Milloin huomasit ensimmäiset ikääntymisen merkit?

Patu1988

Olen 25-vuotias mies ja olen huomannut elimistössäni ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä. Jotenkin asia on tullut minulle järkytyksenä, sillä kuvittelin elimistön vanhenemisen alkavan paljon myöhemmmin. Toki harrastan liikuntaa ja pidän elimistöstäni muutenkin huolta.

Tässä lista asioista, joita olen huomannut:
1. Kasvojen ihon veltostuminen ja harmaantuminen. Ei siis mitään todella merkittävää, mutta ei vedä vertoja 18-vuotiaan persikka iholle.
2. Ensimmäinen ihka oikea ryppy ilmestynyt alahuulen alle.
3. Miestyypin kaljuuntuminen ohimoilta.
4. Valoa vasten näkyvä "roska" näkökentässä.
5. Paksun karvan kasvaminen uusiin paikkoihin.
6. Nenän kasvu ja nenänpää alkanut lievästi osoittamaan alaspäin.
7. Aineenvaihdunnan hidastuminen. "Mitä, enkö voikkaan mättää herkkuja loputtomiin?"

20

1072

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ravinto vaikuttaa

      Ravinnon merkitys!

      Hyviä rasvoja:

      Villi kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut luomu kasviöljyt (rypsi-, kookos- ja oliiviöljy). Kylmäpuristuksen ansiosta öljyn rasvahappokoostumus ja vitamiinit säilyvät luonnollisessa muodossaan. Eläinrasvat (luomu parasta).


      EI margariinia (40 %, 60 % tai 80 % rasvaa loput vettä) tai kevytlevitettä (rasvaa jokin muu määrä kuin 40 %, 60 % tai 80 % vettä), eikä muitakaan prosessoituja kasviöljyjä ja -rasvoja. Eli vältä elintarvikkeita, joissa on ainesosina: kovetettu kasvirasva, kovetettu kasviöljy, kasvirasva, kasviöljy, auringonkukkaöljy, rypsiöljy, maissiöljy, pellavaöljy, kasvisteroliesterit, palmuöljy, palmurasva, kookosrasva ja rasvahappojen mono- ja diglyseridit.


      Hyviä rasvoja tarvitsemme kasvuun ja kehitykseen sekä yleisterveyden ylläpitämiseen. Tämä rasva on energian, ruoansulatuksen, aivojen, solujen ja aineenvaihdunnan kannalta välttämätöntä. Rasvan tehtävä on toimia solukalvojen rakennusmateriaalina ja solujen viestinviejien lähtöaineena. mm. hormonaalisten viestien toimivuus on kiinni rasvasta.


      Suomalaisen ravitsemussuosituksen (VRN) mukaan aikuisten tulisi saada päivittäisestä energiansaannista n. 30 % rasvoista. Lasten rasvantarve on suurempi.

      Aikuisen perusruokavaliossa rasvantarve on n. 80 grammaa.


      Proteiinit:

      Proteiinien päivittäinen tarve 0,8-2 grammaa per painokilo (normaali paino) riippuen aktiivisuudesta. Proteiinit ovat elimistölle välttämättömiä rakennusaineita, joita mm. solut, hormonit, aineenvaihdunta ja lihakset tarvitsevat. Proteiinit koostuvat aminohapoista. Keho ei pysty valmistamaan läheskään kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja, vaan ne on saatava ravinnosta. Aminohappojen lähteenä voivat olla joko eläin- tai kasviproteiinit. Eläinproteiinien lähteitä ovat kaikki lihat, kalat, äyriäiset, munat, maito ja niistä valmistetut tuotteet. Kaikki eläinproteiinien lähteet tarjoavat jokaisen tarvittavan välttämättömän aminohapon.



      Suomalaisen ravitsemussuosituksen (VRN) mukaan proteiinia tulisi saada n. 20 % päivittäisestä energiasta. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa n. 100 g proteiinia päivässä.


      Hyviä hiilihydraatteja:
      Syö kasvikunnan tuotteita (kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja) vähintään 500 grammaa päivässä.

      Pohjoismaiden ministeriöneuvoston selvityksen mukaan vain 8,5 % suomalaisista sanoo syövänsä viisi annosta kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja.



      Suomalaisen ravitsemussuosituksen (VRN) mukaan hiilihydraattia tulisi saada loput energiasta. Aikuisen perusruokavaliossa tämä tarkoittaa n. 225 g hiilihydraattia päivässä, joka tulee helposti täyteen 1/2 kilosta kasvikunnan tuotteita (kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja).





      Korkeintaan 2 annosta (EI 6-9) täysjyväviljaa jos viljat sopivat ja jää nälkä?


      Mihin perustuu VRN:n kuidun saantisuositus? Maksimaaliseen leivän/viljan syömiseen vai mihin? Miksi suurimmassa osassa maapalloa ihmiset eivät saa paksu- ja peräsuolen syöpää tai II-tyypin diabetesta, vaikka eivät edes tiedä, mitä ruis, täysjyvävehnä, kaura ja ohra ovat? Mutta meitä täällä pelotellaan, että jos ei syö 6-9 annosta täysjyvää joka päivä, niin noutaja saapuu takapuolisyövän, ravintoaineiden puutosten aiheuttamien sairauksien ja vaikka minkä taudin takia.


      Virallisten ravitsemussuositusten takaa löytyvät mm. leipomoteollisuuden menekinedistämisyhdistys Leipätiedotus ry ja kulutustavarajätti Unilever Oy.
      http://samisundvik.com/2013/09/13/viralliset-ravitsemussuositukset-nain-elintarviketeollisuus-meita-ohjaa/



      Viljat sekä riisi (n. 70% hiilihydraattia), sokeri (100% hiilihydraattia) ja peruna (peruna sisältää runsaasti tärkkelystä, joka on käytännössä pelkkää pakattua glukoosia, siis sokeria, joka hajoaa nopeasti suolistossa nostaen huomattavasti veren sokeritasoa) nostavat verensokerin nopeasti, jolloin haima alkaa tuottaa runsaasti insuliinia. Liiallinen insuliini veressä laskee verensokerin liian alas ja liian nopeasti. Tällöin ihminen on taas nälkäinen ja haluaa syödä. Lisäksi liiallinen insuliini poistaa lähes kaiken sokerin verenkierrosta ja näin aivot jäävät ilman energiaa, jolloin ihminen väsyy. Insuliinitason pysyessä vakaana elimistö polttaa rasvaa ja aivot saavat energiaa. Perunan, riisin ja viljat voi korvata muilla kasvikunnan tuotteilla, joissa on vähemmän hiilihydraattia, jolloin insuliinitaso pysyy vakaana ja ihminen virkeänä. Viljat ovat myös huono kuitujen lähde. Energiatiheyden suhteen vihanneksissa, juureksissa, marjoissa, pavuissa, linsseissä, hedelmissä ja kasviksissa on kahdeksan kertaa enemmän kuituja kuin viljassa. Viljat ovat myös huono vitamiinien lähde. Jauhatuksen jälkeen B-vitamiinit häviät nopeasti jauhoista. Eräiden arvioiden mukaan jopa 24 tunnin jälkeen jäljellä on vain puolet vitamiineista ja viikon jälkeen ei juuri lainkaan.

      • ravinto vaikuttaa

        EU hylkäsi Suomen leipomoteollisuuden terveysväitteet!
        Maaseudun tulevaisuus -lehti uutisoi 11.11.2011, että rukiin terveysväitteet menivät nurin. Suomalaiset suurleipomot Vaasan ja Fazer lähettivät Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsalle kaikkiaan 21 ehdotusta terveysväitteeksi leivälle. Ehdotuksista puoli tusinaa koski ruista. Efsa hylkäsi kaikki lähetetyt terveysväitteet yhtä lukuun ottamatta.

        Ainoan hyväksytyn terveysväitteen mukaan ruislesekuitu edistää vatsan toimintaa. Hylättyjen terveysväitteiden joukossa oli mm. se, että ruisleipä vaikuttaisi edullisesti sokeriaineenvaihduntaan tai veren kolesterolitasoon. Moni Efsan hylkäämä terveysväite löytyy myös suomalaisista ravitsemussuosituksista.
        http://ravitsemusjaterveys.wordpress.com/2011/11/13/eu-hylkasi-suomen-leipomoteollisuuden-terveysvaitteet/



        Ravinnolla on keskeinen merkitys aivojen monimutkaisen verkoston toiminnalle ja aivoterveydelle. Sekä neuronit eli hermosolut että viestiä vievät aivojen välittäjäaineet muodostuvat ravintotekijöistä. Ravinto vaikuttavaa lisäksi immuniteettiin eli vastustuskykyyn, mielialaan (esim.masennus, aggressiivisuus), hormonitoimintaan, lisääntymiskykyyn, syöpien kehittymiseen, perimään, unen laatuun, jaksamiseen jne... Keskeisin tekijä on ravinnon vaikutus suolistoon ja aineenvaihduntaan, jossa muodostuu jopa 80% immuniteetistamme. Immuniteettijärjestelmäsi toimiessa huonosti sairastut.


        C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

        C-vitamiinia 200-500mg / vrk (10–20% läntisestä väestöstä kärsii uusienkin tietojen mukaan yhä C-vitamiinin puutteesta, Suomessa luultavasti vielä useampi). C-vitamiinia kannattaa tankata joka päivä. C-vitamiinin puutos altistaa lukuisille eri sairauksille. Kun C-vitamiinia ei ole riittävästi, sitä ei riitä kaikkiin kehon soluihin ja kudoksiin.

        D-vitamiinia 50-125µg / vrk

        Magnesium (sitraattimuodossa) 200-400mg/vrk (tutkimusten mukaan lähes 90 % ihmisistä kärsii magnesiumin puutteesta)

        Pohjoismaiset terveysviranomaiset suosittelevat aikuisille Omega-3 rasvahappoja 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta vähintään 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapolla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä.

        Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä ja lähimarketistakin n. 50€:lla.

        Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

        Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.

        D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

        Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi M. Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

        Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.


        Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

        Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

        Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

        Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247


    • .......

      Naiset huomaavat vaihdevuosivaivoina, kun 45 on täynnä, ja siitäkin vielä matkaa ikääntymisen merkkeihin.
      Että jostain muusta johtuu 25-vuotiaan harmaa iho.

    • kjlkjk

      Kyllä mulla ainakin 27-vuotiaana on vielä ihan hyvä iho, ei oo mitään ryppyjä tai "harmautta" :D Mut sen olen kans huomannut et ei voikkaan enää syödä mitä vaan, vaan läski tarttuu kiinni ihan eri lailla kuin vaikka 10 vuotta sitten. Eikä jaksa enää niin kuin ennen. Jos nyt täytyis koko yö bailata ni ei tuu kyllä mitään. Kyllä yhdeltä viimistään täytyy päästä nukkumaan. Toki työrytmikin vaikuttaa.

      No, ekoja harmaita odotellessa...

    • Patu1988

      Haha. Painotan vielä ettei kyseessä ole mitään suuria näkyviä muutoksia, vaan sellaisia mitkä itse olen huomannut peilin ääressä partaa nyhrätessä. Ja kyllä silloin jotain vikaa on, jos ensimmäiset ikääntymisen merkit huomaa vasta 45-vuotiaana. Menkää treffien puolelle ja vertailkaa 18-vuotiaiden ja 25-vuotiaiden kuvia.

    • niin se vain on

      Kyllähän se totta on, että ihmisen kehitys jatkuu noin 25 vuoteen ja sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa rapaistuminen. On myös perinnöllisiä eroja. Omassa suvussa ensimmäiset harmaat hiukset tulevat isän puolella jo alle 30-vuotiaana.

    • elintavat.

      45v

      En ole vielä huomannut :)

      • se on totuus

        Et sinä huomaa olevasi 45-vuotis, mutta lähimmäiseksi näkee sinussa todennäköisesti jo keski-ikäisen naisen. Kyllä vuodet näkyy ja saa näkyäkkin.


      • elintavat.
        se on totuus kirjoitti:

        Et sinä huomaa olevasi 45-vuotis, mutta lähimmäiseksi näkee sinussa todennäköisesti jo keski-ikäisen naisen. Kyllä vuodet näkyy ja saa näkyäkkin.

        Ihan hyvä iho eikä ryppyjä.

        Suoli toimii ja virtaa riittää.


    • Gauheeta

      Olen mies 60 ja huomasin vasta neljävitosena vanhenemisen merkkejä.
      Olen aina ollut hoikka, mutta silloin alkoi kerääntyä jonkin verran vatsaa ja massaa muutenkin. Insinööriuutisten mukaan tuo keskivartalo on vain hyvin kehittynyt peniksenkohottajalihas. Mitenkään bodaamatta ja ilman steroideja 37-kaulusnumero on vaihtunut 44:ään ja S/M-vaatteet L/XL:ään. Kunto ei ollut enää samaa luokkaa kuin kouluaikaan ja lepopulssi 52 oli haalea muisto vain. Hiusraja alkoi pakenemisen ohimoilta.
      Tämä siis neljävitosena, mutta minua arvioidaan nyt usein about 45:sena.
      Nelikymppisenä arvioitiin usein 25v.
      Tässä kesällä tapasin kaverin, jota en ollut nähnyt about 5een vuoteen. Hän tokaisi ensimmäiseksi, että olen vaan yhtä nuoren näköinen edelleen.

      Sen takia kirjoitin, koska sanoit
      ”Ja kyllä silloin jotain vikaa on, jos ensimmäiset ikääntymisen merkit huomaa vasta 45-vuotiaana.”
      Tarkoititko, että optikolla pitäisi käydä useammin vai mitä?

      • Patu1988

        "Tarkoititko, että optikolla pitäisi käydä useammin vai mitä?"

        Pikemminkin kallonkutistajalla ;)


      • ......
        Patu1988 kirjoitti:

        "Tarkoititko, että optikolla pitäisi käydä useammin vai mitä?"

        Pikemminkin kallonkutistajalla ;)

        Äläs nyt, tämä on ihan totta, monet 50-vuotiaat eivät yhtään näytä ikäisiltään.
        Iän merkkejä yleensä ovat suorituskyvyn heikkeneminen, ikänäkö ym.
        Tapoihin juuttuminen on ehkä sellainen jonka huomaa itse.
        Fyysinen kunto oli vielä pari vuotta sitten samanlainen kuin 25-vuotiaana.


      • se on totuus

        Olen hoikko, pieni ja siro: ollut aina tyttömäinen ja varmaan ikäistäni hämäävän nuorekas ja pukeutuminen vielä korostaa asiaa. Kuitenkin se on ihan pötyä, että eikä ei muka näy ulkoisesta lookista.
        Meillä joillain vain sattuu olemaan niitä kohteliaita lähimmäisiä, jotka jaksavat vihjailla ikuisesta nuoruudesta.

        Olin äskettäin eräällä luennolla ja puheenpitäjä aloitti jotenkin viisaasti. Mistä tiedän, että vanhenen? No kaikenlaista kommentia sateli?
        Hän antoi vastauksen! Kun tuttavat, ystävät ja harvemmin tapaamasi henkilöt alkavat huomautella ja päivitellä, että oletpa sinä nuorekas, milloin täytät 40 vuotta, vaikka 50-vuotisjuhlat ovat jo pitkälti eilistä historiaa? Ai, sinäkö jo mummo, mutta eipä uskoisi ym,
        Juuri nämä ovat niitä kohteliaisuuksia, joita alkaa sadella kun sinua halutaan ilahduttaa kun vuotesi ovat vierineet.
        Ja yleensä kun joku laittaa arvoimaan ikää, niin rima laitetaan niin alas, että ei takuulla arvailla vanhemmaksi.
        Ja se hoikkuus si ole mikään tae siitä, että näyttää nuoremmalta. Saattaa olla että teini-iässä tai nuorena aikuisena pyöreys vanhentaa, mutta keski-iässä effetki on usein jopa päinvastainen.
        Minä en satuja usko. Näkeehän sen itsekkin kun katsoo peilikuvaansa.


      • suostutaan ikäämme
        ...... kirjoitti:

        Äläs nyt, tämä on ihan totta, monet 50-vuotiaat eivät yhtään näytä ikäisiltään.
        Iän merkkejä yleensä ovat suorituskyvyn heikkeneminen, ikänäkö ym.
        Tapoihin juuttuminen on ehkä sellainen jonka huomaa itse.
        Fyysinen kunto oli vielä pari vuotta sitten samanlainen kuin 25-vuotiaana.

        Voi olla mutta katukuvassa kyllä nekee, että et ole enää 25-vuotias. Voihan parikymppisellä olla yleiskunto heikompi kuin 70-vuotiaalla, vaikka hän on lookiltaan ikäisenä näköinen.


      • Gauheeta
        ...... kirjoitti:

        Äläs nyt, tämä on ihan totta, monet 50-vuotiaat eivät yhtään näytä ikäisiltään.
        Iän merkkejä yleensä ovat suorituskyvyn heikkeneminen, ikänäkö ym.
        Tapoihin juuttuminen on ehkä sellainen jonka huomaa itse.
        Fyysinen kunto oli vielä pari vuotta sitten samanlainen kuin 25-vuotiaana.

        "......" aloittajaa taitaa ottaa niin pahasti pattiin muiden parempi säilyminen, johtuu se sitten geeneistä tai mistä, että piti sortua solvaamisen tasolle. Säälittävää.
        Mutta mehän ei edes välitetä...


      • _ _ _
        suostutaan ikäämme kirjoitti:

        Voi olla mutta katukuvassa kyllä nekee, että et ole enää 25-vuotias. Voihan parikymppisellä olla yleiskunto heikompi kuin 70-vuotiaalla, vaikka hän on lookiltaan ikäisenä näköinen.

        Nuoruuden ihannointi on ylipäätään hassua, en tunne ketään jolla se niin auvoisaa olisi ollut.
        Iän valehtelijat ovat luku sinänsä.
        Todella kysyttiin papereita vielä yli 30-vuotiaana, se hiukan nauratti.


    • Hoitokeinoksi:Sinde

      12-vuotiaana.
      Seuraava oli 22-vuotiaana, mm. vaihdevuosien jo kolkuttaessa ovellaan, esim. erityisenä väsymisenä, raskaan omaisena painona, fyysisestä yli-rasitetilasta.
      - 9-vuotiaana, osallistuessani häihin, joissa oli hyvin lasisen häkin kaltainen kupera häkki, edustettuna suljetusta pakkolaitoksesta sen omaisesti myös painostaen, kuten julkisen seurailemisen oikeutusta, ihanteellisuutta tavoittaen, pystysuorana lasisena seinämä, sen kuperuutena. Se vanhensi ihoa, joka on hyvin aikuismaiseksi, kuvailtua käytöstä, täysin virheellisesti, koska sen alkuperä on defenssi. Aikuismaisesti ihon vanhentaminen ei oikeuta eristämiseen selin omaisesti, hallitsemista oikeuttaakseen.
      - Se on vain viittomien osoittamista ja pyytämistä kerjäävää, seksuaalisen alistamisen oikeutuksen pyytämistä, omana egoismiin turvautumisena. Väkivaltaisuutena muita kohtaan, älyllisyydettä.
      Diakonissa: Missä tämä aggression alkuperä on?
      Jatkuvassa assosiaation tuoton tilassa jota ei yritetä vapaalla seksillä hillitä.
      - Ei vapaassa seksissä voi vahingoittua.
      Esim. vapaa seksi, parisuhteessa, pakotteena kehitystehtävä.
      Ilta-Lehti 2.10.2013 "Vatsakipu voi olla sydänsairaus"
      " Myös niinkin yleinen vaiva kuin vatsakipu voi joskus olla merkki sydänsairaudesta.
      - Sydäninfarkti voi heijastua ylä-vatsalle. Sydämen vajaatoiminnasta taas vatsa voi pingottua ja tehdä täyttävää tunnetta, Sydänliiton ylilääkäri Mikko Syvänne selittää."
      Suun alueelta aggressiona omat yleiskunnon nostamiset, tai niiden yritykset, sukupuolenvaihdoksellisuuden egoistisen kiljahtelun sekä tunnistamisena, että sen aiheuttamisen tukemisena ympäristöstä, ovat tuiki tuntemattomia.
      Sydänliitto: "Sillä ei voi voittaa. Se ei ole kilpailemiseksi, tehty teksti."
      Artikkelista Syvänne jatkaa: "Oireiden syy pitää aina selvittää lääkärin kanssa.
      - Oire on vasta lähtökohta selvityksille. Jos sieltä ei paljastukaan mitään, sehän on vain hyvä uutinen."
      Omaan egoismiin turvautumisena häveliäisyydettömyys ei ole kovinkaan iso viittoma, mm. hyvinvointia edustavasti, frustraatio-defenssin omaisesti tasapainona, empatia-viittomana: aurinkona-viittomana, hyvinvointia terveyden kehona, ja olemuksen osalta, pyrkien myös muille ihmisille rakentamaan, ketään alistamatta.
      - Tässä on sattunut virhe, ulkonäköpiirre-vammat vahingoittavat raakuuteena jatkuvasti, se on ikään kuin pilkkaa tehden, oikeutusta omaan egoismiin turvautumiseen, palvomiseen pyytäen, aivan raivon-tuntein.
      Se edustaa viittomana siveellisyyttä.

    • Patu1988

      Pkkatuuko tänne terveys puolelle kaikki vajaimmat yksilöt? Kiitos kaikille parille tyypille asiallisista vastauksista :D

    • susku74

      Hei! Ikääntymisen merkkejä täälläkin.
      - ikänäkö & likinäköisyyden vähentäminen
      - limakalvokuivuudet
      - painonnousu 30 ikävuoden jälkeen
      - ihon kimmoisuuden vähentyminen ja juonteet silmäluomiin ja - kulmiin, suun vieressä " buldogin piirteet " eli juonteet
      - nähdä onan vanhempansa voimien vähenevän ja vanhenevan, kuihtuvan.
      - kremppojen lisääntyminen
      - yksin jääminen

      Niin, ennen kiinnitin huomion siihen että pukeuduin nätisti, meikkasin, nautin elämästä täysillä. Niin nytkin nautin mutta eri tavoin. Nyt on joka päivästä kiitollinen.
      En enää meikkaa enkä panosta itseni ulkonäköön. Ei ole tarvetta Nyt yritän pitää painon normina 162 cm 49 kg.

      Kremppoja tulee mutta jokainen kivuton hetki on autuutta. Ja hetket omaisen kanssa.

      Vuodet tuo muutoksia niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan.

      Olen 39 vuotias nainen.

    • vanity

      Totuus on, että geeniperimä vaikuttaa eniten ikääntymisen merkkeihin, jotkut näyttävät jo 30-vuotiaina ns.vanhoilta, toiset, tosin harvat, näyttävät tosiaan 45-vuotiaina ikäistään huomattavasti nuoremmilta, eivät nyt tietenkään 18-20-vuotialta, sellaisiä ihmegeenejä ei ole, mutta ihan mahdollista on näyttää ikäistään 10-15 vuotta nuoremmalta, ja siis toisten, ei itsen arvioimana. Mutta lopulta kaikki on siitä hetkestä kiinni kun munasolu ja siittiösolu kohtaavat. Joko saat "geneettisen lahjan, poikkeuksellisen sellaisen" tai huonolla tuurilla juuri päinvastoin, mahdollisimman huonon "geenipoolin". Yleisintä on saada ns.ihan normaali geeniperimä suhteessa ikääntymiseen vaikuttaviin geeneihin. Elämäntavoilla ym. voi toki vaikuttaa, mutta lopulta kaikki on kiinni niistä geeneistä, joille ihminen itse ei voi mitään. Se on epäreilua, mutta niin se on. Mutta täytyy ajatella, että jos on saanut siinä huonommat geenit, on vastaavasti jossakin toisessa asiassa, saanut erittäinkin hyvät...joten, onnea sille kuka saa "lottovoiton ikääntymiseen vaikuttavien geenien suhteen" ja se, kuka saa päinvastoin, ajatelkoon, että se ei ole maailmassa tärkeintä. Ja ne keskiverto ihmiset, he elävät parhaiten siinä määrityksessä jonka yhteiskunta luo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      22
      2441
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      62
      2374
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2270
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1532
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      32
      1510
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1422
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1220
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1176
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe