Olemme mieheni kanssa olleet 12 vuotta yhdessä josta 10 vuotta naimisissa. Kaksi lasta. Suhteen alusta alkaen mies on mennyt yksin baariin/ryyppäämään, tätä on tapahtunut n. kaksi kertaa kuukaudessa. Itseä ei ole kiinnostanut ravintola elämä, ja kun muutaman kerran olen ollut mieheni kanssa ja mies ryypännyt itsensä räkäkänniin niin ei se halua ole parantanut. Useimmiten olen vienyt miehen ryyppää, ja tullut itse kotiin.
Viime marraskuussa kun olimme yhdessä ja tilanne meni taas siihen samaan että mieheni ryyppäsi liikaa. Lähdin kävelemään ravintolasta kotiin. Kotiin päästyä mieheni tuli taksilla perässä, hän suuttui ja rikkoi kännykkäni. Sen jälkeen olen pelännyt häntä kun hän juo. Pelkään että hän käy käsiksi.
Olin tänä keväänä toisen kerran koko elämämme aikana yksin baarissa. Juttelin erään miehen kanssa, muuta ei tapahtunut. Juttelimme aivan kaikesta ja tunsin olevani aivan toisessa maailmassa. Olemme sen jälkeen laittaneet muutaman kerran sähköpostia. Kerroin miehelleni, ja hän sanoi ettei voi enää luottaa minuun. Lähdin baariin kysymättä lupaa, ja juttelin elämästämme vieraalle miehelle joka oli hänen mielestään väärin.
Hänellä on alistava luonne. Olemme rakentaneet yhdessä kodin hänen perimälleen tontille. Kun avioerosta on tullut puhetta hän on sanonut että tontista ei kuulu sulle mitään ja ja talosta puolet. Irtaimistoa en ole yksin ostanut mitään, joten tyhjin käsin lähden.
Tilanne on väsyttävä. Olen tuntenut jo kauan olevani "piika" joka hoitaa kodin, käy töissä, ja yrittää opiskella siinä sivussa. Sen olen päättänyt että jos ero tulee uutta miestä en ota. Olen tosi pettynyt, ja loukattu. Itsetunto ei ole korkealla, kun on saanut kuulla mm. huoraksi nimittelyä. Että näin!
Auttakaa, miten tästä eteenpäin? Onko saman kokeneita?
Haaveilen yksin elosta lapsien kanssa. Toivoisin kuitenkin että lasten isään säilyisi jonkunlaise välit, niin ettei lapset joutuisivat kärsimään. Toivon että haaveestani tulee joskus totta.
Viime marraskuussa kun olimme yhdessä ja tilanne meni taas siihen samaan että mieheni ryyppäsi liikaa. Lähdin kävelemään ravintolasta kotiin. Kotiin päästyä mieheni tuli taksilla perässä, hän suuttui ja rikkoi kännykkäni. Sen jälkeen olen pelännyt häntä kun hän juo. Pelkään että hän käy käsiksi.
Olin tänä keväänä toisen kerran koko elämämme aikana yksin baarissa. Juttelin erään miehen kanssa, muuta ei tapahtunut. Juttelimme aivan kaikesta ja tunsin olevani aivan toisessa maailmassa. Olemme sen jälkeen laittaneet muutaman kerran sähköpostia. Kerroin miehelleni, ja hän sanoi ettei voi enää luottaa minuun. Lähdin baariin kysymättä lupaa, ja juttelin elämästämme vieraalle miehelle joka oli hänen mielestään väärin.
Hänellä on alistava luonne. Olemme rakentaneet yhdessä kodin hänen perimälleen tontille. Kun avioerosta on tullut puhetta hän on sanonut että tontista ei kuulu sulle mitään ja ja talosta puolet. Irtaimistoa en ole yksin ostanut mitään, joten tyhjin käsin lähden.
Tilanne on väsyttävä. Olen tuntenut jo kauan olevani "piika" joka hoitaa kodin, käy töissä, ja yrittää opiskella siinä sivussa. Sen olen päättänyt että jos ero tulee uutta miestä en ota. Olen tosi pettynyt, ja loukattu. Itsetunto ei ole korkealla, kun on saanut kuulla mm. huoraksi nimittelyä. Että näin!
Auttakaa, miten tästä eteenpäin? Onko saman kokeneita?
Haaveilen yksin elosta lapsien kanssa. Toivoisin kuitenkin että lasten isään säilyisi jonkunlaise välit, niin ettei lapset joutuisivat kärsimään. Toivon että haaveestani tulee joskus totta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
... ikävähän tuo koko tilanne on. Ei välttämättä toivoton, mutta paljon työtä, rakkautta, jaksamista ja tahtomista parisuhteenne korjaaminen hyväksi vaatii. Toivottavasti teistä siihen löytyy energiaa ja keinoja.
Ellei, niin silloin ero nykyistä tilannetta parempi ... asiaa kannattaa kuitenkin oikein huolella harkita ja puntaroida.
Mitä taas omaisuuden jakamiseen tulee, oleellista ei ole miten miehesi kuvittelee asian olevan ... vaan siitä mitä Suomen laki sanoo osituksesta erotilanteessa (vaikka mikään ei estä YHDESSÄ sopimasta toisin).
Ellei teillä ole avioehtoa, eikä testamentissa ole rajattu puolisoa avio-oikeuden ulkopuolelle (tonttinne) ... niin "puolkkiin menee" niin torppa, tontti, kuin irtaimistokin.
Ja jos miehesi inttää omaisuudestanne tai omaisuudestaan "ei kuulu sinulle"... niin sopii kysyä häneltä, miksi ei ottanut selvää asioista kun suostui sopimukseen nimeltä "avioliitto ilman avioehtoa".
Tuo tarina oli kuin olisin omaani lukenut!Mulla aivan sama juttu.Tein päätöksen kahden vuoden miettimisen jälkeen:pakkasin tavarat(yksin) ja lähdin lasteni (3kpl),tuntemattomaan maailmaan.Voin kyllä kertoa että sain kuulla jos jonkinlaisia uhkailuja ja mielipiteitä.Ja lujaa tahtoa ja voimaa tämä vaati.Järjestelyä ja selvittämistä.Tästä nyt kulunut 3 vuotta.Vasta nyt nyt alkaa elämä näyttää jonkinlaista valoa.Huomaan että maailmassa on muitakin ihmisiä.Työssäkäyvä monen lapsen äiti ei aina tätä huomaa ja tämän ymmärtävät vain ne jotka ovat saman kokeneet.Muista että elät vain yhden kerran ja voit itse päättää miten ja kenen kanssa matkaasi kuljet.Toivotan sulle kaikkea mahdollista hyvää ja voimia jaksaa.Älä jää tuleen makaamaan.
Valitettavasti meitä, jotka ovat samassa tilanteessa näyttää olevan muitakin.
Oma tilanteeni on sellainen, että ukko käy tansseissa ja kapakoissa mieluiten yksin, vaikka lähtisin mielelläni mukaan. Mikäli olemme yhdessä jossain, olen silti yksin, vaikka haluaisin jutella ja viettää iltaa hänen kanssa. Hän sanoo vaan, että kyllä sitä kotonakin kerkiää toisiaan vahata. Kerran hänelle oli joku mukamas kertonut, että olen ollut jonkun muun kanssa, vaikka todellisuudessa en ole ollut ikään kenenkään kanssa. Tästä hän suuttui niin, että "raiskasi" minut (mikäli nyt vaimoa voi).
Kerran löysin häneltä yhden naisen puhelinnumeron. Hän selitti, että se on vaan kapakkakaveri. Ei mitään vakavaa. Mitä tästä pitäis ajatella? Sen jälkeen olen ollut epäluuloinen häntä kohtaan. Lisäksi hän hoitaa meidän yhteiset raha-asiat ja siirtää kaikki tililtäni ns. yhteiselle tilille, josta vähän myöhemmin omalle tililleen tai sijoittaa omalla nimellään muuten. Hän perustelee tätä paremmalla tuotolla. Mikäli haluaisin lähteä lasten kanssa pois, niin en saisi penniäkään mukaani. Millä eläisin?
Minulla on myös sama haave, kuin sinulla. Elää lasteni kanssa yksin rauhassa. Toivottavasti tämä tulee toteutumaan meidän kohdalla joskus.
Mikäli sinulla on yhtään mahdollisuutta elää lastesi kanssa muualla, niin suosittelen, koska minä tiedän kokemuksesta, että tilanteesi tulee pahenemaan vuosien saatossa, mikäli ette saa mistään apua. Hyvää jatkoa ja jaksamista sinulle.
... voi huokaus, taas.
Eihän tuo teidän suhteenne ole millään tavalla terve tai normaali, jos vaimo raiskataan (muuten on rikos nykyään) ja käyttäydytään kuten kerroit. Jotain tarttis tehdä, te ja/tai sinä parhaiten tiedätte mitä ... ehkä ette miten.
Ellei teillä ole avioehtoa, ei sillä ole merkitystä kumman tilillä tai sijoituksissa rahat ovat kiinni, koska osituksessa tasingolla kummankin netto-omaisuudet tasataan yhtä suuriksi.
Surkuhupaisaa on se, että jos päätät lähteä ... niin kohta voisi katkeroitunut miehesi tilittää täällä kuinka vaimolle iski "kriisi" ja rikkoi kodin missä oli "kaikkea", ja vei vielä rahatkin ... olihan meillä alamäkiä, mutta tämä tuli yllätyksenä. Hän kertoo oman versionsa, ja saa myötätuntoa.
Mutta mitäpä pahaa siinäkään on ... kunhan ihmiset vain oppisivat tarkastelemaan omaa tilannettaa hieman "ulkopuolisen silmin", ja oppisivat.
NIIN, ja vaikka eläisitkin lastesi kanssa yksin, he eivät elä yksin sinun kansasi ... heillä on isä, johon suhteiden ylläpitämistä sinun osaltasi syytä kannustaa ja tukea.... jos siis eroatte.
Mitä huokailet?Tuossa tilanteessa ihminen on kovin lukossa ja vain omien ajatustensa kanssa.Siksi jokaisella pitäisi olla joku jolle kertoa jotta saisi uutta näkökulmaa asioihin.Minulla oli onni että kaksi ystävääni jaksoivat kuunnella ja kannustaa eteenpäin.Apua todellakin tarvitsee.Tämäkin palsta auttaa osaltaa joskin kriittinen pitää olla (kaikenlaisia tyyppejä).Tämä naisten kohtelu on törkeää,miehet pyrkivät alistamaan (ehkä heikko itsetunto).Parempi hyvä tulevaisuus lasten kanssa vaikka hieman köyhänä kuin elellä rahoissa paskiaisen kanssa.
huokailen sitä, kuinka ihmiset sössivät elämänsä eivätkä puutu tilanteeseen ennenkuin todella ollaan lukossa ... eivät muutokset kahden ihmisen välisessä suhteessa tatahdu "yhdessä yössä" ... muutta niitä "hälytysmerkkejä" ei ehkä tahdota nähdä ... mietitään että aika hoitaa tai "ei tehrä tästä ny suurta numeroo". Ja sitten kun on housuissa, niin tiedossa on suuremman puoleinen likapyykki.
Mutta en yleistäisi, on varmasti tällä palstalla miehiä joita nainen kohdellut tunteettomasti, laskelmoivasti ja törkeästi. Mutta väitän edelleen, että suurimmassa osassa eroista vikaa molemmissa on ollut ... ja samaten että suurin osa eronneista eivät tätä näe, valitettavasti (edellytys oppimiselle)
Tietenkin tangoon tarvitaan kaksi.Mutta on kuitenkin yleisempää että miehillä on tarve alistaa nainen.Suhteessa,raha-asioissa,kotitöissä jne.Miksiköhän on niin vaikea pyrkiä molempia osapuolia tyydyttävään parisuhteeseen?Miksi toinen suostuu alistettavaksi?Taitaa olla niin ettei voimat monella riitä,eikä keksitä sitä polkua jota pitkin pitäisi lähteä.Joku toinen voi sen nähdä.Näitä juttuja kun lukee,nousee vähemmästäkin karvat pystyyn,kaikkea on...
Ei minusta YLEENSÄ kummallakaan ole tarvetta alistaa kumpaakaan. Mutta, jos nyt jotain alistamassa ollaan (luonne vika), niin varmaan mies siihen useammin syyllistyy.
Tarkoitinkin juuri samaa...jos yleensä niin mies alistaa.Näin on.
Minä kestin tilannetta, enkä edes tajunnut sen mahdottomuutta. Mieheni ratkaisikin periaatteessa itse tilanteen ja oli hommannut rakastajattaren. Tämä oli ollut tosi pitkäaikainen suhde siinä vaiheessa kun paljastui. Silloin mittani tuli täyteen. Ero tuli lopulta aika äkkiä.
Kaikki on mennyt vaikeimman kautta, kuten pelkäsinkin, mutta onneksi se Suomen laki todellakin on tasapuolinen molemmille. Olen saanut kuulla kaikki kauniit nimitykset itsestäni ja henkeni edestä paeta, mutta nyt olen "omillani". Lapset ovat kuitenkin pieniä ja rakastavat myös isäänsä, joten ongelmia ei ero täysin poista. Olenkin miettinyt, että joudun olemaan mieheni kanssa edelleen paljon tekemisissä. En ole nähnyt kasvotusten (pelkään). Lasten vaihdot on hoidettu ulkopuolisten voimin. Hän ei ole halukas välien selvittelyyn puhumalla, mutta kai sekin vielä tulee eteen, kun lasten kohtalosta oikeudessa aletaan taistelemaan. On tämä tosiaan surkuhupaisaa.
Pidin muuten itseäni jotenkin tylsänä ihmisenä, kun en hänen kanssaan jaksanut ravintolassa juosta. Mutta kuten joku tossa ketjussa mainitsikin, niin olin hänen kanssaan ravintolassakin yksin. Hän seurusteli omien kavereidensa (miehien ja naisien) kanssa ja usein "kartteli" minua. Eikä siinä auttanut miten vetävän näköinen olisin ollut. Sitten, kun muut miehet tulivat juttelemaan ja tanssiin pyytelemään niin johan oltiin paikanpäällä lakia lukemassa...
Sen voin kanssa sanoa, että ajan kanssa (ilman apua) tilanne pahenee ja ero tulee (todennäköisesti) olemaan "raju". Joten varaudu kaikkeen ja ota laista selvää. Kunnalta saat oikeusapua, jos tunnet sitä tarvitsevasi. Ainakin minua ohjattiin tosi hyvin.
Olen sikäli samassa tilanteessa että mies on alistava, ja haluaa sitoa minut kotiin ja karkottaa kaikki läheiseni. Tähän asti hän on pitänyt minut uhkailemalla ja pelottelemalla (ei tosin väkivallalla)liitossa, johon olenkin jo 8 vuotta jäänyt lähinnä lasten takia. Nyt kuitenkin alkaa jo terveys kärsiä asiasta, on selvä että jatkuva stressi ja ahdistus jossain vaiheessa lyö läpi. Nyt on siis pakko tehdä jotain ja kärsiä sitten vain nahoissaan seuraukset, mutta tuntuu siltä että mikä tahansa on parempi kuin tämä... Ei elämää voi ikuisuuksiin jatkaa vain muiden ehdoilla ja muiden vuoksi, edes lasten, jos oma terveys on sen hintana. Myös Sinä olet arvokas ja ansaitset ihmisarvon ja oman elämäsi, älä anna periksi uhkailulle ja lannistamiselle! Sinun kannattaa kuitenkin tutkia omaa sisintäsi ja miettiä miten Sinä todella haluat elämääsi elää ja etsiä sitten keinoja sen toteuttamiseen. Voimia!
Mulla on takana 24 v yhdessä asumista ja naimisissa oltiin siitä ajasta 10 v. Elämäni oli hyvin paljon samanlaista kuin sinun. Aina kun hän oli humalassa minä olin huora, tyhmä lehmä, aivoton idiootti, nussin bussikuskeja työmatkalla, ym. ym. Meillä oli yhdessä ostettu asunto. Minä kävin töissä ja hän ei. Osteli osamaksulla stereot ym. Joi kaikki loppurahat. Ruokamaksuihin hän ei viimeisen kahden vuoden aikana osallistunut kuin ainoastaan kolmena päivänä osti ruuan. Keväällä hän halusi internetin jotta voisi pelata pelejä ihmisten kanssa ja siten mukamas juominen jäisi kun olisi muuta tekemistä. No minähän ostin tietokoneen ja siihen yhteydet. Homma meni sellaiseksi että yöt hän kirjoitteli naisten kanssa ja sitten alkoi soittelemaan heidän kanssaan. Ehkä tapasikin heitä en tiedä. Oli kesällä kaksi viikkoa ties missä. Sen jälkeen hän humalassa sanoi että haluaa eron. Seuraavana päivänä selvinpäin perui koko eron. Minä menin salaa käymään pankissa kysymässä lainaa jos ostaisin mieheni ulos. Pankissa oltiin laskelmien jälkeen hyvin myönteisiä.
Viikko sitten maanantaina oli taas riitaa. Kysyin haluaako hän rahat asunnosta ja hän vastasi kyllä. Sanoin että asia on selvä. Kysyin lähteekö heti jos saa osan rahoista heti käteen. Ja rahahan tietysti kelpasi. Aamulla varasin pankista ajan ja tein laina-anomuksen ja huomena tehdään kauppakirjat. Olen todella helpottunut vaikka joudunkin vuosiksi velkavankeuteen, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen millaisessa henkisessä väkivaltasuhteessa olen elänyt. Huomista odotan innolla, ja sitten pääsen elämään ilman pelkotiloja ja saan nukkua yöt ilman että haukutaan tai tavaroita paiskitaan. Rohkeasti pankkiin ja aurinko alkaa paistamaan sinunkin elämääsi. Pärjäät varmasti. Ota myös ammattiauttajiin yhteyttä! Et ole yksin ongelmiesi kanssa.
Voisit miettiä ennenkuin menet vieraitten miesten kanssa vaihtamaan yhteystietoja baarissa!