hamarintie-huhtalantie-uittomiehenkatu risteys

Todella vaarallinen paikka tämä risteys, ruuhka-aikaan ei puhettakaan, että pääsisi autolla yli huhtalantieltä-uittomiehenkadulle. Kolareitakin tässä ollut useita. Kävellen risteyksen ylittäminen ihan arpapeliä jääkö auton alle, kukaan ei väistä eikä hiljennä, rekatkin ajaa 60-70. Lisäksi uusi päiväkoti on saanut aikaan sen että useat lapset joutuvat ylittämään risteyksen. Pitäisi saada ehdottomasti kiertoliittymä tähän paikkaan.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei täällä seinäjoella toimi mitkään normaalit liikennesäännöt ja kiellot. Täällä ajetaan letkassa surutta päin punaisia kun ei malteta muka pysähtyä? Jalankulkijoita ei kunnioiteta yhtään ja eikä pyöräilijöitä. Huolestunut olen kuitenkin näistä meidän koululaisista ja heidän koulumatkastaan vaarallisessa seinäjoessa ja sen liikenteessä. Ihmiset ovat aivan sekaisin aamulla kun lähtevät viimetipassa kohti työpaikkaa, ei siinä koululaisia paljon kunnioitetata tai saatika sumussa pimeällä edes huomata, kiire kun on työmaalle.

Ennen sentään ihmiset kunnioittivat stop merkkejä, liikennevaloja yms mutta nykyään ei näköjään millään ole enää väliä, ajellaan sikahumalassa kun siitä ei seuraa juurikaan mitään toimenpiteitä kiinni jäädessään, ei pysähdytä suojatien eteen jos viereisellä kaistalla joku on autolla siihen juuri pysähtynyt antaen tietä jalankulkijalle? ajetaan hurauttaen vaan pysähtymättä?

Paljon olisi poliisilla täällä valvottavaa, mutta määrärahoja vain supistetaan ja porukkaa vähennetään, sillä seurauksella että liikennekulttuuri rehottaa ongelmia ja rikollisuus lisääntyy yms? Olisipa kameratolpat jokaisessa liikennevaloissa, johan loppuisi päin punaisia ajot kerralla! Rattijuopoille pitäisi antaa erittäin kovat tuomiot, sakot ja ehdollista vähintään 6kk heti kun promillelukemat ylittyy yli sallitun rajan, ja lisäksi aina kortti pois vähintään kuukaudeksi!

Jos minä saisin päättää lakiasioista niin laittaisin tuulemaan ja niin että tuntuisi!!

Äänestä

Arvoisa kirjoittaja,
toki se risteys on hankala tiettyihin kellonaikoihin, siihen pitää vain sopeutua. Ja valitettavasti Uittomiehenkadulta, ymmärtääkseni, ei oikein muuta reittiä ole pois.
Ei muuta kuin pitkää pinna siihen risteykseen ja turhat riski pois.

Rekat.....mmmm...alueella on nopeusrajoitus 60km/t, Jalasjärven suunnlata tuleva raskasliikenne on ottanut jo vauhtia pois hyvän matkaa, tuollainen kevyt (12-18t) linja-autokin kulkee Uittomiehenkadun kohdalla moottorijarrulla n.50km/t ja rekalla on hidastin ollut päällä jo hyvän matkaa. Kaupungista tuleva linja-auto on kohdallasi saanut nopeudeksi 50 ja rekka vielä vähemmän.
Niin että älä nyt liioittele.

Uusi päiväkoti on saanut aikaan sen että lasten vanhemmat vievät ja hakevat lapset sinne, tuskin kukaan isä ja äiti laita alle kouluikäisiään lapsiaan KÄVELEMÄÄN yli risteyksen päiväkotiin.
Et kai sinäkään niin tekisi.
.....Nämäkään asiat ei tee siitä risteyksestä ongelmattomampaa.

MUTTA katsopa Seinäjoen kaupungin karttasivustolla, ehkäpä kaupungilla on jotain suunnitelmia alueen liikenneongelmiin.
http://kartat.seinajoki.fi/IMS/fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soukkajoki kirjoitti:

Todella vaarallinen paikka tämä risteys, ruuhka-aikaan ei puhettakaan, että pääsisi autolla yli huhtalantieltä-uittomiehenkadulle. Kolareitakin tässä ollut useita. Kävellen risteyksen ylittäminen ihan arpapeliä jääkö auton alle, kukaan ei väistä eikä hiljennä, rekatkin ajaa 60-70. Lisäksi uusi päiväkoti on saanut aikaan sen että useat lapset joutuvat ylittämään risteyksen. Pitäisi saada ehdottomasti kiertoliittymä tähän paikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu