Britanniassa syntyy pian lapsi, joka saa perimänsä kahdelta naiselta ja yhdeltä mieheltä. Lapsi saa toiselta äidiltä terveet mitokondriot geeneineen. Näin hän välttää perinnöllisen taudin.
Oikea, synnyttävä äiti siirtää lapselle – yhdessä isän kanssa – suurimman osan noin 23 000 geenistään. Sivuroolissa on toinen äiti, joka lahjoittaa lapselle terveet mitokondrion geenit. Niitä on 37 eli ne muodostavat vain prosentin osia lapsen geeneistä.
Määrä on siis vähäinen, mutta niiden ansiosta lapsi kuitenkin pysyy terveenä. Hän kasvaa aikuiseksi ja voi elää vaikka satavuotiaaksi.
Kaksi geneettistä äitiä mahdollistuu uusien hedelmöitystekniikoiden avulla. Britannian terveysministeriö ja parlamentti hyväksynevät ne melko pian. Maan hallitus antoi kokeille lähtöluvan viime kesäkuussa. Britannia kokeilee näin ensimmäisenä maana maailmassa keinoa, joilla estetään viallisten mitokondrioiden siirtyminen äidiltä lapselle.
Tämä toteutuu ensi kertaa ihmiskunnan historiassa. Siksi tekniikka todella on käänteentekevä. Eläinkokeilla on todistettu, että uudet geenit toimivat elimistössä. Sivuoireita ei ole löytynyt.
http://www.hs.fi/tiede/Pian syntyy lapsi jolla on kaksi geneettistä äitiä/a1379664447388
Saksan valtakunnankanslerin unelma puhtaasta rodusta, joka on voimakas, kestävä ja vailla perinnöllisiä sairauksia, on askelen lähempänä toteutumistaan. Onko tässä uuden, uljaan Euroopan alku?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Todennäköisesti tulevaisuudessa. Mutta hyvä juttu uusille lapsille. Kivampi elää täysin terveenä kykeneväisenä kuin sairaana riippuvaisena muiden avusta.
Mielenkiintoista jos ihmisistä tulee "jumalia" että voidaan tehdä esim täysin uusia lajeja, kuten ihminen jolla on kidukset ja elää vedessä?
Kehitettäisiin nyt ensin geeniterapia, jolla eliniäksi saataisiin vaikkapa 300 vuotta, se olisi hyvä alku. Voisi opiskella ensin yliopistossa vaikkapa 100 vuotiaaksi ja alkaa sen jälkeen kattelemaan työpaikkoja.
Läheisessä tulevaisuudessa tiedemiehet siirtävät ihmiselle linnun siipien geenit, niin että lapsemme tai lapsenlapsemme voivat lentää, tai tosiaan kuten sanoit, elää vedessä kalan kiduksilla, jos saavat kalojen geenejä. Lisäksi vaikkapa Einsteinin aivoista (ne on tallella säilössä) voidaan erottaa hänen geeninsä ja siirtää ne sikiöihin, jolloin saadaan superälykäs ihmisrotu. Tieteellä ei ole rajoja! EI RAJOJA!
Kyllä niitä vauvoja vielä "kukkaruukuissa" kasvatetaan kun kansa on ensin aivopesty sen oikeaksi tavaksi uskomaan. Homottaminen on kantanut hedelmää.
Luinkin jostain tiedeuutisen, että tulevaisuudessa voidaan tehdä lapsia joilla on perimä kahdelta isältä, lapsi tietysti kehittyy jonkin kohdunvuokraajan kohdussa mutta kuitenkin.
Jeps, tulossa on:
http://www.hs.fi/tiede/a1379664447388
on kylläkin jo tuossa aloituksessa. :)