Miksi seurustella?

AloysiousPendergast

Niin, tämä kysymys on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Miksi seurustella kun ei tunne lainkaan mielenkiintoa tai halua koko asiaan koska olen melko varmasti aromantikko? Tarkennan tähän alkuun sen etten ole koskaan seurustellut tai edes halunnut en edes teini-iässä, joten kyse ei ole huonoista kokemuksista. Syy miksi kysyn tätä on se että alan olla jo kolmikymppinen ja vanhemmat sukulaiset sun muut kyselevät tätä jatkuvasti. Mutta onko järkeä aloittaa koko systeemiä vain ympäristön painostuksen takia? Siis toimia täysin oman luonteen vastaisesti? Tiedostan että useimmilla ihmisillä on ttämä pariutumisvietti, mutta minulla ei ole. Ihmettelenkin miksi se on niin vaikea hyväksyä? Minulla ei ole mitään vastakkaista (eikä sen puoleen omaakaan, vaikka hetero olenkin) vastaan, mutta en vain kykene tuohon pariutumisajatteluun. Aromantikkona minulle on mahdottomuus tuntea romanttista rakkautta. Voi kuulostaa vitsiltä, mutta jouduin aivan oikeasti tarkastamaan paperista mitä se sellainen meinaa. Tämä ei tarkoita ettei minulla olisi läheisiä, joista välitän en vain kykene tuntemaan sen kummempaa rakkautta kuin perheen jäseniin tunnetaan. Minulla ei ole mielenkiintoa eikä suurempaa haluakaan parisuhteeseen enkä koskaan ole tuntenut sellaista tunnetta että "tuon kanssa olisi mukava olla yksissä". Tämä koko juttu alkaa jo tuntua hiukan ahdistavalta. tuntuu kuin koko yhteiskunta sanoisi että sinussa on jotain vikaa kun et seurustele. Tai koska en halua luonnettani muuttaa. Ajattelen vain niin ettei minun kannata lähteä tuohon seurustelu juttuun vain yleisen painostuksen takia koska silloin ainoastaan molemmat saavat siipeensä. Olenko tässä nyt ihan väärässä ja onko se niin paha juttu jos olen onnellinen yksin tai onko se joltakulta jotenkin pois? Mielestäni ei mutta olisi mukava kuulla kommentteja. Itse en koe itsessäni olvan vikaa tai tunne olevani jotenkin rikki ja tuo luonteen muuttaminen tämän takia vaikuttaa jotenkin turhan isolta jutulta kun kerran olen täysin onnellinen näinkin.

40

2926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiKaikille

      Miksi ihmeessä pitäisi seurustella jos ei halua? Oma on elämäsi et elä sitä sukulaisia varten. Ei kaikkien ole tarkoitus mennä naimisiin tai saada lapsia.

    • AloysiousPendergast

      Tätä minäkin ihmettelen. Jotta ei kai se muilta pois ole jos en seurustele? Piti vaan saada vähän purkautua kun turhauttaa koko juttu.

      • EiKaikille

        Ihan ymmärrettävää. Nykyään ihmistä pidetään pikemminkin outona lintuna jos ei perhettä perusta ja monelle ei tunnu edes käyvän mielessä että ehkä joku ei vain halua. Ehkä joku ei tahdo sitä punaista tupaa ja perunamaata ja kultaistanoutajaa ja lapsia.

        En näe mitään väärää siinä jos joku ei halua perhettä perustaa. Ei siinä ketään satuta, eikä riko mitään lakia.


    • Jadette

      Kuka määrittelee sen, että parisuhteessa pitäisi olla romantiikkaa. Mikä on yhdelle romanttista, ei välttämäti ole sitä toiselle.
      Romanttisuus ei tuo pitkäikäistä kestävyyttä parisuhteeseen, onpahan vain yhtä lajia hetkellistä tunneilmaisua ja miellyttäviä tunteita.
      Romantiikan tunteena voi käsittää laajemminkin yksinäisenä luonnonihailuna ja haltioitumisena esim. vaikuttavan taiteen edessä.

      Ketään ei tarvitse velvoittaa parisuhteeseen. Toiset viihtyvät paremmin itsekseen.
      Vanhana voi tosin tulla katumusta sen suhteen, ettei ole lapsia ja lapsenlapsia. Yksinäisyys ja elämänasenne voivat muuttaa muotoaan.
      Ehkä silloin joillekin tulee se kaipaus, että joku kävisi katsomassa ja muistamassa. Vaan ei kaikille silloinkaan.

    • missä mennyt vikaan?

      Jos et kykene tuntemaan rakkautta, olet tunnevammainen. Silloin onkin parempi, ettet ole toisen kanssa, jos et pysty rakastamaan, koska parisuhde on pysyvää ja voi hyvin vain rakkauden voimalla.

      Rakkauden tunne ja seksuaalinen vetovoima toista kohtaan saa ihmiset muodostamaan parisuhteita. Sinulta puuttuu siis molemmat avut, mutta omapa on elämäsi, eikä väkisin voi noita tunteita saada itsessä aikaan.

      Oletkohan vaurioitunut tunne-elämältäsi lapsena, vai onkohan hormoneissasi jotain vajavaisuutta..

      En sano, että olet viallinen, mutta luonnonmukaisesta poikkeava kylläkin.

      • Anonyymi

        Tää on jo vanha ketju mutta vastaanpa sulle silti että haistappa vittu


    • AloysiousPendergast

      Siis minä en kykene tuntemaan ns. romanttista rakkautta. Siis sitä joka saa ihmiset muodostamaan tuon parisuhteen. Myöskään seksi ei ole mielestäni kovinkaan kiinnostavaa, enkä halua lapsia. Sen sijaan kykenen tuntemaan sitä rakkautta jota tunnetaan perheenjäseniä, lemmikkejä tms. kohtaan. Mutta se onkin eri asia. Minulla ei vain ole sitä tarvetta muodostaa parisuhdetta mikä yleensä ihmisiltä löytyy ja ajaa tuohon suhdejuttuun. Ja kuten mainitsin, olen aromantikko, eli syntynyt tällaiseksi. Kaikki tämä on geeneissä ja monet sukulaiseni ovat samankaltaisia. Minua ottaa vaan päähän tämä jatkuva parisuhteen tuputtaminen mitä yhteiskunta tekee. Joidenkin vaan tuntuu olevan vaikeaa sen ymmärtäminen että yksinkin voi olla onnellinen. Ja uskon että minullakin löytyy silloin vanhana porukkaa käymään kylässä ja muistamassa.

      • missä mennyt vikaan?

        Ethän voi mitään, mitä muut ajattelevat, joten mitä muiden ajatuksilla väliä.

        Kaikki ei ole geeneillä selitettävissä, vaan ympäristön antama malli ja esim. lasten tunteeton kohtelu voi johtaa tunteettomuuteen aikuisenakin. Jos lapsena jäävät vaille halia, syliä ja rakkautta, niin aikuisena ei sellaisia asioita osaa antaa toiselle.

        Onko teillä halailtu ja pussailtu julkisesti?


      • höh!
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Ethän voi mitään, mitä muut ajattelevat, joten mitä muiden ajatuksilla väliä.

        Kaikki ei ole geeneillä selitettävissä, vaan ympäristön antama malli ja esim. lasten tunteeton kohtelu voi johtaa tunteettomuuteen aikuisenakin. Jos lapsena jäävät vaille halia, syliä ja rakkautta, niin aikuisena ei sellaisia asioita osaa antaa toiselle.

        Onko teillä halailtu ja pussailtu julkisesti?

        Hän selvästi selitti kykenevänsä tuntemaan rakkautta perheenjäseniä kohtaan. Miksi sinun on noin vaikea ymmärtää asiaa?
        Vai onko niin, että itse tunnet seksuaalissävytteistä rakkautta myös vanhempiasi ja sisaruksiasi kohtaan, etkä siksi ymmärrä aloittajaa?


      • AloysiousPendergast
        höh! kirjoitti:

        Hän selvästi selitti kykenevänsä tuntemaan rakkautta perheenjäseniä kohtaan. Miksi sinun on noin vaikea ymmärtää asiaa?
        Vai onko niin, että itse tunnet seksuaalissävytteistä rakkautta myös vanhempiasi ja sisaruksiasi kohtaan, etkä siksi ymmärrä aloittajaa?

        Jees, eli tämä seksuaalissävätteinen ja romanttinen rakkaus on niitä joita en kykene kokemaan. Siis aivoni ovat vain "johdotettu" niin. Sellainen platoninen perhettä kohtaan tunnetava rakkaus ei ole ongelma.


      • missä mennyt vikaan?
        höh! kirjoitti:

        Hän selvästi selitti kykenevänsä tuntemaan rakkautta perheenjäseniä kohtaan. Miksi sinun on noin vaikea ymmärtää asiaa?
        Vai onko niin, että itse tunnet seksuaalissävytteistä rakkautta myös vanhempiasi ja sisaruksiasi kohtaan, etkä siksi ymmärrä aloittajaa?

        Aloittaja itsekin jo ymmärsi eron lähimmäisenrakkauden ja intohimoisen rakkauden välillä. Niissä rakkauksissa on selkeästi eroa, ymmärrätkö sinä sitä.. ;D


    • AloysiousPendergast

      Olen saanut paljon rakkautta lapsena ja kotioloni ovat olleet loistavat. Ja veljeni seurustelee ihan normaalisti. Epäilen tämän olevan geeneissä, koska tämän tyyppisiä ihmisiä on suvussani silti useita. Ja tosiaan minulla ei vain ole sitä viettiä mikä ajaa parisuhetteeseen. Minä en kaipaa suhdetta enkä ole huolestunut kun en sellaissessa ole. Se ei vain kiinnosta minua. Siitä ei siis ole minulle haittaa, mutta se ottaa aivoon että sitä parisuhdetta tuputetaan joka tuutista. Ihan kuin ihminen olisi joku kaamea aivoja söyvä mutantti toiselta planeetalta kun ei vaan kiinnosta. Varmaan ymmärrät että joskus turhautuu, kun saa jatkuvasti hokea ettei vaan nappaa.

      • missä mennyt vikaan?

        Sellaisen on vaikea käsittää tunteettomuuttasi, joka on hyvinkin tunneihminen, ja suorastaan janoaa toisen läheisyyttä ja kosketusta ja että saa itse hivellä ja kosketella. Tuntuu jotenkin suorastaan kurjalta, jos joku jää vaille toisen ihmisen rakkautta koko elämänsä ajaksi.. Intiimielämä pitää mielen ja kehon terveempänä, miten ilman sitä voi edes elää..


      • pikkumökin pirkko
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Sellaisen on vaikea käsittää tunteettomuuttasi, joka on hyvinkin tunneihminen, ja suorastaan janoaa toisen läheisyyttä ja kosketusta ja että saa itse hivellä ja kosketella. Tuntuu jotenkin suorastaan kurjalta, jos joku jää vaille toisen ihmisen rakkautta koko elämänsä ajaksi.. Intiimielämä pitää mielen ja kehon terveempänä, miten ilman sitä voi edes elää..

        Miksi sellaisen pitäisi käsittää hänet, joka ei kuitenkaan siihen ikinä pysty? Eikä hänkään näköjään käsitä täysin "sellaisten" logiikkaa.

        Vaikka ihminen ei aina pysty näkemään itsensä ulkopuolelta asioita, ainakaan kovin objektiivisesti tai realistisesti tai empaattisesti, niin jo sen tiedostaminen, että itsen ulkopuolella ja ymmärtämättömissä on aina jotain...


    • AloysiuosPendergast

      Ihan hyvin. Mitä ei tunne , sitä ei oikeastaan kaipaa. Onhan minulla läheisiä, enkä ole tunteeton. Olen täysin kykenevä platoniseen, toverilliseen rakkauteen. Minulta vain puuttuu tarve viedä tilannetta sen pidemmälle. Se riittää . En siis ole tunteeton sosiopaatti, minulta puuttuu vain tuo tarve parinmuodostukseen. Siis vähän samalla tavalla kuin aseksuaaleilta puuttuu seksuaalivietti. En vain ole koskaan kokenut mitään sisäistä tarvetta hankkia parisuhdetta. Ne vain jättävät minut kylmäksi. Ja eikös se ole parempi ettei lähde leikkimään toisten tunteilla ja satuttamaan heitä, kun ei itsellä ole mielenkiintoa pitää parisuhdetta yllä?

    • shark mac

      Olet varsinainen onnen pekka. Vielä jos onnistut seksiäkin saamaan niin varsinainen lottovoittaja.

      Säästyt todella monelta tuskalta ja pettymykseltä ja vielä rahatkin säästyy ja energia.

      Varaudu kuitenkin siihen että jos menestystä tulee niin elämässäsi tulee vastaan ainakin pari hullua naista jotka koettavat kaikin keinoin saada sinut. Olet töllaisille naisille haaste.

      Ja käytä kondomia. Ennen pitkää joku nainen haluaa "parantaa" sinut hankkimalla sinulle vauvan kysymättä mielipidettäsi tai siitä huolimatta.

      • ???

        Mistä päättelet hänen olevan mies?


      • shitrambo
        ??? kirjoitti:

        Mistä päättelet hänen olevan mies?

        Kaikkihan näkee, Aloysius on miehen nimi, Aloysia olisi naisen nimi. Ja naisen olisi junttia kutsua itseään Aloysiukseksi. Hanki sivistys.


    • Niin!

      Luulet vaan olevasi toisia kovempi kun et "pehmoile"..haluat ajatella ittestäs että oot muita parempi. "yksinäinen susi"
      Sä saatat olla melko rikki sisältä, sillä suojelet itseäsi.
      ehkä sulla on lapsuudentraumoja.
      se että pitää tuollainen vuodatus kirjoittaa, on tekopyhää huomionkerjäystä,
      jota et kokisi tarvetta tehdä mikäli todella olisit ei-romanttinen.
      Sensijaan olet melko romanttinen pehmo.

      • AlouysiousPendergast

        En ajattele että olen toisia kovempi tai parempi. Enkä myöskään trumaattinen tai "rikki". Myönnän auliisti olevani aikamoinen pehmo, mutta minkä minä sille voin että minulla ei ole tuota parinmuodostus viettiä. Ja kuten tuolla aiemmin sanoin tuo vuodatus johtui lähinnä turhautumisesta.


      • missä mennyt vikaan?
        AlouysiousPendergast kirjoitti:

        En ajattele että olen toisia kovempi tai parempi. Enkä myöskään trumaattinen tai "rikki". Myönnän auliisti olevani aikamoinen pehmo, mutta minkä minä sille voin että minulla ei ole tuota parinmuodostus viettiä. Ja kuten tuolla aiemmin sanoin tuo vuodatus johtui lähinnä turhautumisesta.

        Minusta ihminen on sisältä "rikki", jos ei pysty tuntemaan intohimoista rakkautta ketään kohtaan.

        Vaikuttaisi siltä, että asia on alkanut oikeasti vaivaamaan sinua. Et vain halua lähteä "korjaamaan" sisäistä tunnevammaasi, koska on helpompi syyttää muita ja geenejä ja heittäytyä yksinäiseksi sudeksi.

        Mutta hyvä vain, ettei alakaan mihinkään ihmissuhteeseen, jos jo valmiiksi tietää, ettei ole avuja sellaiseen.


      • AloysiousPendergast
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Minusta ihminen on sisältä "rikki", jos ei pysty tuntemaan intohimoista rakkautta ketään kohtaan.

        Vaikuttaisi siltä, että asia on alkanut oikeasti vaivaamaan sinua. Et vain halua lähteä "korjaamaan" sisäistä tunnevammaasi, koska on helpompi syyttää muita ja geenejä ja heittäytyä yksinäiseksi sudeksi.

        Mutta hyvä vain, ettei alakaan mihinkään ihmissuhteeseen, jos jo valmiiksi tietää, ettei ole avuja sellaiseen.

        Oikeastaan tuo seurustelemattomuus ja haluttomuus ei minua vaivaa vaan se että joka tuutista tuputetaan että ihminen on poikkeava ja outo jos ei seurustele. Siis tuntuu silti kuin kirveellä pakotettaisiin seurusteluun ja parisuhteeseen.


      • missä mennyt vikaan?
        AloysiousPendergast kirjoitti:

        Oikeastaan tuo seurustelemattomuus ja haluttomuus ei minua vaivaa vaan se että joka tuutista tuputetaan että ihminen on poikkeava ja outo jos ei seurustele. Siis tuntuu silti kuin kirveellä pakotettaisiin seurusteluun ja parisuhteeseen.

        Totta kai tuputetaan sinun käyttäytymisesi olevan outoa ja poikeavaa, koska sitä se juuri on!

        On itsestäsi kiinni hyväksytkö, että ympäristö pitää sinua poikkeavana ja outona, vaikket itse tuntisikaan sellainen olevasi. Et siis voi muuttaa ympäristöäsi ja sen asenteita sinua kohtaan, koska valtaväestö kuitenkin on parisuhteeseen pyrkivä, ja sinun kaltaisesi on siinä joukossa pienenä vähemmistönä.

        Sinulla lienee helpotuksena, että voit halutessasi selittää tilannettasi geeniperimällä, koska suvussasi on ennestään useita yksinäisen tien kulkijoita.

        Vaikka et tunne vetovoimaa toista sukupuolta kohtaan, etkä halua pariutua, niin väitätkö ihan tosissasi, ettei joskus edes ole käynyt mielessä harmi, ettei sinulla ole tällaista ominaisuutta mitä suurimmalla osalla on? Haluaisitko, että sinulla olisi kykyä solmia rakkaussuhde?


      • AloysiousPendergast
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Totta kai tuputetaan sinun käyttäytymisesi olevan outoa ja poikeavaa, koska sitä se juuri on!

        On itsestäsi kiinni hyväksytkö, että ympäristö pitää sinua poikkeavana ja outona, vaikket itse tuntisikaan sellainen olevasi. Et siis voi muuttaa ympäristöäsi ja sen asenteita sinua kohtaan, koska valtaväestö kuitenkin on parisuhteeseen pyrkivä, ja sinun kaltaisesi on siinä joukossa pienenä vähemmistönä.

        Sinulla lienee helpotuksena, että voit halutessasi selittää tilannettasi geeniperimällä, koska suvussasi on ennestään useita yksinäisen tien kulkijoita.

        Vaikka et tunne vetovoimaa toista sukupuolta kohtaan, etkä halua pariutua, niin väitätkö ihan tosissasi, ettei joskus edes ole käynyt mielessä harmi, ettei sinulla ole tällaista ominaisuutta mitä suurimmalla osalla on? Haluaisitko, että sinulla olisi kykyä solmia rakkaussuhde?

        Eipä se ole oikeastaan harmittanut kun ei siihen niin ole kiinnittänyt huomiota. se on vähän sama jos vasenkätistä harnittaisi ettei ole oikeakätinen. Ja koska olen nyt onnellinen enkä koe olevani rikki, niin empä parisuhdetta oikein osaa kaivatakaan. Mietin vaan miksi se on muille niin vaikea hyväksyä jos itse hyväksyn eikä siitä ole minulle haittaa.


      • missä mennyt vikaan?
        AloysiousPendergast kirjoitti:

        Eipä se ole oikeastaan harmittanut kun ei siihen niin ole kiinnittänyt huomiota. se on vähän sama jos vasenkätistä harnittaisi ettei ole oikeakätinen. Ja koska olen nyt onnellinen enkä koe olevani rikki, niin empä parisuhdetta oikein osaa kaivatakaan. Mietin vaan miksi se on muille niin vaikea hyväksyä jos itse hyväksyn eikä siitä ole minulle haittaa.

        Pystytkö hyväksymään sen, että muilla on asiasta omanlainen näkemyksensä? Nythän teet itsellesi ongelman muiden ajatuksista, joille et kuitenkaan voi mitään. Ongelma on siis loppupeleissä sinusta lähtöisin, ei muista.


      • AloysiousPendergast
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Pystytkö hyväksymään sen, että muilla on asiasta omanlainen näkemyksensä? Nythän teet itsellesi ongelman muiden ajatuksista, joille et kuitenkaan voi mitään. Ongelma on siis loppupeleissä sinusta lähtöisin, ei muista.

        En voikaan. Ja ei se minua haittaakaan että muilla on omanlainen näkemyksensä. Mutta ymmärrät varmaan sen että joskus turhautuu siihen jatkuvaan asiasta kyselyyn ja sen ainaisen saman vastauksen toitottamiseen? Jotenkin vaan ottaa päähän kun miljoonannen kerran samassa kuussa sanoo ettei vaan kiinnosta. Ja sen verran olen empaattinen etten lähde muiden tunteilla leikkimään. Mitä siitäkin tulisi jos alkaisi suhteeseen vain muiden painostuksesta ja lopputuloksena sattuu vaan molempiin? Tosin ymmärrät varmaan että joskus tällainen voi turhauttaa ja silloin pitää vähän saada purkautua?


      • Sotrue
        missä mennyt vikaan? kirjoitti:

        Totta kai tuputetaan sinun käyttäytymisesi olevan outoa ja poikeavaa, koska sitä se juuri on!

        On itsestäsi kiinni hyväksytkö, että ympäristö pitää sinua poikkeavana ja outona, vaikket itse tuntisikaan sellainen olevasi. Et siis voi muuttaa ympäristöäsi ja sen asenteita sinua kohtaan, koska valtaväestö kuitenkin on parisuhteeseen pyrkivä, ja sinun kaltaisesi on siinä joukossa pienenä vähemmistönä.

        Sinulla lienee helpotuksena, että voit halutessasi selittää tilannettasi geeniperimällä, koska suvussasi on ennestään useita yksinäisen tien kulkijoita.

        Vaikka et tunne vetovoimaa toista sukupuolta kohtaan, etkä halua pariutua, niin väitätkö ihan tosissasi, ettei joskus edes ole käynyt mielessä harmi, ettei sinulla ole tällaista ominaisuutta mitä suurimmalla osalla on? Haluaisitko, että sinulla olisi kykyä solmia rakkaussuhde?

        Jos asiaa on kysytty ja asiaan vastattu niin eihän sitä enää tarvi jankata läheisten vaikka kuinka outona pitäisi jotain asiaa. Eikö jokainen saa kuitenki elää elämäänsä kuinka parhaakseen näkee?


      • Anonyymi

        Tekstisi heijastaa omaa itseäsi, se on sinun perspektiivisi. Onko esimerkiksi terapiassa käyneet säälittäviä huomion kerjääjiä? Olethan kuullut tuesta jota haetaan tälläkin tavoin saaden helpotusta. Tämä jutun aloittaja ei ole edes omalla nimellään, joten teoriasi rakoilee.


    • oma elämä

      " Mutta onko järkeä aloittaa koko systeemiä vain ympäristön painostuksen takia? Siis toimia täysin oman luonteen vastaisesti? "

      Se olisi todella väärin seurustelukumppaniasi kohtaan, jos käyttäisit häntä näin hyväkseen. Hän odottaisi rakkauttasi, mitä et koskaan hänelle tulisi antamaan ... Se olisi todella julmaa!

      Kun olet jo kolmekymppinen ihminen, niin mitä merkitystä muiden mielipiteillä on siihen, miten sinä suunnitelet oman elämäsi?
      Se, että kysytään seurustelukuvioista, on ehkä small talkia. useimmat ihmiset haluavat pysyvän parisuhteen ja monilla ikäisilläsi sellainen jo on. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi mitenkään pakko.

      Aikuinen tekee omat valintansa omien arvojensa pohjalta.
      Suurin osa ihmisistä seurustelee, koska itse haluaa seurustella. Ei siihen muiden mielipiteillä ole osaa eikä arpaa.

    • tee kuten itse halua

      Tietenkin teet niin kuin itse parhaaksi katsot. Voit sanoa uteliaille sukulaisillesi, että viihdyt yksin etkä kaipaa ketään rinnallesi. Toisinsanoen kerrot totuuden.

      Jos et kerran kaipaa naista (tai miestä) seksiäkään varten, niin sinulla on siinäkin yksi syy lisää olla kaipaamatta parisuhteeseen.

      Nykyisin on ihan OK olla haluamatta parisuhdetta. Ehkä ainakin omille vanhemmille ja sisaruksille kannattaisi kertoa totuus, että parisuhdeajatus lähinnä ahdistaa etkä halua lapsia etkä sitoutua keneenkään.

      Usein esim. voimakas kiintymys omiin vanhempiin voi aiheuttaa sen, että kun he kuolevat, niin yksin asuva jää täysin yksin. Jos tällaisella ihmisellä on parisuhde ja lapsia, niin vanhempien kuolema ei ole totaalinen pudotus yksinäisyyteen.

      • järkevää,,,,,,,,,

        Kun on parisuhde ja lapsia ja lasten vaari ja mummu kuolevat, se se vasta raskasta onkin, kun katselee ehkä pientenkin tai vähän isompien lastensa hirvittävää surua vaikka mummun arkun äärellä.
        On aikuisen paljon helpompaa kestää se yksin, jos vaikka äiti tai isäkin elää vaikka 95 v, niiin itse on jo ehkä yli seitsemänkymppinen.
        Usein käy niin kuin meillä, että mieheni veli ei ole kertaakaan vuosikymmien saatossa tavannut YKSIN miestäni, vaan aina on akka mukana ja yleensä on niin, että vaimon sukulaiset ja tutut ovat niitä ah niin tärkeitä ihmisiä, että ainoan veljen elämä on poissuljettua, vaikka veljesten välit olisivat muuten hyvät.
        Saa sentään pitää normaalit välit vanhempiinsa ja veljeensä, se on suuri asia.
        Lapsia ei näin kamalaan maailmaan kannata hankkia kärsimään ja tulevaisuus on todella arvaamaton sotien ja ilmastonmuutoksen takia.

        Onnea järkevälle miehelle.


    • keisariko?

      "Mietin vaan miksi se on muille niin vaikea hyväksyä jos itse hyväksyn eikä siitä ole minulle haittaa."

      Miten niin muille on vaikea hyväksyä, ettei sinulla ole tarvetta parisuhteeseen?
      Luuletko, ettei ihmisillä, läheisilläsikään, ole muuta tärkeämpääkin pohdittavaa kuin sinun parisuhteesi tai sen puute? Oletko jonkinlainen keisari perheessäsi, jota kaikki muut seuraavat koko ajan?

      • AloysiousPendergast

        Katsos kun meidän suvussa on paljon vanhuksia mutta vaan 7 lastenlastenjne ja nämä vanhukset ja osa keski-ikäisistäkin jaksaa tätä samaa aina kysyä. Ja onhan se vähän niinkin että elämme yhteiskunnassa joka on hieman pakkomielteinen parisuhteen tuputtamisessa. Normaalisti se ei haittaa, mutta välillä tulee sellainen olo että koko yhteiskunnan pitäisi mennä yhteen muottiin kuin jossain Orwellilaisessa dystopiassa. Siis tuntuu että tekee jotain väärin kun kuunteleekin sitä omaa itseään eikä mukaudu. Ja voit varmaankin ymmärtää ettei se tunne kovin mukava ole vaikkei teekään mitään väärin. Ja ehkei se ole muiden vaikea hyväksyä mutta täytyy sinunkin tunnustaa että elämme aika parisuhdekeskeisessä yhteiskunnassa ja meillä joita ei kyseinen asia niin kiinnosta saattaa tulla sellainen tunne että olemme jotenkin viallisia vaikkemme olekaan. Ja tosiaan kuten alussa jo mainitsin tämä oli ehkä enempi sellaista turhautumien purkua ja sellaiselle on varmaankin kaikilla joskus tarvetta. valitsin tämän foorumin lähinnä siksi etten halua luokata läheisiäni tällä loppujen lopuksi melko triviaalilla asialla. Lisänä oli hieman uteliaisuutta siinä olenko ainoa jota tämä asia joskus ottaa koteloon.


    • FuckingSociety

      Et todellakaan ole yksin asian kanssa. Itse näen itseni puoliksi aseksuaalina henkilönä. Olen nainen mutten naisiin päin. Pidän miehistä mutta seksi ei ole minulle kovin tärkeä asia. Seksi on välillä ihan jees parisuhteessa (jos sellaisessa on) mutta ei mikään must juttu. Minuakin ärsyttää kun joka tuutista toitotetaan seksiä,parisuhdetta ja niitä hemmetin kersojen hankkimista, Olen kaukana lapsirakkaasta ja sen kun kertoo rehellisesti ni paskamyrsky nousee... Samoin jos on henkilö jolle seksi ei ole maailman tärkein asia,joka voi mainiosti ilmankin sitä elää niin sama juttu... Miksi ei voi olla semmoinen kuin on ja miksi kaikkia yritetään valaa samaan muottiin? Ja kyllä on huonoja kokemuksia miehistä mikä varmasti vaikuttaa siihen ettei tuo seurustelu niin nappaa mutta en myöskään kuulu sellasiin kusipäihin jotka leikkii tunteilla joten miksi lähteä seurustelemaan vaan toisen mieliksi? Kyllä ainakin aina sanon rehellisesti miten asia on että vaikka mies kokisi tahtovansa ystävyyttä enemmän niin en lupaa hänelle mitään ystävyyttä suurempaa jos ei ole varmaa että sellaista koskaan tulee olemaan...

      Olen sen verta monesti saanut pettyä miehiin että luottamus on aivan nollassa joten milläs sitten siinä seurustelisit? En kaipaa suhdetta,osaan olla onnellinen yksinkin,ja ne jotka eivät sitä kestä voivat painua helvettiin. ;) Olen myös erittäin herkkä ja tunteellinen tapaus että ei ole kiinni siitä että olisin tunteeton,vaikka varmasti nämä harmaaseen massaan kuuluvat niin kuvittelevatkin... Saatte kuvitella aivan rauhassa mitä tykkäätte mutta turha laittaa sanoja suuhuni... Huomaa että yhteiskunnassa ei hyväksytä erilaisuutta ja se on sääli...

    • oikkuli4

      Kirjoittelisin itsekin siitä asiasta miksi seurustella. olen 49v sinkkumies ja kyllähän esim sukulaiset ainakin ennen ihmetteli miksi et seurustele jne. vastasin, ettei ole sopivaa löytynyt ja kun ajattelee omanikäisiä tuttuja ja koulukavereita niin monet ovat jo eronneet ja on uusioperheitä jne. ihmettelen itsekin tätä muottin valamista ja miksi se tekee ihmisestä huonon jos ei ole parisuhdetta ja perhettä ja ehkä iso-isäkin voisin olla. asiahan on niin, että olen kyllä valmis seurustelemaan jos löydään tosi rakkauden ja nimenomaan naisen kanssa ja ymmärrän ,että seurusteluun kuuluu muutakin kuin toista päältäpäin katsomaan. muttta odottelen vielä sitä oikeaa ja ehkä se saattaa ollakin nenän edessä kuka tietää, mutta en pitäisi ,että ihmisessä olisi jokin vika jos ei seurustele tai ole naimisissa rakastan naisia, mutta en leikittele kenenkään tunteilla jos se oikea löytyy se on varmasti menoa se vaikka en ole nuorena seurustellut enkä ole homppelipoika joten tällainen tarina. ps aina ei pidä tuomita poikkeavaksi.

    • VoldeRuoja

      Kyllä ottaa päähän täällä joidenkin ihmisten ymmärtämättömyys toisten tunteita kohtaan, sillä KYLLÄ, heilläkin on tunteita, jotka eivät koe kiinnostusta parisuhdetta/seksiä/whatever kohtaan joten pliis, miettikää mitä sanotte. Se kuinka jotkut täällä laukoo suoraan, että ketjun aloittajassa/hänen kaltaisissaan on ''vikaa'', ja kuinka hän ei voi yhteiskunnan mielipiteille mitään ja ongelma on hänessä itsessään kun valittaa tilanteestaan on vaan törkeää. Olisi vähän sama asia jos alkaisin tästä laukomaan että ''okei, jos sinun ulkonäkösi ei vastaa täysin voimassa olevia kauneusihanteita, niin olet susiruma eikä sinun kannata poistua kodistasi, koska no, hyi v*ttu!'' koska sori, ihminenkin on niin pinnallinen olento (vaikka kauneus onkin katsojan silmässä) että aina ei ole juuri se SINUN naamasi kaikkien mieleen ja kyllä suuttuisit jos se sinulle suoraan sanottaisiin, niinkuin te täällä lauotte 'pyhiä totuuksianne'. Raivostuttavaa. En tajua miten vaikeaa on koittaa ymmärtää toista eikä samantien tuomita. Mutta olen myös huomannut, että sellainen ajattelu vaatii usein korkeampaa älykkyysosamäärää...Tai ei oikeastaan, se vaatii vain sitä, että ajattelee ennenkuin sanoo. Ja ajattelee tarkkaan. Mutta aloittajalle; voin niin ymmärtää mikä sinua ottaa päähän tässä asiassa, mutta hyvä puoli on se, että olet kuitenkin onnellinen. Et tee mitään mitä et halua & elät itse omaa elämääsi. Sinun täytyy vaan jaksaa vastata sukulaisillesi/muille että ''ei kiinnosta/muuta vastaavaa'', koska he ovat vaan erilaisia kuin sinä ja eivät näköjään käsitä, että joku voi olla todella sellainen kuin sinä. Mutta sellaista se on kun kuuluu johonkin vähemmistöön, kuulut vielä pieneen sellaiseen! Mutta niinkuin jo sanoin, tärkeintä on että olet itse tyytyväinen elämääsi & teet asioita mistä tulet itse onnelliseksi :)!

    • ihan-toenperrään

      Ei ole pakko vaikka mieli tekiskin, ei oo pakko laulaa kirkossa jos ei ossaa.....nythän mä hokasinkin mistä nämä katkeroituneita naisenkuvatuksia sikiää.
      Minunkin x vaimo oli just tällänen ei romantikko joka ei puhunut eikä pussannut sen papin aamenen jälkeen, totesi vaan, niin mitä sillä enää on väliä kun on ukko ja muutama tenava...paras pitää jalat ristissä ettei "ukonilma! pääse yllättämään.
      Onneksi älysin erota ettei mene koko elämä hukkaan moisen lahnan kanssa pähkäillessä.
      Kyllä se romantiikka on parisuhteen suola vaikka siitä "liian suolan" epätervydellisyydestä on paasattu ihan päivittäin....no näkeehän sen jo naamasta jos nainen lakkaa saamasta.

    • Menejo

      Oh, mistä noitakin aina sikiää... osais ees olla hiljaa. Itseppäs olit lahnas valinnu.

      • ihan-toenperrään

        sulle"menejo"...mihinkä mun pitäis sitten mennä...ja sitäpaitsi...en ole huutanut....luepa uudestaan tuo kommenttini, jossa kerron mitä tapahtui papinaamenen jälkeen!! vai olisiko sinusta selväkijänä helpompi valita tuleva siippasi....epäilenpä...koska niin moni nainen muuttuu pirttihirmuksi ja ensimmäinen vallankäyttöväline se kuuluisa pihtaaminen....siinä vaan on se huonopuoli että pihtari jää itsekin ilman ja ukko voi eksyä vieraisiin.
        Tulipahan vielä mieleen että taidatkin olla yks näistä katkeroituneista naisista joille ei mikään kelpaa, ja sitäpaitsi täällä on ilmaisun sananvapaus, vai pitäiskö sinunkin olla hiljaa jos et ymmärrä kirjoitukseni tarkoitusta


    • Anonyymi

      Olet säästynyt monelta murheelta. Olisin helpottunut, jos olisin kaltaisesi. Kun vähän pintaa raaputtaa, niin aika vähän niitä todella onnellisia parisuhteita löytyy. En yhtään ihmettele, että niin moni haluaa elää yksin. En koe itseäni mitenkään traumatisoituneeksi. Parisuhteet ovat kuitenkin tuntuneet kovin työläiltä. Aina on niin monta monessa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe