Suuri näytelmä

Sinkkuus itsessään ei ole ongelma eikä se haavoita ketään. Ihmismieli ainoastaan tekee niin. Voiko julmempaa työkalua olla kuin yliotteen saanut ihmismieli, oikea surun kylväjä? Kuitenkaan useimmat eivät ole tätä vielä tajunneet ja siksi näytelmä jatkuu.

Esitämme suurta näytelmää. Mutta useimmat meistä eivät tiedä näyttelevänsä laisinkaan tässä suuressa tragediassa, joka on nimeltään ihmismieleen samaistuminen ja siitä johtuva kärsimys. Tiedostaako siis esimerkiksi herra Kontula itsekään, että on mukana juonessa, joka on lähes silkkaa ohjelmoitujen robottien kulissielämää? Ei välttämättä tiedosta. Hän toimii tutkijana jossakin laitoksessa. Olisi tutkinut jotakin aivan muuta aihetta kuin sitä mitä nyt tutkii. Itsetuntoa ei rakenneta kenenkään hyväksynnästä, arvostuksesta, huomiosta tai läheisyydestä. Jos ihminen yrittää rakentaa itsetuntonsa tuommoisista asioista, niin ennemmin tai myöhemmin iskee suru puseroon eikä tyyni olotila kestä.

Talo kuuluu rakentaa tukevalle pohjalle. Sen perustukset on oltava kunnossa. Ja talon seinät eivät saa olla sellaisia, että yksi pieni tuulenpuuska kaataa ne nurin. Vankka talo kestää jopa myrskyjä.
10223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

V*tun hihhuli, tajuatko edes itse miten ärsyttävä olet hihhuloidessasi? Miksi teillä hihhuleilla on normaali kommunikointi niin vaikeaa? Tuo gurutrippi on vain yksi masturboinnin muoto.

Äänestä
  • haista sinä vittu!

    Äänestä

Aparaatti ei vielä ole tiedostanut, että raha se on joka tuo itsetunnon, talon, auton, miehen, naisen, kesämökin, veneen ja sillä saa IHAN KAIKEN. Henkinen pääoma kasvaa sitä mukaa kun tilille karttuu massia,...ne vaan kulkee käsikädessä. Köyhä ei voi olla onnellinen, eikä hän henkisellä pääomalla leipää tuo pöytään, eikä kartuta muuta kuin kyynisyyttä ja katkeruutta. Aparaatti yrittää uskotella itselleen jotain muuta, koska todellisuudessa hän ei ole onnellinen...häneltä puuttuu rakkaus ja rakas elämästä ja on joutunut korvaamaan ne tuolla gurustelulla...

Kaikki lahkot ja uskonnot perustuvat ihmisen tarpeeseen tulla rakastetuksi, huomatuksi ja kuulua jollekin,,,johonkin...jne,....yksinäisyys, ihmisen kaipuu ja rakkauden puute synnyttää näitä huru-ukkoja, jotka pakenevat oikeaa elämää trippimatkaamalla utopiaan.

Älä suutu rakas Aparaatti,,.olet hyvä ihminen,,.mutta sinun uskontosi tai hihhuloitisi ei tee sinua onnelliseksi...lopulta olet vain tyhjä kuori.

Äänestä
  • Aloittaja

    Luulisitko, että muka suuttuisin sinulle tai kenellekään muullekaan? Ei ole mitään, miksi suuttua. Sen sijaan ymmärrykseni teitä kohtaan, jotka väitätte kivenkovaan ulkoisten asioiden tekevän teistä onnellisia ja ehjiä, on kuitenkin pohjattoman suuri. Väitätte mitä väitätte, koska ette ole huomanneet vielä sitä todellista pilkahdusta tunnelin päässä.

    Sanotte minua pakenevaksi ja hihhuloivaksi huru-ukoksi ja haluatte ristiinnaulita minut, mutta vain, koska olen jo itse asiassa monista poiketen vapautunut mielen asettamista kahleista. Ei minulla enää ole mitään mitä paeta. Ei minun tarvitse uskotella itselleni sitä mikä on totta. Minussa on jo rakkaus ja sisältäni virtaa rakkaus ikuisen rakkauden lähteestä. En tarvitse mitään ulkoista sen rakkauden havaitsemiseen. On todellakin olemassa köyhiä, jotka ovat tämän tajunneet, ja he ovat suunnattoman vapautuneita, vaikka tietävätkin, ettei ole mitään takeita siitä, kuinka kauan he pystyvät pitämään maallista ulkomuotoaan yllä.

    Äänestä

Dislike, lottamari. Et ole ajatellut asiaa loppuun saakka.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kenties hän ei vielä ole oivaltanut. Tai sitten on, mutta ehkä hän tällä kertaa vain veti meitä höplästä ja meidän päämme menoksi näytteli sokeaa, kuten otsikossakin jo viittaan sanalla "näytelmä". :D

    Paikka paikoin yllättävän monet ovat oivaltaneet sellaisia pieniä tietoisuuden murusia, mutta kun se suuri ja radikaali vapautuminen ei vain ota ilmestyäkseen...

    Äänestä

  • UPDATE_10272533 kirjoitti:

    Oivaltanut mitä? Olen oivaltanut paljonkin asioita ja ollut samanlainen etsijä kuin sinäkin. Uskonut löytäväni samat asiat ja mielenrauhan kuin sinäkin, mutta joutunut elämän jatkuessa ja vuosien päästä havahtumaan missä kuplassa sitä ihminen voi elää silloin kun elämästä puuttuu se tosi rakkaus ja ei ole tyytyväinen muutenkaan elämäänsä. Jostain se korvaava mielenrauha ja tyyneys, jonka hyvä rakkaussuhde vain voi antaa pitää etsiä,..ja mistäpä muusta kuin korvaavalla "minä olen valaistunut rakkaus"-ajattelulla.

    Kun sulkee ajatuksensa pois maallisesta rakkaudesta, jota ei jostain syystä pysty saamaan, se on vaikeaa tai sen ei uskota tyydyttävän, kestävän tai sen pelätään jättävän, hylkäävän ja pettävän, niin on helpompi kehitellä itselleen korvaava kaikkeuden rakkaus, jossa mielestä tyhjentyvät kaikki halut ja tarpeet ja olotila vakautetaan niin, että mahdolliset tulevat pettymykset minimoidaan tuolla ei valittavalla ja hyväksyvällä mielen asenteella.

    Aparaatilla kysymys on pelosta. Voimakkaiden tunteiden herättämästä pelosta, joita mieli ja järki eivät kykene hallitsemaan. Kun tietoisesti pyrkii pitämään loitolla kaikki tunteisiin liittyvät ajatukset ja kohteet ja valitsee vain neutraalin järkiajattelun ja pitää sitä rakkautena ja luo siitä itselleen oman kaikista tunteista tyhjennetyn ajatusmaailman, niin uskoo pääsevänsä tunteitansa ja mieltänsä pakoon ja kokevansa näin rauhaa.

    Kyse on harhasta ja itsensä pettämisestä. Tunteitaan ei voi kahlita, mielen ehkä jossain määrin kyllä pystyy, mutta siinäkin kysymys hyvin usein on manipuloinnista, jossa ruokkimalla mieltä jatkuvasti tunnevastaisilla ajatuksilla voidaan tunteet tukahduttaa ja mieli saada pysymään tyynenä.

    Sanot että olet monista poiketen vapautunut mielen kahleista. Minä taas väitän, että sinun mielesi on enemmän kahlittuna kuin minun. Sinulla pitää olla joku ismi, aate, vapaustaistelija ideologia päästäksesi ajattelemasta sinua vaivaavista vaikeista elämää, ihmistä ja itseäsi koskevista kysymyksistä.

    Sinä olet mielen pakenija, tunteiden pakenija. Läheisen, romanttisen, eroottisen ja hellän rakkauden kaipuusi ja sen puuttumisen elämästäsi olet joutunut korvaamaan näillä en tunne, en välitä, mikään ei satuta, mihinkään en reakoi ajatuksillasi.

    Milloin ihminen sitten on vapaa. Silloin kun hän vapautuu tekemästä syntiä, olemasta toiselle ja itselleen paha. Kun meitä ei enää sido paha, eikä halu tehdä pahaa vaan meitä sitoo rakkaus kaikkeen ja halu tehdä kaikessa ja kaikille hyvää. Rakkaus vapauttaa, se on se radikaali vapautuminen. Siihen tarvitaan vain yksi ainoa asia NÖYRTYMINEN.

    Aloituksessaan Aparaatti paljastaa itsessään sen, että hänen rakkautensa ei ole aitoa rakkautta vaan se on syntynyt itsekkäistä tarpeista, halusta näyttää ja kertoa muille löytäneensä jotain mitä muut eivät ole löytäneet, sisäistäneet ja tajunneet.

    Rikas liikemies voi tehdä suuria rakkauden tekoja pitämällä siitä mitään sen suurempaa meteliä. Hän voi kaikessa hiljaisuudessa lahjoittaa omaisuuttaan kärsiville, eikä kukaan siitä tiedä mitään. Hän ei puhu rakkaudesta suureen ääneen, hän ei toitota kadulla mitä tuli tehtyä ja annettua. Rakkaus on hiljaisia tekoja, jotka näkyvät ihmisen kokonaisvaltaisena hyvinvointina.

    Aparaatille hänen julkituomansa sanoma on suurta näytelmää, jossa hän haluaa esittää pääosaa, olla suuri guru, muiden opettaja ja saada tuoda itseään esille mielestään suurienkin filosofisten ajatustensa kautta. Tällä hän hakee ihailua ja hyväksyntää...sitä kadoksissa olevaa rakkautta, jota vaille aina on jäänyt ja joka aina on paennut vaikka sitä kuinka olisi halunnut saada ja tavoitella.

    Rakkauden pahin vihollinen on pelko. Pelko ajaa meitä takaa kaiken aikaa ja tähän ihminen yrittää keksiä keinoja miten sen saisi pysymään loitolla. Kun pelko kasvaa liian suureksi ja ylivoimaiseksi, niin mieli kuormittuu ja psyyke ei kestä. Pelon hallitsemisen aseeksi ihminen ottaa mielensä manipuloinnin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lottamari<3 kirjoitti:

    On mahdollista, että olet voinut saada hetkellisen mielenrauhan joskus. Tosin et ole myöhemmin ehkä ollut täysin valppaana jostakin syystä ja mielesi on alkanut käyttämään sinua uudelleen, luoden jälleen illuusion, että vain ulkoisella tosirakkaudella voit olla tyyni ja tyytyväinen, ja että sinun on nimenomaan jatkuvasti etsittävä jotakin. Mutta todellinen oivaltaminen ei ole pelkkä viikonloppuvierailu. Se on jotakin, joka muuttaa ihmisen täysin. Oivaltaessasi sinun ei tarvitse edes ajatella, että olet valaistunut. Mitä sillä edes on väliä? Hiljennät vain mielesi ja kohdistat huomiosi tähän hetkeen ja olemiseen, jolloin huomaat, että voit olla tyyni ja tyytyväinen tässä ja nyt eikä sinun ole mikään pakko etsiä mitään, koska olet jo perillä. Jatkossa, kun mielesi on antanut periksi, voit käyttää sitä työkaluna, eikä mieli enää tee samanlaista yliotetta kuin ennen eikä käytä sinua. Elämääsi astuu Äly.

    Tämä ei ole korvaavaa rakkautta. Tämä on jotakin, jolle ei ole vastakohtaa. Romanttisilla suhteilla, ihastumisilla ja kiintymyksillä on aina vastakohtansa, kuten pettymystä, ahdistusta tai riitoja, jolloin vuoristorata käy pohjassa. Mutta tämä rakkaus, josta puhun, ja jolla ei tosiaankaan ole mitään tekemistä sen maallisen ja romanttisen rakkauden kanssa, on jotakin syvempää tyyneyttä, jolle ei vain voi olla olemassa vastakohtaa. Negatiivisuus, kuten pelko ja epätoivo, kukistuu tämän rakkauden edessä. En tasapainoisessa tilassa voi joutua pelon valtaan, koska olemalla tietoisuuden valokeilassa sellainen tunne hälvenee hyvinkin nopeasti, vaikka se kävisikin hetkellisesti kohdallani. Ja tässä ei ole kyse itsepetoksesta. Tällaista syvempää rauhaa ja tyyneyttä ei tarvitse eikä voi itse kehittää, koska se vain on, kaiken taustalla oleva hiljainen pohjavire. Minulla ei ole mitään, mitä paeta. Rakkaus ei suinkaan ole itsekäs, vaan itseetön tila. Oivaltaneena ihmisenä minulla ei ole mitään syytä ottaa gurun leimaa itselleni tai hankkia kirjoituksillani hyväksyntää keneltäkään. Sanon vain mitä minulla on sanottavana, siinä kaikki.

    Jos haluat ymmärtää minut ja sanomiseni tuolla tavalla ja väitellä joka ainoasta yksityiskohdasta, niin sitten vain teet niin. En minä sinua voi saada oivaltamaan näitä asioita. Vain sinä itse voit oivaltaa. Ja jos ja kun olet oivaltanut, niin sinulla ei enää sen jälkeen ole mikään tarve yrittää lytätä tekstejäni tai minua harhaoppiseksi. Jos et oivalla, niin et oivalla. Ymmärrän sinua silti täysin. Myötätuntoni on sinua kohtaan pohjattoman suuri. Ymmärrän, että ihmismieli on se mikä on ja joskus se saattaa pitää jotakuta tiukasti otteessaan. Ei sinussa itsessäsi ole mitään vikaa. Olet yhtä rakastettava, kuten kaikki muutkin ovat. Silmäni ovat auki. Voisitko sinäkin avata silmäsi tässä ja nyt?

    Äänestä

Luultavasti moni köyhä tahtoisi olla miljonääri, mutta harva miljonääri haluaa olla köyhä.

Maailmassa on heimoja joissa elämä ei perustu maallisen mammonan edestä taisteluun. He eivät saavuta valaistumista, vain eläimen tapaisen elinkaaren. Syntyy pari, pari tuottaa jälkeläisiä. Elämä jatkuu. Sama ketju 1000 vuotta.

tiedän mitä on se "taistelu" muita vastaan. Oma "babylonia", oma aate. Muut nostavat hurjia lainoja, ostavat asunnon, timantit sormiin, noudattavat yhteistä ohjelmaa. Ohjelmaa jonka jokainen Suomalainen sisäistää menestyjiltä.

Menestyjät eivät ota vastaan vapaiden ajatuksia. Heidän ohjelma ei saa muuttua. Vapaat demonisoidaan loosereiksi joilla ei ole edellytyksiä menestymiseen. Todellisuudessa hyvä palkkaiset ovat pelkureita ja kuin orjia. Raha ja sen saaminen on orjuuttanut heidät. Henkinen pääoma vähenee sitä mukaa kun tuhannet eurot muuttuvat sadoiksi tuhansiksi tilillä. Kirjoja voit lukea ilmaiseksi, mutta kirjojen tiedoilla voit tehdä rahaa.

Onnea jos se lyhyt tautinen elämä lähiroskiksessa antaa rakkauden ja vapauden. Kysyn vain miksi edes jotenkin normaali elämä ei ollut taistelemisen arvoista?

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin kiteytetty muuten tuo asia kyllä. Mutta vertaatko siis minun tilannetta epänormaaliin, tautiseen lähiroskiksessa asumiseen? Täytyy sanoa, että en ole lähelläkään sitä pistettä. Askeetikot ovat asia erikseen. Voin elää täysin normaalia elämää tavallisessa asunnossa, näyttöpääte pöydällä ja jopa tienata kohtuullista palkkaa, siitäkin huolimatta että olen oivaltanut. Ei minun tarvitse huonontaa oloja. Voin pitää sen mikä minulla nyt on. En tosin anna itse olosuhteille turhan suurta painoarvoa, niin kuin monet tekevät.

    Jos taas kävisi niin, että muuttuisin köyhäksi, en valittaisi. Ensimmäisenä en todellakaan valittaisi, että niin on käynyt. Hyväksyisin tilanteen täydellisesti. Saattaisin toki koitaa toimia sen verran, että pääsisin köyhyydestä eroon, mutta enää en reagoisi valittamisen tai tyytymättömyyden tunteista käsin. Asia ei huolettaisi minua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10272533 kirjoitti:

Sinkkuus itsessään ei ole ongelma eikä se haavoita ketään. Ihmismieli ainoastaan tekee niin. Voiko julmempaa työkalua olla kuin yliotteen saanut ihmismieli, oikea surun kylväjä? Kuitenkaan useimmat eivät ole tätä vielä tajunneet ja siksi näytelmä jatkuu.

Esitämme suurta näytelmää. Mutta useimmat meistä eivät tiedä näyttelevänsä laisinkaan tässä suuressa tragediassa, joka on nimeltään ihmismieleen samaistuminen ja siitä johtuva kärsimys. Tiedostaako siis esimerkiksi herra Kontula itsekään, että on mukana juonessa, joka on lähes silkkaa ohjelmoitujen robottien kulissielämää? Ei välttämättä tiedosta. Hän toimii tutkijana jossakin laitoksessa. Olisi tutkinut jotakin aivan muuta aihetta kuin sitä mitä nyt tutkii. Itsetuntoa ei rakenneta kenenkään hyväksynnästä, arvostuksesta, huomiosta tai läheisyydestä. Jos ihminen yrittää rakentaa itsetuntonsa tuommoisista asioista, niin ennemmin tai myöhemmin iskee suru puseroon eikä tyyni olotila kestä.

Talo kuuluu rakentaa tukevalle pohjalle. Sen perustukset on oltava kunnossa. Ja talon seinät eivät saa olla sellaisia, että yksi pieni tuulenpuuska kaataa ne nurin. Vankka talo kestää jopa myrskyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu