Jatkuvalla syötöllä joku journalisti kauhistelee suomen rasismia, jota ei käytännössä esiinny kuin niissä ulkomaalaisissa, jotka tulevat ryöstelemään tänne jopa vanhuksista.
Korkeintaan joku kantaväestöstä sitten sanoo jonkun sanan ja lehdistö sitten kauhistelee sitä toisin kuin ulkomaalaisperäisten rikoksia vanhusryöstöistä raiskauksiin, joita on 90-luvulta lähtien tapahtunut aika lailla.
Tekoja on aina syytä kauhistella enemmän kuin sanoja. Fyysisen rikoksen uhriksi joutuminen on vakava asia, sanoja tulee ja menee, mutta konkreettisesti uhrin asemaan joutunut voi kärsiä pitkään, esim. monet raiskatut ovat menettäneet tasapainon elämästään.
Hirvittää tuo mediapeli, joka ei kyllä kantaväestöstä, meistä veronmaksajista piittaa lainkaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
jep. kerran kysinkin tutulta aasialaiselta kauppiaalta, kuinka usein hän suomessa kokee rasismia. meni vähän hämilleen kysymyksestä ja sanoi ettei ole koskaan kokenut. asunut suomessa sentäs yli 10 vuotta..
Aasialaisile työn tekeminen onkin tärkeää ja he sopeuttavat itsensä eivätkä vaadi tai odottele 10 vuotta kaikenlaisia sopeuttamistukia.
Itse olen ollut samassa työpaikassakin parin aasialaisen kanssa ja olivat mukavia ja reippaita tyyppejä.
Työn perässä on tullut siis liikuttua eikä ole tullut syytettyä muita, jos on tullut irtisanominen. Nyt onkin saanut olla rauhassa pitkään toistakymmentä vuotta jo ihan hyvässä työpaikassa.
Saisi kauhistella yle naisen euro on 80 centiä, ikivanhaa feministimarksismia joka on jo aikoja sitten todistettu vääräksi, ja sinne vielä vero rahoja. YLEN "shark jump" tilanne
Puolueeton porvarillinen Kaleva sanottiin ennen, nykyisin näyttää että ei ihan puolueetonkaan, nimenomaan kun on kyse esim. perussuomalaisista.