ja rakkaus ovat
tällä hetkellä anarkian (= liberaalinen vapauden tila ) tilassa." Seuraan ketjua ja
opin siitä koko ajan. Kiitos, että jaatte tarinanne ! Vielä em. siteeraten, " yhden ja
ainoan elämän voi käyttää myös siten, että asettaa perheen säilymisen etusijalle."
Tämä oli professorin vastaus kysymykseen:" eikö ihminen saa käyttää elämän-
sä haluamallaan tavalla ja nauttia siitä ?"
" Sydänsurut tuntuvat olevan yleisin kuolinsyy" sanoo Airaksinen, ja pohtii, miten
avioeromyllyn jauhamisen saisi pysäytettyä.
Sitähän täälläkin pohditaan ja eron tuomaa ahdistusta jaetaan keskenämme.
Olen sen tyyppinen mies, ettei minun tarvitsisi jäädä yksin, jos en haluaisi. Neuvottukin on, anna vaimosi mennä ja ota tilalla uusi ja parempi. Mutta ei tämä niin mene.
En ole sellainen mies, joka mittuuttaa arvonsa parisuhdemarkkinoilla. En saa kicksejä muiden ihailusta, enkä juokse nautintojen perässä. En usko helppoon elämään, enkä vastikkeettomaan parisuhteeseen. En halua kenellekään pahaa, en itsellenikään.
Se, mitä haluan, on saada ja antaa rakkautta. Haluan olla osa tätä perhettä ja arkea. Pystyn, koska haluan, olla tukena ja turvana hädän hetkellä. Haluan, koska pystyn, iloitsemaan ja jakamaan onnen hetket. Kuten joku edellisessä viestiketjussa kirjoitti: En halua fanfaareja, haluan vain astua ovesta sisään.
AP, tuo vaimosi ei elä mitään suruaikaa vaan suunnittelee teidän eroa ja tekee taustatyötä jotta saa sekä talon että lapsenne. Usko pois, on paljon äitejä jotka ovat jopa vuosikaupalla ottaneet selvää lasten tilanteesta eron hetkellä: millainen kuva täytyy itsestä ja etenkin lasten isästä antaa, että saa lapset asumaan itselleen. Kauhulla ajattelen erään ystäväni kohtaloa ja toivon että sinä et koe samaa
Ymmärrän, että näkemäsi perusteella uskot näin. Vakuutan, ettei meillä ole kyse samasta. Tilanteemme on niin mutkikas, että psykologilla riittäsi eromme syissä ja taustoissa selvittämistä.
Tuli sellainen syy teidän eroon. Ehkä vaimosi ei kestä ajatusta olla äiti? Hänen on päästävä lapsistaan eroon. Hän varmasti rakastaa lapsiaan ja haluaa olla etäisesti heidän kanssaan. Ehkä lasten lähellä olo vain ahdistaa häntä. Sinä kuulut tähän samaan pakettiin josta on päästävä eroon.
Hän ajattelee, että hänellä on oikeus toimia näin koska meillä on vain tämä yksi elämä aikaa elää onnellista elämää.
Näyttää, että ap. haluaa näyttäytyä avioliittonsa pelastaja sakarina.
Todellisuudessa hän ei anna vaimolleen, kun yhden vaihtoehdon jäädä tai leimautua jättäjäksi! ( huonoksi ihmiseksi ja äidiksi, joka jätti perheensä)
Koska tuolla aiemmin ap. kirjoitti, että "Jätän kertomisen vaimolle, minä en ole lähdössä. Minä jään. Ja lapset. Hän lähtee, hän jättää."
Vastaan sinulle ap, että Elämä ei aina mene oman käsikirjoituksen mukaan.
Kyllä mummon pitäisi tuossa iässä jo ymmärtää, että vaihtoehdot ovat vähissä. Ihmettelen suuresti, että äitinä ja mummoja menet tuon kodinrikkojan puolelle. Ajattele edes vähän lapsia! Perheessä vielä pienet lapset ja äidin toimintoja muutama muukin näissä ketjuissa puolustaa. Uskomatonta!
Eräs tunnettu näyttelijä on kertonut muutamassa eri aikakauslehdessä, kuinka katuu lastensa jättämistä. Sitä hän ei osaa itselleen koskaan antaa anteeksi. Lapset olivat eron aikaan kuitenkin jo lähellä murrosikää ja nyt nuoria aikuisia. Aloittajan lapset ovat 3-7v, siis ihan liian pieniä äidin jätettäväksi.
Pitää tarkentaa, että annan kaikille ihmisille ihmisarvon eli En näe ihmisiä jätettyinä tai jättäjinä. Lapsia rakastan ja kirjoittelussa oleva Äitikään ei lapsiaan hylkää.
Olen huomannut, että avioliittoon mennessä voi elämän kulku olla valmiiksi käsikirjoitettu. Jos joku uskaltaa tästä käsikirjoituksesta jostakin syystä poiketa, hänet helposti tuomitaan.
Mummo61v ei ilmeisesti ymmärrä tilannetta! Ei se mitään, aika harva voi täysin ulkopuolisena asiaa ymmärtääkään.
Oma tulkintani tilanteesta on seuraava (korjaa ap, mikäli one väärässä):
Ei ap mikään sankari halua olla. Hän aivan selvästi on tiedostanut aiemman käyttäytymisensä vaikutukset tilanteen kehittymiseen tällaiseksi. Hän on tällä palstalla omat heikkoutensa tunnustanut ja viesteistä päätellen myös jo muokannut omaa käytöstään parisuhteen parantamiseksi. Ap haluaisi välttää eron ja jatkossa elää parempaa perhe- ja parisuhde-elämää nykyisen vaimonsa kanssa. Hän on myös valmis yrittämään unohtaa vaimonsa taholta kuulemansa loukkaukset, jotta yhteiselämä olisi jatkossa mahdollinen.
Vaimo haluaa eron miehestään, on valmis muuttamaan pois kotoaan ja jättää lähivanhemmuuden isälle. Vaimolla on uusi ihastus, joka toimii katalysaattorina erolle. Nämä tunteet uutta ihastusta kohtaan estävät tunnetasolla lähestymisen aviomiestään kohtaan - muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ero. Samalla vaimo itsekin epäilee oman toimintansa järkevyyttä. "Meillä on ollut parisuhteessa vaikeuksia ja näin en halua loppuelämääni viettää. Siksi ihastuin ja haluan eron, mutta en kuitenkaan ole varma, takaisiko se minulle paremman tulevaisuuden. Mitä jos kuitenkin teen väärän päätöksen jättäessäni perheeni." Tästä syystä vaimo ei "löydä" sopivaa asuntoa vaan tällä tekosyyllä keinotekoisesti pitkittää lopullisen päätöksen tekemistä.
Ei parisuhteissa mistään leimautumisesta ole kysymys. Jos jättää, niin jättää. Pitäisikö asiaa jotenkin kaunistella, jotta vaimo voisi "säilyttää kasvonsa"?
Sitäpaitsi tuossa on listattu kaksi eri vaihtoehtoa, jäädä tai lähteä :)
Ei se tarkoita, että vaimo on huono ihminen, jos jättää. Huonoa tilanteessa on se, että vaimo ei lähde, kun kerran haluaa. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska siinä mielentilasssa, jossa sekä ap että vaimo ovat, ei rationaalinen ajattelu ole mahdollista.
Luojalle kiitos, että on jo olemassa mummoja, jotka elävät tätä aikaa eivätkä ole jämähtäneet pimeälle keskiajalle. Eroissa vanhemmat eroavat vain toisistaan, eivät KOSKAAN lapsistaan.
Jos joku julkku on jättänyt lapsensa, se ei tarkoita, että kaikki jättävät. Hei haloo! Onko kaikki muumit kotona?
Älkää kasvako erilleen, niin ei tarvitse erota.
Osui. Hämmästellä täytyy 'Mies' -nimimerkin psykologista silmää ja analyysien tarkkuutta. Tekstisi on kuin omasta kynästäni.
Jo aiemmin mainitsemasi eron 'väärät' syyt aiheuttavat tässä pään vaivaa, nämä vaikeudet oli kohdattava ja niiden voittaminen tekisi meistä molemmista voimakkaampia ihmisiä. Meidän molempien (käytöksen) on tässä prosessissa muututtava, ja meidän molempien on pyydettävä ja annettava anteeksi, mikäli haluamme päästä elämässämme eteenpäin.
Erota voi monesta syystä, eivät kaikki 'perheensä jättäjät' - sukupuoleen katsomatta - ole nautinnonhakuisia ja vastuuttomia luusereita. Jokainen tilanne on omanlaisensa.
Tarkoitatko sinä, että jämähtäkää, älkää muuttuko, älkää kasvako ja kehittykö?
Kukaan ei kasva tahallaan erilleen eikä miksikään muuksikaan. Ihmiset ovat erilaisia, persoonallisia, erilailla ajattelevia, kokevia ja asenoituvia kaikkiin elämän ja maailman asioihin.
Perusta on useimmiten luotu omassa lapsuuskodissa, kasvatettu kiinni sisäiseen minään ja moni luulee sitä ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi elää ja olla. Eikä edes kyseenalaista, niin kuin viisaan aikuisen tulisi.
Oikeasti aikuiseksi kasvanut sen sijaan alkaa jossain vaiheessa elämäänsä katsella omien 'linssien' läpi ja hahmottaa elämän asioita sillä lailla, kuin omassa sisikunnassa hyvältä ja oikealta tuntuu. Jos toinen ei pysy mukana tai kykene hyväksymään, niin montako vaihtoehtoa jää?
Onhan se lapsistakin eroamista jos muuttaa POIS heidän luotaan! Mitä ihmeen hedonidteja ihmiset nykyään ovat???? Ei lasta tyydytä se että äiskä tapaa heitä jossain yksiössä karkkipussin kanssa, jotkut viikottain, jotkut jopa kuukausittain. Tämä ilmiökö mielestänne täyttää sen "ettei äiti eroa lapsistaan"????
Jos sinä et kykene kuin "yksiössä karkkipussin kanssa", niin älä yleistä, me muut pystymme ja kykenemme ihan mihin vaan ja ilman lahjomista. Järkipäinen aikuinen hoitaa vastuut ja velvollisuudet vaikka asuisi Kiinassa, mikä olisi monessa perhetapauksessa se kaikista paras vaihtoehto.
Tuolla argumentilla: alkaa elämään niin kuin sisimmässään tuntuu voi perustella mitä vain. Siksi ei ole kovin vakuuttava perustelu.
Elämässä on tilanteita joissa muut odottavat sitoutumista. Esimerkiksi avioon mentäessä puolisolle luvataan sitoutua tähän.
Tietysti aina voi ajatella, että en minä ole kenestäkään vastuussa. Ei minun ole pakko pitää lupauksia, voin rikkoa ne jos vain siltä tuntuu.
Jos sinä osallistut projektiin jonka onnistuminen vaatii pitkäaikaista sitoutumista ja projetissa on myös muita. Muut jäsenet lähtivät mukaan, koska uskovat, että sinuun voi luottaa. Sinulle voi tarjoutua projektin aikana parempi tilaisuus jolloin voi olla järkevää pettää muut oman hyödyn vuoksi. Voit sanoa muille, että ikävää kun jäätte pulaan, mutta minun on tehtävä tämä koska siitä on minulle hyötyä.
Jättäessäsi muut pulaan voit sanoa, että tilanteet muuttuvat, silloin kun annoin lupauksen asiat olivat toisin, joten petän teidät koska tilanne on muuttunut.
Tälläinen on nykyaikaa, mutta paheksuttavaa silti. Erityisesti kun muut ovat lähteneet mukaan vain koska luottavat sinuun.
Väärin ymmärretty ja yksinkertaisesti yleistetty. Ja itse en ole koskaan pettänyt kenenkään luottamusta yli 30 aviovuoden aikana. Että ...
Se, mitä vihkikaavassa lupasimme ja vannoimme kaikkitietävän kasvojen ja seurakunnan edessä... Avioliitto on luotu kestämään aina kuolemaan saakka.
Eikös siinä vihkikaavassa kysytä että tahdotko? Tahto ja lupaus ja vannominen on ihan eri asioita. Mistä ihminen tietää, mitä tahtoo tulevaisuudessa? Eikö erota saa missään tilanteessa, kun avioon on menty? Pitäisikö esim. väkivaltaisen puolison rinnalla elää hautaan saakka, kun on kerran niin tahtonut?
Siinä sanotaan, kaikkien edessä "tahdon" siinä ei sanota "tahdon, mutta mieleni voi muuttua" jos puoliso on väkivaltainen tai uskoton, niin siinä tapauksessa hän on omalta osaltaan rikkonut lupauksen ja lupaus mielestäni raukeaa. Jos puoliso ei ole väkivaltainen tai uskoton, niin kyse pn normaaliin elämään kuuluvasta "vastamäestä" jollaisen aikana puolisot ovat luvanneet tahtoa rakastaa toisiaan.
Älä selittele! Asia on noin juuri kuin sanoin.. etävänhempi ei ole läsnä koskaan silloin kuin pitäisi. Ymmärrän tietenkin teitä keskenkasvuisia ja vastuuttomia eroajia, sillä onhan se oma väärinteko eli eroaminen jollain ITSELLEEN selitettävä. Mene itse vaikka v.ittuun!!!
Miten hoidat vastuut ja vanhemmuuden velvollisuudet Kiinasta?? Tai muualta kaukaa? Rahallako vain?? Kun lapsesi saa haavan tai pahamieli tulee ja tarvii lohduttajaa, niin sinä järkevä ja vastuulinen etävänhempi huoraat Kiinassa tai muualla, etkä välitä paskaakaan lapsestasi. Et varmaankaan vähä-älyinen nykyisen kaikensallivan rappiokulttuurin pilaama läskiaivo ymmärtänyt kielikuvaani tuosta yksiö-vertauksesta??? Se oli vertauskuva ja osuva sellainen..
Joskus se oman käytöksen tiedostaminen ja muokkaaminen ei enää auta siinä vaiheessa, kun toinen on jo lähdössä. Vahinko on jo vuosien kuluessa tapahtunut, ja todennäköisesti siitä on myös keskusteltu tavalla tai toisella. Mies on saattanut tulkita sen vain vaimon "kiukutteluksi", kuten yksi läheinen esimerkki osoittaa. Vaimolle ei jää kuin huonoja vaihtoehtoja, ajatteli miten päin tahansa. Siksi päätöksenteko on vaikeaa.
Kommunikaatiossa yleensä on puutteita, kun yhteiselo ei suju. Niinkuin tuossa totesitkin, asioista usein on keskusteltu, mutta ei ole keskusteltu samasta aiheesta. (Yleensä) nainen uskoo tuovansa esille parisuhteen kipupisteitä ja _olettaa_, että mies ymmärtää, että tässä puhutaan parisuhteen tulevaisuuden kannalta merkittävistä asioista.
Osaan omasta kokemuksesta kertoa, että normaalijärjellä varustettu mies ei ota tosissaan tällaista "kiukuttelua". Sitä voi sitten jälkikäteen muistella, että kyllähän meillä jotain puhetta oli, mutta tätäkö se tarkoitti?!
"Mistähän sen tietää milloin on syytä huoleen
Kun huumorilla ei saa kuitattua enää kaikkee
Ja ymmärtää tilanteen luonteen"
(Apulanta - Ihme)
Se on aina henkilökohtaisen kasvun paikka, kun huomaa, että omalla käytösellä on ollut vaikutus tilanteen kehittymiseen. Kirjoitat, että "oman käytöksen tiedostaminen ja muokkaaminen ei enää auta siinä vaiheessa, kun toinen on jo lähdössä". Mielestäni oman käytöksen muokkaaminen ei välttämättä auta pelastamaan parisuhdetta, mutta kyllä siitä ihmiselle merkittävästi hyötyä on.
Edelleen omasta kokemuksesta voin kertoa, että tuollaisen kokemuksen jälkeen, jonka nimimerkki "isä ja lapset" on läpikäymässä, yhteiselämän uudelleen rakentaminen on erittäin vaikeaa. Pohjalla on vuosien varrella kertynyt katkeruus, ja tilanteen kärjistyttyä loukkauksia on puolin ja toisin todennäköisesti kertynyt siihen tahtiin, että kuppi on molemmilta totaalisesti kiehunut yli. Vaikka yhteiseloa päätettäisiinkin jatkaa, riski siitä että nämä asiat tulevat myöhemmin esille on iso. Tämä taas melko varmasti johtaisi uuteen kriisiin.
Avioero ja myöhemmin uuden parisuhteen rakentaminen tältä pohjalta olisikin paljon helpompaa. Uudesta suhteesta puuttuu historian rasitteet ja kokonaan se vaihe, joka käytettiin tähän ihmisenä kasvamiseen. Uusi nainen saa "valmiiksi koulutetun" miehen, joka osaa tulkita parisuhteiden dynamiikkaa kouliintumatonta paremmin.
Onko se sitten oikein, että ensimmäinen kierros käytetään kouluttautumiseen ja vasta "toisella kattauksella" osataan elää oikein parisuhteessa?
Mielestäni olisi oikein, että aloittajan vaimo antaisi nykyiselle parisuhteelle mahdollisuuden. Vaimo voisi miettiä, millaisen suhteen haluaa ja arvioida, onko tämä nykyinen - mutta oikeastaan uusi - mies sellainen, joka täyttää "vaatimukset". Aivan selvästi aloittaja on kasvanut ihmisenä tämän prosessin aikana. On epäreilua arvioida aloittajaa sen perusteella, millainen hän oli ennen. Paitsi - niinkuin tuossa aiemmin itse totesin, järkeen perustuva ajattelu ei tällä hetkellä vain ole mahdollista. Tunnemyrskyt ja vaimon uusi ihastus sekoittavat ajatuksia siinä määrin, että järkisyihin vetoaminen tässä vaiheessa on oikeastaan aika hölmö idea.
Ala-arvoista.
Monet naiset eivät vain halua heti uhkailla erolla, vaan tuoda esiin, selvittää ja poistaa kipupisteet. Jos mies ei tätä ymmärrä eikä ota tosissaan, vaan jatkaa entiseen mallliin, ennenpitkää on myöhäistä enää "muuttua" ja vaatia "uutta mahdollisuutta". Puhut totta miesten kouluttamisesta. Mutta miksi sitä pitää tehdä? Eikö normaali toisen kunnioittaminen pitäisi olla automaattista ilman, että siihen pitää erikseen kouluttaa vaikeimman kautta? Miksi toisen naisen pitää "kouluttaa" mies rankimman kautta, jotta hän osaa kunnioittaa ja arvostaa seuraavaa naistaan? Itse olen pari miestä joutunut kouluttamaan vastoin omaa tahtoani. Enkä vaadi kuin rakkautta ja arvostusta. Yksinkertaisia asioita, joista tekemällä tehdään vaikeita. Ja sitä lopulta saa mitä tilaa. Menneisyys vaikuttaa aina nykyhetkeen ja tulevaan, halusi sitä tai ei.
Kiitos Seela vastauksestasi. Ihan selkeästi ymmärrät asian eri tavalla kuin minä. Nyt olen varmasti väärässä, mutta tekstistäsi on rivien väleistä luettavissa, että tavoitteenasi on muokata miehestä mieleisesi, ja mikäli tämä ei riittävän nopeasti onnistu, niin mies kiertoon ja uusi tilalle.
Minun mielestäni naisen tehtävä ei ole kouluttaa miestä toiselle naiselle. Myöskään kenenkään miehen tehtävänä ei ole kouluttaa naista toiselle miehelle sopivaksi.
Kirjoitat, että "Monet naiset eivät vain halua heti uhkailla erolla, vaan tuoda esiin, selvittää ja poistaa kipupisteet. Jos mies ei tätä ymmärrä eikä ota tosissaan, vaan jatkaa entiseen mallliin, ennenpitkää on myöhäistä enää "muuttua" ja vaatia "uutta mahdollisuutta". "
Valitettavan usein naisten tapa tuoda esiin näitä asioita on niin epäselvä, että miehet eivät ymmärrä että tässä on tosi kyseessä! Minun mielestäni asioista pitää keskustella siten, että molemmat ymmärtävät mistä puhutaan. Nainen on saattanut omasta mielestään vuosien ajan "tuoda esiin kipupisteitä" ja mies on laittanut tämän "normaalin kiukuttelun" piikkiin. Sitten, kun mies tajuaa, että tässä onkin tosi kyseessä, niin onkin "liian myöhäistä muuttua"; tämä ei ole mielestäni reilua. Ja kun seuraavaksi väität, että naiset eivät koskaan kiukuttele mistään, niin olet varmasti oikeassa.
Sitäpaitsi tuo "muuttuminen" on yliarvostettua - se ei kannata. Kenenkään ei pidä muuttua. Ainoastaan oman käyttäytymisen hienosäätäminen siten, että ottaa toisen toiveet paremmin huomioon on mahdollista. Kaikki muu on valheellista. Hyvin usein ristiriidoissa on kyse pienehköistä asioista ja kommunikaation puutteesta. Hyvinkin pienellä säädöllä saadaan yleensä riittävä muutos aikaiseksi. Harmi vaan, että tämä ei ole yleisesti tiedossa. Näissä tilanteissa , joissa suhde kriisiytyy, toteutetaan yleensä liian suuria toimenpiteitä, se ei johda muuta kuin ojasta allikkoon.
Asia on juuri päinvastoin kuin ymmärsit rivien väleistä. Tavoitteena ei tulisi koskaan olla muokata kenestäkään mieleistään. Sen sijaan tavoitteena on löytää rakkaus, joka ilmenee arvostuksena ja kunnioituksena toista kohtaan. Silloin molempien käytös on sellaista, jota ei tarvitse hienosäätää mihinkään. Kiukunpuuskia tulee kaikille, mutta jos ne koskevat usein samaa aihetta, se tulisi käsitellä ennenkuin on myöhäistä.
Itse en todellakaan halua kouluttaa ketään, toisen kunnioittaminen pitäisi tulla automaattisesti, ei vasta koulutuksen tuloksena. Itse kerään pahaa oloa helposti sisälleni enkä juurikaan kiukuttele. Tuon kuitenkin välillä pahan oloni esiin, ettei ero ihan puskista tule. Enkä myöskään luovuta helposti, ensimmäinen suhde kest puoli vuosikymmentä ja toinen lähemmäs kaksi vuosikymmentä. Pinna on harvinaisen pitkä.
Tuskin koskaan löytyy sellaista paria, joka olisi toisilleen niin täydelliset, että omaa käyttäytymistä ei tarvitsisi hienosäätää. Sehän osa sitä kunniottamista, että pystyy tekemään myönnytyksiä ja toimimaan joskus jopa omaa etuaan vastaan toisen hyödyksi.
Ei meillä (ainakaan isoa) näkemyseroa tässä ole. Kun kerrot tuovasi pahaa oloasi esille, tiedätkö varmasti siinä tilanteessa miehen ymmärtävän, että kyseessä ei ole "normaali kiukuttelu"? Minä väitän, että meistä miehistä suurin osa ei osaa tunnistaa eroa todellisen parisuhdekeskustelun ja kiukuttelun välillä.
Kuudes Perheneuvolan järjestämä istunto sujui juuri 'Seelan' ja ' Miehen' käymän keskustelun merkeissä. NAISpuolinen terapettimme toi esiin miehen ja naisen aivorakenteiden eroja, mitä tulee emotionaalisuuteen ja ajatteluun.
Keskustelua, tai tunteitten ilmaisua, ymmärtävät eri sukupuolet tutkimusten mukaan kovin eri tavalla, siksi "tästähän minä olen puhunut jo monta vuotta" ei ole ihan reilua, vetosipa siihen kumpi tahansa.
Itse uskon, että välttämättä kyse ei ole sukupuolesta, vaan asenteesta. Siitä, kuinka kuuntelee toista, tuli se sitten missä muodossa tahansa. Itse olen pyrkinyt välttämään nalkuttamista, kiukuttelua ja erolla uhkailua, koska se on mielestäni säälittävän epätoivoista. Normikeskustelua taas ei oteta helposti niin vakavasti ja sama touhu jatkuu. Kevein perustein tuskin silti kukaan edes harkitse eroa. Itse sain kunnon heräämisen aikaan vasta, kun olin itse ihan finaalissa. Vaikka aiheesta oli keskusteltu aiemminkin. Ja sittenhän se on myöhäistä, koska suurimmat rakkaudentunteet ovat siinä vaiheessa kuolleet.
Jos toista todella rakastaa ja haluaa suhteen jatkuvan, se näkyy kyllä jo suhteen aikana. Itsestäänselvyytenä pitäminen ja sen varjolla kaltoinkohtelu ei ole hyväksi, ja se pitäisi ymmärtää ilman, että siitä jatkuvasti kiukutellaan. Ja jos jostain asiasta on puhuttu monta vuotta eikä siihen ole tullut parannusta, se on täysin reilua tuoda esiin keskusteluissa. Seuraavassa suhteessa varmasti molemmat ovat sitten viisaampia tämän asian suhteen, se on raadollista "koulutusta", jota kumpikaan ei halua.
Tässähän se näkemysero on. Mielestäsi asioista on jo puhuttu monta vuotta. Mies on pitänyt sitä jo tässäkin ketjussa isien mainittuna kiukutteluna. Haluaisin, että hyväksyisit mahdollisuuden, että mies ei ole ymmärtänyt keskustelun luonnetta. Mielestäsi ei ole mahdollista, että miehelle naisen eroilmoitus tulee "puun takaa". Voin kertoa - on se mahdollista.
Vaikutat kovin ehdottomalta, jos olet päättänyt, että mies on mokannut, mikään ei saa päätäsi kääntymään. Ainakaan uutta mahdollisuutta miehelle ei voi antaa, koska jos hän ei ole tähän mennessä osannur kommunikoida kanssasi, ei hän sitä koskaan voi oppiakaan.
Siinä taas joku vähä-älyinen "kommentoi"!
Kyllä suhteessa kuuluu kuunnella toista, oli keskustelu minkäluonteista tahansa. On nöyrryyttävää tulkita se turhaksi kiukutteluksi. Omaa käytöstään kannattaa korjata sen mukaan, jos se on mahdollista. Jopa on riidelty aiheesta, mutta asia ei mennyt perille ennenkuin tunteet olivat kuolleet. Suurikaan rakkaus ei kestä jatkuvaa dissaamista. Siihen ei tarvita näkemystä, vaan kokemus opettaa.
Nimenomaan.
Mies joka ymmärtää, että hyvän naisen rakkaudesta on syytä pitää kiinni, yleensä pitää siitä kiinni.
Samoin tietysti tkee nainen, joka ymmärtää, että hyvän miehen rakkaudesta on syytä pitää kiinni.
Mutta kyllä rakkauden saa kuolemaan vähättelyllä. Niin mies kuin nainenkin. Sukupuoli ja aivorakenne ei ole mikään puolustus huonolle käytökselle.
Juurikin näin. Jos rakkaus on aitoa, sen eteen ei tarvitse erikseen "tehdä töitä", vaan toisen huomioonottaminen ja kunnioitus tulee itsestään. Sitten, kun se alkaa tuntua työläältä, ollaan väärällä tiellä.
Onneksi olkoon teille, jotka olette löytäneet elämäänne miehet, jotka automattisesti osaavat toimia parisuhteessa aina oikein ja lukea naisen ajatuksia.
Minä en osaa ja pystyn pahoittamaan vaimoni mielen, koska ymmärrämme toisiamme väärin.
Älkää silti väittäkö, että en rakastaisi vaimoani.
Ajatus tässä on, että jos on kyseessä tosi rakkaus, niin silloin kommunikaatio sujuu itsestään. Mitään kompromisseja ei tarvita. Mies haluaa palvella vaimoaan ja se ei ole vastenmielistä vaan se on miehelle suuri ilonaihe.
Itseasiassa rakastunut nainen haluaa nimenomaan palvella miestä ja se todellakin on naiselle suuri ilo.
Vähän jäi epäselväksi kenen ajattelit tuollaista väittävän? Ainakaan itse en ole tuollaista väittänyt.
"Itseasiassa rakastunut nainen haluaa nimenomaan palvella miestä ja se on todellakin naiselle suuri ilo"???????
Mikäs tutkimus näin väittää, ja saisko kysyä vielä tutkijan sukupuolenkin ja koehenkilöiden määrän ja iän? Rakastumisen kerrat jne?
I
On se saa.tana kumma että täällä saa totuuden puhumisesta miinuksia. Sinällään minulle sama, mutta se ihmetyttää kun asiaa kuitenkin puhun. Voinee tietty olla tuo karkea kielenkäyttö syynä, mutta sille kun ei mitään voi. Ihmiset ovat kertakaikkiaan niin pumpulipaskoja nykypäivänä.
Mummo61v:lle: sinun viimeinen virke ei ole vastaus mihinkään. Oikeastaan oli ihan typerä lausahdus. Mielestäni nimimerkki "isä ja lapset" on kirjoittanut juuri siten kuten asiat on.Vaimo on lähtijä eikä muut. Itselläni oli 15 vuotta sitten vastaava tilanne. Erohan siitä tuli ja siinäkin vaimo oli lähtijä. Nyt ovat lapset jo aikuisia ja elämä on ihan mallillaan. Toivon ja uskon, että "isä ja lapset" pärjää myös hyvin elämässään.
En ole lukenut koko viestiketjua läpi, mutta kysyisin aloittajalta, onko vaimosi tietoinen tästä "blogistasi"? Hän voisi ottaa myös kantaa esitämiisi ajatuksiin ja asioihin ja tuoda mielipiteitään esiin omasta näkökulmasta..
jopas jotakin, et täällä pitäs pariskunnan setvii
Kun kysyin suoraan niin vastaan että on. Oli löytänyt ekan viestiketjun ja lukenut osan viesteistä. Arvatte varmaan, että ei tykännyt näkemästään. Tiettävästi ei ole kommentoinut.
Erikoinen väite,että nahjukselle olisi pilvinpimein ottajia?
Tosiasiassa et ole edes kyennyt omaa vaimoasi tyydyttämään.
Itsekeskeisesti olet vaan keskittynyt vain ja ainoastaan leikkimään kotivihtoria.
Ei siis mikään ihme,että vaimosi haluaa lähteä etsimään tosimiestä, kotona kun ahdistaa uikuttava nahjus.
Nahjuksen persutyylinen uhriutuminen naurattaa niin makeasti...
Tämä 'Nahjus tilittää' oli ehkä paras kommentti tähän asti. Ja täytyy sanoakin, että surkeasta olostani huolimatta olin purskahtaa nauruun. Kiitos, ihan liian aharvoin muistamme tuoda iloa lähimmäisten elämään!
Äläpäs nyt mielistele tota edellistä!Ei naurattanut minua yhtään. Olen kuitenkin "isä ja lapset "aloittajan puolella, koska olet mielestäni vastuuntuntevä mies. Vaimosi ei ole vielä kasvanut aikuiseksi, itsekäs nainen, kyllä se todella harvinaista on, että pikkulasten äiti lähtee, se on suorastaan sikamaista. Sikamaisia ovat myös ne miehet, jotka lähtee perheensä luota. Perhettä ei rahalla saa...
En usko apn olevan nahjus, hän kirjoittaa älykkäästi. Monet petetyt miehet ovat vastuullisessa yhteiskunnallisessa asemassa, arvostettuja kavereita. Helpon elämän miehensä avulla saanut siipeilijävaimo pettää omassa heikkoudessaan ja koska yksinkertaisuudessaan haluaa "romantiikkaa", pettää lapsellisuudessaan ja kikatellen, kun vastuullinen mies hoitaa samaan aikaan koko perhevelvollisuuspaketin. Typerä vaimo ajattelee, että mies ja arki on "tylsää", tarvitaan "actionia" ja etsii sitä salasuhteista.
Mummolle sen verran, eroissa ON useimmiten jättäjä ja jätetty. Se tarkoittaaettä toinen haluaa erota, mutta toinen ei.
Vaikka jättäjä ei haluaisi leimautua, jätetyn ei tarvitse hänen vuokseen naamioitua joksikin mikä hän ei ole. Jos on jätetty on oikeus vilpittömästi kertoa erokokemuksestaan, sellaisena kuin se on, kenelle haluaa.
Painostaminen, että apn pitäisi "auttaa" vaimoaan ja salaamalla läheisiltään eron todellisen syyn jaoman jätetyn kokemuksen, on kohtuuton jo kärsivälle.
Jättäjällä pitäisi olla mu*aa hoitaa homma ja kertoa rehdisti tosiasiat niitä tarvitseville, eikä vitkutella ja aiheuttaa perheelleen vain lisää kärsimyksiä, omassa syyllisyydentunnossaan juupaseipästellen. Jos vitkuttelee eroaan, jotta "ei saisi perheenjättäjän mainetta itselleen" ihminen on vain itsekäs.
Kuten apn vaimo. Uusi mies on, mutta pitää perheessä vitkutella ja pelleillä, jotta ei saa kitse "leimaa" perheenjättäjänä ja pettäjä-äitinä. Vaikka, sellainen tämä nainen juuri on. Hän ei halua, että ihmiset tietävät, millainen hän todellisuudessa oikeasti on. Never mind, mutta apn homma ei ole olla kulissi ja peite jättäjä-äidille.
Minä olin isänä aloittajan kanssa vastaavanlaisessa tilanteessa viitisentoista vuotta sitten. Hyvin meni lasten kanssa, nyt he ovat aikuisia ja asuvat ja opiskelevat omillaan. Äidistään ei voi sanoa samaa. Suhteissa pomppimista ja talous ja terveyskin huonolla mallilla. Sääliksi käy. Lapsille en ole eroamme suuremmin puinut, mutta ovat kyllä ymmärtäneet kun ovat nähneet äitinsä touhua eromme jälkeen.
Toki isä ja lapset on vuosien varrella herättänyt ennakkoluuloja ja kummastusta. Mutta hyvin on mennyt kun on muistanut rakkautta, läsnäoloa ja rajoja. Toki myös luopumista omista menoista, mutta ne ovat olleet pikkujuttuja koko kuviossa.
Hienoa sinulle ja lapsille, kurjaa eksällesi. Samantyylisiä tarinoita olen täältäkin lukenut, kaikilla se onnen etsintä ei kuitenkaan onnistu.
Moni meistä luottaa 'sydämeen ta sisimpäänsä', ja pettyy. Eli on tehnyt kuitenkin väärän päätöksen. Jotkut taas saavuttavat onnensa samalla keinolla! Onko toisten sisäinen ääni väärässä, vai Tulkitaanko sitä väärin?
Milloin voi tietää, että voi ja pitää luottaa itseensä? Entä oppiiko ihminen virheistään? "Viimeksi luotin sisimpääni ja tapahtui mitä tapahtui, kuinka toimin nyt"?
Tutkimukset kertovat tylyä totuutta siitä, että monet tekemämme ' järkipäätökset' ovatkin tunteella tehtyjä. Mutta eikö sitä sanota, että tunteet ovat aina oikeassa? Tmutta tunteet voivat muuttua, ja muuttuvatkin. Voiko tunteisiin luottaa?
Tuli taas eilen niskaan sellainen sangollinen kylmää vettä, ettei tosikaan. Koko viikko on ollut paljon raskaampi kuin pari edellistä. Perheneuvolakäynti ja sen jälkeiset keskustelut ja fiilikset ovat olleet surkeat, vaikka puhumisen pitäisi auttaa?!
Onneksi on lapset, aivan mahtavat tyypit, jotka rakastavat isäänsä. Onneksi sain nukahtamislääkkeitä, saisin nukuttua edes muutaman tunnin. Onneksi on (vielä) mielenkiintoinen työ, joka vie synkät ajatukset vähän kauemmas.
Mutta sydän on niin särkynyt, että sen palautumista pahasti epäilen.
Muistan tuon ajan pimeässä tunnelissa. Meillä se valo alkoi pilkahtaa vasta kun saatiin nimet erohakemukseen. Sen jälkeen oli mahdollisuus miettiä omaa tulevaisuuttaan pidemmälle kuin muutamaksi päiväksi eteenpäin. Ja oli pakkokin että sai eroon liittyvät asiat hoidettua.
Erokriisiin liittyviä paradokseja on, että lähtevä puolisko omalla toiminnallaan tekee jätetyn olon hyvin tuskaiseksi. Samalla lähtijä saattaa tehdä ja tekee vertailua sinne aidan toiselle puolelle, jossa huoleton ja elämäniloinen, vahva ja vapaa kandidaatti viestii varmuuttaan ja tarjoaa kuunteluapua olkapään kera. Saadakseen lähtijän pään käännettyä paluusuuntaan olisi jätettävän kyettävä olemaan jotain superia verrattuna siihen kilpakosijaan verrattuna. Markkinoilla ollaan raadollisesti sanottuna.
Toinen paradoksi on, että pitäisi osata kuunnella kapinoivaa, lähtöä tekevää puolisoa. Keskustella rakentavasti. Vaikeaksi homman tekee se, että jos on kiinnostunut lähtijän asioista on mustasukkainen ja vainoharhainen kyylä. Jos taas antaa kaiken tapahtua eikä välitä, on välinpitämätön ja tunteeton. Aina ollut eikä koskaa ole oikeesti rakastanut. Noin kärjistetysti. Ja noistahan ei ainakaan sitä uutta, vielä jokseenkin tuntematonta ihastusta voi syyttää.
Tsemppiä. Koettakaa jaksaa. Yksi vinkki: koeta joka päivä löytää puolisostasi jotain positiivista ja sano se hänelle.
Ihmettelen aina minkälaiset ihmiset oikeasti kyselevät esim. "mistä ihmeestä se kolmen lapsen äiti edes kahviseuraa ehtii löytää...". Eivätkö nämä ihmettelijät tiedä että perheenäidit käyvät nykyään kodin ulkopuolella töissä, ulkona ja harrastuksissa. Niissä yleensä tapaa ihmisiä (ihan samanlaisissa paikoissa kun ne kolmen lapsen isätkin).
Totuus kuitenkin on, että jos liitossa kaikki ei ole kunnossa, syntyy ihastumisia ja rakastumisia. Jos liitossa on kaikki hyvin, ei kolmansille osapuolille ole tilaa. Se on niin yksinkertaista.
Ap kirjoittaa siitä miten yllätyksenä tämä kaikki hänelle tuli. Rohkenen kuitenkin epäillä ja kehotan miettimään tarkkaan eroa edeltävää aikaa. Yleensä liitossa on aina jonkinlaisia merkkejä jotka viestivät siitä ettei kaikki ole kuin ennen (vaikkapa se että se kunnon äiti tai isä viihtyy esim aiempaa enemmän töissä, omissa riennossaan tai harrastusten parissa).
Onko Ap kenties missanut näitä keskustelun aloituksia tai yrityksiä ja toivonut että jos niihin ei kiinnitetä huomiota, niin ne menevät pois? Minun (pian ex) mieheni teki juuri näin. Yritin useita kertoja keskustella parisuhteen tilasta ja avata keskustelua siitä missä mentiin pieleen ja miten oltiin niin vaikeaan tilanteeseen ajauduttu. Koskaan aloite keskusteluun ei tullut häneltä itseltään. Näytti siltä että hän vain odotti että unohtaisin nämä jutut ja sitten hän voisi taas jatkaa elämäänsä normaalisti.
Valitettavasti meidän tilanteessamme tämä kärjistyi niin että läpikäymme avioeroprosessia parhaillaan. Vaikka pitkä liitto hajosi käsiin, ei hän edelleenkään kykene keskustelemaan tunteistaan, vaan avioeroon liittyvät keskustelut ovat vain käytännön järjestelyjen hoitamista.
Mukana ei ole kolmansia osapuolia sekoittamassa pakkaa, vaikka myönnän että olin itsekin ihastunut mm. työkaveriini jossain vaiheessa. Ihastumisen kautta heräsin ja tajusin että liitossamme asiat eivät ole olleet kunnossa enää pitkään aikaan.
Lapsiaan rakastava äiti tai isä ei jätä lapsiaan, se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö meillä vanhemmillä olisi myös oikeus olla onnellisia. Myös lapset haluavat vanhempiensa olevan onnellisia eikä onnettomassa kodissa ole kenenkään hyvä olla.
Tämä on taas sitä samaa vuodatusta, nainen tylsistyys elämään, todellakin tämäkin on jo ihastunut työtoveriin ja siitähän se alkaa.
Ihastuessa on yleensäkin tilanne, että eipä ole kodin kiireet mukana, ei lapset kinuamassa syliin , vaatimassa ruokaa, kiukuttelemassa, ei väsynyt puoliso sanattomana eli se ihastuminen on enemmänkin poissaoloa siitä tavanomaisesta ympäristöstä.
Tämä ihastuksen kohde kuuntelee ilman näitä häirötekijöitä vuodatusta kauheasta kodistasi, puolisostasi, ehkä syleilee aluksi lohduksi. Ah siinäpä ihan ihminen, mutta mitä todellisuudessa tiedätte, tuskin mitään, vain tilanne tuntuu hyvältä, kun ne kodin äänet eivät ole korvissa.
Täm'ä ihastus on hetki, kun tämänkin kumppanin kanssa elettäisiin sitä samaa kodin arkielämää, en voi uskoa sen sen erilaisempaa olevan, hänellekin voi tulla tilanne esiin, että viipyykin mieluimmin ylitöissä, kahvittelee uusien työtovereiden kanssa, ei enää kuuntlekaan kotona vuodatuksiasi.
Se onnen etsiminen on usein harhaa, sillä onni saattaa jo olla ihan siellä omassa kodissasi, mutta kävelet sen onnen ohi jatkuvasti. Olet ehkä väsynyt, odotat toiselta liian paljon, et enää jaksa osallisuta itse.
Kun kumpikin puoliso käy tätä samaa samaan aikaan läpi, ihan vaan normaalia väsymystä, pitää se syy ja vääryys johonkin laittaa ja jo vanhan sanonan mukaan sen kohdistaa aina siihen ketä kaikkein eniten rakastaa.
Monilla tuo viha kohdistuus omiin vanhempiin, heitä pitää syyttää kaikesta, heitä pitää mollata, ja heidät pitää unohtaa. Kaveripiiri on yksi pahimmista ohjaajista, siellä kaveri helposti sanoo, että eroa, siihen riittää että kerrot, että puoliso ei ole nyt osallisunut kodin töihin tai ei kuuntele. Samoin nämä kaverit saattavat sanoa, että elä käy enää vanhempisesi luona, olet saattanut kertoa, että äiti tai isä sanoi jotakin poikkeavaa omasta mielipiteestäsi.
Mutta eikö se oikea keskustelua ole juuri mielipiteiden vaihtoa, minun mielestä se ai ainakaan voi olla sitä, että vain minun oma mielipide on aina oikea.
Itse ainakin olen joutunut montakin kertaa miettimään asiaa myös tuon toisen ihmisen mielipiteen näkökannalta ja huomannut olleeni itse väärässä.
Taasen jonkun tällaisen erilaisen mielipiteen vain voi jättää omaan arvoonsa, suuttumatta tai millään tavoin provosivoimatta asiaa. Turhaa on aina haastaa riitaa ja äksyillä.
Sen onnen tuntee jo siinä, että voi todella jätää jonkin mitättömän erimielisyyden omaar arvoonsa.
Itse olin työmaalla, jossa harvoin oli miehiä paikallakaan, oli tpana, että kun tulimme aamulla töihin, jollakin oli kotona ollut jotakin kärhämää "ukon" kanssa, niin sai ovesta tultua jo heti sanoa, että nyt ketuttaa ja vuotaa ulos niin paljon kuin halusi, siihen yleensä päättyi se perheen paha olo. Vaimo palasi kotiin ilman paineita, sillä olihan "päästöt" saatu päästettyä ulos.
Työssä ei enää voinut oireilla kotiasioilla, siinä piti pokka pitää ihan täysillä, koska kuuntelimme juuri noita samanlaisia kodin murheita aika montakin kertaa päivässä.
Ei noita kodin juttuja pidä lähteä toisen sukupuolen työtoverin kanssa käsittelemaään, siitä ei seuraa koskaan mitään hyvää.
Ihmisten olisi vieläkin hyvä ymmärtää, että edelleenkin on olemassa kodissa asioita, joista toiset ovat miesten töitä ja toiset naisten, taspäistäminen ei tule koskaan olemaan hyvä, sillä mihen voimaa tarvitaan ja naisen näppätyyttä eivätkä ne todellakaan ole muuttumassa. Mies on ja pitää olla mies, ja naisen täytyy olla nainen. Nainen osaa varmasti johdatella asioita oikeaan suuntaan kun haluaa ja kun antaa miehen olla mies, sopu säilyy.
Kiitos 'mahdoton mies' sanoistasi, alkaa keskustelupalstan merkitys ja anti kääntyä pikkuhiljaa tärkeämmäksi terapiamuodoksi. Meillä kun ei nuo puheistunot ole tuottaneet muuta kuin harmia.
Kommenttina tekstiisi, ei jätetyillä ole juurikaan mahkuja 'täydellistä onnea ja autuutta kuvastavan' ihastuksen rinnalla. Hormonit ja edellisen suhteen pettymykset huolehtivat siitä. Kaikki hyvät ja kauniit asiat näyttävät eron hetkellä häviävän.
Mutta tuo positiivisuus - tai positiivinen palaute - on asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota loppuelämäni, olipa vaimoni rinnallani eli ei. Meille kaikille tärkeä juttu.
Epäröinnin kynnyksellä kysy,
kuinka paljon rohkeutta uskallat
tänään jättää käyttämättä ?
- Tommy Tabermann -
Koettelemusten vuosi, sen haasteet ja niistä selviäminen. Toisen puolesta ei
voi
tehdä päätöksiä, mutta 5- vuoden kuluttua, elät tänään tekemiesi päätösten kanssa
Samoja tunteita läpikäyneet lohduttavat, että suru on prosessi, välillä tulee huo-
noja päiviä, aallonpohjia, mutta prosessin tehtävä on viedä eteenpäin, antaa
surun tulla sisään ja antaa sen myös lähteä ulos. Suru on tunne joka ajan
myötä vaimenee.
Tilanteen hyväksyminen ja sen ettei voi muuttaa muita kuin itseään. Kaikkeen
ei voi vaikuttaa, vaikka alamme heti kun tapahtuu jotain yllättävää (eroilmoitus)
käydä edeltävää aikaa lävitse.
Muuttamalla ajatuksia, muuttuu asenteet ja sitä kautta suuntaa joka vie kohti
parempaa. Mitä meidän tulisi oppia kriiseistä, kun suru on käsitelty ? Se on
selviytymisen ihme, kun on pakko ihmisestä löytyy uskomattomia voimavaroja.
Tiedä häntä, onko tästä mitään apua, mutta kovasta paikasta on selvitty !
Alan uskoa, että mekin tästä selviämme. Se mikä päässä vielä jumittaa on vääryyden ja kaltoinkohdellun tunne, se, ettei puhuminen ja anteeksianto ole asioita, jotka hyviksi luetaan. Kirjoitin tästä ylemmäs vähän enemmän nyt aamuyöstä 3.10.
Kyllähän me tiedämme, ettei elämä ole reilua, se vain pahasti kirpaisee, kun omalle kohdalle sattuu.
Pieni vinkki : Jos perheneuvolassa tai sossun tätien luona tulee epätasa-arvoista kommenttia tyyliin "lapset äidille, mies maksaa", kannattaa asiallisen perustellusti ottaa esiin sekä lasten paras että tasa-arvo. Ja hyvä keino pitää keskustelut tasa-arvoisina on se, että laittaa nauhurin tai kännyn nauhotukselle saatteella : "sopii varmaan, että äänitän keskustelun, jotta asiat jäävät muistiin". Toimii. Ja yksi isää sortanut sossutäti siirrettiin muihin tehtäviin...
Näin varmasti joskus tapahtuu, meillä tuskin. Koska vaimoni haluaa suhteestamme lähteä, niin hän saa myös lähteä. Yhteistuumin olemme jo alustavasti sopineet, että hän saa hankkia asunnon jostakin lähialueelta, ja minä ja lapset jäämme.
Sen verran luotan meihin molempiin, että yritämme pitää tuhot mahdollisimman pieninä. Eli lapsien ei tarvitse muuttaa, eikä vaihtaa tarhaa tai koulua. Tai kavereita. Minun on myös vaikea ajatella rakentamaani taloon 'uutta isäntää', vaikka asia ei vielä olisikaan relevantti, niin ehkä joskus kuitenkin.
Juuri nyt, 8 viikkoa suru-uutisesta, pystyn oikeastaan ensimmäistä kertaa ajattelemaan omia tarpeitani. On yllättävää huomata, että se vähän helpottaa. Joka taas kumoaa sen, että taistelisin liittomme puolesta pelkästään itsekkäistä syistä.
On tämä outoa.
hei sinulle,
neuvoisin olemaan itsekäs. Siksi, että kun tunnistan tarinastasi itseni. Eroni tapahtui samalla mentaliteetillä, ettei mitään fyysistä pettämistä ole ollut. Mutta jälkeenpäin ajatellen koen sen henkisen pettämisen pahemmaksi. Onhan toisen ajatukset kokoajan jossakussa muussa henkilössä, kuten on myös haaveet ja tulevaisuudensuunnitelmat. Ei entiseen ole paluuta ilman kriisejä ja riitoja.
Meidän eron piti tapahtua kahden välisenä. Mutta kun kolmas osapuoli paljastui oli kuin olisin avosydänleikkauksen jälkeen repinyt tikkini irti ja rinnassani olisi ollut ammottava avohaava. Henkinen ahdistus ja tuska oli musertavat.
Tappavin klisee, jota minulle hoettiin oli, että kyllä aika parantaa haavat. Miten he minun tuskani keston muka voisivat tietää. Mutta kyllä se paikkaansa piti. Voin muistella exääni ilman katkeruutta ja itkua, vaikka valehtilisin, jos väittäisin, ettenkö ikävöisi häntä välillä.
Mutta miksi kaltaisesi henkisesti ja itsetunnollisesti terveet miehet vannovat, jotta ei koskaan enää. Yksin olisi muka parempi... sinulla on vielä se nainen, puoliskosi läytämättä, jolle sydämesi oikeasti kuuluu. Eikä sellainen ihminen sitä riko noin julmasti.
Tsemppiä sinulle uuden elämäsi alulle!
Kiitos Äiti x 3. Vaimoni kysyi eilen parikin kertaa, mitä on tapahtunut. Ei ole tapahtunut mitään, paitsi pääni sisällä. En koe luovuttaneeni, mutta kääntämällä ajatuksia tämänkin verran itseeni, huomaan tuskan vähän helpottavan, ei paljoa, mutta vähänkin on jotain.
Istuimme eilen parin punkkupullon verran setvimässä tilannetta. Vaimo huomasi eron käytöksessäni ja ihmetteli, miksi vattuilen hänelle? Vähän samanlainen kysymys kuin se, että miksi suutuin, kun hän oli kerran yötä poissa kotoa, ilmoittamatta! Jotensakin outo?!
Olen ymmärtänyt nyt 9 viikkoa vaimoani, ja ymmärrän vieläkin. Mutta kipu on vain niin kova, että oman selviytymiseni vuoksi minun on tehtävä jotain, mikä helpottaa tilannettani. Ei todellakaan helppoa kääntää katsettaan pois rakastamastaan ihmisestä.
Kovettaa minua sekin, että vaimo tunnustaa vaikeudet ladten kanssa, ja ettei eromme tee lapsillemme hyvää, mutta silti hän laittaa oman onnensa kaikkien muiden edelle. Raaka on tuuli.
Joo. Pelasta itsesi, niin lapsilla on edes isä.
Vaimolle voit vastata, että kyllä tässä se rakkaus taitaa kuolla kun tarpeeksi päähän mätkitään. Että son moro, kiitti ja näkemiin.
Mielestämme muilla
menee aina paremmin,
muiden mielestä taas meillä.
Bravo! Isä ja lapset. " Löydän tien, - tai teen sen !" (- Hannibal-)
- kirjoitat "huomaan tuskan vähän helpottavan." Siispä ohjaa ajatuksiasi aina kun
on mahdollista rakastamaan myös itseäsi, olemaan kuin itsesi paras ystävä.
Niin, että et tunne olevasi oman elämäsi uhri. Tarkastele elämääsi kuin olisit
ulkopuolinen, neutraalisti, niin tulet tietoiseksi itsestäsi, ja mitä hyvää voisit
tehdä löytääksesi vahvuutesi, dynamiikkaa omaan elämääsi, ettet riistä
itseltäsi elämäniloa.
- Ai että, pois yötä ilmoittamatta. Eikö hän ole jo liian vanha noihin temppuihin.
Provosoituako pitäisi, hänen mielestään? Todellisessa rakkaudessa ei
kohdella puolisoa noin, vai onko tämä anttiikin viisaus edelleen voimassa ?
" Nainen on häilyväinen ja oikullinen." Horjuttiko tasapainoasi ?
- Uskalla kokea tuskaenergia sisälläsi, muuten se syö voimasi, ahdistus
ajaa sinut voimattomuuteen. Elääksesi toimivaa elämää sinun täytyy olla
purtesi kapteeni, et voi ajelehtia toivosta epätoivoon, vakautta tarvitaan.
- ymmärsin, ettei vaimosi näe teillä "mitään mahdollisuutta", hän ei siis
halua jatkaa kanssasi, vaan luoda oman kokemuksensa elämästä.
Päästä irti ---irrottaudu ! Ohjaa sinä itsesi ja lapsesi saamaan positiivisen
kokemuksen elämästä, rakkaudesta ja huolenpidosta. Oma onnellisuutesi
ei ole vaimosi hallinnassa, sen hallinta on itselläsi. Nauti täysillä,
lapsistasi, työstäsi, kyvystäsi rakastaa ja aikaansaannoksistasi. (esim,talo)
Ps. Eihän sellainen elämä ole elämää, jos jokainen päivä kumoaa annetut
lupaukset.
Vai ?
Ap, kertaa uudestaan mennyt ketju. Kirjoitin jokunen aika sitten jo, että vaimollasi alkaa itku ja valitus sitten, kun sä vihdoin suutut ja se alkaa ymmärtämään, että paras olisi lähteä ja nopeasti.
Ihan vaan kokemuksen syvällä rintaäänellä - opettele tunnistamaan ne hetket ja ihmiset mitkä aiheuttavat sinulle pahaa oloa. Vältä niitä tietoisesti, pyri pois niistä tilanteista ja henkilöistä. Opettele tunnistamaan ne tilanteet missä sinä olet iloinen ja mitkä tuovat sinulle hyvää mieltä.
Ihan vaan taustaksi että minulla on myös mies ollut uskoton, paljastui kesäkuussa ja elämä ollut yhtä taistoa siitä asti. Mutta kyllä tämä tästä. Olet jo oikeilla jäljillä kun alat olla itsekäs. Keskity itseesi, omaan hyvään oloosi, lapsiisi ja heidän hyvään oloonsa. TUrhaan sitä emäntää enää mietit kun hänkään ei sinun parastasi ajattele. Tsemppiä!!
Kerroin vaimolleni, etten pyydä häntä enää jäämään. Se ei tarkoita, ettenkö toivoisi hänen jäävän. Parhaillaan hän setvii lapsuuttaan. Sisarukset siinä auttavat, tai, no... Onhan siellä, kaikenlaista, mutta pitääkö se tuoda mukaan myös meidän perhe-elämäämme?!
Tuota ajoittuukohan tämä ilmoittamatta yötä poissaoleminen ja ihastus samaan ajankohtaan?
Jep.
Sisarustapaaminen oli vaimollani Piti setviä yhteisiä lapsuuden kokemuksia, ja niin kai he vähän tekivätkin. En halua väheksyä moisten tärkeyttä, mutta tunnustan kyllä, että olen puoli kolmelta kotiin kännissä kömpivään ihmiseen pettynyt. Miksikö? No toisesta äkökulmasta kyse oli vain ryyppyreissusta.
Me kävimme tilannetta läpi perjantai-iltana parin punkkupullon verran. Tämä ei vaimolleni riittänyt, vaan hän dokasi myös lauantai-illan. Taas minä tuomitsen hänet, kuulemma. On vaikea kuvitella paikalleni ihmistä joka ei ajattelisi kanssani samansuuntaisesti. Näen jo nyt kommentit: "Olet hyväuskoinen idiootti, potkaise vastuuton kupittelija äkkiä pihalle"!
Mutta tässä kriittisyydessänikin haluan uskoa, että jos jotakin tuomitsen, tuomitsen käytöksen, en ihmisen. Vai onko se sama asia? Onko ihminen yhtä kuin käytöksensä?
Aaa, vaimos on myös alkoholi-itselääkitsijä? Juominen ja pettäminen kulkee käsi kädessä, tiesitkö . Pitää saada jompaa kumpaa, tai molempia, epärehellisen ja heikon luonteen riippuvuus, tekonautinto jolla pysyy ahdistus, heikko ja epärehellinen pää kasassa, kun omaa mielenrauhaa ei ole olemassa. Älä sä ota alkoholia, tossa mielentilassa se vie asioita vai pahempaan päin, kuten käynee vaimollesi tulevassa. Normipettäjäkamaa, näyttää olevan, yhä vaan enemmän
Kantsisko kehittää korviensa väliä, että tietäisi elämässä ja maailmassa olevan muitakin asioita ja aiheita kuin alkoholi ja pettäminen.
Jaa. Pettäminen, siis "ihastus" on tämän ketjun pääaihe, ja alkoholi tuli nyt esille. Eikö saisi kommentoida sitä? Jos pienten lasten erokriisissä olevan perheen äidin pitää juoda pe ja la, jä käniin, niin alkoholi todella on issue. Pelottaako sinua se, että perheenäitien juominen tulisi tapetille?
No voi herranjee! Kyllä aikuinen ihminen tietää mitä tekee, sinun ei tarvitse hänen juomisiaan tai juomattomuuksiaan päivitellä. Kriiseissä alkoholinkäyttö saattaa lisääntyä. Ja mitä ihmeen väliä sillä muutenkaan on, jos puoli kolmelta baarista tulee. Kotiintuloajat on lapsilla! Kyllä tuo on hallitsemista ja tuomitsemista, mitä teet täälä julkisesti. Ymmärrän kyllä nyt paremmin vaimoasi.
Entä jos mies haluaisi viettää viikonloppu iltaa vaimonsa kanssa, mutta vaimoa kiinnostaa enemmän baariin meno. Mukaan ei voi aina lähteä, koska menosta ei sovittu tarpeeksi aikaisin, että olisi saatu lastenhoitaja. Jos tuommoista on usein niin kai mies sentään saa sanoa, että vaimon käytös on häiritsevää, eikä hän ota miehen toiveita huomioon?
Ei pelota mikään eikä varsinkaan alko-ongelmat, kun sellaisia ei ole. Mutta moni ero- tm. kriisissä oleva kyllä hukuttaa murheensa siihen litkuun ja suuri osa ihan sitä varten, että se on niin hieno ja hyväksyttävä tapa. Ja keneltähän se on opittu?
Tämän päivän mieähet ovat hukassa kun naiset ovat alkaneet tekemään kaikkea sitä, mitä mieähet ovat kautta aikain tehneet.
Yksi asia mikä tässä tulee punnita on se, että kykeneekö vaimosi valehtelemaan sinulle päin naamaa jos hän vain itse hyötyy siitä?
Syyllistäminen on myös tapa etsiä oikeutusta omille teoilleen.
Niin ja muista, että ihminen on sama, kuin hänen tekonsa.
Sanoilla ei ole niin suurta merkitystä, sillä ne saattavat johtaa harhaan.
Niinpä, vaikka totuuden nimissä minä olen ollut liitossamme se syyllistäjä. Ainahan voi kiistellä siitä, että onko ollut aihetta vai ei. Mutta asiaa pitää miettiä myös siltä kantilta, mitä syyllistäminen kertoo minusta?! Sitähän hän pakenee, no, ehkä jotain muuta myös, mutta myös minua ja käytöstäni.
Minun on muututtava, tai käytökseni. Siksikin kyselen, onko ihminen sama kuin käytöksensä? Koska. Ihmustä on kuulemma vaikea muutt. Mutta haluan todella uskoa, että jokainen ihminen voi muuttaa käyttäytymistään.
Sinusta saa käsityksen, että alistut kynnysmatoksi, kunhan vaan ei avioero tule.
"Yksi asia mikä tässä tulee punnita on se, että kykeneekö vaimosi valehtelemaan sinulle päin naamaa jos hän vain itse hyötyy siitä?
Syyllistäminen on myös tapa etsiä oikeutusta omille teoilleen."
TÄSSÄ OLI TÄYTTÄ ASIAA JOKA SANA!
Syyllistäminen ja arvostelu on liitossa myrkky nro 1. Onneksi sentään olet havainnut syyllistäneesi vaimoasi. Se on kuitenkin jo jättänyt vaimoosi pysyvät jäljet ja arvet. Eikä myöskään ole ihme, ettei hän luota sinuun ja kykyysi muuttua. Teidän tilanteessa olisi paljon parempi, jos osaisit ja uskaltaisit painaa villasella vaimosi yöjuoksulta kännissä kotiinpaluut yms. Ylilyönnit ovat sillointällöin ihan normaaleja, kunhan eivät tule tavaksi. Ei kenenkään olo, etenkään muutenkin tukalassa tilanteessa, parane arvostelemalla. Vaan juuri päin vastoin. Arvostelemalla, tuomitsemalla yms ei saa suhteeseen mitään lisäarvoa. Vaikka kuinka tuomisisi toisen yöjalassa viipymisen, alkoholin käytön, ym ei suhde siitä parane.
Ihminen ei ole sama kuin käytöksensä. Silti juuri käytöksestä toista ihmistä kohtaan tuo toinen tekee aina omat päätelmänsä. Juuri toisen käytökseen reagoidaan, ei siihen millainen ihminen sisimmältään on. Hyvin harvoin ihminen itsekään tuntee itsensä perinpohjin. Auttaa paljon, jos kykenee näkemään itsensä ulkopuolisena/toisen ihmisen kantilta.
Ole isä ja lapset armollinen vaimoasi kohtaan, ymmärrä. Mikäli vaimosi todella haluaa erota sinusta, päästä irti. Ihan turha tuhlata punkkupulloja enää ikävän pitämiseen ja jatkamiseen.
"Teidän tilanteessa olisi paljon parempi, jos osaisit ja uskaltaisit painaa villasella vaimosi yöjuoksulta kännissä kotiinpaluut yms. Ylilyönnit ovat sillointällöin ihan normaaleja, kunhan eivät tule tavaksi."
Kysymys, miten tälläisen voi painaa villaisella? Tälläinen käytös on hyvin loukkaavaa ja edesvastuutonta. Liiallinen alkoholin käyttö on myös paheksuttavaa jos ihmisellä on pieniä lapsia.
Tässä tulee väkisinkin mieleen, että pettämiset ja tissuttelu on vain jäävuorenhuippu ja mukana on ollut muutakin edesvastuutonta käytöstä. Ap ja hänen lapsensa ovat kärsineet ja tulevat kärsimään tämän vaimon vastuuttomuudesta, joten miksi sitä ei saisi arvostella.
Pitäisikö ap:n niellä kaikki kärsimyksensä hymyssä suin ja olla syyllistämättä vaimoaan? Saako hän edes sanoa, että tuo mitä teet sattuu minuun? Sen ap ilmeisesti on jo sanonut ja saanut kettuilua takaisin tyyliin "ainoa miinus erossa on se, että sinuun sattuu". Tälläisellä lauseella vaimo ottaa holhoavan ja vähättelevän asenteen tyyliin "voi sinua reppanaa, kun olet niin kiinni minussa".
Jokainen aikuinen on itse vastuussa itsestään ilman, että tarvitsee kotona odottavaa tuomitsijaa. Lapsilla on isä, joten äidin yhden illan ryyppyreissu ei pitäisi kaataa avioliittoa. Ei, vaikka sellaista tapahtuisi joskus muulloinkin, kunhan nyt ei joka viikonloppu. Kuuluu normielämään, oli lapsia tai ei. Jokaisella tulee olla myös omaa elämää.
Kuuluuko miehen tuomita ja syyllistää vaimoaan jos hän on alkoholisti joka juo joka päivä ja hänen juomisesta koituu muille kärsimystä?
"Kuuluuko miehen tuomita ja syyllistää vaimoaan jos hän on alkoholisti joka juo joka päivä ja hänen juomisesta koituu muille kärsimystä? "
Ei tietenkään kuulu. Koska toisen tuomitsemisesta ja arvostelemisesta ei ole mitään hyötyä- Päinvastoin siitä seuraa kasa ongelmia lisää. Vaikka tuomitsisit ja arvostelisit vaimoasi ympäri vuorokauden putkeen, niin tilanne sen kun pahenee vaan.
Tyypillinen ihminen juo murheeseen. On hölmöäkin arvostella ihmistä siitä, että hänellä menee huonosti ja on murheita. Niitä on kyllä kaikilla, mutta toiset pakenevat niitä toisella tavalla kuin juomalla. Tai selvittävät ongelmansa! Parisuhteessa vaan selvittely ei aina ole mahdollista, mikäli toinen ei ota toisen ongelmia vakavasti.
Onko parempia tapoja kuin tuomitseminen? Soitto lastensuojule viranomaisille, vai joku muu mikä?
Soitto lastensuojeluun, jos äiti on yhden illan viihteellä? Ei hyvää päivää! Tässä ei ollut alunperin kysymys kuitenkaan jatkuvasta juomisesta, vaan yhdestä illasta, jonka perusteella tuomittiin.
Vaikea sanoa, että kumpi oli ensin muna vai kana.
Tässä kuitenkin tuntuu, että syyllistät itseäsi liikaa.
Olet tehnyt suhteesi eteen kaikkesi.
Toimiva suhde kuitenkin vaatii sen, että molemmat tekevät kaikkensa sen eteen.
Jos tilanne on jotenkin toisin, kuvio ei toimi.
Syyllistäminen on ap:n ongelma ja se on ongelma myös vaimolle, koska häntähän ap myöntää syyllistäneensä. Kuten tuossa sanoin, syyllistäminen, toisen arvostelu on myrkkyä suhteelle. Syyllistämisellä ei haeta oikeutusta tekemisilleen. Syyllistäminen kertoo siitä, ettei osata keskustella asioista asioina, vaan lähdetään loukkaamaan toista henkilökohtaisesti syyllistämällä. Lisäksi on hyvinkin normaalia vastata syytökseen vastasyytöksenä ja tästä seuraa paha kierre. Ei puhuta enää mistään oleellisesta, vaan pelkästään syytellään, tuomitaan ja arvostellaan.
Mutta ihminen pääsee moisista tavoista halutessaan eroon. Riittää pelkästään se, että otetaan asia tapetille: tehdään päätös, ettei kumpikaan syyttele toista, ei tuomitse eikä arvostele. Tiedän, että joillekin ihmisille on tavattoman vaikeaa päästä irti noista helmasynneistään. Kun on tottunut arvostelemaan ja syyllistämään vuosia niin ei niitä kitketyksi omasta käytöksestä ihan päivässä saa.
Kun joku ylempänä sanoi, että alkoholia ei saisi ottaa esille, otan. Ap, kuinka paljon vaimosi joi ennen kriiisiä? Ylittikö hänen juomisensa naisten suurkulutuksen alarajan? Naisilla se on per vko 16 pulloa keskiolutta tai 2,5 pulloa mietoa viiniä.
Miksi vain miehen pitäisi vaimon alkoholinkulutusta laskea? Varmasti voisi laskea myös miehen kulutuksen. Ja koko liiton ajalta. Sitten pitäisi vielä selvittää miksi alkoholinkulutus on noussut. Kaikenlisäksi syyttelemättä. Ah, niin usein tyydytään vain syyttelemään ja arvostelemaan toista eikä nähdä itsessä mitään vikaa. Tuskinpa ap:n vaimo erota haluaisi, jos tuntisi olonsa hyväksi ja kodikkaaksi ap:n kanssa. Vaimon tilannetta ei helpota ap:n erohaluttomuus.
Normipettäjä pettää selvinpäin tai ainakin lähes, harkiten. Humalaisten kännisekoilut ovat asia ihan erikseen.
Humalaishakuisen juomisen ja pettämisen yhteys ei aukea, jos ei tunne riippuvuusluonne -käsitettä. Riippuvainen, ailahteleva ja itsetunnoton, mielenrauhaton luonne 1) valehtelee tullakseen hyväksytyksi 2) jää riippuvaiseksi mm. humalatilan mielihyvästä 3) jää riippuvaiseksi seksinautinnnon ja romantiikankin mielihyvästä. Jos aihe kiinnostaisi, kannattaa lukea Antti Heikkilän kirja:Riippuvuus -valheiden verkko.
Ap ei ole osoittanut mitään riippuvuusluonteeseen viittaavaa, siksi en oleta hänen ongelmansa olevan. Toivon toki apn vastausta vaimostaan. Ja halusin herättää apn, moni petetty ei ymmärrä koskaan pettäjän liiallisen alkoholinkäytön ja pettämisen yhteyttä.
Muista tuo mitä sanoit kun luet seuraavan kerran jonkun naisen tilitystä siitä miten hänen mies ryyppää kotona. Kommentoi sitten, että tuskin tuo mies ryyppäisi jos olisi vaimoonsa tyytyväinen.
Kirjoitinko epäselvästi? Riippuvuusluonteinen ryyppääminen, naisen tai miehen, ei ole puolison syytä, se on henkilökohtainen ongelma, kuten ei ole uskottomuuskaan, vaikka tekijä haluaa aina syyllistää puolisonsa molemmista.
Viestini tuli väärään paikkaan. Se oli tarkoitettu edelliselle nimimerkille aidalle*. Hänen mukaan juomisesta ei pitäisi syyttää juovaa vaimoa vaan tarkistaa miehen juomistilanne. Mieheltä saattaa löytä menneisyydestä juotuja alkoholi annoksia ja jos niin on, niin miehellä ei olisi aidan mukaan oikeutta kritisoida naisen juomista kun ei ole itse sen parempi.
lisäksi aida vihjaili, että syy vaimon pettämiseen (ehkä myös juomiseen) on yksin miehen. Jos mies olisi tehnyt vaimon elämästä täydellisen, niin vaimon ei tarvitsisi olla tyytymätön. Vaimollahan ei ole asiassa mitään vastuuta vaan vastuu on yksistään miehen kyvyttömyydessä luoda mukavan vaihteleva täydellinen elämä. Mies on rakentanut vain yhden talon ja laittanut vaimon raskaaksi. Mies on pedannut naisen elämän sellaiseksi, että siinä talossa niiden samojen lasten kanssa ollaan pitkään edessä on vain tylsää aikuisen elämää. Missä kaikki seikkailu, missä asunnot, lapset ja miehet vaihtuvat?
Ei ylity suurkulutuksen rajat. Alkoholi oli yksi epätoivoinen yritys etsiä jotakin konkreettista ja helposti selitettävää syytä tilanteeseemme. Väärä hälyytys.
"normipettäjä juo".
Jos puoliso on seksiaddikti, on TÄYSIN varmaa, ettei hän ole koskaan uskollinen. Uskottomuus on hänelle normaalitila, koska hänellä on pakonomainen tarve seksiin, muotoja on monia. Tuo pakonomaisuus tekee hänen elämänsä todella rauhattomaksi. Aivan kuten narkomaanilla päivän annoksen hankkiminen. Tai alkoholistilla viinan.
Sen sijaan alkoholin suurkuluttaja voi lähteä juopottelureissuilleen ja olla silti uskollinen. Tämä on suurelta osalta näin. Tietysti joukossa on myös sellaisia, jotka eksyvät joskus tai useammin vieraaseen petiin. Mutta seksi ei näyttele pääosaa heidän elämässään, vaan alkoholi.
Oikeaoppinen :) puhdas uskottomuus tapahtuu kuten aida* kuvasi "Normipettäjä pettää selvinpäin tai ainakin lähes, harkiten."
Itse tunnen ihmisiä noista kaikista edellisistä ryhmistä, mutta tosiaan eniten tuosta jälkimmäisestä, koska siinä osastossa on tavikset, joille ei kelpaa kuka tahansa sattumanvarainen "otos" lähiöbaarista. Eivätkä he halua sekoittaa seksiä ja alkoholia, vaan oikeasti nautiskella seksistä. Tunnettu tosiasiahan on, että liika alkoholi lisää haluja mutta vähentää kykyjä, etenkin siis mieheltä. Ja mitä iloa naisellekaan on seksistä, jos ei edes muista lempimistä seuraavana päivänä?
Mitä järkeä on enää erotessa tilittää ryyppäävästä miehestä/naisesta?
Eikös aida* sanonut juuri, ettei saisi syytellä ja arvostella? Mitenköhän tulkitsit sen juuri päinvastoin :)?
Niinhän minä sanoinkin vaimoa ei saa syyllistää, koska jos joku on syyllinen niin se ei ainakaan ole vaimo. Teki vaimo sitten mitä tahansa. Aidan tapaan syyllistin miestä, koska hän on tietenkin syyllinen kaikkeen, mitä vaimo tekee. Ai missä kohtaa aida sanoi näin? No näissä:
"Varmasti voisi laskea myös miehen kulutuksen. Ja koko liiton ajalta. Sitten pitäisi vielä selvittää miksi alkoholinkulutus on noussut. Kaikenlisäksi syyttelemättä. Ah, niin usein tyydytään vain syyttelemään ja arvostelemaan toista eikä nähdä itsessä mitään vikaa."
Hän vihjaa, että mies on ainakin jossain vaiheessa juonut itsekin ja koska on syykkistynyt itse moiseen, niin hänen ei pidä syyttää vaimoressua siitä, että tämä kovan paineen alaisena sortuu siihen mihin mies ties kuinka kauan on ollut sortuneena.
Sitten tulee jatkoa:
"Tuskinpa ap:n vaimo erota haluaisi, jos tuntisi olonsa hyväksi ja kodikkaaksi ap:n kanssa. Vaimon tilannetta ei helpota ap:n erohaluttomuus."
Vaimo kärsii jostain syystä ja näkee ratkaisuksi päästä eräästä ihmisestä eroon. Tämä on selvä vihje, että tuo eräs ihminen jollain tavalla syyllinen vaimon pahaan oloon. Jos syy olisi jossain muussa, niin ratkaisu olisi varmastikin joku muu kuin eroaminen. Sitten hän toteaa, että mies vielä jatkaa vaimonsa piinaa roikkumalla häsenssä kiinni.
Kun ihminen sanoo
"Ah, niin usein tyydytään vain syyttelemään ja arvostelemaan toista eikä nähdä itsessä mitään vikaa."
niin veikkaisin, ettei kyse ole ollenkaan alkoholin käytöstä (miksi se muuten täällä vedetään joka tekstiin mukaan, vaikkei siitä ole mitään viitteitä? Joillakin on suuri juoppotrauma?), vaan nimenomaan pelkästä toisen syyttämisestä ja arvostelusta parisuhteessa, kun pitää itseään täydellisenä.
En ole pettänyt enkä käytä alkoholia...
silti ilmoitin miehelle muuttavani omaan asuntoon (tosin lapset lähti mukaan)...
Syy tähän oli miehen ärtyisyys, manipulointi, haukkuminen yms epäasiallinen käyttäytyminen...kuten joku totesi aiemmin, kuka sitä haluaa jatkuvasti paskaa niskaansa!?
Joskus se vaan tulee mitta täyteen ja silloin on tehtävä asialle jotain että pystyy itseään katsomaan peilistä myös tulevina vuosina...eipä sitä kukaan jaksa myöskään elää katkeroituneen ämmän kanssa...ja sellainen minusta olisi varmasti pian tullut!
Olen myös itse yrittänyt puhua aiemmin suhteemme tilasta mutta se on kuitattu "akkojen höpinänä"...
Yllätyksenä tuli miehelle ja olen siitä aidosti pahoillani mutta en enää löytänyt muuta ratkaisua...
olisin vielä lisännyt tuosta syyllistämisestä...olen joutunut sitä kestämään vuosikausia ja myös eroilmoituksen jälkeen tuleva exä vain syyttelee minua asioiden hankaloittamisesta...
itse en enää jaksa uskoa toisen tapojen muuttumiseen....enkä uskalla luottaa vaikka toinen väittää kykenevänsä toimimaan toisin.
Arvet ovat niin syvällä ja loukkaukset niin pahoja että en voi uskoa että ihminen joka olisi aina välittänyt minusta syyllistyisi moiseen!
"vielä lisännyt tuosta syyllistämisestä...olen joutunut sitä kestämään vuosikausia ja myös eroilmoituksen jälkeen tuleva exä vain syyttelee minua asioiden hankaloittamisesta..."
Suo anteeksi, mutta alkoi naurattaa :D. Juuri NIIN samanlaista kuin minulla. Itse tein eroa pitkään, yhteensä varmaan viisi vuotta. Kun viimein hain eroa, ex syytti siitäkin ja sanoi minun tekevän sen typerästä ohimenevästä tunteesta ja "hetken mielijohteesta.
Nimenomaan syytellään aina kun tilaisuus tarjoutuu. Yleensä se menee niin, että syytellään toista siitä mitä itse tekee. Kun on hankala, sanoo toista hankalaksi. itse on todella mukava, ymmärtävä, kiltti ja helppo.
Olet, exvaimoke, asian ytimessä. Ongelma ei ole juominen eikä pettäminen, ongelma on siitä, ettei tunteittemme käsittely ole samanlaita. Minä kyselen ja väittelen. Vaimo kuuntee ja myöntelee. Minä turhaudun ja korotan ääntäni, hän ihmettelee ja sulkeutuu. Minä alan riidellä ja syyllistää, hän pakenee ja kääntää katseensa muualle.
Kumpikaan ei ole syyllinen, ja kumpikin on. Toisen käytös ei ole toista parempaa. Vaimo epäilee syyksi persoonallisuuseroja, minä käyttäytymismalleja, jotka olemme saaneet kotoa. Vaimon erokoti oli hiljaiseksi vaiennettu, meillä mekastivat kaikki.
Ongelmamme ovat aivan tavallisia, työkalumme ovat täysin erilaisia. Tiedän, että pakkiin saa uusia kaluja jos haluaa. Mutta halutasnko me? Kannattaako meidän?
Kun kerran tiedostatte ongelmanne noin hyvin, niin miksei teillä ole kaikki mahdolliset työkalut käytössä käyttäytymismallien muuttamiseksi? Tai etenkin sinulla. Voin kuvitella, että vaimosi ei näiden vuosien jälkeen enää kestä kuunnella äänesi korottamista syyllistämistä riidanhakuisuutta. Etenkin kun riidat oletettavasti vain jatkuvat samanlaisina vuodesta toiseen, eikä niihin koskaan ole löytynyt ratkaisua. Tai ajattelet vaimon vaikenemisen olevan myöntymisen, alentumisen merkki, riita on "ohi" ja asia järjestyksessä? Vai erehdynkö?
Miksi sanoit erityisesti sinulla? Isä ja lapset nimimerkkihän ei halua eroa vaan vaimo tässä on pyrkimässä muutokseen. Ap:lle varmasti riittäisi, että asiat olisi kuin ennen.
SAnoin "etenkin sinulla", koska ap on niin fiksu mies, että tietää miksi vaimo haluaa erota. Eli siksi, että ap jatkuvasti syyttelee vaimoa ja on riidanhakuinen:
"Minä kyselen ja väittelen. Vaimo kuuntee ja myöntelee. Minä turhaudun ja korotan ääntäni, hän ihmettelee ja sulkeutuu. Minä alan riidellä ja syyllistää, hän pakenee ja kääntää katseensa muualle."
Ongelma: ap käyttäytyy väärin vaimoaan kohtaan, vaimo ei kestä sitä vaan haluaa erota. Hulluhan vaimo olisikin, jos kestäisi jatkuvaa riidanhalua ja syyttelyä. Ts. ap:n on erityisesti muutettava käytöstään. Ei syyllistä, ei korota ääntään, lopettaa riitelyhakuisuutensa. Mutta aina se vain ei ole mahdollista.
" Ap:lle varmasti riittäisi, että asiat olisi kuin ennen. "
Juu, näin on hyvin usein. Esim. hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn liitto toimii oikein hyvin siihen asti kunnes hyväksikäytetty hakee eroa. Hyväksikäyttäjä aniharvoin pitää omaa käyttäytymismalliaan huonona kumppaninsa kannalta. Siksi korotan toisen kerran, että ap on pitkän matkan kulkenut, kun tunnistaa omat virheensä ja väärät käyttäytymismallit. Tietää, ettei hänen käyttäytymisensä ole vaimon vinkkelistä kovinkaan hääviä. Kuten ei olekaan. Vaimo kuuntelee, myöntelee, ihmettelee ja sulkeutuu. Miten hän voisi saada suhteesta myös jotain positiivista?
"Vaimo kuuntelee, myöntelee, ihmettelee ja sulkeutuu. Miten hän voisi saada suhteesta myös jotain positiivista? "
Näin se on. Ja vieläpä niin, että vaimo lähtee kovin mieluusti toisen miehen kelkkaan, joka ei syytä ja arvostele. Joka osaa ottaa vaimon ihan tasavertaisena ihmisenä, jonka kanssa keskustella. Tällaisia miehiä on onneksi paljon. Ap:n vaimon mitta on todennäköisesti täysi. Hän ei enää siedä ap:n käytöstä, vaikka mikä olisi. Sinänsä harmillista, kun ap nyt tajuaa mistä kiikastaa.
Tuossa mrs-66 tarinassa on yhsi juttu, mihin on syytä kiinnittää huomiota. Ap on halunnut ratkoa epäkohtia keskustelemalla (eli syyllistämällä). Mies on ollut vaimolle vihainen ja haluaa puhumalla selvittää asiat. Vaimo ei ole suostunut puhumaan vaan on vetäytynyt kuoreensa odottamaan, että mies lopettaisi.
Aika ikävää mieheltä olisi jättää homma kesken toteamalla "Olen todella vihainen ja olisin halunnut keskustella, miksi teit kuin teit, mutta jätetään asia selvittämättä kun olet kuoressasi".
Ei riitä entinen, meille kummallekaan. Muutos on jo hyvässä vauhdissa, olimmepa pariskunta tai emme.
ihmettelijä-xyz
"Ap on halunnut ratkoa epäkohtia keskustelemalla (eli syyllistämällä)"
Eikun ap on pelkästään ollut äänessä, vihainen ja syyllistänyt. Vaimolla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä kuoreensa. Itseasiassa monessa parisuhteessa "keskustelu" toimii vain toiseen suuntaan. Toinen haluaa puhua, mutta ehdottomasti omilla ehdoilla eikä hän odota vastaukseksi mitään sellaista mikä ei miellytä. Syyttely kertoo siitä, ettei ole yhtään tilanteen tasalla. Ei osaa asettua kumppanin asemaan. Syyttelee sen sijaan, että pohjimiltaan edes haluaisi ratkaista ongelmia. Syyllistämällä niitä ei tosiaan ratkota.
Nämä ovat vastapareja,
"Minä kyselen ja väittelen.
Vaimo kuuntee ja myöntelee.
Minä turhaudun ja korotan ääntäni,
hän ihmettelee ja sulkeutuu.
Minä alan riidellä ja syyllistää,
hän pakenee ja kääntää katseensa muualle."
ei todellista keskustelua eikä mitään sinnepäinkään. Todelliseen vuorovaikutukseen tarvitaan ennenkaikkea sitä, että osaa esittää asian asiana, kohteliaasti ja toista kunnioittaen. Riidan haastaminen ja syyllistäminen on varma keino saada toinen hiljaiseksi. Ihan klassinen sitäpaitsi. Mikäli ap:n vaimo ei vaikenisi, hän alkaisi riidellä takaisin, iskisi ap:n vyön alle ja vastavuoroisesti syyllistäisi ap:tä. Tähän ap taas vastaisi samoin. Eli homma ei toimi näin.
Sä kuvailit tilanteen ihan samoin kuin mitä minä koin omassa liitossani. Mitä enemmän mä luen ap:n kirjoituksia, sitä onnellisempi olen omasta erostani. Ap muistuttaa juuri samanlaista ihmistä kuin eks-mieheni oli. Heti herneet nenää, jos toinen uskaltaakin "keskustelun" aikana olla eri mieltä ja sanoa oman mielipiteensä. Veikkaan, että ap on taitava puhuja ja pitää omista mielipiteistään kiinni viimeiseen asti. Selittää mustankin valkoiseksi. Jos ei muuten, niin huutamalla ja raivoamalla saa tahtonsa läpi ja toisen uskomaan, että näin asian täytyy olla. Toki omista mielipiteistä on pidettävä kiinni. Mutta on myös kuunneltava, mitä toinen sanoo ja yritettävä ymmärtää hänen mielipiteensä.
En lainkaan ihmettele, että vaimo vetäytyy kuoreensa ja vaikenee. Ehkä oppinut siihen vuosien varrella. Ei riitele, koska tietää ettei se johda mihinkään. Kun vuosikausia elää miehen kanssa, johon keskusteluyhteyttä on mahdotonta saada luontevaksi, väsyy henkisesti. Sitten ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Villin veikkauksen vielä heitän, että ap on ollut se, joka on määrännyt tahdin tuossa liitossa. Asiat on tehty hänen mielensä mukaan. Ihan aina. Siitä tuo suunnaton ihmettely nyt sitten kumpuaakin kun vaimo pistää kapuloita rattaisiin.
Tuo vaimon kuoreen vetäytyminen passiivis-aggressiivista käytöstä. Mies voisi antaa asian olla jos vaimo älyäisi pyytää anteeksi tekemäänsää vääryyttä. Jos kyse on miehen virhearviosta, niin silloin vaimo voisi ainakin kertoa, että mies on väärässä ja anteeksi ei tarvitse pyytää. Tai jos vaimo haluaa rangaista miestään niin sanoisi sitten suoraan että haista p.ska anteeksi en pyydä minä menen nyt kuoreen.
tuo kuoreen vetäytyminen on kaikkein inhottavinta kun se ei jätä mitään mahdollisuuksia miehelle tehdä asialle jotain.
"Ronja*lla" ja "kylmillä väreillä" on inhimillinen tapa poimia apn kirjoituksista ne kohdat, jotka tukevat omia näkemyksiä. Kyllähän minäkin luen tätä ketjua siten, miten se parhaiten tukee omia näkemyksiä ja mielipiteitä.
"En lainkaan ihmettele, että vaimo vetäytyy kuoreensa ja vaikenee. Ehkä oppinut siihen vuosien varrella. Ei riitele, koska tietää ettei se johda mihinkään. Kun vuosikausia elää miehen kanssa, johon keskusteluyhteyttä on mahdotonta saada luontevaksi, väsyy henkisesti. Sitten ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa yrittää."
Ylläolevan kappaleen kirjoittaessasi varmasti kerroit omasta (kariutuneesta) parisuhteestasi, eikä se liittynyt alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan.
Mikäli olisitte lukeneet molemmat viestiketjut läpi löytäisitte sieltä lukemattomia aapeen viestejä, joissa hän myöntää omat virheensä. Hän on on myös kertonut muuttaneensa käytöstänsä, jonka myös vaimo on tiedostanut ja hämmentynyt tästä lisää.
Myös minulla on omakohtaista kokemusta vastaavankaltaisesta tilanteesta, jossa keskustelu ei ole kovin rakentavaa. Mikäli oma liittoni olisi päättynyt noiden keskustelujen jälkeen, myös oma vaimoni olisi täällä kompaamassa noita mielipiteitä.
Ap yrittää ymmärtää vaimonsa käytöstä. Minun on hyvin helppo ymmärtää millainen turhautuminen siitä seuraa, kun vaimo vain vaikenee, eikä halua ryhtyä rakentavaan keskusteluun. Ymmärrän toisaalta vaimoakin hyvin. Hän tietää mokanneensa ollessaan miehelleen uskoton. Hän mieluummin haluaisi vaieta asiat kuoliaaksi. Helpompaa on erota kuin käsitellä omat ongelmansa.
Jos olette vähänkään tutustunut tämän ketjun viesteihin, voisitte todeta, että rakentava keskustelu aapeen kanssa olisi mahdollista. Ainakin sillä perusteella, mitä hän täällä ketjussa kertoo. Todellisuutta meistä ulkopuolisista ei tiedä kukaan, meillähän on vain miehen versio tapahtuneesta.
Anteeksi yleistys, mutta usein naisten ongelmana on miesten puhumattomuus. Mikäli joku mies sitten osallistuu keskusteluun, niin heti aletaan syyttää manipuloinnista ja "mustan puhumisesta valkoiseksi".
Myönnän miltein kaikki. Puolustukseskseni sanon vain kaksi asiaa: myös vaikeneminen on hankala ominaisuus parisuhteessa. Ei ehkä yhtä paha kuin huutaminen, mutta vaikea. Joskus voi olla syytäkin korottaa ääntä.
Mutta kysymys sinulle 'Kylmät väreet' -nimimerkki. Uskotko muutokseen, tai siihen, että käytöstä on mahdollista muuttaa? Uskotko anteeksiantoon? Uskotko ihmiseen? Uskotko rakkauteen?
Kyllähän tuo, että tilanne on jo noin pitkälle päässyt, tekee asian enää hankalaksi hoitaa.
On kestänyt vuosia, että vaimo on päätynyt tähän päätökseen. Hitaasti on rakkaus, usko ja luottamus kuollut. Kehottelu "uskomaan muutokseen ja ihmiseen" kuulostaa sen vuosikautisen kivun ja tuskan jälkeen lähinnä naiivilta.
Uskon muutokseen ja siihen, että käytöstä on mahdollista muuttaa. Mutta vain siinä tapauksessa, että itse haluaa. Ei kenenkään toisen takia, vain itsensä takia. Eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia toista ihmistä muuttumaan. Mä uskon kyllä myös siihen, ettei ihmisen perusluonne muutu miksikään. Jotkut oppii vain peittelemään todellista luontoaan ja se on huono juttu.
Uskon anteeksiantoon. Siihen jos mihin pitäisi jokaisen pyrkiä. Virheetöntä ihmistä ei ole olemassakaan. Mulla vaan tuli mitta täyteen. Mähän opin loistavasti peittämään vuosien aikana todellisen luontoni. Tein kaikkeni, että meillä perheenä olisi ollut hyvä olla. Se olikin mun suurin virheeni. En ajatellut itseäni, vain muita. Vaikeaa varmasti vaikenevan ihmisen kanssa on elää. Mä en aluksi vaiennut. Sitten katsoin, että helpommalla pääsee, kun pitää suunsa kiinni. Mä inhoan yli kaiken riitelyä, joka ei johda mihinkään. Joskus on pakko nostaa kädet pystyyn ja myöntää että tämä oli tässä.
Uskonko rakkauteen? Uskon, vaikka olen varma, etten ole suurta ja kaiken voittavaa rakkautta vielä kokenut muuta kuin lapsiani kohtaan. Uskon, että vielä se munkin eteen tulee, että leijun jalat 10 cm maan pinnalta rakkauden takia.
Sun täytyisi ymmärtää, ettei vaimosi äkkinäisesti erohaluaan ilmoittanut. En usko, että pelkästään uusi ihastus on siihen syynä.
"Ylläolevan kappaleen kirjoittaessasi varmasti kerroit omasta (kariutuneesta) parisuhteestasi, eikä se liittynyt alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan."
Miten niin ei liittynyt? Liitto kariutuu aivan väkisin, jos suhteesta puuttuu tosiasiallinen vuorovaikutus. Mielestäni se taas puuttuu aina silloin, kun ei keskitytä asiaan, vaan mietitään jatkuvasti kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä.Tai jotain muita vastapareja, kuten tuossa edellä esitin.
Olen lukenut ap:n kirjoituksista suurimman osan. En tosiaan voi sanoa olevani sen enempää ap:n kuin hänen vaimonsa "puolella". Ymmärrän kuitenkin varsin hyvin mistä heidän suhteensa ongelmat johtuu, ja niin näkyy ymmärtävän myös ap. Kuten ap myös sanoi, heidän ongelmansa ei ole niinkään vaimon uskottomuus, vaan ongelma on juuri pohjimmiltaan vuorovaikutuksessa. Itse sanoisin, että krooniset vuorovaikutusongelmat eivät hevin häviä, vaikka niitä yritettäisiin kuinka paljon työstää ja harjoitella uusia , parempia ja hmm, tuloksellisempia tapoja olla vuorovaikutuksessa. Tuloksellisuus on tässä sitä, että suhde voisi tyydyttää molempia ja molemmat olisivat tyytyväisiä. Ap sanoi tuossa alempana, että vaimon mielestä heillä on toimiva kaverisuhde. Arveli myös, ettei se riitä kummallekaan. Tässä asiassa olen samaa mieltä.
"usein naisten ongelmana on miesten puhumattomuus."
Ei nyt noinkaan. Oman liittoni ongelma oli ex joka rakastaa kuunnella omaa ääntään. Puhuu kuin automaatti. Päivän poliittiset kysymykset, Suomen ja maailman talous, urheilu, lääketiede luontaistuotteet ym ym ym, josta omasta mielestään tietään kaiken. Silloin puhutaan, kun innostutaan. Hänen puheenvuoronsa saattavat kestää vaikkapa 20 minuuttia, ellei keskeytä. Jos keskeyttää, hän loukkaantuu verisesti ja haukkuu lyttyyn. Jos vaihtoi huonetta, hän tuli perässä, jotta voi jatkaa puhettaan.
Eli siis puhumattomuus ei ollut liitossani ongelma, vaan miehen jatkuva puhe, hänelle mieluisista aiheista, toisia ihmisiä huomioimatta.
Kuoreenvetäytyminen on itsepuolustusmekanismi.
"Mähän opin loistavasti peittämään vuosien aikana todellisen luontoni. Tein kaikkeni, että meillä perheenä olisi ollut hyvä olla. Se olikin mun suurin virheeni. "
Juuri näin! Ei todellakaan ole hyvä toimia aina kaikkien muiden hyväksi ja unohtaa itsensä. Eron jälkeen tuntui kuin olisi noussut kuolleista. Että voi jestas sentään, nythän minä muistan millainen olen :D. Kuten myös millaista on tuntea iloa, mikä on hauskaa! Ilon kadottaminen elämästä on kaameinta kaikkien kannalta. Myös lasten.
Veit sanat suustani! Ja ennenkuin kukaan sanoo, että siinä itsekäs ja omaan napaansa tuijottava ihminen hehkuttaa eron ihanuutta, niin voitte uskoa, että pohjalla on käyty ja sieltä noustu jaloilleen. Vaikka itse aloitteen erosta teinkin.
Tajuan täysin omat virheeni. Ja iloitsen siitä, että olen löytänyt oman itseni uudestaan. En mä entistä miestäni syytä, ei hänen vikansa ollut, etten osannut ja halunnut pitää puoliani, alistuin vaan kaikkeen. Ehkä mä kasvoin parinkymmenen vuoden yhteiselon aikana aikuiseksi. Parikymppisenä kun yhteen menin itseäni vanhemman miehen kanssa, niin eihän mulla ollut minkäänlaisia taitoja edes hoitaa parisuhdetta. Hänellä oli kokemusta pitkästä parisuhteesta ennen mua.
Opettavaiset vuodet ne oli ja lapset ovat parasta, mitä liitosta sain.
En siis ollut väärässä, kun väitin sinun lähinnä kertovan omasta parisuhteestasi ja sen ongelmista. Älä ymmärrä minua väärin, että syyllistän siitä sinua. Omien kokemusten opettamana me kaikki tätä maailmaa katsomme. Alkuperäisen kirjoittajan ongelmaan se löyhästi liittyy tietysti sillä tavalla, että hänelläkin on parisuhde katkolla.
Tuolla miesten puhumattomuudella tarkoitin tietysti vaikenemista tunteista ja parisuhdeasioista. Moni meistä rakastaa omaa ääntään eikä siitä ole parisuhteen kannalta muuta kuin haittaa.
Kumpikin teistä tavoittelee onnea, mutta käytöksen perusteella ei halua sitä.
Tolstoin sanoin: " ei onni ole sitä, että voit tehdä mitä haluat, vaan sitä, että aina
tahdot mitä teet."
- ihminen rakentaa itse itsensä, vaikka kehomme sisällä on edelleen sama
lapsi joka olimme. Kuitenkin pitäisi olla niin, etteivät vastoinkäymiset hallitse
meitä, vaan me niitä.
- arvopohjista tärkeinpänä pidän viisautta, eli voimme vaikuttaa siihen,
millaisia ihmisiä olemme.
Jotenkin petyin sinuun ap, kun luin postauksesi (7.10.-13 ). En nimittäin pidä
Besserwissereistä, jankkaajista.
- Lebe wohl ! Kuten luottamus niin rakkauskin on ansaittava, vai onko ?
Rakkautta ei tarvitse ansaita. Riittää, ettei satuta toista tietenkin omia puoliaan tulee pitää. Besserwisserinä ja jankkaajana olo on tässä tapauksessa tervettä, koska pitäähän ap:n jollain tavalla ymmärtää, miksi tässä on käymässä näin. Ihan jo sen vuoksi, ettei hänen myöhemmin tarvitse kokea samaa.
Tapahtuneet tuntuvat varmasti järjenvastaisilta hänestä, joten hän yrittää pukea sanoiksi asiat niin kuin ymmärtää ts. on besserwisser. Lisäksi vaimolta saadut vastaukset ovat myös ristiriitaisia ja järjettömiä, joten hän joutuu jankkaamalla selvittämään voiko asia todellakin olla noin kuin hänelle sanotaan.
Ap saattaakin ymmärtää miksi kävi noin. Sensijaan harva besserwisser ja jankkaa ei ymmärrä koskaan, ei vaikka mitä sanoisi. Toisen ymmärtäminen kun voisi syrjäyttää besserwisserin itselleen luoman täydellisen maailmankuvan siitä, että kumppani on aina väärässä, hän oikeassa. Kumppani vain ei ymmärrä sitä, vaan typerästi haluaa olla omaa mieltä.
Tässä keskustelussa minua ärsyttää suunnattomasti nämä ex-vaimot yms. jotka purkavat omaa katkeruuttaan aloittajaan. Tuntuu siltä, että häntä lynkataan porukalla syyllistäen vaimon "pahasta" olosta ja ymmärretään hänen halunsa eroon ja salasuhteiluun, joka on normaalin moraalikäsityksen omaavan ihmisen mielestä todella pmaista.
Hei haloo! Aloittajalla on suurin hätä perheen ja kodin hajoittamisesta pieniltä lapsilta, mutta nämä itsekkäästi ajattelevat nykynaiset eivät ota/halua ottaa huomioon keskeisintä asiaa.
Mikä ihme näitä naisia ajaa kannustamaan eroamiseen jokaista naista, joita " muka" heidän mielestään kohdellaan huonosti?. Heistä kukaan ei ole kuitenkaan elänyt hetkeäkään tuossakaan parisuhteessa...
Asia konkretisoituu uskottomuuspalstalla, jossa naiset huutavat kuorossa petettyä naista eroamaan! Sairasta sanon minä. Ja näistä suurin osa on niitä toisten parisuhteissa siipeilijöitä!
Ap:n parisuhteessa ei kukaan toinen ole elänyt. Mutta hyvin monet ovat elänneet omassa ex-suhteessaan!
" näistä suurin osa on niitä toisten parisuhteissa siipeilijöitä! "
Tuo ei siksi pidäkään paikkaansa vaan suurin osa on juuri noita, jotka ovat eronneet ex-liitostaan ja ovat siitä onnellisia. Ihan turha haaskata elämää surkeassa suhteessa. Surkeaan suhteeseen riittää sitä vähemmän mitä enemmän vaatimuksia ihmisellä suhteesta on. Kaikille vain ei riitä, ei minkään verukkeen nojallakaan, se että saa kuukaudesta ja vuodesta, jopa vuosikymmenestä toiseen kuunnella toisen jankkaamista, puhumista, saati sitten syyttelyä yms. Erityisesti miehillä on tapana olla ottamatta vaimoaan huomioon, vaikka tämä miten kauniisti jopa pyytäisi. Ei vaan käy, milloin mistäkin syystä. Sitten kyllä huuli pyöreänä ihmetellään, kun vaimo haluaakin erota ja mies herää todellisuuteen. Kaipa se on paha paikka, mutta toisaalta täysin looginen asiankulku. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan. Jos mies huutaa liiton aikana monta kertaa vaikkapa "ei ole nyt sinulle aikaa", niin jonkin ajan päästä ei sitä ole vaimollakaan. Sen sijaan jollain toisella saattaa olla. Ei kannata suhtautua kumppaniinsa itsestäänselvyytenä, pitäisi myös ihan aina kuunnella kumppania eikä itse olla aina äänessä. Puhe on yksi viestinnän muoto, mutta sillä voi myös väärin käyttää valtaa.Helpoin ratkaisu on puhua sekuntikellon kanssa... Molemmat saa sanoa vuorotellen vaikkapa minuutin ajan ajatuksiaan, toinen on ehdottoman hiljaa ja kuuntelee. Näin syntyy vuoropuhelu eikä yksinpuhelu.
Siinä vaiheessa, kun huomasin, että sain 'rakkautta' ja hyväksyntää vain, jos olin, tein ja toimin niin kuin toinen halusi ja niin kuin hänen mielestään oli hyvä, alkoi oma 'rakkaus' rakoilla, tunne taantua ja parisuhearvot aleta. Oikealla minulla ei siis ollut mitään väliä, olin arvokas vain osana toista ja omaisuutena.
Tämä oli niin totta ex:ni kanssa!!!!!!!!
Tai sitten halusitte testata rakkautta ja rikoitte kaavan. Jostain syystä aloitte käyttäytyä eri tavoin kuin ex-puolisonne. Kenties aikaisemmin olitte omasta mielestänne käyttäytyneet puolison haluamalla tavalla. Puolison taas saa helposti sekaisin käyttäytymällä eri tavalla kuin hän olettaa. Perheillä on kirjoittamaton tai toisinaan hyvinkin yksityiskohtainen, rituaalinomainen käsikirjoitus eri tilanteisiin ja toimintoihin. Mikä tahansa kriisi voi sotkea perheen totutun (tutun ja turvallisen) kaavan eli skriptin elää, toimia ja selviytyä perheenä. Näin lyhyesti. Ilman syyttelyä.
Toinen virke piti olla: -Jostain syystä aloitte käyttäytyä eri tavoin kuin ex-puolisonne odotti ja oletti teidän käyttäytyvän.
En ole vieläkään eronnut (missä sanoin niin?), mutta joo-o, puoliso odotti kilttiä, alistuvaista, aina samaa mielenpuolta olevaa, hymyilevää ja hyväntuulista palvelijaa ja passaajaa, jolla ei ole omia ajatuksia, omaa tahtoa eikä muuta elämää kuin perhe ja avioliitto.
Kuka normaali, täysipäinen (nais)ihminen jaksaa sellaista vankilaa ilman kaltereita. Sillä kaavamainen suhde voi rajoittaa vielä pahemmin kuin vankilan selli. Jotta älä selitä, sillä testaaja oli aviosiippa.
Voi olla, että tällaisessa tapauksessa homma luiskahtaa jälkiviisastelun puolelle, sillä tavallinen viisaus ei ehkä olisi meitä tähän pisteeseen päästänyt. Jankkaan asioira takuuvarmasti vielä pitkään, että ne lopulta ymmärtäisin ja opiksi ottaisin.
Tänään oli perheneuovolakäynti numero viisi. Paras tapaaminen tähän mennessä. Koimme ensi kertaa jotakin yhdessä, kun terapeutti keskeytti minut ja tokaisi, sinä ja muutkin haluavat määritellä vaimosi, mutta pitäisikö hänen antaa määritellä itse itsensä?!
Urheilutermein, se oli miltein 'maaginen hetki'. Juuri näin. Minulla, ja kaikilla jotka jotakin tilanteestamme tietävät, on vaimostani mielipide. Niin vahva (ja valitettavan suppea) ettei hänelle jää tilaa juuri ollenkaan. Happi loppuu ympäriltä.
Terapeutti myös rauhoitteli vaimoani, ettei kaikki määrittely ole automaattisesti haukkumista tai syyllistämistä, vaikka ylen turhaa se onkin. Se on myös inhimillistä, tapa käsitellä tuntematonta rai pelottavaa.
Illalla vielä toinen tapaaminen läheisyen kanssa. Huomenna seuraava terapiaistunto. Kävi miten kävi, ei kai meitä voi kohta enää helpolla luovuttamusesta syyttää!?
Oletteko puhuneet siitä, miten vaimon uskottomuus vaikuttaa sinuun. Se on syyllistämistä, mutta sinun kannalta tärkein asia sen jälkeen, että saisit pitää vaimosi.
Tuo ap. uskoo ihan mitä vaan vaimo sanoo, on helppo kaksoiselämä tarjolla vaimolle.
Ap on jo saanut vaimonsa vieraantumaan itsestään. Mitä enemmän ap höpöttää, sitä varmemmin ja nopeammin vaimo lähtee. Sitä ap taas ei halua. Vaimolle nopeampi ero tekisi varmaan hyvää.
puuntakaa tulevia öisiä poissaoloja ja ihastuksia.Kotona seksielämä ollut jumissa kahdeksisen vuotta?
Kuka normimies elää avioliitossa ja ilman piparia ?Toisaalta,onko tämä oman kertomansa mukaan "superisi" kenties ihastunut miehiin?
Epävarma ja heikko olo jatkuu. Superisi on hieno titteli, kiitos. Supermies en ole, nyt perheneuvola nro kuusi ja erittäin levottomissa tunnelmissa. Omat ajatukseni alkavat luisua huonompaa suuntaan.
Rupea miettimään jo miten pärjäät vaimon muutettua. Ei ole muuta vaihtoehtoa.
Vaimosi ilmeisesti ei pysty eikä kykene lapsille kertomaan, sitä juo ja äksyilee kun pitäisi mutta on ylitsepääsemättömän vaikeaa (niin kuin kuuluukin olla!).
Lapset nuo kirkassilmät kun kysyvät "äiti miksi sä lähdet pois" niin mitä hän siihen pystyy vastaamaan?
Olen seurannut tätä keskustelua ja täytyy todeta, etten minä ainakaan tulisi toimeen tuollaisen miehen kanssa. Jauhaa ja jauhaa samoja juttuja ja käyttää vain hienoja lauseita. Itse on niin hyvä ja pyhä. Ja peräänantamaton.
Samat sanat. Ap on kova jätkä, kun ymmärtää miksi liitto on tuossa jamassa. Hän ei vain ymmärrä olla hiljaa ja kuunnella vaimoaan. Jos tai kun vaimo on sanonut haluavansa erota, niin siitä täytyy lähteä. Ei siihen mikään muu auta kuin ero.
No miksei se muija sitten ole jo lähtenyt? Jos on niin kamalaa niin kai jonkin vuokraluukun saa äkkiäkin. Kaksi kuukautta nyt tehnyt lähtöä mutta ei lähde.
Me jätkät ollaan tällaisia kun meillä on vastuu perheestä. Sitten me jätkät ollaan erilaisia kun meillä ei ole vastuuta perheestä. Simppeliä, eikös vaan. Siksi erotaan ja naidaan. Naidaan ja erotaan.
Mielipiteitä esitetään asioista (tai ollaan kuoressa) siltä pohjalta että kuvitellaan ja uskotaan puolison olevan sitä mieltä mitä tämä oikeasti varoo olemasta ettei loukkaisi toista. Lopulta kaikki sanat ovat vääriä, väärässä paikassa ja tapahtuu vääriä asioita väärään aikaan. Hienoja lauseita, joiden käsitteleminen taitaa olla yksinkertaisempaa putki- kuin kukkakaaliaivoilla.
Jokainen meistä tänne kommentoivista osaa ottaa sanan haltuunsa ja esittää oman tahtonsa. Sorrummeko jankkaukseen kun käsittelemme asiaa välillä hyvinkin pitkään? Jokaisen tällä palstalla vierailevan ero on vielä jossain määrin käsittelemättä ja kesken, koska muuten olisimme muiden aiheiden parissa. Osaammeko kuunnella? Osaammeko välittää? Ja mitäpä se auttaa jos toinen pakenee?
Kyllä meidän vaan kriisin kohdattuamme pitää purkaa asiat puhumalla, kirjoittamalla, keskustelemalla ja tarkastelemalla asioita omalta kantiltamme. Vasta sen jälkeen voimme yrittää ymmärtää toista ja toinen toisiamme. Kaikki tämä ottaa aikaa ja ulkopuolista apuakin yleensä tarvitaan.
Joku side pitää ap:n puolisoa vielä paikallaan. Ap:n asenteesta kertoo paljon, että hän ei ole syyttänyt vaimoaan erolla uhkailusta (ainakaan näissä ketjuissa). Monet kommentoijat ovat kyllä maininneet, että ei äiti ole mihinkään lähdössä vaan pitää omaa manipuloivaa peliään. Totuutta on vaikea ulkopuolisen hahmottaa, kun tilanne on asianosaisillekin jotensakin käsittämätön ja käsittelemätön.
Jos tämän ketjun jauhamiset alkavat ottaa kommentoijia ns. pattiin, voi helposti siirtyä aktivoitumaan jonnekin muualle. Ei tällä palstalla muutenkaan kenenkään puolisoksi valikoiduta tai elämänkumppaneita etsitä.
Voimia ap:lle ja hänen perheelleen.
"Enää ei olla niinkuin ennen
tuskin edes poskelle suudellaan
kun sanot hyvää yötä kuin ohimennen
silti sinusta en luopuisi milloinkaan" (G.S., Leevi and the Leavings)
Kiitos ' Mahdoton mies' ymmärtäväistä kirjoituksesta. Kun olen tälle tielle lähtenyt, aion kertoa tilanteestamme täällä siihen saakka, kun jotain konkreettista tapahtuu. Olemme olleet noin 15 vuotta yhdessä, matkalle on mahtunut luonnollisesti paljon. Vaimoni muistaa nyt ne kurjimmat jutut, minä mielin muistella kaikkea hyvää, jota ei suinkaan ole vähän.
Tällä hetkellä, pari kuukautta shokkiuutisesta, tilanne on edelleen täysin vaiheessa. Vaimoni ei edelleenkään usko meihin, mutta eron lopullisuus ja sen aiheuttamat vaikutukset lapsiin ovat nousseet esiin enemmän kuin kriisimme alussa. Käymme Perheneuvolassa, keskustelemme kaksin monta kertaa viikossa, ja meillä on muutama uskottu, ketkä jakavat tilanteemme.
Tilanteen raskaudesta huolimatta, arkemme sujuu paremmin (kevyemmin) kuin pitkään, pitkään aikaan. Minä osallistun enemmän kodin askareisiin, vaimoni on taas vähentänyt välillä suorituskeskeiseksi menevää kotityön määrää. Yksi riita tähän mahtuu, sekin pitkälti väärinkäsitystä.
Vaimoani siteeraten "meillä on tosi toimiva kaverisuhde". Olen samaa mieltä, mutta se ei valitettavasti riitä minulle, tuskin vaimollekaan. Tunnustan, alan hieman hyytyä. Kuten sanottua, en pyydä enää vaimoani jäämään, en syytä häntä, enkä hauku. Hän tekee päätöksensä - jos ei ole vielä tehnyt?- itse.
Keskiviikkona hän totesi, ettei hänestä - ainakaan tällä hetkellä - ole tulostamaan netistä avioerohakemusta. Jos mieluinen asunto sattuu kohdalle, en tiedä, mitä hän tekisi. Roikkumisesta minua on enää paha syyttää, mutta eiköhän joku poista varmistimen aseestaan, kun kuulee sanan 'rakastaminen'.
Tarina jatkuu...
Käy lukemassa tarinaa "ihastussumusta" vaikka osoitteessa:
http://www.marriageadvocates.com/2012/07/10/coping-with-infidelity-understanding-the-wayward-fog/
...ja kerro sitten, miten hyvin se kuvaa tilannettanne ja vaimosi käytöstä.
Jäin tässä ihan yleisesti miettimään, että kuinka yleistä on tuo ilmoittamatta yön yli poissaolo perheissä, joissa on pieniä lapsia.
Entä ne valheet, selittelyt poissaolon syistä, minkälaisia olette saaneet, minulle jälkeenpäin sanottiin, että melkein kaikki on ollut valhetta, mitä minulle on puhuttu.
Mielestäni yksikin perusteeton kotoa poissaolo yön yli on niin nakertava asia, että on parasta vaikka pyytää poliisiauto viemään kotiin, jos muutoin ei sinne pääse.
Se kerta ilman selvitystä tai epäselvä selitys ei koskaan tule riittämään.
Erittäin pahoillani olen teidänkin pienten lasten puolesta ja huolestunut heidän mahdollisuudestaan kasvaa rehllisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi.
Tulee olemaan erilasiia asioita edessäpäin, lapset tuossa tilanteessa joutuvat viestikapuloiksi ja kumpikin yrittää varmasti tehdä parhaansa lasten eteen ja siinä sitten piileekin vaara, lapsi alkaa ongelmoida siten, että vaatii erilaisia asioita ja esineitä, syyllisyydessänne ette pysty toimimaan lasta kohtaan johdonmukaisesti, mukaan saattavat pyrki myös uudet kumppanit omilla määreillään.
Ennenpitkää huomaatte, kuinka paljon ne erot lapsen elämään merkitsevät.
Tuskin on olemassa montakaan eroperheen lasta, joka pystyisi sanomaan olleensa onnellinen siitä, että on joutunut tuohon kierrättämiseen lapsena.
Aikuisten pitäisi hoitaa eroasiansa niin, että lapset eivät vahingoittuisi enää enempää turhilla jaurinoilla ja että nämä uudet puolisot eivät missään nimessä pääse lasten elämään särkien välejä kumpaankaan oikeaan vanhampaan.
Jos perheessä on ollut lapsille joitakin sääntöjä, kyllä niiden pitää pysy entisellään myös puolisoiden uusissa kodeissa, ei mennä sen uuden aikuisen ehtojen mukaan vaan eletään sitä elämää lasten kanssa, mitä se oli aikaisemmin hänen omssa kodissaan.
Tulokkaan lapsienkaan mukaan ei ahdistea näitä toisia lapsia elämään ja leikkikalut eivät todellakaan muutu yhteisiksi milloinkaan. Ei vaatet eivät huoneet, lapselta ei saa vetää pois kaikkea.
Tässäkin ketjussa on väännetty tuota puolisoiden kärhämää, mutta mitäs niistä lapsista, kun ovat pieni, eivät ymmärrä.
Voin sanoa, että ymmärtävät ja näkevät ja kuulevat ja ennenkaikkea tuntevat ja kasvavat ja kasvaessa jokainen vuosi lisää lapsen tuskaa, kun ymmärtäminen laajenee. Te itse voitte unohtaa, mutta lapsenne ei unohda. Hänhän kohtaa koko kauheuden joka kerta vaihtaesaan paikkaa. Lapsella on revitty sydän rinnassaan, jonka repivät kappaleiksi oma äiti ja isä.
"Lapsella on revitty sydän rinnassaan, jonka repivät kappaleiksi oma äiti ja isä."
Vanhempien jatkuvasta kärhämästä kärsii myös lapsi, vanhempiensa lisäksi. Eroa kuten ei liittoakaan voi hoitaa yksin. Jos toinen on tottunut polkemaan puolison ja lasten oikeuksia liiton aikana, niin aivan varmasti tekee sitä eron jälkeenkin. Onneksi kuitenkin eron jälkeen rauhoittuu ainakin suurelta osin.
Uusperheissä ei voi elää kuten vanhassa, ei lapsetkaan. Uudet ihmiset, uudet tilanteet, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Uusperheisiin pätevät kuitenkin kaikki edellisen perheen lait: pitää voida sopia asioista, antaa kaikille tilaa ja myös joustaa. Juuri siksi erotaan, kun perheen aikuiset eivät voi sopia asioista, ei anna toisilleen tilaa, eikä jousta. Tai sitten vain toinen joustaa koko ajan. Ei siitä mitään tule.
"
"Mielestäni yksikin perusteeton kotoa poissaolo yön yli on niin nakertava asia, että on parasta vaikka pyytää poliisiauto viemään kotiin, jos muutoin ei sinne pääse."
Siis mitä tarkoitat? Poliisiauto ei ole ilmainen taksi. Lisäksi jos esim. juopottelureissulla simahtaa, niin simahtaa. Mieluummin olisin yksin, tai lasten kanssa kotona kuin odottelisin rymyreissulta palaavaa puolisoa kotiin. Onneksi ei ollut niitä ongelmia. Itse kyllä olen jäänyt puhumaan yön yli elämänkertaani ja ongelmiani. Minusta se on hälyyttävä merkki parisuhteen tilasta, vaikka hetkeksi helpottikin oloa. Ajattelin silloin "tästä alkaa lähtölaskenta".
Isä, etkö voisi vain hyvksyä, että elämä on joskus epäreilua jopa julmaa. Kuitenkin pääsee helpommalla jos vaikeuksien sijaan tietoisesti yrittää keskittyä siihen, mikä elämässä on hyvin. Hyvin monet eroisät kadehtisivat varmaankin sinun tilannetta, kun sinua ei eroteta myös lapsistasi. Toimeentulosikin on ilmeisesti taattu. Vaimosi hyvätuloisena maksaa varmaan tuntuvat elatustuet oman palkkasi lisäksi.
Pakkohan minun on ero hyväksyä. Olen sanonut vaimolleni etten pyydä häntä enää jäämään. Enkä edelleenkään syytä enkä tuomitse häntä. Mutta on tilanne kuitenkin sellainen, etten koe olevani eron eteenpäin viemisessä vastuullinen, jos en ehkä kykeneväinenkään.
Asiat ovat siis pattitilanteessa, vaimoni eihalua jatkaa avioliittoa kanssani, mutta ei kykene vielä eroakaan ottamaan. Käymme edelleen Perheneuvolassa, ehkä he kohta kyllästyvät ja laittavat eromme vireille!?
Syyllisyyden raskaan ikeen eron hakemisesta vierität koko ajan vaimollesi, jopa lapsillesi tätä viestit.
Kirjoitat, miten SINÄ olet hyvä isä, kun kaikein keinoin yrität estää avioeron, mutta äiti on paha, kun jättää perheensä.
Sinä et tarjoa vaimolle muuta kuin syyllisyyttä, joten hän ei uskalla hakea avioeroa ja sinulle riittää kulissiavioliitto.
Vaimosi yrittää väsyttämällä saada sinut hakemaan eroa, mutta älä lankea siihen lankaan. Säilytä miehekäs asenteesi ja pysy jyrkkänä: Hän hakee eron, kuka sitä eniten haluaa!
Minä olen pettäjävaimo... Ihastuin toiseen. Takana 13 vuotta yhteiseloa maailman kilteimmän miehen kanssa. Suhteessamme perusasiat kunnossa, mies ei juo, ei ole väkivaltainen ym. Tilanne parhaillaan päällä, en tiedä miten tästä eteenpäin. Minä olen se joka tein väärin ja tiedostan sen. Yritän löytää vastauksia siihen miten elämä menee siihen pisteeseen että puoliso tekee toiselle näin... Jonkinlainen pakokeino
Kaikesta... En tiedä...
Pakko sanoa, että vaikutat harvinaisen viisaalta ihmiseltä, koska olet rehellinen itsellesi. Sinun juttu kuulostaa siltä, että sinun on vaikeaa arvostaa miestäsi. Ehkä loppuelämän onnellisuutta ajatellen voisit treenata kiitollisuutta. Tarkoitan, että keskityt enemmän siihen mitä sinulla on kuin mitä sinulta puuttuu. Elämä ei ole kenelläkään täydellistä, mutta ilonaiheita on kaikilla. Kaikenlaista korjattavaa ja vakavia puutteita on melkein kaikessa. Avain on siinä miten suhtaudut itse.
eräsmies2
Sanot, että ilon aiheita on kaikilla. No ei ole. Exäni ei iloinnut mistään, ei ottanut ketään huomioon, piti itseään täydellisenä. Ei kukaan jaksa elää herra täydellisyyden kanssa, joka ohittaa, mitätöi silloin kun sattuu harvoin kuuntelemaan. Eipä turhan kiitollinen jaksa tuollaisesta miehestä olla, eikä siin ä olisi järkeäkään. Siispä avain tosiaan on siinä miten suhtaudut itse.
Minullakin oli yksi pidempi suhde toiseen mieheen, pariin vähän lyhyempi ex-liiton aikana. Näin valaistuin, minun oli erottava. Uskottomuus on tosiaan useinkin pakokeino, etenkin silloin, kun liitto on täysin jumissa ja karilla. Ikävä kyllä ihminen ei hetkessä ymmärrä tuota. Yrityksiä, hapuilua, etsimistä. Näihin saattaa mennä vuosi toisensa perään ennenkuin ymmärtää todella missä mennään. Itse olisin varmasti eronnut jo paljon aiemmin, mutta halusin kärsiä, koska tiesin exäni laittavan kaikessa hanttiin ja olemaan mahdollisimman, "asshole". Kuten hän sitten olikin. Mutta se on jo toinen juttu. Nyt olen eronnut ja onnellinen, minulla on miesystävä, jollaista en edes kuvitellut olevan olemassa. Mieletöntä, kun mies osaa keskustella, kuunnella ja ottaa huomioon.
Tässä on vain sellainen ero, että nimim. pettajäVaimon mies ei ole ollenkaan sellainen kuin sinun miehesi on ollut. Ainakaan sen perusteella, mitä hän itse kertoi.
Niin. Pettäjävaimon mies ei varmaankaan ollut sellainen kuin edellisen kirjoittajan
"Ainakaan sen perusteella, mitä hän itse kertoi."
No niinpä. Mutta mitä väliä sillä lopulta on millätavalla vaimo on tyytymätön mieheensä? Oli tavalla tai toisella, mutta jos hän on uskoton ja/tai hakee eroa, niin sehän kertoo vain vaimon olevan "riittävän tyytymätön".
Jokaisella on omat ongelmansa, aivan varmasti uskottomalla itsellään kuin myös petetyllä. Sitä minkälaisia nuo ongelmat on, ei tiedä kukaan muu kuin he itse.
Hyvin, hyvin usein kestää aikansa, ettei itsekään tiedä mihin suuntaan lähtee kulkemaan.
Pettäjävaimo sanoi
" Tilanne parhaillaan päällä, en tiedä miten tästä eteenpäin"
Edellinen nmnmnmn
" Ikävä kyllä ihminen ei hetkessä ymmärrä tuota. Yrityksiä, hapuilua, etsimistä. Näihin saattaa mennä vuosi toisensa perään ennenkuin ymmärtää todella missä mennään"
Tilanne voi siis olla pidempäänkin päällä, ja se on ihan normaalia ja juuri sitä mitä elämäksi kutsutaan.
Arvostan miestäni suuresti. Rakastaa koko perhettä ehdoitta. Isoksi ongelmaksi on noussut meidän perheessä yhteinen aika. Mieheni tekee paljon töitä pitääkseen talouden kunnossa. Eli raha on myös ongelma. Mieheni sanoi, että jos ei tekisi niin paljon töitä, taloutemme kaatuisi, mistä taas päästään siihen että se on pois meidän yhteisestä ajasta. Minä taas olen sitä mieltä että pärjäisimme vähemmälläkin toimeentulolla. Pitkä tarina tämä olisi kaikkinensa, pitää aloittaa oma ketju pettäjän näkökulmasta.
Tämä ketju on loistava. Olen lukenut suurimmalta osin kaikki ja luen varmasti vielä monta kertaa. Antaa ajattelemisen aihetta sekä pettäjälle että petetylle.
Toivon aplle paljon voimia... Veikkaan että oma miehenikin saa tästä ketjusta voimia ja uskoa tulevaisuuteen jos joskus nämä lukee.
Pettäjä selittää tekonsa aina parhain päin!
Pettäjä ei selitä tekoaan parhain päin, vaan ainoastaan omalta kannaltaan. Näin se kuuluukin.
Ja tuohon PETTäJÄVaiMo:n kirjoitukseen sanoisin, että hänellä ja miehellä on kommunikointiongelman lisäksi eri tavoitteet. Tottakai sellainen rassaa, mutta ennenkaikkea pettäjävaimoa, koska hänen miehensähän tekee niinkuin haluaa. Eli paljon töitä. Jospa mies ymmärtäsi arvostaa vaimoaan, joka pärjäisi vähemmälläkin toimeentulolla. Kaikki vaimot eivät tosiaankaan tule vähemmällä toimeen :). Kun mies olisi enemmän kotona, niin hän ei kenties menettäisi vaimoaan toiselle miehelle tai vaimo muuten vain kyllästyisi ja eroaisi. Tottahan se on, että rahan perässä juokseminen, oravanpyörän pyörittäminen rasittaa ja stressaa.
Esitän yhden kysymyksen jota kannattaa mielestäni miettiä.
Onko miehesi mahdollista saada koulustaan vastaavaa työtä, jossa ei tarvitse tehdä niin paljoa töitä?
Miehesi tilanteessa voi olla kauhistus vaihtaa nykyinen hyvä palkkainen työ johonkin minimipalkkaiseen pätkätyöhön. Sellainen tulevaisuus voi tuntua hänestä hyvin pelottavalta, miten selviäisitte jatkossa, joutuisitteko kenties sosiaaliturvan varaan?
Vai onko hänellä oikeasti realistiset mahdollisuudet vaihtaa nykyinen työ johonkin ihan hyvään mutta helppoon hommaan.
Arvelen, että miehesi oikeasti kärsii siitä, ettei hänen aikansa riitä kaikkeen. Siksi olisi hyvä jos osaisit kertoa konkreettiset vaihtoehdot, kuten sen mitä työpaikkaa hän voisi hakea ja miten hoidatte lainat, että pääsette pienemmän, mutta helpomman elämän piiriin.
Kiitos, ei kai tämä ole sen kummempaa, kuin yritys ymmärtää ja ottaa opiksi. Voimia itsellesi myös, etpä ole helpon päätöksen äärellä itsekään.
Kyllä, myös mieheni kärsii siitä, että "joutuu" tekemään niin paljon töitä. Ammatinvaihto ei tule kysymykseenkään, mieheni tekee koulutustaan vastaavaa työtä. Enkä minäkään halua, että hän hyppää toiseen ammattiin. Olen kiitollinen miehelleni siitä, että pystymme asioista keskustelemaan, ei mene huutamiseksi tai tavaroiden viskomiseksi vaikka olen satuttanut puolisoani kaikkein kauheimmalla tavalla. Apua haemme ja yritämme päästä eteenpäin.
Hmm, joo, ehkäpä pettävälle ja peitetylle voisi olla omakin ketjunsa. Vaikka pettymystämmehän me täällä useimmat puramme. Mutta meillä ei ole käyty nk. Vieraissa, ainakaan vielä. Voidaan tietysti keskustella siitä, onko avioliiton ulkopuolinen ihastuminen pettämistä, vai ei?
Pettäminen meidän liitossamme tarkoittaa tällä hetkellä petettyjä lupauksia, toiveita ja odotuksia. Pettymyksen tunteita toiseen ihmiseen, perheelämään ja onneen.
On aika aloittaa kolmas ketju aiheesta, sillä sen verran vettä on eufratissa virrannut, että ymmärrykseni ja ajatukseni eivät ole enää samat kuin kuukausi, kaksi sitten.
Varmaan jokaisessa liitossa petytään toiseen, enemmän tai vähemmän. Monessa liitossa myös ihastutaan, rakastutaan toiseen ja ollaan uskottomia... mutta sitä vain ei kukaan tiedä. Mitä etäisempi pari on, sitä helpommin kaikki jää salaisuudeksi.
minä haluan lausua todistukseni teille all.i juuri naimisiin mieheni noinvuosi sitten alamme ongelmia kotona kuten pysähdymme nukkumassasamassa sängyssä , taistelevat pienistä asioista hän aina tulee kotiin myöhään illalla, juominen liikaa ja nukkuminen muiden naisten kanssa ulos side.i ole koskaan rakastamaan ketään elämässäni paitsi him.he on isä lapseni ja en halua menettää häntä, koska olemme tehneet niin kovasti yhdessä tulla mitä me olemme ja ovat today.few kuukausi sitten hän nyt päättänyt elää minua jalapsi, onyksinhuoltajaäiti voi joskus olla vaikeaa , joten minulla on kukaan kääntyä ja olin sydän broken.i nimeltään äitini ja selittää jokainen asia hänelle , äitini kertoi minulle Dr Jatto kuinka hän auttoi ratkaisemaanongelman hänen ja isäni olin yllätys siitä, koska he ovat olleet ilman toisiaan kolme japuoli vuotta, ja se oli kuinihme miten he tulivat takaisin toistensa . i ohjattiin tohtori Jatto ja selittää hänelle kaikki kaikessa , joten hän lupaa minulle ei tarvitse huolehtia, että hän loitsun ja tehdä asiat tulevat takaisin, miten me silloin niin paljon rakkautta uudelleen ja että se oli toinen naispuolinen henki, joka ohjasi minun husband.he kertoi minulle, että minun ongelma ratkeaa kahden päivän kuluessa , jos Luulen sanoneeni OK.So hän loitsun minulle ja kahden päivän kuluttua rakkauteni palasi pyytää minua antamaan anteeksi him.i Olen niin onnellinen nyt . joten miksi päätin jakaa kokemukseni kanssa jokainen elin , että on tällainen ongelma häneen yhteyttä sähköpostitse . [email protected]
Narol Denison
1 . Saada ex rakastaja takaisin .
2 . VOITTAMINEN arpajaisia.
3 . Fertiilissä .
4 . KATKAISUPISTEESTÄ Generation Course.
5 . NÄIN työtä.
6 . Työpaikkojen lisääminen .
7 . RAHAA SPELL .
8 . SPIRITUAL suoja.
9 . Kasviperäisiä CARE .
10 . BEAUTY SPELL .