Nykyään näkee joka paikassa miesten toimesta itkettävän että kun ei ne naiset tee aloitteita. Että miehenkö tässä pitää aina olla ottamassa ensimmäistä askelta kaikessa. Että naisilla on iso kynnys ottaa riskejä, ja että lähestymättömyyden syynä on laiskuus tai hirmuinen torjutuksi tulemisen pelko.
Mutta kun ei tässä siitä ole lainkaan kyse, ei mulle. Ei mua pelko estä tekemästä aloitteita, vaan luonto. Aloitteen tekeminen miehen suhteen on vastoin koko olemustani, perimmäisellä tavalla väärin, kertakaikkiaan täysin luonnotonta. Olen perinteinen nainen, old-schoolia: saalis, en saalistaja. Yhtä hyvin voisi odottaa että antilooppi lähtee jahtaamaan leijonia kuin että minä lähestyisin miestä. En kykene kiinnostumaan miehestä joka ei ymmärrä että häneltä odotetaan aktiivista roolia tutustumisessa ja parisuhteen muodostumisessa. En edes "huomaa" koko miestä, siis pariutumismielessä, ennen kuin hän tekee aloitteen.
Mulle on siis aina ollut itsestään selvää että kyllä, miehen tosiaankin on otettava riski ja tehtävä aloitteet. Mies tosiaan joutuu kantamaan suuren vastuun suhteen muodostumisesta ja asettamaan itsensä alttiiksi torjunnalle ja satutetuksi tulemiselle. Mutta vastapainoksi hän saa olla suhteessa pomo (jos siis sinne asti edetään). Mä en missään tapauksessa halua olla mies talossa, vaan haluan miehisen kumppanin joka kykenee olemaan perheen pää. Alussa siis mies joutuu kyllä olemaan rohkea ja tekemään paljon työtä mut saadakseen, mutta palkkiona on että en lähde koskaan haastamaan hänen valtaansa suhteessa.
Monesti tulee mieleen noita naisten epäaloitteellisuudesta itkijöitä katsellessa että semmoisenko naisen ne sitten haluaisivat - aloitteellisen, aggressiivisen, päällekäyvän? Haluavatko ne ehdoin tahdoin tossun alle? Tai kyllähän kai sellaisiakin miehiä on, jotka tosiaan haluavat. Mutta en voi ymmärtää että keskiverto miehinen mies voisi tuntea tällaiseen naiseen vetoa. Musta tässä on ilmiselvä "sitä saa mitä tilaa" -tilanne: jos haluaa että nainen tekee aloitteen, niin kannattaa sitten varautua siihen että siinä suhteessa saatetaan käydä verisiä valtataisteluita ellei tossukan rooli houkuta miestä.
Välillä tunnen syntyneeni väärälle vuosisadalle. Olin eron jälkeen sinkkuna parisen vuotta ennen kuin tapasin nykyisen mieheni ja kävin ahkerasti nettitreffeillä, ja siitä jäi sellainen fiilis että oikeita miehiä ei ole enää olemassakaan ja että naisen odotetaan nykyään hoitavan kaikki hommat pariutumisessa. Nämä miehet eivät osanneet tehdä minkäänlaisia aloitteita treffeillä, istuivat vaan edessäni ja tuijottivat lammasmaisina. Pystyin kyllä kehonkielestä näkemään että ne olisivat halunneet koskettaa tai suudella, mutta mitään eivät ikinä tehneet, tuijottivat vaan. Ja sitten laittoivat treffien jälkeen viestiä perään että olitpa tosi ihana, haluaisitko nähdä uudestaan. No en halunnut. Ei syntynyt minkäänlaista kipinää mulle. En pysty kiinnostumaan tällaisista miehistä vaikka miten yrittäisin.
Mutta kun ei tässä siitä ole lainkaan kyse, ei mulle. Ei mua pelko estä tekemästä aloitteita, vaan luonto. Aloitteen tekeminen miehen suhteen on vastoin koko olemustani, perimmäisellä tavalla väärin, kertakaikkiaan täysin luonnotonta. Olen perinteinen nainen, old-schoolia: saalis, en saalistaja. Yhtä hyvin voisi odottaa että antilooppi lähtee jahtaamaan leijonia kuin että minä lähestyisin miestä. En kykene kiinnostumaan miehestä joka ei ymmärrä että häneltä odotetaan aktiivista roolia tutustumisessa ja parisuhteen muodostumisessa. En edes "huomaa" koko miestä, siis pariutumismielessä, ennen kuin hän tekee aloitteen.
Mulle on siis aina ollut itsestään selvää että kyllä, miehen tosiaankin on otettava riski ja tehtävä aloitteet. Mies tosiaan joutuu kantamaan suuren vastuun suhteen muodostumisesta ja asettamaan itsensä alttiiksi torjunnalle ja satutetuksi tulemiselle. Mutta vastapainoksi hän saa olla suhteessa pomo (jos siis sinne asti edetään). Mä en missään tapauksessa halua olla mies talossa, vaan haluan miehisen kumppanin joka kykenee olemaan perheen pää. Alussa siis mies joutuu kyllä olemaan rohkea ja tekemään paljon työtä mut saadakseen, mutta palkkiona on että en lähde koskaan haastamaan hänen valtaansa suhteessa.
Monesti tulee mieleen noita naisten epäaloitteellisuudesta itkijöitä katsellessa että semmoisenko naisen ne sitten haluaisivat - aloitteellisen, aggressiivisen, päällekäyvän? Haluavatko ne ehdoin tahdoin tossun alle? Tai kyllähän kai sellaisiakin miehiä on, jotka tosiaan haluavat. Mutta en voi ymmärtää että keskiverto miehinen mies voisi tuntea tällaiseen naiseen vetoa. Musta tässä on ilmiselvä "sitä saa mitä tilaa" -tilanne: jos haluaa että nainen tekee aloitteen, niin kannattaa sitten varautua siihen että siinä suhteessa saatetaan käydä verisiä valtataisteluita ellei tossukan rooli houkuta miestä.
Välillä tunnen syntyneeni väärälle vuosisadalle. Olin eron jälkeen sinkkuna parisen vuotta ennen kuin tapasin nykyisen mieheni ja kävin ahkerasti nettitreffeillä, ja siitä jäi sellainen fiilis että oikeita miehiä ei ole enää olemassakaan ja että naisen odotetaan nykyään hoitavan kaikki hommat pariutumisessa. Nämä miehet eivät osanneet tehdä minkäänlaisia aloitteita treffeillä, istuivat vaan edessäni ja tuijottivat lammasmaisina. Pystyin kyllä kehonkielestä näkemään että ne olisivat halunneet koskettaa tai suudella, mutta mitään eivät ikinä tehneet, tuijottivat vaan. Ja sitten laittoivat treffien jälkeen viestiä perään että olitpa tosi ihana, haluaisitko nähdä uudestaan. No en halunnut. Ei syntynyt minkäänlaista kipinää mulle. En pysty kiinnostumaan tällaisista miehistä vaikka miten yrittäisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sen sijaan kavereita hankkiessa pystyn aivan mainiosti olemaan aloitteellinen osapuoli. Ei haittaa yhtään vaikka mun pitäisi ottaa kaikki askeleet yksinäni ja murtaa jää. Torjutuksi tuleminen on tietty tylsää, mutta ei se mua pelota.
En kyllä nyt ymmärrä miten aktiivisuus ja aloitteenteottomuus yhdistyy tossun alla olemiseen?
En henkilökohtaisesti tahdo olla tossun alla, mutten painaa myöskään naista saappaan alle ja osoitella koko ajan missä kaappi on.
Ehkä kaipaat edelleen isääsi pikkutyttönen.
Osa meistä etsii aktiivista ja itsenäistä nuorta aikuismaista naista. Ei kakaraa joka tahtoo leikkiä jotain "ladya".
Eli siis
Aloitteellinen mies ja nainen eli aktiivinen on:
"aloitteellisen, aggressiivisen, päällekäyvän? Haluavatko ne ehdoin tahdoin tossun alle? "
Olet aloittaja täysin hakoteillä.
Sori nyt vain, mutta fiksu aloitteita tekevä aktiivinen mies joka ei ole aggressiivinen ja päällekäyvä tahtoo kumppanin joka tekee oman osansa suhteessa
eikä jotain passiivista kanaa joka odottaa haukkaansa.
Tuollaisia inisijöitä kuten sinä tässä maassa riittää.
Vaikutat tunnevammaiselta joka todennäköisesti ei herätä niitä tunteita ja kipinöitä niissä miehissä jota tapasit (ehkä olet koppava ja kylmä!) joten aktiivisuutta he eivät halunneet osoittaa.
Itse olen huomannut että ulkomaalaiset naiset osaavat vietellä miestä ja tulla miestä vastaan.
Suomalaiset naiset taas haluavat esittää passiivista prinsessaa sekä olla tasa-arvoisia ihmisiä sekä vielä päälle miehen aktiivisen urosmaisuuden.
Johtuisko siitä ettet sinä osaa olla oikeasti nainen ja naaras ettei uroita ja miehiä yleensä kiinnosta sinua lähennellä?
Vika voi olla katsos myös sinussa.
Kyllä tuommoinen aloitteeton nainen saa jäädä mun puolesta, ei semmoinen voi mitenkään kiinnostaa jos on ylimielinen