Netti on pullollaan erilaisia deittipalveluita vaan kaikkipa eivät olekaan hyviä. Liityin muutama kuukausi sitten BE2-palveluun pätevän oloisten sivujen ansiosta. Uusia potentiaalisia kumppaniehdokkaita ei juurikaan palveluun päivittynyt ja kontaktit, joita palvelun kautta tuli olivat enimmäkseen ulkomaalaisilta "naisilta". Kontaktit muistuttivat lähinnä ns. afrikkalaishuijauksia, joissa yritetään saada kala koukkuun ja pyydetään rahaa, jotta ensitapaaminen saataisiin järjestymään Suomessa, heh.
Sopimusehdot ovat tiukat. Kolmen kuukauden Premium jäsenyys vaikutti houkuttelevimmalta ratkaisulta, joten tartuin siihen. Kolmen kuukauden jäsenyys oli pitänyt irtisanoa 14 vrk ennen kauden päättymistä, muuten uusi kolmen kuukauden kausi veloitetaan uudelleen. Tarjouduin maksamaan yhden kuukauden "irtisanomismaksu" huonosta ja tarpeettomasta palvelusta mutta minulle osoitettiin vain sopimusehtojen kohta 9, jossa olen sitoutunut maksuihin hamaan tappiin saakka.
Suosittelen kaikille ennemminkin Eliittikumppanit palvelua, joka on huonosta nimestään huolimatta toiminnaltaan aivan eri luokkaa. Olin jäsenenä molemmissa palveluissa muutaman kuukauden. B2:n kautta sain aikaan yhden mielenkiintoisen kontaktin. Samalla ajanjaksolla Eliittikumppanista löytyi toistakymmentä mielenkiintoista juttukumppania, joiden joukosta löysin myös nykyisen tyttöystäväni.
Varokaa siis BE-palvelua!
Hyvää syksyn jatkoa ja onnea deittailuun :-)

Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikkia maksullisia huijarisivustoja. Miksi maksaa kun saman (ellei paremmankin) saa ilmasekskin.. ?