Olen alle kahdenkymmen ikäinen neitonen. Olen hiljainen ja yksinäinen. On olemassa päiviä jolloin en puhu kuin pari sanaa. Koulussa olen aina yksin, kukaan ei puhu minulle. Olen yrittänyt tulla keskusteluun mukaan, mutta ei kukaan huomaakaan minua. Olen alkanut epäillä että minulla on skitsofrenia ja masennus. Viiltelen lähes joka yö. Tiedän olevani sairas, tiedän sen. En voi kuitenkaan puhua kenellekkään, ei ole ketään kuka ymmärtäisi. Tunnen olevani päästäni vialla, en osaa keskittyä, kuulen ääniä hiljaisuuden keskellä, tärisen ja itken. Olen hyväksynyt sen asian jo kauan sitten, että tulen aina olemaan yksin, ei kukaan voi rakastaa tälläistä, erilaista, outoa. En osaa pyytää apua keneltäkään ongelmiini, en pysty siihen. Kun joku kysyy: " onko kaikki hyvin?" Vastaan aina että "kyllä". Haluaisin että joku näkisi minut, haluaisin että joku halaisi minua ja sanoisi " Ei hätää, kaikki järjestyy kyllä." Ajatukseni ovat sekavia ja minua pyörryttää usein. Onko tämä normaalia?
Avun tarpeessa(ko)?
cry_beautiful
352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no ei oo normaalia. mene psykologille puhuu ja äkkii. Ne osaa antaa neuvot ongelmiisi. Kyllä sä vielä löydät ystäviä vierelles, mutta miten saat ystäviä on se et ole rohkea ja puhu. elämässä ei selviä ilman puhumista. Vaikka olet ujo, sun pitää silti yrittää kommunikoida muiden kanssa. Ei se sen kamalempaa ole. Aluksi totta kai se on vaikeaa mutta siitä se lähtee. Millää muulla tavalla sä et pääse tutustuu ihmisii. ÄLÄKÄ HELVETISSÄ OLE ENÄÄ ITSETUHONEN! Ny se veitti helvetin äkkii piiloo ja ryhdistäydy! Kyllä sun elämä paremmaks muuttuu kun alat ajattelee asioista valoisia puolia ja haaveilee unelmista ja tavoittelee niitä. Olet niin nuori et elämä on sulla vasta alussa. Ota siis itseesi niskasta kiinni ja äläkä enää ikinä vajoo sinne alas. Minäki olen ollut siellä masennuksessa helvetin syvällä mutta tässä sitä ollaan enkä kadu päiväkään sitä et nousin sieltä kivuista huolimatta. Ny asennetta kehiin! Mut ensiksi mene sinne psykologille!
Minusta sinä vaikutat erittäin herkältä ja sympäättiselta nuorelta. Olet varmasti rakastamisen arvoinen. Sinuun on vain vaikea saada kontaktia, kun olet kuoren sisällä kuin simpukka.
Älä tee itsellesi skitsofreniadiagnoosia. Äänien kuuleminen voi johtua ykinkertaisesti syystä, että olet liikaa omissa mileikuvitukissasi ja sitä lopulla alkaa kuulemaan omia ajatuksiaan.
Ei hätää kaikki kyllä voi järkestyä, sanon sinulle. Jos asian puhuminen ensi alkuun tuntuu kovin hankalalta, niin kirjoita ajatuksia ylös ja anna lukea henkilön jonka luo rohkenet menemään pyytämään apua. Ei sinun tilanne on ollenkaan niin toivoton kuin tällä hetkellä uskot.
Kirjoittele lisää.
Haluisitko kenties lähteä juttelemaan ihmisen kanssa, joka on kokenut jotain samanlaista nuoruudessaan, mutta päässyt siitä yli?
Ei ole vaikea löytää ihmisiä, jotka rakastaa ja arvostaa sinua vaikka nyt tuntuu siltä, että se on mahdotonta.
Jos yhtään kiinnostaa, niin laita viestiä :)
Laitan sitten sinulle sähköpostiosoitteen tai luon Chat-huoneen johonkin portaaliiin (mikä sinusta tuntuu parhaimmalta) ja sitten kun olet omasta mielestäsi valmis, niin voimme tavata (sinun ehdoillasi).
Olen mukana vertaistuessa ja uskallan sanoa, että moni meistä mielellään olisi tukenasi ja vielä mielummin näkisimme sinut mukana vertaistuessa jonain päivänä.
OLET TÄRKEÄ!!!