Ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta

Puolustusvoimissa kysytään jo, ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta.

Eikä syyttä.

USAn Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck esitti Suomen medialle viikko ennen kuin presidentti Niinistö esitti asian Ylelle, että Suomen on kasvatettava puolustusbudjettiaan moninkertaisesti tai sitten luovuttava nykyisestä liittoutumattomuudesta, yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta ja liittouduttava (NATOon).
3563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Korjausta:

Siis koko maan puolustamisesta nimenomaan ei tarvitse luopua kun Suomi liittyy Rauhan-Natoon.

Äänestä

Se on arvon suurlähettilään oma mielipide... ei mitään sen kummempäa- Liittoutumattomuudesta luopuu silloin, kun liittyy Natoon. Natossa sen sijaan on jo ennestään maita, joissa on yleinen asevelvollisuus ja jokainen valtio luonnostaan katsoo puolustavansa koko maata.

Äänestä
  • Älä naurata maisteri,

    USAn suurlähettiläs puuttui Suomen sisäisiin asiohihin, kehotti luopumaan liittoutumattomuudestamme ja markkinoi NATOa Suomelle ihan virka-aikanaan, ihan virkahuoneessaan ja ihan virallisessa USAn suurlähetystön tiedotustilaisuudessa.

    Viikko sen jälkeen tulikin sitten meidänn NATO-pelle Niinistö presidentin ominaisuudessa toteamaan USAn suurlähettilään sanat ihan niin ku omanaan.

    Äänestä

  • Suomea viedään kirjoitti:

    Älä naurata maisteri,

    USAn suurlähettiläs puuttui Suomen sisäisiin asiohihin, kehotti luopumaan liittoutumattomuudestamme ja markkinoi NATOa Suomelle ihan virka-aikanaan, ihan virkahuoneessaan ja ihan virallisessa USAn suurlähetystön tiedotustilaisuudessa.

    Viikko sen jälkeen tulikin sitten meidänn NATO-pelle Niinistö presidentin ominaisuudessa toteamaan USAn suurlähettilään sanat ihan niin ku omanaan.

    "Älä naurata maisteri"

    Olen eläkeukko enkä maisteri.

    "USAn suurlähettiläs puuttui Suomen sisäisiin asiohihin"

    Aivan samaan tapaan kuin kenraali Makarov ja presidentti Putin? Sitäkö tarkoitat?

    "Viikko sen jälkeen tulikin sitten meidänn NATO-pelle Niinistö presidentin ominaisuudessa toteamaan"

    Tuollaista haastattelua en ole nähnyt. Sen sijaan 'meidän pelle' totesi viine haastattelussa taas uudelleen, ettei kannata liittymistä. Toisaalta taitaa oll se ja sama mitä hän itse sanoo kun sinä kerran keksit hänelle toisenlaisen mielipiteen?

    Äänestä

USA vien, Niinistö ja muut hullut vikisevät.

Äänestä
  • USA ei vie eikä pysty vaikka haluaisi. Ei 'vie' liioin Venäjä vaan Suiomi tekee itse omat päätöksensä.

    Äänestä

Puolustusvoimien Isänmaalliset alkavat jo hermostua Niinistöön.

Äänestä
  • Päinvastoin. Niinistö on erinomaisen suosittu. Sen sijaan sinä kylä'hullu hermostut, kun Niinistö ei tee tai sano mitään sellaista mitä väität!

    Äänestä

Presidentti Niinistö tunnetaan poliittisissa piireissä tuuliviiriksi, vähän samanlaiseksi perässähiihtäjä-lapseksi kuin Ilkka Kanerva.

Nyt presidentti Niinistö on mennyt liian pitkälle kun on alkanut USAn Suomen suurlähetystön lähettipojaksi.

Äänestä
  • Kukaan muu kuin rakas kylähullu ei tiedä häntä 'tuuliviiriksi'.

    Sinut sen sijaan tuntee lukematon määrä kansalaisia kaheliksi ja siksi meitä on Nato-palstalle jäänyt vain kolme henkeä:-)

    Äänestä

Tärkeintä on ihmiskunnalle, että kaikki vapaat maat puolustautuvat yhdessä!
Se on Nat on ja jotenkin ihan liiankin ihanata ihanata, ei saa jäädä hylätyksi.

Äänestä

Halpamaista, että Sauli Niinistö alistaa presidentti-instituutiomme USAn Suomen suurlähetystön pelinappulaksi, tosin niin alensi presidentti Rytikin.

Oli kuin huumorielokuvasta kun Niinistö teki freudilaisen lipsahduksen väittäen pokkana Ylen haastattelussa, että Suomi ei ole ajautumassa suurvaltojen pelinappulaksi.

Mutta niin alensi aikoinaan USAn suurlähetystölle Suomen ulkoministeriön ja ulkopolitiikkammekin presidentti Niinistön puoluetoveri kokoomuksen silloinen ulkominsteri Stubb luvaten USAlle, että kokoomus liittää Suomen NATOon.

Äänestä
  • "ulkominsteri Stubb luvaten USAlle, että kokoomus liittää Suomen NATOon."

    No siinä huomaat että eivät ne suunnitelmat noin vain toteudu. Meillä on ollut Kokoomuslainen ulkoministeri, pääministeri ja presidentti mutta edelleen olemme selkeasti ulkona Natosta eikä liittyminen ole edes näköpiirissä. Eikö olekin kumma juttu?

    Äänestä

Mikä kumma juttu se on jos Stubb, Niinistö, Kanerva epäonnistuvat.

Monilla mittareilla mitaten, he ovat erittäin kokemattomia ulko- ja turvallisuuspolitiikan pelureita ja henkilökohtaisestikin enemmän yksinkertaisia kuin älykkäitä.

Sen takiahan juuri presidentti Niinistö liittää puolustusvoimiamme ja nyt jo ministeriöitämmekin salaa NATOon ja USAn komentoon kun hänellä ei ole kykyä viedä asioita kansanvaltaiseen tarkasteluun ja käsittelyyn.

Äänestä
  • "Mikä kumma juttu se on jos Stubb, Niinistö, Kanerva epäonnistuvat."

    No on se kumma kun olet jo iät ja ajat väittänyt meidän olevan Naton jäsen.

    "Sen takiahan juuri presidentti Niinistö liittää puolustusvoimiamme ja nyt jo ministeriöitämmekin salaa NATOon ja USAn komentoon kun hänellä ei ole kykyä viedä asioita kansanvaltaiseen tarkasteluun ja käsittelyyn."

    Se kyllä ole mistään kyvystä kiinni vaan silkka mahdottomuus perustuslakimme mukaan. Joten voisit jo lopettaa lapsellisen inttämisesi asiasta.

    Äänestä

Suurin uhka kansalliselle turvallisuudelle koituu silloin kun kokoomuspoliitikko sanoo: "Ei ole tarvetta tällä hetkellä"

Sanoista kuvastuu neljä asiaa:

1) Tyyppi ei osaa perustella sanomisiaan yhtään.
2) Tyyppi ei osaa ajatella mitään.
3) Tyyppi ei tiedä mistään mitään.
4) Tyyppi on vain yx typerä kokoomuslainen.

Äänestä
  • "Suurin uhka kansalliselle turvallisuudelle koituu silloin kun kokoomuspoliitikko sanoo: "Ei ole tarvetta tällä hetkellä""

    Suurin uhka mielenterveydellesi on taipumuksesi tulkita yksinkertaisia lauseita täysin vanoharhaisella tavalla.

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    "Suurin uhka kansalliselle turvallisuudelle koituu silloin kun kokoomuspoliitikko sanoo: "Ei ole tarvetta tällä hetkellä""

    Suurin uhka mielenterveydellesi on taipumuksesi tulkita yksinkertaisia lauseita täysin vanoharhaisella tavalla.

    kokemus-k, et nyt käsitä mistä nyt keskustellaan kun olet itsekin tyhmä etkä osaa kuin saivarrella ja puuttua lillukanvarsiin.

    But don't worry, se on teidän sotilaiden ammattitauti kun sitä älyä ei ole suotu. Se sitten yritetään kompensoida lillukanvarsilla, saivartelulla, asian vietestä puhumisella, ihmisvihalla, väkivallalla.

    Äänestä

  • Sotilaan tauti kirjoitti:

    kokemus-k, et nyt käsitä mistä nyt keskustellaan kun olet itsekin tyhmä etkä osaa kuin saivarrella ja puuttua lillukanvarsiin.

    But don't worry, se on teidän sotilaiden ammattitauti kun sitä älyä ei ole suotu. Se sitten yritetään kompensoida lillukanvarsilla, saivartelulla, asian vietestä puhumisella, ihmisvihalla, väkivallalla.

    Eli siis et osannut perustella väitettäsi mitenkään muuten kuin haukkumalla toista keskustelijaa. Eipä ollut uutta.

    Äänestä

Aivan totta, Niinistö ei pysty asioiden demokraattiseen käsittelyyn, koska hän on sen verran yksinkertainen ja asioita hallitsematon, että ei pysty poliittiseen debattiin.

Siksi Niinistö toimii kulisseissa ja salaa mm. liittää puolustusvoimiamme ja nyt viimeksi Tukholmassa jo ministeriömmekin USAn sotilaalliseen etupiiriin ja NATOon.

Äänestä
  • "Aivan totta,"

    Itsensä kanssa keskusteleminen on edelleen aika lapsellista.

    "Niinistö ei pysty asioiden demokraattiseen käsittelyyn, koska hän on sen verran yksinkertainen ja asioita hallitsematon, että ei pysty poliittiseen debattiin."

    Asioita käsitellään demokraattisesti Eduskunnassa ja poliittista debattia käydään jos joku sitä haluaa käydä. Eipä vaan ole kauheasti näkynyt.

    "Siksi Niinistö toimii kulisseissa ja salaa mm. liittää puolustusvoimiamme ja nyt viimeksi Tukholmassa jo ministeriömmekin USAn sotilaalliseen etupiiriin ja NATOon."

    Vale ei muutu todeksi sillä että toistelet sitä loputtomasti. Niinistöllä ei edelleenkään ole mitään valtuuksia tai kykyä yksin liittää Suomea USA:n etupiiriin eikä varsinkaan Natoon.

    Äänestä

Todissasiko väität, että Niinstö valehteli Ylen haastattelussa kun hän myönsi, että ei informoinut eduskuntaa eikä puolustusvaliokuntaa USAn Turvallisuusdialogi-sopimuksen valmistelusta (pidettiin salaisena) eikä sopimuksen allekirjoittamisesta Tukholmassa (pidettiin salaisena).

Äänestä
  • "Todissasiko väität, että Niinstö valehteli Ylen haastattelussa kun hän myönsi, että ei informoinut eduskuntaa eikä puolustusvaliokuntaa USAn Turvallisuusdialogi-sopimuksen valmistelusta (pidettiin salaisena) eikä sopimuksen allekirjoittamisesta Tukholmassa (pidettiin salaisena). "

    Jospa SITEERAAT tänne sen kohdan, jossa N iinistö mielestäsi lausuu tuollaista-

    Äänestä

  • "Todissasiko väität, että Niinstö valehteli Ylen haastattelussa kun hän myönsi, että ei informoinut eduskuntaa eikä puolustusvaliokuntaa USAn Turvallisuusdialogi-sopimuksen valmistelusta (pidettiin salaisena) eikä sopimuksen allekirjoittamisesta Tukholmassa (pidettiin salaisena)."

    En vaan väitän että sinä valehtelet kun väität että tämä sopimus olisi liittänyt Suomen USA:n etupiiriin ja Natoon.

    Äänestä

Taas yritystä asianvierestä kokemus-k, eikö teille sotilaille opeteta muuta tyyliä vai sinäkö vain olet vino luonne.

Eihän se sopimus teekkään Suomesta USAn "etupiiriläistä" muuta kuin sitovuudessaan vaan sen tekee sopimuksen luonne eli sisältö. Sitä varten sopimus solmittiin turvallisuusdialogiksi. Sillä sopimuksella sovitaan keinot, millä Suomi liitetään USAn etupiiriin ja sittemmin NATOon.

Äänestä

Hesariin odotettavissa oleva mainos:

"Presidenttisi kutsuu Sinua osallistumaan Uuden maailman puolesta tasteluun Demokratian ja Vapauden Puolesta.
Liity nyt Isänmaasi Puolustukseen ja lähde Puolustustaisteluun Lähi-Itään. Ensin on vuorossa Syyria ja sorretun kansan vapautus, seuraavaksi on vaiheessa Iran ja heidän Ydinaseuhan varmistaminen. Kolmanneksi lähdemme Entisiin Neuvostovaltioihin vapautusretkelle marssien.
Muistathan Suurella Retkelläsi varmistaa että jokaisella kohtaamallasi henkilöllä on mikrosiru niskassa, takavarikoi kaikki käteinen ja jalometallit ja luovuta ne esimiehillesi."

Tuollaista odotellessa...

Äänestä

Hesari paikkaa jo Niinistön ja USAn suurlähetystön liittoutumispuheita.

Hesari vetää lukijoitaan ja tilaajian harhaan natottajatoimittaja Kari Huhdan artikkelilla, että Suomi muka joutuu jo nyt suurvaltojen ristiriitoihin kun olemme osa EUta ja EUn puolustusta.

Ei joudu, koska EUn puolustus koostuu liittoutuneista ja liittoutumattomista maista ja EUn puolustuslausekkeen ja sopimusten mukaan NATO-liittoutuneisuus ei sido EU-maita, EU-puolustusta eikä etenkään liittoutumattomia maita.

Äänestä
  • "Ei joudu, koska EUn puolustus koostuu liittoutuneista ja liittoutumattomista maista ja EUn puolustuslausekkeen ja sopimusten mukaan NATO-liittoutuneisuus ei sido EU-maita, EU-puolustusta eikä etenkään liittoutumattomia maita. "

    Todettakoon heti alkuun, ettei koko käsitettä EU puolustus ole edes olemassa!

    JOS sellainen joskus syntyy niin valtaosa sen jäsenmaista on samoja Nato-maita kuin nytkin eli esim. Espanja, Ranska, Englanti, Saksa, Puola, Baltian maat jne. Tai uskotko, että kyseiset maat sinun mieliksesi erioavat Natosta?

    Äänestä

  • "EUn puolustuslausekkeen ja sopimusten mukaan "

    Vpoisit joskus hieman yksilöidä mitä lausekkeita oikein tarkoitat ja mitä niissä tarkalleen ottaen sanotaan.

    Äänestä

Ai niin mitä ihmeen NATO keskustelua. En minä vaan ole nähnyt mitään muuta keskustelua muuta kuin muutaman huurupään esittämiä kommentteja suomi24-keskustelupalstalla.

Eiköhän se NATO kumppanuus ole ihan tarpeeksi eikä NATOn puolesta puhu oikein mikään. Turha siitä on lässyttää !!!

Äänestä
  • EUn puolustusytimeen kuuluu 22 maata, jotka työskentelevät yhdessä YKn kanssa. Ei niillä ole tarkoitus mitään yhteistä armeijaa olla. Pääkallopaikka, josta asiat koordinoitaisiin tulisi siitä maasta, joka on hyökkäyksen kohteena. Niin pitääkin olla.

    NATO on puolestaan täysin USA johtoinen organisaatio, joka ei ole missään tapauksessa puolustuksellinen.

    Äänestä

  • "Eiköhän se NATO kumppanuus ole ihan tarpeeksi eikä NATOn puolesta puhu oikein mikään. Turha siitä on lässyttää !!!"

    No eipä täällä juuri kukaan esitäkään että Natoon pitäisi liittyä. Lähinnä on kyse siitä että yksi sama henkilö täällä jatkuvasti väittää että jo olemme Natossa tai meitä ollaan ihan juuri sinne viemässä kansan tahdosta piittaamatta.

    Hankala täällä on siis mitään keskustelua käydä mistään todellisista asioista.

    Äänestä

  • EU ja NATO kirjoitti:

    EUn puolustusytimeen kuuluu 22 maata, jotka työskentelevät yhdessä YKn kanssa. Ei niillä ole tarkoitus mitään yhteistä armeijaa olla. Pääkallopaikka, josta asiat koordinoitaisiin tulisi siitä maasta, joka on hyökkäyksen kohteena. Niin pitääkin olla.

    NATO on puolestaan täysin USA johtoinen organisaatio, joka ei ole missään tapauksessa puolustuksellinen.

    "NATO on puolestaan täysin USA johtoinen organisaatio, joka ei ole missään tapauksessa puolustuksellinen. "

    Sillä USA johtoisellan organisaatiolla on johaja eli pääsihteeri vuorollaan kustakin maasta. Ei järjestössä mikään maa pysty jyräämään toisia.

    Nato on käynyt koko olemassaolonsa aikana vain kaksi sotaa:

    - Kosovon ilmasota

    - Libyan ilmasota

    Eli tämä on saldo vuodesta 1948 lähtien: 65 vuotta ja kaksi sotaa! Joten järjestö ei missään tapauksessa ole liioin sotaisa.

    Äänestä

  • EU ja NATO kirjoitti:

    EUn puolustusytimeen kuuluu 22 maata, jotka työskentelevät yhdessä YKn kanssa. Ei niillä ole tarkoitus mitään yhteistä armeijaa olla. Pääkallopaikka, josta asiat koordinoitaisiin tulisi siitä maasta, joka on hyökkäyksen kohteena. Niin pitääkin olla.

    NATO on puolestaan täysin USA johtoinen organisaatio, joka ei ole missään tapauksessa puolustuksellinen.

    "EUn puolustusytimeen kuuluu 22 maata, jotka työskentelevät yhdessä YKn kanssa. Ei niillä ole tarkoitus mitään yhteistä armeijaa olla. Pääkallopaikka, josta asiat koordinoitaisiin tulisi siitä maasta, joka on hyökkäyksen kohteena. Niin pitääkin olla."

    Tuo on ihan sinun oma visiosi. Mistään tuollaisesta ei ole olemassa sopimuksia.
    Ja entäpä jos hyökkäyksen kohteena on vaikkapa 6 maata? Johdetaanko kaikkea jokaisesta eri paikasta? Ei kuullosta järin toimivalta...

    "NATO on puolestaan täysin USA johtoinen organisaatio, joka ei ole missään tapauksessa puolustuksellinen."

    No jos se on hyökkäyksellinen niin se on hyökkäillyt melkoisen vähän historiansa aikana.

    Äänestä

Hyvä että kaikki viisaat Natossa. Esim. Ihanteemme USA ja Saksa ovat Natossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomea viedään kirjoitti:

Puolustusvoimissa kysytään jo, ohjataanko Suomen NATO-keskustelua ulkopuolelta.

Eikä syyttä.

USAn Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck esitti Suomen medialle viikko ennen kuin presidentti Niinistö esitti asian Ylelle, että Suomen on kasvatettava puolustusbudjettiaan moninkertaisesti tai sitten luovuttava nykyisestä liittoutumattomuudesta, yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta ja liittouduttava (NATOon).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu