Hei.. Olen aivan hukassa tilanteeni kanssa ja kaipaisin kipeästi apua. Toivottavasti siitä saa selkoa ja joku vielä viitsii lukea sen.
Lähtötilanne on seuraava: 19v nainen ja 26v mies. Seurusteltu on 9kk, käytännössä asutaan yhdessä. Mies on ollut aiemmin naimisissa ja hänellä on tästä liitosta lapsi.
Ongelma on -yllätys- entinen liitto ja lapsi. Yhdessäolo tuossa liitossa kesti 6vuotta josta 3 naimisissa. Nainen oli (on edelleen) oikea noita: mies ei saanut käydä missään eikä harrastaa mitään, vaikka on luonteeltaan urheilullinen. Kaikki päivät oli vain töitä, ruoanlaittoa ja tv:n katselua. Sitten nainen eräänä päivänä sanoi, että tahtoo naimisiin. Mies ei olisi välttämättä ainakaan siinä vaiheessa olisi halunnut naimisiin, mutta tietenkin suostui niinkuin kaikkeen muuhunkin. Lapsi sitten hankittiin yhteisellä päätöksellä.
Ensimmäiset eropaperit lähetettiin ennen kuin lapsi oli vuoden ikäinen, mutta toisten eropaperien vienti "unohtui" (tiedä sitten miten asia oli). Sitten hankittiin vielä yhteinen koira kun pikkuvaimo niin tahtoi.
Kun tapasimme, virallinen ero ei ollut vielä tullut voimaan. Nainen on yksinhuoltaja, lapsi on joka toinen viikonloppu ja puolet lomista isällään.
Olen todellakin aivan rakastunut mieheen. En pidä lapsista oikeastaan ollenkaan, ja vaikka lapsi on vain joka toinen viikonloppu, se juuri niitä ainoita hetkiä jolloin saisi olla rauhassa yhdessä. Eikä ikinä ole kunnolla aikaa, kun kesälomastakin vain 2viikkoa (miinus se viikonloppu) on yhteistä aikaa.
Eikä exä helpota yhtään tilannetta. Hän vaatii aivan käsittämättömiä asioita, esim. etten saisi olla täällä lapsen aikana. Mies on jotenkin menettänyt luottamuksensa tai omanarvontunteensa, ja suostuu miltei kaikkeen mitä nainen pyytää. Muutaman kerran nainen on soittanut että mies tulee hakemaan lapsen aiemmin, vaikka meillä on ollut sovittuna jo ohjelma päivälle. Tähän asiaan on tullut hieman parannusta, mutta silti nainen kohtelee miestä kuin ovimattoa. Huutaa ja haukkuu, on ystävällinen ainoastaan jos haluaa jotain.
Olen aivan stressaantunut naisesta ja tämän käytöksestä ja siitä, että koko tulevaisuus tulee olemaan sitä että joka toinen viikonloppu menee minun kannaltani katsoen harakoille. Vaikka en lapsista tykkää, yritän tulla tämän kanssa toimeen ja käyttäytyä mahdollisimman korrektisti.
En vain osaa ajatella positiivisesti, että suurin osa ajasta on silti meidän kahden. Nainen soittelee ja lähettelee viestejä, ja se rassaa. Lisäksi nainen asuu vain puolen kilometrin päässä miehestä, eikä se todellakaan paranna tilannetta alkuunkaan.
On ollut todella vaikeita hetkiä tämän asian takia, ja tiedämme molemmat että olisimme eronneet kauan aikaa sitten ellemme olisi niin kiintyneitä ja rakastuneita. Tuntuu oikesti siltä, että tämä olisi se oikea, mutta se lapsi..
Kaipaisin neuvoja ja kokemuksia sellaisilta, joilla on samanlainen/vastaava tilanne, miten on toimittu ja kuinka selvitty. Ja tietysti muiltakin.
Haluamme todella selvitä tästä kaikesta eteenpäin, emme vain tiedä miten.
Lähtötilanne on seuraava: 19v nainen ja 26v mies. Seurusteltu on 9kk, käytännössä asutaan yhdessä. Mies on ollut aiemmin naimisissa ja hänellä on tästä liitosta lapsi.
Ongelma on -yllätys- entinen liitto ja lapsi. Yhdessäolo tuossa liitossa kesti 6vuotta josta 3 naimisissa. Nainen oli (on edelleen) oikea noita: mies ei saanut käydä missään eikä harrastaa mitään, vaikka on luonteeltaan urheilullinen. Kaikki päivät oli vain töitä, ruoanlaittoa ja tv:n katselua. Sitten nainen eräänä päivänä sanoi, että tahtoo naimisiin. Mies ei olisi välttämättä ainakaan siinä vaiheessa olisi halunnut naimisiin, mutta tietenkin suostui niinkuin kaikkeen muuhunkin. Lapsi sitten hankittiin yhteisellä päätöksellä.
Ensimmäiset eropaperit lähetettiin ennen kuin lapsi oli vuoden ikäinen, mutta toisten eropaperien vienti "unohtui" (tiedä sitten miten asia oli). Sitten hankittiin vielä yhteinen koira kun pikkuvaimo niin tahtoi.
Kun tapasimme, virallinen ero ei ollut vielä tullut voimaan. Nainen on yksinhuoltaja, lapsi on joka toinen viikonloppu ja puolet lomista isällään.
Olen todellakin aivan rakastunut mieheen. En pidä lapsista oikeastaan ollenkaan, ja vaikka lapsi on vain joka toinen viikonloppu, se juuri niitä ainoita hetkiä jolloin saisi olla rauhassa yhdessä. Eikä ikinä ole kunnolla aikaa, kun kesälomastakin vain 2viikkoa (miinus se viikonloppu) on yhteistä aikaa.
Eikä exä helpota yhtään tilannetta. Hän vaatii aivan käsittämättömiä asioita, esim. etten saisi olla täällä lapsen aikana. Mies on jotenkin menettänyt luottamuksensa tai omanarvontunteensa, ja suostuu miltei kaikkeen mitä nainen pyytää. Muutaman kerran nainen on soittanut että mies tulee hakemaan lapsen aiemmin, vaikka meillä on ollut sovittuna jo ohjelma päivälle. Tähän asiaan on tullut hieman parannusta, mutta silti nainen kohtelee miestä kuin ovimattoa. Huutaa ja haukkuu, on ystävällinen ainoastaan jos haluaa jotain.
Olen aivan stressaantunut naisesta ja tämän käytöksestä ja siitä, että koko tulevaisuus tulee olemaan sitä että joka toinen viikonloppu menee minun kannaltani katsoen harakoille. Vaikka en lapsista tykkää, yritän tulla tämän kanssa toimeen ja käyttäytyä mahdollisimman korrektisti.
En vain osaa ajatella positiivisesti, että suurin osa ajasta on silti meidän kahden. Nainen soittelee ja lähettelee viestejä, ja se rassaa. Lisäksi nainen asuu vain puolen kilometrin päässä miehestä, eikä se todellakaan paranna tilannetta alkuunkaan.
On ollut todella vaikeita hetkiä tämän asian takia, ja tiedämme molemmat että olisimme eronneet kauan aikaa sitten ellemme olisi niin kiintyneitä ja rakastuneita. Tuntuu oikesti siltä, että tämä olisi se oikea, mutta se lapsi..
Kaipaisin neuvoja ja kokemuksia sellaisilta, joilla on samanlainen/vastaava tilanne, miten on toimittu ja kuinka selvitty. Ja tietysti muiltakin.
Haluamme todella selvitä tästä kaikesta eteenpäin, emme vain tiedä miten.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minulla on hieman samanlaisia kokemuksia. Tosin itse olen jo pian 30-vuotias ja edellisestä liitosta lapsia. Nykyisellä miehelläni on myös edellisestä liitosta lapsia. Minun lapseni asuvat luonamme ja mieheni lapset ovat täällä n.6-10 päivää/kk. Minua on häirinnyt myös aiemmin mieheni ex-vaimo, joka kyllä vaatii ja haluaa (ja mieheni joustaa. Hyvä niin aina välillä), mutta jos mieheni ehdottaa ex-vaimolleen jotain niin ei varmasti joustoa löydy. Nyt on muutaman kerran tapahtunut sillai, että mieheni ei olekaan joustanut vaan pysynyt ns. tiukkana ja sanonut, että jos joustoa ei tule vastapuolelta niin mikäs pakko hänenkään on jatkuvasti antaa periksi. Minusta tuo on hyvä, että ex saa maistaa välillää omaa lääkettään...
Mutta teidän tilanne on hiukan hankalampi. Ensinnäkään miehesi ex EI VOI vaatia, että sinä et saisi olla paikalla silloin kun lapsi on. Naurettavaa!!! Olisko pientä mustasukkaisuutta havaittavissa (minulla myös samanlaisia tuntemuksia kun erosin ja lapset olivat ex-mieheni ja hänen uuden tyttöystävän luona). Teillä on oma elämä eikä exät voi siihen puuttua millään tavalla ja varmaan kannattaisi tuoda asia esille myös miehesi exälle.
Jos miehesi ex soittelee tai lähettelee viestejä vähän väliä niin varmaan miehesi kannattaisi sanoa (joutuisi varmaan huutamaan) exälle, että kertoo kerralla kaikki asiat eikä häiritse teitä jatkuvasti.
Meilläkin otettiin yhteen tuosta asiasta oikein urakalla, mutta tilanne alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan. Topki jatkuvasti tulee viestejä, että (vaikka ollaan luonapidot sovittu) voisiko mieheni ottaa lapset hoitoon kun exällä sattuu olemaan menoja.
Tsemppiä teille! Välillä on tosi vaikeaa näitten asioiden kanssa, mutta kaikki vaatii aikaa.
ettet pidä lapsista. Ehkä siinä luonnollinen selitys sille ettei miehesi halua sinua lapsensa lähelle. Nämä asiat vaativat suurta sydäntä ja kypsyyttä. Toivottavasti joku muistaa omilta potutuksiltaan välitää aidosti lapsesta.
Lapsen biologinen äitihän siellä riehuu ja hankaloittaa asioita. Kirjoittajan mukaan hän ja mies olisivat jo eronneet muuten, mutta_kun_he_haluavat_olla_yhdessä siitä huolimatta, että exä tekee tilanteen mahdolisimman hankalaksi.
Missä sinun sydämesi ja kypsyytesi?
Mulla melkein samanlainen tilanne, miehen ex-muijansa kanssa saatu pentu on meidän välissämme kirjaimellisesti. En itse kaiken lisäksi pidä TOISTEN ihmisten ylihemmotelluista rääkyvistä kakaroista, miksi pitäisikään? Yritän kestää hammasta purren, mutta on se erittäin vaikeaa. Ahdistaa se pentu suunnattomasti. Kyllähän se estää minun ja miehen "normaalin" yhdessäolon, kun ei voi edes halata, saatika pussailla mustasukkaisen pennun läsnäollessa, vaan pitää käyttäytyä "kaverimaisesti"!!
Sekä alkuperäiselle kirjoittajalle, että sulle olisi parempi ratkaisu kun lähtisitte litomaan. Pentuja olette nimittäin itse molemmat. Lukekaa vähän kasvatuspsykologiaa .
Aikuisen iässä kuuluisi olla aikuinen!
Jos ottaa puolisoksi miehen jolla on lapsi niin se lapsi tulee ilman muuta ottaa lapsena eikä kilpailijana huomioon.
...... olet! Kaikki eivät siihen pysty ja muutkin vain ajan kanssa. Mutta se vaatiikin jo sitten hyvää itsetuntemusta ja itsetuntoa.
..... et tule saavuttamaan sellaista suhdetta kuin isällä ja lapsella on. Tulet aina jäämään "kakkoseksi" ja sinusta itsestäsi riippuu onko sinussa tarpeeksi naista hyväksymään se.
Loistava kirjoitus hyvä Äitipuoli.Olin kahden lapsen yksinhuoltaja kun tutustuin nykyiseen mieheeni, meillä ei ikinä ole ollut mitään ongelmia asiassa,mieheni ymmärsi heti ,että kyseessä oli pakettiratkaisu ts minä ja lapset tai suhdetta ei jatketa.No,jäinpä miettimään kuka tässä nyt on mustasukkainen kenellekkin,siis häiritseekö ex vai lapsi enenmän normaalia elämää ja eikös se ole yleensä tiedossa ,onko toisella osapuolella lapsia,he eivät ole todellakaan sellainen tilapäinen häiriö suhteessa,vaan kaikkien osapuolten loppuelämään vaikuttava asia.Ja sääliksi käy näitä uusperheiden ei tervetulleita lapsukaisia,jotka eivät osaa asemoida itseään kunpaamkaan perheeseen,kyllä sitäpaitsi miestä tai vaimoa voi vaihtaa vaikka vuoden välein,mutta lasta ei koskaan.
...täälläkin paljon mietitty, että mihin se mustasukkaisuus kohdistuu. Myönnän, että aluksi ja uudessa tilanteessa se kohdistui lapseen. Kun ennen on tottunut siihen että on aina ns. se huomion keskipiste, ja nyt se ei sitten mennytkään niin, niin kyllähän se koville otti. Ja tottakai ottaa vieläkin, mutta se on koko ajan parantumaan päin.
Ongelma todella on ex. Minua ärsyttää ja suoraansanottuna vituttaakin se, että nainen on kohdellut miestä aina kuin pelkkää paskaläjää, ja mies tuntuu edelleen kohtelevan exää kuin mitäkin jumalatarta jonka sana on laki. Ja muutaman kerran on tosiaan käynyt niin, että meidän etukäteen sovitut jutut on peruttu kun nainen on halunnut miehen hakevan lapsen sovittua aiemmin, ja mies on hakenut ja perunut ihan kuin ei mitään meidän asiat. Tästä asiasta on nyt keskusteltu enemmän ja vähemmän rauhan merkeissä, ja parannusta on kyllä odotettavissa. Kunhan vain exään pidetään mahdollisimman vähän yhteyttä, niin on paljon parempi fiilis. Mielestäni on turha edes yrittää olla ystävällinen jos toinenkaan ei sitä ole.
Ehkä nyt on menossa sitten ne vaikeimmat vaiheet, joiden yli on selvittävä. Niin ainakin toivon.
Kohtalontoverini, sama juttu täällä tuonkin asian suhteen. Mies tekee juuri niin kuin EX-muija sanoo. Kun EX käskee hakemaan pennun vaikka normaalia aikaisemmin, niin mies menee viivana - vaikka olisi mitä meneillään minun kanssani. Minulle mies esittää, että "kyllä se muija on aisoissa", mutta kyllä se on vaan niin päin, että EX-muija EDELLEEN pompottaa miestä miten tahtoo, milloin tahtoo ja kaiken lisäksi nauttii yliotteestaan!
Ja kylmä totuus on myös se, että kyllähän se pentu menee aina "uuden" naisen edelle, vaikka mies muuta väittäisi. Sitä ei nainen ole todellakaan keskipiste, kun pentu on lähellä.
Tässä sitä vasta on kypsymättömän ihmisen tekstiä.Jos nimittelet kumppanisi lasta pennuksi ja kijiset raivoa rivien välistä,olisi syytä poistua kuviosta.Sinä et kykene olemaan aikuinen,olet mustasukkainen ja kohtelet lasta huonosti,se on varmaa.Miten moni pieni ihminen saa henkisiä paineita tällaisilta "äitipuolilta"!!! Noin lapsellisen naisen on syytä seurustella samanlaisten sinkkujen kanssa ja pysyä kaukana toisten ihmisten lapsista.Jokaisella lapsella on oikeus olla molempien vanhempiensa huomion kohteena ja läheisyyttä tulee olla.Nämä lapsinaiset pilaavat tuhansien lasten elämän eron jälkeen.
Mitäpä sanoisi kumppanisi,jos saisi lukea,mitä nettiin hänen lapsestaan kirjoittelet?? Saattaisi sulle tulla kengän kuva persuuksiin....
Sinä ja alkuperäinen olette itsekkäitä pentuja itse. Teillä on ihan tarpeeksi aikaa lääppiä miestä silloin, kun lapsi ei ole paikalla. Ymmärrätte paremmin sitten, kun on omia lapsia. Jos sitten halua omiinkaan lapsiin löytyy...
Kai sinä ymmärrät, että olet löytänyt hyvän ja vastuuntuntoisen miehen. Hän ottaa vastuuta lapsestaan, niin kuin pitääkin. Sinä et voi koskaan mennä lapsen edelle, niin se vaan on. Lapset ovat aina tiukan paikan tullen ykkösenä ..
Mutta läheisin aikuinen sinä voit olla miehellesi, voit olla hänen rakkaansa ja elämäntoverinsa. Lapsen kanssa ei voi eikä saa alkaa kilpailla, aikuisen tulee olla aikuinen. Siihen sinulla on vielä nähtävästi matkaa.
Yritäpä miettiä miltä lapsesta tuntuu sen kaiken sotkun ja riidankin keskellä.. hänhän pitää kynsin hampain kiinni isästään. Hän luultavasti pelkää menettävänsä vanhempansa.
Mitä tulee ex-puolisoiden välisiin asioihin, ne ovat todella vaikeita asioita, ja niissä on jotkut selkeät säännöt oltava. Mutta aina tulee huomioida lapsen tarpeet. Miehelläsi ne ovat onneksi mielessä, hyvä niin !
Moni asia osui ihan nappiin minun ja exäni suhteen... pari pikkuasiaa ja iät ovat eri.
Tosin minä en soita exälleni kuin korkeintaan kerran viikossa ja sekin asia koskee lasta, en ikinä ole maininnut pahaa sanaa hänen uudesta avokistaan. Enkä muutenkaan puutu heidän asioihin.
Urheilihan mies melkein joka päivä, joskus tosin toivoin hänen hiukan arvostavan sitä, että olimme perhe ja sen kanssa tulisi viettää aikaa. Omat menot ja harrastukset oli eri asia ennen yhteistä lasta, silloinhan ei ole pientä elämänalkua huollettavana 24 h/vrk. Toisaalta nuo jutut voi olla myös miehesi värittämiä *tietää kokemuksesta*.
Suurta surua tuotti kuitenkin ajatus, että lapseni saattaisi olla tiellä, häiritsemässä yhteistä onneanne ja elämäänne, joka toinen viikonloppu...
Eipä ole enää niin mukava katsoa lapsen iloista ilmettä lähtiessään isälleen. Toivon kuitenkin, että exäni avokki on aidosti kiinnostunut lapsesta, eikä näe häntä vain kilpailijana. Hänhän on vain pieni lapsi, jolla ei ole mitään osaa eikä arpaa vanhempien eroon.
Sinä olet kuitenkin todella nuori ja toivon että vanhemmiten alat ajattelemaan kypsemmin.
Ja hiukan toivon objektiivisuutta noihin avokkien kertomuksista existä... Nehän on vain totuuden yksi puoli :) (Meillä siis mies lähti liitosta, koska ei jaksanut arkea pienen lapsen kanssa, näin itse sanoi sulkiessaan yhteisen ovemme.)
Olipa mukava lukea hieman tämänkin suunnan kommentteja.
Heti tuosta miehen exästä.. Tässä tapauksessa voin kyllä sanoa, että tiedän mistä puhun. Olen kuullut monet "keskustelut" kun exä soittaa miehelleni. Pelkkää haukkumista, nimittelyä ja uhkailua sillä ettei saa enää tavata lastaan. Ja minut on siinä sivussa haukuttu ties miksi. Itsekin olen kerran hänen kanssaan puhunut, eikä silloinkaan tehnyt mitään muuta kuin haukkunut meitä kahta ja uhkaili että tulee hakemaan kaikki lapsen tavarat pois.
Ja kyllä muiltakin miehen tutuilta on tullut se kuva, etten todellakaan tajua minkä takia on edetty niin pitkälle suhteessa jota ei edes hyvällä tahdolla voi sanoa suhteeksi.
Kyllä exässäkin varmasti jotain hyvää on, ja ajattelee lastaan, mutta eihän mitään kiristämällä ja haukkumalla saa. Välillä tuntuu, että lapsi kärsii enemmän äitinsä takia.
Tiedän, että olen nuori. Itsellenikin se on tuottanut hieman ongelmia tämän asian suhteen. Olen löytänyt miehen jota todella rakastan ja joka rakastaa minua. Mutta en ollut ikinä ajatellut että omalle kohdalleni tulisi tällainen tilanne, saati tässä vaiheessa. Olemme molemmat rekisteröineet sen, että tämä vaatii vielä paljon, paljon töitä ettei miehen entinen elämä paina minua. Ajan myötä kypsyy, ja tämä varmasti itsessään jo kypsyttää.
Myönnän sen, etten varmaan koskaan pääse sellaiseen, ettei lapsi ikinä minua haittaisi. Tarkoitan, jos olisi jotain harvoin pidettäviä juttuja, emmekä niihin voisi mennä, niin toki se harmittaisi. Mutta se on mielestäni aivan luonnollista, ketä tahansa harmittaa jos jää jotain ainutkertaista väliin.
Tulen mielestäni lapsen kanssa hyvin toimeen. Mieheni on myös sitä mieltä, ja lapsi aina kyselee kun tulee isälleen että olenko minäkin siellä. Olen kovin lyhytpinnainen joka asiassa, mutta lapsen ollessa koetan säilyttää malttini, ja jos sen menetän, niin en koskaan kohdista mitään lapseen.
En ole koskaan ollut paljon lapsien kanssa, siinäkin mielessä tämä on uusi asia ja vaatii opettelua. Olen varma, että opin sen niinkuin monet monet muutkin.
(Saattaa olla vähän sekava, hieman kiire kirjoittaessa..)