No niin niin siinä kävi että ero tuli.. sydän rikki, riekaleiksi revitty. En osannut luottaa suhteemme alussa täysin kumppaniini, koska edellinen oli vehkeillyt selkäni takana. Olen sitä mieltä että luottamus ansaitaan. Kuitenkin, meillä oli ihania hyviä hetkiä, ikimuistoisia. Vuosia olimme kuitenkin yhdessä. Minä olin vaan hänen mielestään kovin ymmärtämätön jotain asioita kohtaan.. Hänellä oli naispuolisia ystäviä, siinä missä minulla oli miespuolisia ystäviä. Hänen täytyi vain salata ne, kun en hänen mielestään heitä hyväksynyt. En saanut kysyä, kun häelle tuli paljon txt viestejä. Hän piti myös huolen, että puhelimeen ei jää viestejä. Hän aina muistutti minua siitä, että jos hän haluaa minua pettää, en koskaan saisi tietää sitä. Kavereiden järjestämissä illanvietoissa hän tuuppautui sinkkunaisten seuraan. Kerran yhden baari-illan jälkeen löysin hänet kaupungista nuoleskelemasta toista. Yhden kerran hän oli mennyt jatkoille yh-äidin luokse ja kertoi siitä minulle, olinhan aina sanonut että arvostan rehellisyyttä. No riitahan siitä kerrasta tuli. Syyttelyt vielä päälle, kun en arvostanutkaan rehellisyyttä. Kyllä arvostin. Kuitenkin olin sitä mieltä että sellainen käytös ei ollut soveliasta. Kysyin myös että miltä hänestä tuntuisi, jos tekisin samoin. Mutta minulla ei olisi oikeutta tehdä kyseisiä asioita ollenkaan, koska hän menettäisi maineensa. Hän??? Suhteeseen kuului myös kiristystä, jos en käyttäytyisi kuten hän haluaa. Kaiken kaikkiaan kyllästyin tähän kaikkeen p*****n ja yksi kaunis päivä lähdin. Uskomatonta että rakastan edelleen häntä jollain tasolla. Mutta toivon että pääsen eteenpäin elämässäni ja löydän Sen tosirakkauden. Pääsen elämään uskollista ja tylsääkin parisuhde-elämää. Eli en ole vielä toivoani menettänyt, sydän vai särkyi siinä sivussa.
My looove story...
True love, where?
8399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä sä löydät. Joku päivä vielä. Toi mies oli sairas. Narsisti.
Toivottavasti. On vaan niin kummallinen tämä ihmismieli. Kun on ollut niitä hyviä, ihania hetkiä, niitä kaipaa niin paljon, että toivoisi asioiden muuttuvan. Itse olen ollut vielä niin jääräpää, että olen koettanut saada toista ymmärtämään: toista pitäisi kohdella kuten toivoo itseään kohdeltavan. Mutta turhaa se oli. Ihminen on sellainen kun on. Baarit ei kiinnosta pätkän vertaa kumppanin etsintään, treffi-ilmoituksista puhumattakaan. Sitä vaan välillä miettii, että ehkä minut on luotu vain yksin kulkemaan.. ja haaveilemaan hyvästä suhteesta. Ystäviä on onneksi elämässäni.
Ne ihanat hetket olivat vain siksi, että mies saisi mitä halusi. Ne ihanat hetket eivät olleet todellisia, vain miehen näytelmää. Sitä ihmistä jota rakastat, ei ole olemassakaan.
Voi kultaseni, tiedän tunteen kun kaipaa jotakin mitä ei oikeasti koskaan ollut olemassakaan. Sinä kaipaat läheisyyttä, rakkautta, hellyyttä ja kauniita sanoja. Mutta et missään nimessä kaipaa entistä miestäsi, ethän? Kaipaat vaan jotakin. Helpompi ajatella, että entistä. Kun ei jaksaisi taas tutustua uuteen ja opetella tuntemaan ja luottamaan yms.
Tärkeää on ymmärtää, ettet oikeasti kaipaa entistä miestäsi - hän ei ollut hyvä mies. Kaipaat ehkä joitakin tekoja, sanoja, eleitä - mutta et sitä miestä.
Löydät vielä jonkun tai joku löytää sinut. Onneksi on ystäviä sentään. Ethän siis yksin ole :). Joku päivä vielä havahdut siihen hölmöönkin tunteeseen ja ajatukseen, että "Mitä ihmettä mä siinä miehessä oikein näin. Onneksi en tuhlannut enempää häneen aikaani!"
Onnea! Olet vapaa!
Ehkä se oli niin. Itse olen alkanut miettimään, että kuinkahan sinisimäinen olen ollut. Tiesin niistä naisystävistä ja muutaman olen ihan tavannutkin. Tulin silloin siihen tulokseen, että naiset ovat olleet kiinnostuneita alunperin myös muuten, kuin pelkkä ystävyys mielessä. Mutta tyytyneet siihen ystävyyteen. Ihmettelen vain että jos naiset ovat oikeasti ystäviä, miksi heistä ei voi puhua tai kertoa tapaamisista. Vastaus on vain aina ollut se, että asiasta tulee riita kun en ymmärrä. Onhan minullakin miespuolisia ystäviä, mutta toisaalta minulla ei ole ollut tarvetta viettää aikaa heidän kanssaan kahden. On tämä kyllä sellaista tunteiden vuoristorataa, välillä tuntuu että ei järki päätä pakota. Noh mutta onneksi sain lähdettyä. Toivon vain, että saisin tietää todellisen totuden asioista, olisi helpompi "vihata" toista. Voisin jatkaa kunnolla elämääni.. no ajan kanssa sekin kyllä onnistuu.
Jos oikein tunnustelet sisintäsi, niin tiedät jo totuuden miehen toimista, eikö vain?
Kiitos vaan kaikille kommenteista. Moni oli kommenteissaan oikeassa. Kyllä tässä hyvin on jo eteenpäin menty.. täytyy vaan ottaa järki käteen. Surullista kyllä kun monta vuotta meni.. No ukko paahtaa jo täysiä treffeillä ja minä olen muisto vain.. On se kummallista, miten toisille asiat ovat niin helppoja.
Ap, etsi käsiisi sellainen kuin Särkyneiden sydänten aktiivikirja. Siitä oli minulle todella paljon apua kun olin vastaavassa tilanteessa. Voin suositella sitä myös muille, koska se toimii myös särkyneen sydämen ehkäisyyn.