Etelän vankilat täynnä - Pelsolle mahtuisi 80

"Lakkautettavaksi kaavailtuun Pelson vankilaan saataisiin melko kevein ratkaisuin 80 lisävankipaikkaa. Samaan aikaan Etelä-Suomen vankiloissa kipuillaan vakavan tilanpuutteen kanssa.

Pelsolla oli vielä jokunen vuosi sitten 209 vankipaikkaa. Kun vankilan toimintaa supistettiin, paikkoja jäi 120. Tilat ovat kuitenkin yhä paikoillaan.

”Saisimme tänne tilaa ainakin 200 vangille. Silloinkin osa olisi yhden hengen sellejä”, sanoo vankilanjohtaja Ville-Veikko Pohjola".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/etelan-vankilat-taynna-pelsolle-mahtuisi-80-vankia-lisaa/643387/

Nyt olisi hyvä tietää, minkä värisiä olisivat täältä etelä-suomesta valmiit ottamaan taloonsa !
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oikeuslaitoksen tapana on jaella pelkkiä ehdonalaisia, jotta rahat riittäisivät tuomareiden palkkoihin.
Pitäisikö Suomessakin harkita siirtymistä kuolemantuomioihin, jolloin näistä "asiakkaista" päästäisiin helpommin eroon?

Äänestä

Useempi-tuhat on irti joille saisi laittaa pallon jalkaan heti, mutta kun eu sanoo on liikaa

Äänestä

30% vangeista on ulkomaalaisia , muslimit YLIEDUSTETTUNA.

Äänestä
  • Ton ovat kertoneen televisionissakin ja nais vankinvartiat pelkääväät musuja. Nainen ei saa heille ryppyillä.

    Äänestä

  • Huolestuttava suunta kirjoitti:

    Ton ovat kertoneen televisionissakin ja nais vankinvartiat pelkääväät musuja. Nainen ei saa heille ryppyillä.

    On kuulema ala-arvoista jos nainen komentaa mistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vankia lisää kirjoitti:

"Lakkautettavaksi kaavailtuun Pelson vankilaan saataisiin melko kevein ratkaisuin 80 lisävankipaikkaa. Samaan aikaan Etelä-Suomen vankiloissa kipuillaan vakavan tilanpuutteen kanssa.

Pelsolla oli vielä jokunen vuosi sitten 209 vankipaikkaa. Kun vankilan toimintaa supistettiin, paikkoja jäi 120. Tilat ovat kuitenkin yhä paikoillaan.

”Saisimme tänne tilaa ainakin 200 vangille. Silloinkin osa olisi yhden hengen sellejä”, sanoo vankilanjohtaja Ville-Veikko Pohjola".

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/etelan-vankilat-taynna-pelsolle-mahtuisi-80-vankia-lisaa/643387/

Nyt olisi hyvä tietää, minkä värisiä olisivat täältä etelä-suomesta valmiit ottamaan taloonsa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu