Olen kulkenu helvetin raskaan polun jo pikkutytöstä lähtien. Hammasta purren oman tieni rakentanut kaiken tän paskan keskeltä. Nyt kun mun pitäis vielä löytää se oma elämän ilo ja halu niin kaikki olisi hyvin.. Mutta se ei ole helppoa. Olen kokenut elämässäni paljon ikäviä asioita kuten oman isäni hylkäämisen, äidin uudet miehet ja mies draamat joita edes lapsilta koskaan peitelty, hullun isäpuolen lyönnit kasvoille 5 vuotiaasta lähtien tämän kusipään kuolemaan asti eli noin 6 vuotta tätä helvettiä , maailman ihanimman ihmisen eli papan kuoleman, kahden enoni kuoleman, koulukiusaamisen, isoveljeni hulluuden, äitini alkoholismin ja kuoleman. Myös bulimia astui kuvaan jossain vaiheessa ennen äitini kuolemaa. Kaikki tiivistetty muutamaan lauseeseen. Mut voin sanoo ne mitä olen kokenut kuulostaa ehkä tässä teidän korviin iha siedettävältä, kun se on näin lyhyesti sanottu. Olen nyt noin 20 vuotias. Tämän kaiken koin liian nuorena jo ennen kun ehdin edes 18 vuotta täyttää. Voitte siis kuvitella millasen helvetin homman olen tehnyt sen eteen että pysyn järjissäni, saan elämäni kuntoon ja että kokisin kerranki normaalin elämän. Tämä ei oo helppoo vieläkää. En aio luovuttaa mutta voin sanoo et jaksaminen alkaa olee aika raskasta. Tuntuu ettei läheiset ymmärrä eikä jaksa olla tukena. Enkä kyllä ole heille tästä kovin avautuvainen. Tunnen olevani yksin koko tän taakan kanssa. Olen muuten kaikille iloinen, huumorintajuinen ja en tosiaankaan näytä siltä et mulla olisi mitään noista ongelmista. Elämäni on näytelmää, oikein surkeitten sattumusten sarja, epäonnee epäonnen perään. Ja en liioittele. Jos joku jolla on normaali ja hieno elämä ja hän ei olisi niin henkisesti vahva astuis tän tytön saapaisiin, luulisin et hän harkitsisi jo 4 vuoden mun kokemuksilla itsemurhaa. Haluisin että tämänki tytön elämä alkaisi loistaa. Olisin työssä josta pitäisin. Saisin ihanan miehen joskus (toivottavasti pian), jonka kanssa hankkisin 3 lasta. Haluan perheen joka ei ole rikkinäinen. Haluan perheen mitä minulla ei ollut kun olin lapsi. Haluan rakastaa ja olla tuleville lapsilleni paras mahdollinen äiti. Minun lapsesta asti oleva unelma on ehjä ja rakastava perhe. Oikea perhe. Mutta päivä päivältä kun koen kaikkea paskaa niin en jaksa enää uskoo että unelmani toteutuu. Tiedän et minunlaisia on täälläki paljon ja tiedän että ymmärrätte minun tilanteen jotenki joten haluaisin jakaa tämän tuntemuksen muillekki.
Kaiken mä kestän.
doyoubelive
2116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva että kirjoitit tänne! Kirjoituksesi kuulosti hyvin tutulta, itsekin olen läpikäynyt maanpäällisen hel**tin, ja ihmettelen että olen järjissäni siitä selvinnyt. Tää on mun kokemus, ja ihmisillä on eri keinot selviytyä. Oli pakko vain kirjoittaa kun kirjoituksesi olisi voinut ollaminun kirjoittamani!
Mulla auttoi pienestä asti se että eräs sukulaiseni kertoi minulle lapsena että aina, AINA jos mulla on jotain suruja, murheita ja tuntuu että en jaksa, niin on joku kelle puhua ja ketä aina jaksaa kuunnella ja auttaa, Jumala. Olen siitä asti jaksanut sen avulla, kaikki hirveydet elämässäni , muuten en olisi selvinnyt niistä, siitä olen satavarma!!! Tuntui etten ollut yksin asioiden kanssa, kun Jumala oli kanssani ja on vieläkin. Sä oot arvokas, ja hienoa että oot jaksanut läpi noi kauheat vuodet! Noita ei voi tajuta ellei itse oo läpikäynyt samoja juttuja, että kuinka hirveetä elämä on ollut ja synkkää. Voi vain aavistaa ripauksen siitä, muttei samalla lailla tietää ellei oo elänyt sitä läpi.
Rukoilin itse paljon Jumalalta voimia ja sitä että hän auttaisi minua. Uusi Testamentti antaa tosi paljon toivoa, jos tuntuu ettei jaksa. Siellä Jeesus sanookin että jättäkää murheenne Hänen päällensä kannettavakseen, älkää itse kantako niitä taakkoja, Jeesus haluaa auttaa meitä. Ja Hän haluaa että ihan pienimmissäkin asioisssa rukoilisimme ja anoisimme häneltä apua.
Kiva kun kirjoitit tänne, kirjoitathan lisää kuulumisiasi!
Mä olen myös päällisin puolin iloinen, sosiaalinen ym, etteivät ihmiset ikimaailmassa uskoisi jos tietäisivät mitä olen läpikäynyt!!! Eivät ikinä! Munkin on vaikea joistain asioista avautua, kirjoitit niin mun ajatuksiani! Siksi mulle on auttanut lapsuudessani annettu neuvo, että aina on joku jolle voi avautua ja jolla aina on aikaa,,, Jumala. Aina, ei ole koskaan sellaista hetkeä että sulle ei olisi aikaa. Ja sun ei tarvitse kantaa taakkaasi. Jätäthän taakkasi Jeesuksen harteille.
Toivon hirveesti jaksuja sulle, tsemppii !!!
Sen verran olen tämän palstan kirjoituksia lukenut ja ihmiselämää nähnyt: olethan elänyt vain kolmanneksen vuosita, joita eitsellä on takana. Kun kertomasi historian vetää, niin vitist on vähissä. Paljon se ihminen,...näkyykun on pakko.
Olet vahva tyyppi tai olet onnistunut saamaan kaiken peliin selvitäksesi.
Yhden neuvon yritän antaa sinulle: vaikka saa vähättelyä, niin ole avoin ja älä purkita menneisyyttäsi. On luonnollista, että kivessä kipeä kuin toisesaa: eivät he voi samaistua kun eivät ole itse kokeneet. Kun ei piilottele vaikeuksiaan niin saa olla vapasti aito. Roolin esitteleminen tekee itselleenkin oudon ja ulkopuolisen tunteen. Kun on avoin, se auttaa myös toisia elämään todellista elämää. Pian voit alkaa tapaamaan samaa kokeneita ja syntyy ymmärräystä.
Ja sinulla on unelmia. Kyllä unelmasi voivat toteutua. Jokin tatkoitus ja tehtävä kärsimykseenkin sisältyy. Sen ymmärtää sitten kun vuosia on paljon takana. On tämä elämä sellainen yksilöllinen seikkailu meille kaikille ja kyllähän sitä kärisimystä monen elämään mahtuu. Jospa sinulla se olisi jo enemmän historian puolella.