YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. kampanjoidaan ”Valoa, ei väkivaltaa” -kynttilätempauksien muodossa usealla puolella Suomea. Kampanjapäivän tavoitteena on nostaa ihmisten tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta.
Kampanjapäivänä Helsingin Narinkkatorilla järjestetään Silent Witness -näyttely, jonka tarkoituksena on muistaa entisten ja nykyisten kumppaneiden surmaamia naisia. Hahmoja tuodaan Narinkkatorille yhtä monta, kuin vuonna 2012 menehtyi naisia parisuhdeväkivallan seurauksena.
Näyttelyllä halutaan myös kertoa, että väkivallasta voi selvitä – ja tässä turvakodit ja väkivaltapalvelut ovat oleellisessa roolissa. Tänä vuonna kampanjan teemana onkin turvakotien ja väkivaltapalveluiden tarpeellisuus väkivallasta selviytymisen tukena.
Valoa, ei väkivaltaa –kampanjan järjestäjät keräävät nyt selviytymiskertomuksia Narinkkatorin tapahtumaa varten. Omista kokemuksistaan kertomalla jokainen apua saanut voi osallistua vaikuttamistyöhön väkivaltapalveluiden puolesta!
Toivomme selviytymiskertomuksia tähän ketjuun. Kertomuksessa voit pohtia sitä, millaisia kokemuksia sinulla on avun saamisesta, mikä sinua auttoi ja mitä selviytyminen sinulle merkitsee. Kertomusten ei tarvitse olla pitkiä, muutama lausekin riittää. Valoa, ei väkivaltaa –tapahtuman järjestäjillä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja editoida tekstejä tapahtumaa varten.
Valoa, ei väkivaltaa –kampanjan järjestäjänä on Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio, Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry ja Amnestyn Suomen osasto ry. Lisätietoja: http://www.valoaeivakivaltaa.fi/
Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Kiitos, että autat meitä auttamaan!
Kampanjapäivänä Helsingin Narinkkatorilla järjestetään Silent Witness -näyttely, jonka tarkoituksena on muistaa entisten ja nykyisten kumppaneiden surmaamia naisia. Hahmoja tuodaan Narinkkatorille yhtä monta, kuin vuonna 2012 menehtyi naisia parisuhdeväkivallan seurauksena.
Näyttelyllä halutaan myös kertoa, että väkivallasta voi selvitä – ja tässä turvakodit ja väkivaltapalvelut ovat oleellisessa roolissa. Tänä vuonna kampanjan teemana onkin turvakotien ja väkivaltapalveluiden tarpeellisuus väkivallasta selviytymisen tukena.
Valoa, ei väkivaltaa –kampanjan järjestäjät keräävät nyt selviytymiskertomuksia Narinkkatorin tapahtumaa varten. Omista kokemuksistaan kertomalla jokainen apua saanut voi osallistua vaikuttamistyöhön väkivaltapalveluiden puolesta!
Toivomme selviytymiskertomuksia tähän ketjuun. Kertomuksessa voit pohtia sitä, millaisia kokemuksia sinulla on avun saamisesta, mikä sinua auttoi ja mitä selviytyminen sinulle merkitsee. Kertomusten ei tarvitse olla pitkiä, muutama lausekin riittää. Valoa, ei väkivaltaa –tapahtuman järjestäjillä on oikeus tarvittaessa lyhentää ja editoida tekstejä tapahtumaa varten.
Valoa, ei väkivaltaa –kampanjan järjestäjänä on Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio, Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry ja Amnestyn Suomen osasto ry. Lisätietoja: http://www.valoaeivakivaltaa.fi/
Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Kiitos, että autat meitä auttamaan!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hieno teema! Voisi levitä useammallekin paikkakunnalle.
Oma kokemukseni, valitettavasti on, että apua ei saanut, ei poliisin eikä muun taholta
kunnolla ja asiallisesti . yksin "selvittiin". Rikki , mutta hengissä.
Oliko se nyt sitten "selvitymiskertomus".
Väkivalta jättää aina karmean jälken. Loppuelämäksi, ei siitä selviä kunnolla koskaan.
Ei väkivallasta selviä. Karmeita tarinoita repussa mulla.
Tosiasia tämänkin päivän Suomesta on, että ainakaan maalla et apua saa, vaikka kehtaisit sitä pyytääkin. Maatilan entisenä emäntänä sain turpiini kerran kuussa keskimäärin, kun isäntä sattu katsomaan sen tarpeelliseksi. Lapset saivat myös osansa ja kun väliin menin niin kohde vaihtui. Ulospäin oli perhe kuin maalaisidyllistä varastettu. Ei meillä huonosti mennyt ja kaikki mustelmat piti piilotella, ja onneksi oli ne lehmät, niiden syyksi sai, vaikka minkälaisen mustansilmän.
Puhua ei ollut vara kenellekään ja selkäsaunan jälkeen oli vain parasta palata navetan suuntaan, että elukatkin tuli hoidettua, kun isäntä poti moraalista ja oikeaa krapulaa. Puolison suku uhkasi vielä viedä lapset minulta jos lähden, joten ainoa keino oli jäädä. Kukaan ei tullut avuksi tai sanonut, että tuskin lapsia hänelle olisi annettu, jos ihmiset olisivat tienneet, mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Tätä riemua kesti kymmenkunta vuotta, mutta osat vaihtuivat, kun pojat varttuivat. Ei enään isän käsi tarrannut tukkaan kiinni, eikä retuuttanut lumihankeen. Äitikin sai jäädä vähemmälle.
Nyt on tilan korjannut vouti ja ero astunut voimaan. Mutta vieläkin vuosien jälkeen taas tappouhkaukset tulivat osaksi arkipäivää. Nyt olen tehnyt niistä rikosilmoituksen ja pitänyt nuoremmat lapset kotosalla. Saa nähdä minkälainen sota syttyy tapaamisista, vai niinkö tuo hengen vie.
Nyt tilanteesta on puhuttu ja sukukin on hiljaisuudella antanut ymmärtää, että ehkä heidän aiemmat puuttumiset eivät olleet asiallisia. Lapsia ja minua ei ehjäksi saa, vaikka miten asiat ovat paremmalla mallilla. Pelko asuu edelleen meillä, vaikka sen torjuntaan onkin hankittu jämerä talonvahti.
Luulenpa, että aika korjaa, mutta aina se jäytää.
"Kertomuksessa voit pohtia sitä, millaisia kokemuksia sinulla on avun saamisesta, mikä sinua auttoi ja mitä selviytyminen sinulle merkitsee."
Turvakodissa majoittuneena voin kertoa, että turvakodista minulla ei ole hyviä kokemuksia kerrottavana. Se oli hyvin kummallinen kokemus.
Olen yhä edelleen hämilläni siitä, että oliko turvakodissa tarkoitus tai mahdollisuus saada keskusteluapua vai ei. Kysyin tätä puhelimitse ennen turvakotiin lähtemistä turvakodin työntekijältä, joka vastasi, että ei turvakodissa keskustella vaan kyllä jokaisen pitää pärjätä itse ja yksin. Paikalle päästyäni minua pyydettiin sitten keskustelemaan kahden kesken työntekijän kanssa. Tarkoituksena ilmeisesti oli jotenkin auttaa minua? Pienet lapset olisi pitänyt jättää keskenään ilman äitiä oven ulkopuolelle. Ahdistavaa auttamista. Erittäin sekavaa toimintaa ja palvelua.
"Erittäin sekavaa toimintaa ja palvelua". sekava on erittäin hyvä sana kuvaamaan sitä mitä väkivallan jälkeen tapahtuu. Apua huutaessa myös ne ns. "auttajat" , poliisit, hoitohenkilökunta, ne vain katsovat sinua kuin hullua. Harva ymmärtää tai OSAA auttaa, siinä tilanteessa. jälkeenpäin ne asiat vasta käy läpi, ja yleensä yksin ja yleensä vasta vuosia jälkeen tapahtuneesta. :(
Hakattua ei osata auttaa, terveyskeskukset, lääkärit, poliisit. EI.
Pahimmaan hakatulta hoitohenkilökunta kysyy " mitä SINÄ teit"?
syyllistää ja syyttää hakatuksi tullutta. tai kohtelee niinkuin ilmaa, tikkaavat mutta eivät sano mitään.
Kiitos jo nyt teille kaikille kommentoineille! Haluamme vielä selventää, että selviämisellä tarkoitamme tässä yhteydessä sitä, että voi elää rauhassa ja turvassa ilman väkivaltaa tai sen uhkaa ja on toipunut tai toipumassa traumasta. Silti, "Yksilensiylikäenpesä" ja "hakattu nainen" ovat aivan oikeassa siinä, että väkivalta jättää aina jäljen! Onkin ihan aiheellista kysyä, voiko väkivallasta koskaan selvitä kokonaan?
Sinttura, kerrot että vielä vuosienkin jälkeen tappouhkaukset tulivat osaksi arkipäivää. Onko miehelle hankittu lähestymiskielto? Voisit vilkaista myös näitä sivuja ja ottaa tarvittaessa yhteyttä tuon vainoamiseen keskittyneen hankkeen työntekijöihin: http://www.varjohanke.fi/
Kiitos sinullekin kommentistasi, nimimerkki "turvakoti?". Kaikenlainen palaute on tärkeää turvakotien ja muiden väkivaltapalveluiden kehittämisen kannalta. Jotta väkivallan uhreja sekä koko perhettä voitaisiin auttaa entistäkin paremmin!
Ensi- ja turvakotien liiton, jonka palvelu Nettiturvakotikin on, turvakodeissa on panostettu nimenomaan tuohon jutteluun ja sitä pidetään erittäin tärkeänä osana selviytymistä. Siksi kuulostaakin ikävältä, että kokemuksesi on ollut tuollainen. Jos haluat, niin voit kertoa tästä tarkemmin (nimettömänä) Nettiturvakodin palautelomakkeella: https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=23. Tämä tieto olisi meille tosi tärkeä.
"Yksilensiylikäenpesä" kehui muuten tuon mainitsemamme tapahtuman teemaa ja toivoi sitä muillekin paikkakunnille. Vaikka noita hahmoja ei muilla paikkakunnilla näkyisikään, niin ainakin kynttilätempauksia järjestetään ympäri Suomen. Kannattaa siis vilkuilla näitä sivuja, joita päivitetään vielä tämän vuoden osalta: http://www.valoaeivakivaltaa.fi/
Ja varaattehan meiltä Nettiturvakodista kahdenkeskisen chat-ajan, jos on tarvetta jutella jonkun kanssa.
Voimia ja aurinkoa tähän viikkoon!
Kiitos komentista, mutta taas tulee se iso mutta. Exällä on tapaamisoikeus alaikäisiin lapsiimme, joten näiden tapaamisten takia on melkeinpä mahdotonta toteuttaa tuota lähestymiskieltoa. Nyt tapaamiset ovat katkolla, koska nämä uhkaukset tulivat täysin puskasta ja exän oma suku on huolissaan hänen tämän hetkisestä psyykkisestä tilasta.
Lasten vaihto on jo alunperin sovittu yleiselle paikalle, juuri tämän väkivallan pelon takia. Mutta nyt on tullut tämä kiusaaminen ja lastensuojeluilmoitukset uudestaan kuviin.
Yhdyn tuoho "yksin poljettuna" kommenttiin ja se on niin totta. Kun olen vienyt lasta lääkäriin sattuneen vahingon takia, olen joka ainoa kerta saanut vastailla tiukkoihin kysymyksiin tilanteesta ja muusta, etten vain minä ole käytökselläni aiheuttanut kyseisiä vammoja. Mutta kun minä itse olen mennyt raskaanakin lääkärii ja on ollut ruhjeita, mustelmia ja muutakin niin lääkäri ei ole edes vaivautunut kysymään, mistä ne ovat tulleet. Parhaat heistä ovat luokitelleet automaattisesti tapaturmaksti tai työvahingoksi. Maalla ainakaan ei tunnu tuollaiset asiat kiinnostavan.
Tällä hetkellä meidän tilanne on se, että exäni on luonut minusta samanlaisen taruolennon kuin joulupukki. Olen pieksänyt lapsia, kantanut tukasta ja annan selkäsaunoja tuosta vain. Viimeisestä lastensuojeluilmoituksesta soittaneelle sosiaalityöntekijälle annoin ohjeeksi, mennä koululle katsomaan missä kunnossa lapset on ja kysyä heiltä. Ei ole kuulemma näkynyt. Eli tilanne on kääntynyt ylösalaisin, minua syytetään väkivallasta ja kurittamisesta. On tietysti helppoa uskoa, kun yksinäinen mies itkee menetettyä perhettä ja elämäänsä.
Ilmeisesti tänäpäivänä naisen väkivaltaisuus on uskottavampaa.
Nyt on sitten käyty poliisikuulusteluissa ja saatu ryöpytystä lastensuojelusta, mutta yksin olet ja yksin niistä saa selvitä.
Tänään minusta tuntuu siltä, että siitä pieksämisestäkin on ollut helpompi nousta ylös ja jatkaa eteenpäin, kuin näistä aiheettomista ilmiannoista . Säikähdän joka kerta, kun tulee puhelu oudosta numerosta,siihen vastaaminen tuntuu ylivoimaiselta. Kaikki virastojen numerot ovat kauhupaikkoja. Kirjeet joiden päällä on jonkin sosiaaliviraston tai muun vastaavan leima aiheuttaa mahankouraisun. Koskaan ei tiedä, mistä minua nyt syytetään. Lasten sairastuessa on paniikki päällä, mitä kaikkea voi tapahtua ja onko tämä nyt vakavaa.Jokaiselle mustelmalle ja naarmulle on selitys ja syyllinen löydettävä.
Vainoamista tämä ehkä on, mutta exä on valjastanut viranomaiset tekemään työn puolestaan. Näin tämä on hyväksytympää ja vaikuttavampaa, ja samalla vie luottamuksen viranomaisiin melko tehokkaasti.
Ja tältä et pakoon pääse. Aina löytyy joku taho, joka kuuntelee uskomattomia tarinoita tapaavanisän huolista.
"Eli tilanne on kääntynyt ylösalaisin, minua syytetään väkivallasta ja kurittamisesta. On tietysti helppoa uskoa, kun yksinäinen mies itkee menetettyä perhettä ja elämäänsä. "
Näin usein käy, että viranomaiset uskovat "miesparkaa".Hyvä ettei syliin oteta miestä paijattavaksi! Tämä asenne omalla kohdallani on haitannut väkivallasta toipumista.
Naisen kokemusta ei oteta todesta. Se haavoittaa tässä tilanteessa todella paljon.
Yksin poljettuna: tuo on niin väärin. Kaikilla sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla olisi hyvä olla jotain väkivaltatyön osaamista. Ja jos ei sitä, niin ainakin ymmärrys siitä, että uhria ei missään nimessä tule syyllistää!
"turvakodeissa on panostettu nimenomaan tuohon jutteluun ja sitä pidetään erittäin tärkeänä osana selviytymistä. Siksi kuulostaakin ikävältä, että kokemuksesi on ollut tuollainen."
Ilmaiskaa näin ollen tämä selkeästi! Suosittelen, että kirjoitatte yksinkertaiset käytännöt lyhyesti ja selkeästi ASIAKKAILLE ymmärrettävään muotoon. Työntekijöitä on turvakoideissakin monenlaisia, onnistuneempia ja vähemmän onnistuneita ammatinvalintoja. Kyseisen kokemukseni turvakodin työntekijä oli paikan vastuuihminen, ja hänellä oli pitkä kokemus. Tämä ei silti vielä ole tae käytännön ammattitaidosta. Kaikki sosiaali- ja terveysalalla toimivat henkilöt eivät ole täysin tasapainossa itsensä ja tehtävänsä kanssa. Siksi mielestäni kirjallinen materiaali olisi tärkeää.
Tämä kokemukseni turvakodista on osa selviytymistarinaani. Turvakoti ei omalla kohdallani auttanut selviytymistä, vaan oli yksi ikävä kokemus lisää.
"Haluamme vielä selventää, että selviämisellä tarkoitamme tässä yhteydessä sitä, että voi elää rauhassa ja turvassa ilman väkivaltaa tai sen uhkaa ja on toipunut tai toipumassa traumasta." - Eli mitä suoraan sanottuna tarkoitatte?
Yksinkertaistettuna haluamme vain kuulla, mistä väkivaltaa kokeneet ovat saaneet apua ja mistä ei. Ketjun alussa mainitun tapahtuman lisäksi kaikki tämä tieto on äärimmäisen tärkeää väkivaltapalveluiden kehittämisen kannalta. Tässä ketjussa on tullut esille jo monia tärkeitä pointteja, joten kiitos niistä ja myös kritiikistä!
Yksinkertaistettuna: maaseudulla on ne samat palvelut ja lääkärit niin hakatulle kuin hakkaajalle, ja jos hakkaajalla on narskun piirteitä onnistuu kyllä selittämään itsensä kuiville. Eli hakattu on ja pysyy yksin.
Eikä ne turvakotien palvelut ole mitään palveluita, jos niitä joutuu hakemaan rahattomana ja sieluverillä melkein kahdensadan kilometrin päästä.
Ja niin se vain maalla on, kaikki sosiaalipalvelut toimivat virka-aikana. Viikonloput ja yöt ei toimi kuin päivystävä lääkäri ja poliisi, nekin ovat siellä viidenkymmenen kilometrin päässä. Eli apua pitäisi osata hakea hyvissä ajoin.
Jos et omillasi pärjää, niin siinäpä olet sitten nyrkkeilysäkin korvikkeena.
Vaikka kaupungissa asun, en täällä turvakodista mitään keskusteluapua saanut. Riippu aika paljon mahdollisesti turvakodin henkilökunnasta, miten pystyvät kohtaamaan ihmisiä ja onko halua auttaa. Onko sitä niin kutsuttua sydäntä, eli onko ymmärrystä ja empatiakykyä. Ei sitä kaikilla ole.
Ulkoinen puoli toimi hyvin: tarjottiin voileipätarvikkeet ja ruoka. Henkilökunta oli äärimmäisen tylyjä naisia. Tuntuivat katsovan jotenkin nenänvartta pitkin, kuin vähempiarvoista. Vallankäyttöä sekin on. Ovathan asukkaat helppoja vallan käytön kohteena.
"kaikki tämä tieto on äärimmäisen tärkeää väkivaltapalveluiden kehittämisen kannalta. Tässä ketjussa on tullut esille jo monia tärkeitä pointteja, joten kiitos niistä ja myös kritiikistä!"
Toivottavasti todella paneudutte palvelujenne kehittämiseen aidosti ja rehellisesti, ettei tällaiset teemapäivät ja niihin liittyvät kyselyt yms. jää sanahelinän tasolle.
Tosiasia kuitenkin on, että kaikki turvakodissa ja muuallakaan auttamisjärjestelmäsä toimivat eivät ole pulmusia, vaan motiiveja toisten "auttamiseen" saattaa olla monenlaisia, eikä aina aivan terveitä ja puhtaita. En tarkoita, että auttamisjärjestelmä olisi läpeensä paha, mutta se pitäisi tiedostaa, että monenlaisia ihmisiä siellä touhuaa. Joistakin auttajista on enemmän haittaa kuin apua.
"Joistakin auttajista on enemmän haittaa kuin apua.".
TOTTA! hakattu ei tarvi mitään juoruterapiaa, millaiseksi moni
"asiantuntija" apu menee, kerrataan ja vatvotaan ongelmaa vuosikausia,
ne auttajat eivät auta
PÄÄSEMÄÄN ETEENPÄIN TILANTEESSA!
Nitä vainoaja huorittelijoita riittää, ketkä stalkkaa vuosi kausia. Mitä näille tekee kun mistään ei saa apua. vainoaja ei ymmärrä edes olevansa sairas. Normaalia tervettä toimintaa-hänen mielestään tietenkin ja vika uhrissa. Millainen olo on kun kukaan ei usko ja ymmärrä. Poliisit sanoo "ettei mitään väärää". Taas porstuassa ja pihamaalla, parkkipaikalla, risteyksessä, sama viisas mies....joka myöhemmin hakkasi ystäväni.
On kuitenkin sanottava, vaikka en itsekään päässyt eteenpäin siinä tilanteessa, fyysisellä turvallisuudella on iso merkitys.
Koska vielä syntymätön lapsi ei saa joutua kärsimään, miten äärimmäistä pahansuopuutta kokeekin.
Selkeässä tilanteessa vielä hakkaajan oikeusturvaa lapsiin nähden, pahalta kuulostaa, ei pitäisi kenenkään edes joutua kuuntelemaan, luulisi olevan itsestäänselvyys että lapset pois sellaiselta hirviöltä.
Älkää syyllistäkö henkilökuntaa, omasta kokemuksesta sanon, on sellaisia ihmisiä joille ei vain voi mitään, he osaavat kiertää lakia ja manipuloida ihmisiä.
Jaksamista nimimerkki Sintturalle.
Jopa omat sukulainen voi puolustaa väkivallantekijää, ja sääliä sitä kun on joutunut olemaan uhrin kanssa?
Kuva on jotenkin aivan väärisynyt. Hakattu joutuu selittelemään terveyskeskuksessa miksi on tullut hakatuksi, ja hakatusta tehdään sitten mielenterveysongelmainen , joka tarvii lääkitystä ja terapiaa. Eikö asia pitäisi olla toisinpäin.
Hakkaajasta kertoa nimi ja hakkaaja hoitoon.
Suomessa tapahtuu kamalia asioita, perhepiirissä, suhteissa, oisko aika jonkun jo tutkia mikä miehillä on vikana?
Vaikutus on kuin lumivyöry eri elämän alueilla .... vaikkei kukaan enää hakkaisikaan. ..hakkaajan tarkoituskin." Voittaja-häviäjä "
Minä hävisin.voimat loppui.
Tässäkin huomaa, ei tällä palstalla kukaan hakkaaja kerro, miten paljon sattui hakata joku. Ei syyllisyydentunnetta, ja miksi naiset vaikenee. Älkää vaietko. Toivottavasti tämä tapahtuma tuo äänen niille jotka ei itse uskalla puhua. Tai niille ketkä hakataan, uhataan, vainotaan,huoritellaan, tai tapetaan hiljaiseksi.
KAMPANJA MIEHILLE:
HAKKAATKO VAIMOASI? MIKSI KÄYTÄT VÄKIVALTAA? MIKÄ SAA VOIMAAN NIIN PAHOIN? YMMÄRRÄTKÖ TEKOASI? KADUTKO?
En ole selvinnyt.
Jos jää rekan alle, tuleeko siitä ehjemmäksi?
Selvisin, ja olen nyt eronnut. Vaikeaa oli päästä eroon. Mutta, kaiken sai aikaan työpaikan terveydenhoitaja. Oli terveystarkastus ja hän kysyi lopulta: mitä sinulle muuten kuuluu?
Silloin minä aloin itkeä ja näytin ruhjeet vaatteiden alla, sillä aiemmin häpesin, enkä kertonut kellekkään.
Lääkäri sanoi, kannattaa erota, mies ei tule muuttumaan, kun kerroin hänelle myös kaiken.
Vuosikymmeniä kesti, luulin, että mies muuttuu kun vanhenee, mutta muuttukin pahemmaksi.
Vieläkin olen kuin varpaillani, omassa kodissa vaikka erosta vuosia.