... jolle seksi ei ole ykkösasia suhteessa? Siis että sitä olisi mutta ehkä kerran kuussa? Olen työssäkäyvä nuori nainen, baareissa ei tule nykyään usein edes käytyä koska suurinosa sieltä etsii vain petiseuraa. Ne muutamat miehet joita olen tapaillut ehdottavat melkein heti sänkyhommia ja siihen mun kiinnostus lakoaa. Enkä halua enää kutsua ketään kylään luokseni tai mennä itse miehen luo koska kahdestaan ollessa on miehen helppo lähennellä ja minun pitää kieltäytyä ja kieltäytyä ja lopulta pyytää miestä lähtemään tai lähteä itse. Olen ollut eläessäni kahdessa pidemmässä suhteessa. Toinen päättyi sen takia kun en jaksanut miehen jatkuvaa vonkaamista. On minulla muitakin vaatimuksia miehelle joten onko ihan mahdotonta löytää mies joka ei ole alkoholisoitunut, pärjää omillaan ja ehkä joskus varaa hemmotella minuakin (esim viedä leffaan tai syömään välillä), ei olisi uskovainen (saa kuulua kirkkoon ja olla ns tapauskovainen) ja tärkeinpänä - ei ole koko ajan vailla seksiä? Ulkonäkökin olisi suotavaa miellyttää (tämä ei tarkoita että tarvitsisi olla mikään kiiltokuvapoika).. Alan jo tulla katkeraksi kun muut löytävät kumppaneita ja perustavat perhettäkin jopa.
Mikä todennäköisyys on löytää mies..
seksi on yliarvostettua
94706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Ei seksi ole ainakaan itselleni ykkösasia, vaikka sitä olisi päivittäin.
Entä jos sitä ei todellakaan ole päivittäin tai viikoittainkaan?
Kyllä se ärsyttäisi. Mutta koska seksi ei ole ykkösasia, niin "sen oikean" kanssa yrittäisin sopeutua tai saada hänen seksuaalisuutensa heräämään terveelle tasolle.
Ei libidojen välillä ole terveydellisiä eroja. Enemmän panevalla on korkeintaan vähän parempi hapenottokyky, mutta vähemmän paneva voi käyttää aikansa tehokkaasti vaikkapa käymällä juoksulenkillä panemisen sijaan, mikä on selvästi panemista tehokkaampaa liikuntaa.
http://kuntoplus.fi/seksi/vaikutukset
Erikseen vielä mainittu, ettei seksi kerran kuussa riitä.
No voihan olla, että terveysongelmia tulee lähinnä heille, jotka haluaisivat harrastaa seksiä, mutta eivät voi. Eli aseksuaalin terveelle puolisolle.
http://kuntoplus.fi/seksi/vaikutukset
Erikseen vielä mainittu, ettei seksi kerran kuussa riitä.
No voihan olla, että terveysongelmia tulee lähinnä heille, jotka haluaisivat harrastaa seksiä, mutta eivät voi. Eli aseksuaalin terveelle puolisolle.
Ja meille ätmeille jotka harrastavat "seksiä" vain kätensä kanssa.
Seksi on kuitenkin tärkeää aika monelle, joten sinun on löydettävä ensisijaisesti mies, jonka draivi ei ole niin kova. Kerran kuukaudessa on, suurimmalle osalle, varsinkin suhteen alussa todella vähän. Oletko koskaan ajatellut keskustella asiasta jo vähän aiemmin.. koska sinähän et haaskaa vain omaa aikaasi, vaan myös se miehen aikaa, jos hänelle normi seksimäärä on vaikkapa kerran päivässä ja sinä haluaisitkin paljon harvemmin?
Mitä tuollaisessa suhteessa olisi miehelle.
Syötkö e-pillereitä? Nekin saattavat aiheuttaa haluttomuutta.
"Siis että sitä olisi mutta ehkä kerran kuussa?"
Kerran kuussa??? Mitä helvettiä minä luen, koita löytää eunukki jostain.
Teet tuolla vain miehen elämästä paskan. Kerran kuussa?! Kyllä terveet seksihalut omaavalla miehellä ja naisella seksi maistuu ainakin kerran viikossa.
Mene treffisivuille etsimään aseksuaalista miestä. Eli sellaista jolle ei seksi maistu. Kyllä sinä sen oman kerran kuussa syntyvän halun saat tyydytettyä sauvalla.
Ota joku ätmi. Kyllähän kerran kuussakin on parempi kuin ei koskaan.
Luultavasti se on kuin etsis neulaa heinäsuovasta. Joku ison haaremin pitäjä ehkä ei edes ehtisi, kuin kerran kuussa sun vällyihisi. Mutta mies joka hengailee sun kanssa vakkaristi ja vain sun kanssa tuskin ihan yhteen kertaan kuukaudessa tyytyy. Ellei hienotunteisuuttaan aluksi tms. Ellei sitten joku jolla ei seksuaalisia haluja ole. Oisko niitä sit kerran kuussakaan?
Varmaan niitäkin on, jossain.
Syön minipillereita nykyään. Mutta ensimmäisen poikaystäväni kanssa suhde päättyi miehen vonkaamiseen. Olin suhteen päättyessä 18v. Olen aina ollut tälläinen enkä enää asiasta ammattilaisen kanssa keskusteltuani koe olevani epänormaali. Eksän kanssa (ei ensimmäisen poikaystäväni) saattoi seksiä olla kerran viikossa tai useamman kerran viikonlopussa mutta sitten saattoi olla taas taukoa. Jouduimme myös olemaan pitkiä aikoja erossa välissä jolloin seksittä olo ei ollut tiukkaakaan. Nyt olen ollut 1,5v ko suhteen loppumisen jälkeen kokonaan ilman eikä liiemmin ole mieli tehnyt koska en ole ollut parisuhteessa. Joku kysyi mitä mies saisi suhteesta kanssani, toivon mukaan kumppanuutta, jonkun joka jakaa ilot ja surut. Hän saisi myös luotettavan kumppanin, eikä esim pettämistä tarvisi koskaan pelätä. Tahdon myöskin perheen, sillä ei tosin vielä ole kova kiire mutten sellaista heti mieheen tutustuttuani ala perustaa joten parin vuoden sisään olisi mukavaa tavata joku. Mutta yleensä kun esim menee sänkyyn illalla niin minä tahdon tehdä sitä mihin sänky on tarkoitettu - nukkua. Aamulla taas tahdon nukkua siihen asti kun voin ja sitten nousta tekemään aamuaskareita ja lähteä töihin tai viikonloppuna sitä mitä tarvitseekin tehdä. Myöskin illalla katson paljon mielummin telkkaria, luen tai olen koneella tai teen kotihommia kuin harrastaisin seksiä. Jos ätmillä tarkoitatte mitä täällä palstalla yleensä tarkoitetaan niin en haluaisi sellaistakaan. Toivon että mies on kuitenkin sen verran kokenut ja tarpeeksi kokeillut että minulta ei mitään erikoisempia juttuja edes kokeilumielessä oltaisi vailla. Peppuun on big no-no ja muut jutut joista en syty sitä vähääkään. Joku sanoi että keskustele ajoissa tästä asiasta miehen kanssa, en ehdi edes keskustelemaan kun mies on jo yleensä lyhyen tuntemisen jälkeen ehdottamassa sänkyhommia. Siinä vaiheessa yleensä sanon heipat jos mies ei ymmärrä vaan vain yrittää. Sellainen pari kuukautta olisi ainakin tunnettava ja tultu tapailtua säännöllisesti että voisin harkita sänkyyn menoa jos siltä tuntuu. Ei todellakaan päivien tai viikkojen jälkeen, varsinkin jos tapaa harvemmin. En tahdo keräillä itselleni petikumppaneita joiden kanssa ei ole sitä parisuhdetta. Myöskin tapailua rajoittaa se etten halua nykyään edes aluksi tuoda miestä kotiini tai mennä hänen kotiinsa koska se monesti tarkoittaa että mies alkaa heti lähentelemään liikaa tai ehdottelemaan suoraan. On minullekin tympeää kieltäytyä ja kieltäytyä ja sitten lähettää mies kotiinsa tai lähteä itse. Ja minua suoraam sanottuna v.ituttaa että täälläkin sanotaan että olen epänormaali.. Ihmisiä on erilaisia eikä kukaan voi sanoa että on normaalia haluta x kertaa n ajassa. Koska kuitenkin haluan, seksuaalisuutta on erilaista ja kuten aiemmin mainitsin, että ammatti-ihminen on sanonut ettei minun tarvitse haluta enempää kuin haluan. Hän myös sanoi että asia VOI muuttua jos tapaan oikean ihmisen, mutta oikea ihminen ei ole ihminen joka painostaa seksiin useammin. Teidän vastauksista päätellen taidan olla koko loppuelämäni yksin.. Ja joku joka ehdoitti sitä että otan aseksuaalin ja tyydytän haluni sauvalla. Mielummin ilman kuin sillä. Ja tosissaan haluaisin niitä lapsia, enkä minäkään halua pakottaa ketään harrastamaan seksiä kanssani pakosta (aseksuaalin siksi että yrittäisimme lasta). Keinohedelmöitys ei kuitenkaan kuulu ykköseksi listassa miten haluan tulla raskaaksi.. Tunteeko kukaan ketään miestä jolla ei olisi niin suuri seksidraivi, ihan näin galluppina onko heitä.. Tosin minusta tuntuu ettei kukaan mies siitä huutele edes kavereilleen kun näemmä leimataan heti epänormaaliksi :P Minun kavereistani vain yksi on ihmetellyt, muut ovat saattaneet kysyä miksi ja sitten todenneet että kaikki olemme erilaisia ja yksi samassa tilanteessa.
Miksi häpeät epänormaaliuttasi? On epänormaalia olla aseksuaali, mutta saathan sinä olla mitä olet.
Mitäpäs jos tekisit niin kuin muutkin frigidit lesbot ja menisit opiskelemaan naistutkimusta yliopistoon. Siellä varmasti tapaisit "toisen puoliskosi" eli jonkin 150-kiloisen siilitukkaisen mätisäkin, jonka kanssa voisitte istua illat katsomassa televisiota, syödä sipsejä ja murahdella patriarkaatille.
"onko ihan mahdotonta löytää mies joka ei ole alkoholisoitunut, pärjää omillaan ja ehkä joskus varaa hemmotella minuakin (esim viedä leffaan tai syömään välillä), ei olisi uskovainen"
Jos sulla ei ole kovia ulkonäkövaatimuksia niin tuollainen mies olen ja sellaisia on mutta naiset tuntien pitää olla vähintään 180 cm, lihaksikas ja komea joten turha toivo. En koskaa vonkaa pil.lua koska tiedän että siihen menisi viimeisetkin mahikset tutustua naiseen. Odotan vaikka siihen asti että nainen anelee mua vonkaamaan.
Ongelma ratkaistu: Ongelmana tässä on se etten tunne vetoa naisiin mutta kiitos vaan vinkistä... Eikä kyseinen ala kiinnosta. Kiltti mies: Itse olen melkein 180cm pitkä, joten mielelläni kumppanikin saisi olla yhtä pitkä. Lihaksista ei ole väliä niin kunhan ei ole mikään kukkakeppi. Olen kuitenkin leveä lantioinen ja hartiainen, joten en halua että mieheni näyttää rinnallani heiveröisemmältä. En itse myöskään ole laiha vaan normaalivartaloinen. Mielummin vaikka vähän pyöreä kuin todella laiha mies. Kaljatynnyreitä mukanaan kantavat taas eivät nappaa. Tahdon myös miehen jonka kanssa voisi harrastaa jotain liikuntaa välillä. Tämä nyky-yhteiskunta tuntuu pyörivän vain seksin ympärillä, sen miten saada seksiä, näyttää seksikkäältä tai seksillä markkinointi näin nopeasti tulivat mieleen. Eikö ketään kiinnosta syvempi olemisen merkitys enää tänä päivänä kuin vain se seksi eri muodoissaan?
Ehkä sinun kannattaisi miettiä, mitä se mies siitä suhteesta sinun kanssasi sitten saisi. Kaikista näistä kriteereistä päätellen etsit läinnä komeaa palvelijaa.
Luettelet varsinaisia kriteerejä miehelle; pitäisi olla yli 180cm pitkä, mielellään lihaksikas ja urheilullinen. Tämän jälkeen puhut syvällisen olemuksen merkityksestä. Tekopyhää paskapuhetta sanon minä.
Jos sanon että saa olla hieman ylipainoakin kunhan ei kanniskele tynnyrimahaa ja lähtee mun kanssa joskus lenkille niin en taida vaatia mitään lihaksikasta tai urheilullista. Ja oman pituuteni takia en halua itseäni lyhyempää miestä en sanonut että YLI 180cm. Sanoin että itse olen MELKEIN 180cm eli suurinpiirtein saman pituinen käy. Oma tarkka pituuteni on 178cm eli sentti suuntaan tai toiseen passaa, mutta jos mies olisi vaikka 165cm niin se alkaisi häiritsemään. Olen kuitenkin nainen enkä tahdo tuntea itseäni jättiläiseksi mieheni rinnalla. Haistakaa jo vitt.u täällä ei näemmä voi mitään sanoa ennen kuin se käännetään ihan kaikeksi muuksi. Hyvä on olen paska ihminen kun edes haluan parisuhteen enkä tahdo sitä kenen tahansa kanssa kuka tulee kadulla vastaan.
Turha on peiliä syyttää jos naama on vino.
Sanot vaan "haluan parisuhteen" miettimättä edes mitä itselläsi on annettavaa siihen parisuhteeseen. Vaatimuksia nyt osaa kuka tahansa listata.
Taisin ylempänä jo laittaa mitä kanssani parisuhteesta saisi. Listaanpa tähän uudelleen vielä tarkemmin: kumppanuutta jossa jaetaan ilot ja surut, luotettavan kumppanin joka ei petä, naisen joka ei ole vailla miehen rahoja omiin menoihinsa, rakkautta ja hellyyttä, sitä seksiäkim välillä, pidän myös kokkailusta eli hyvää ruokaa. Mikään äiti en ole tosin eli yhteenmuuton jälkeen molemmat tekee kotihommia. Tarvitsen myös omaa aikaa eli en sido miestä viettämään kaikkea vapaa-aikaa kanssani vaan saisi harrastaa ja nähdä kavereitaan, kunhan ei viikon jokaisena päivänä.
Nuohan on ihan perusjuttuja jokaisessa suhteessa, ja sen lisäksi pitäisi vielä oppia tulemaan vähäisellä seksin määrällä toimeen. Ei kovin hyvä diili normaalille miehelle.
Muta kyselepä tuolta:
http://aseksuaalit.net/
Miten kumppanuus ilman seksiä eroaa vaikka (kämppä)kaveruudesta. Haluaisit siis miehen käytännössä vain perheen perustamista varten. Sitten ilmeisesti loppuisi se kerta kuukaudessakin..
Minusta kerran kuussa tai esim 3vkon välein on paljon enemmän kuin ikinä..
Onhan noita "friends with benefits"-suhteita, ei tarvitse ottaa palloa jalkaan (perhe-elämä, ei seksiä)
Villeinkin seksi hiipuu ajan myötä suhteessa, joten se olisi vain ajan kysymys milloin sinulta lopahtaisi se vähäinenkin mielenkiinto.
Se on nyt normaalia myös että kun lapsi syntyy ja on yövalvomisia sun muuta ja omasta itsestä huolehtiminen jää kakkoseksi vauvan tarpeille ettei sitä seksiä ole silloin ollenkaan vähään aikaan. Jos mies jää kotiin ja hoitaa kaiken vauvan kanssa ja vielä kodinkin yhtä hyvin kuin moni tuntemani äiti niin uskon, ettei miestäkään paljoa haluttaisi..
Jep, eli ei järin houkutteleva kuvio, mutta jokainen tavallaan.
Tähän täytyy suht tuoreena äitinä sanoa, että ihan normaalia se on kyllä. Mutta omasta miehestä ainakin tulee känkkäränkkä, jos seksiä ei ole ollenkaan millään muotoa. Vaikka varmasti tietää, että minäkin olen useinmite todella väsynyt ja kaikkeni antanut lapselle ja kodille. Kyllä hänkin osansa haluaa.
Se on sellaista tasapainoilua jonkun aikaa, mutta lapsen kasvaessa itsekin kasvaa ja oppii käyttämään aikaa hyväkseen uudella tavalla. Tuo on varmaan meidän monien äitien "ongelma", että kaikki pitäis hoitaa mahdollisimman hyvin ja jopa paremmin, vaikka silmät seisoo päässä ja nukkuu pystyyn.
Pihtareilla ei tee mitään ja jos nainen on vaikka 160 cm niin se vaatii vähintään sen 180 cm miehen. Seksi kuuluu parisuhteeseen ja jos sitä ei saa 3 kertaa viikossa niin sitten jompi kumpi alkaa epäilee että toinen ei rakasta enään tai sitä et sillä on joku toinen kiikarissa.
Toki on paljon niitä miehiä jotka heti 2 tunnin tutustumisen jälkeen alkaa ehdotella seksiä ja itse ne kuulu niihin miehiin. Pitää siis tehdä heti aluksi selväksi että pil.lua ei tipu ennen kun oot tutustunut kunnolla ja siinä vaiheessa kyllä monet miehet lopettavatkin yhteydenpidon.
Jos minua isketään esim baarissa ja vongutaan "jatkoille" niin monesti kieltäydyn, mutta tarjoan mahdollisuutta lähteä esim seuraavana päivänä kahville. Jos mies kiinnostaa yhtään lyhyen vaikutelman perusteella. Tämä karsii jo monia, joku on joskus lähtenyt kahville mutta sitten jo ehdotellut että menisimme esimerkiksi minun luo. Joudun kieltäytymään ja yleensä tämän jälkeen miehistä ei kuulu. Minusta on tökeröä vongata heti vähän ajan jälkeen seksiä mutta yhtä tökeröä sanoa että multa ei sitten tipu, jos toinen ei ole seksistä vielä puhunut. Pitää useamman kerran tavata niin sitten voin sanoa että tutustutaan ensin paremmin. Suurin osa vain katoaa jo ennen tätä.
He katoavat sen takia koska baareissa ei liiku kuin miehiä, jotka ovat pillun metsästyksessä. Kannattaisikohan joskus käydä muissa paikoissa tapaamassa kunnon miehiä. Eivät taida olla tarkeeksi jänniä?
joita haet on n. 1/10000 miestä. Eli jos ikäkriteerisi olisivat vaikka -5 vuotta niin se tarkoittaisi, että sellaisia miehiä jotka sinulle kelpaa on koko tässä maassa n. 30kpl!
Siitä voit päätellä mitkä ovat todennäköisyytesi edes löytää yksi näistä kyseisistä miehistä, saati sitten että hän olisi vapaa tai että hän tekisi aloitteen sinulle. (koska voin lyödä vetoa ettei sinä tekisi aloitetta hänelle)
Mutta omapa on elämäsi....
Minkähän vuoksi täällä sitten lukuisa joukko ätmejä vinkuu päivittäin vaatimuksiaan kokemattomista kauniista neitsyt naisista? Omapahan se on ätmienkin elämä. Vetäkööt käteensä jatkossakin.
niin he vetävätkin....
Ihan samalla tavalla kuin tämä aloittaja tulee HYVIN suurella todennäköisyydellä viettämään lopun elämäänsä yksin jos eivät vaatimukset tuosta muutu.
Tarkoitatko tällä että minun pitäisi harrastaa miehen mieliksi seksiä useammin? Välillä voisin vaikkei itseä niin huvita mutten jatkuvasti. Olen tehnyt myös alotteita miehille baareissa mutta ehdottanut muuta kuin seksiä eli esim sitä kahville menoa, yleensä sen jälkeen kun mies on pyytänyt jatkamaan iltaa asunnollaan. Asun keskisuuressa kaupungissa, täällä ei ole oikein paikkoja missä iskeä. Jotkuthan ehdottaa esim ruokakaupassa, mutta siihen minusta ei ole. En tosin tyrmäisi jos joku tulisi ruokakaupassa kahville pyytämään. Harrastukseni ovat myös jokseenkin naispainotteisia, muutaman kerran näkynyt miehiä mukana. Ja ne "jännät miehet", taitaa olla näitä jotka ehdottelee suoraan petihommia ja taisin jo ilmaista itseäni sen verran etten heidän mukaansa lähde.. Ettekö te osaa lukea, pitää vaan keksiä jotain sanomista.
Tai ellen muuta kriteerejäni muuten? Yksi oli ettei saa olla liiam viinaan menevä eli pitäisikö kelpuuttaa myös alkoholisti vaikka itse juon kerran kuussa niin että käyn ulkona ja muutoin saunakaljan silloin tällöin. Tai mies joka ei tule omillaan toimeen vaan olisi minulta koko ajan vailla rahaa tai jotuisin maksamaan molempien menoja jatkuvasti? Tai niin lyhyt mies, että joutuisin kumartumaan häntä halatessaan? Tai mies joka on uskovainen kun itse en ole? Tai sairaalloisen ylipainoinen joka ei jaksaisi koskaan kanssani tehdä mitään vaan istuisi kotona syömässä? Tai mies joka painostaa minua seksiin päivittäin tai kokemattomuuttaan pyytäisi minulta jatkuvasti kokeilemaan kaikkea mistä en tykkää?
lukea oikein hyvin. Ei ole siinä ongelma.
Pointtini oli, että mikäli nuo kaikki mitä olet toistaiseksi luetellut ovat ehdottomia kriteerejäsi niin todennäköisyytesi saada itsellesi sellainen mies lähestyy nollaa. Joten jos kerran seulasi on noin tiukka, niin silloin on käytännössä ihan sama teetkö lähestymisiä vai et kun ei se mies kuitenkaan vastaa kriteerejäsi. (vaikka se siltä päällepäin näyttäisi)
Enkä minä voi sanoa että sinun "pitäisi" harrastaa miehen mieliksi seksiä useammin, mutta sanon että noista kaikista kriteereistä se rajaa eniten ehdokkaita pois.
Joten ehdottaisinkin sinulle selkeää vaatimusten rajaamista. Tee itsellesi lista, johon listaa EHDOTTOMAT kriteerit. Ja sen mukaan lähdet sitten etsimään.
Ja huomaa että sen listan pitää olla lyhyt. Jos saat siihen yli 10 asiaa niin olivat ne melkein mitä tahansa niin todennäköisyys on huono. 5-6 on ihan maksimi määrä ehdottomia kriteerejä.
- Seksi ei ole välttämättömyys eli saa mennä useampikin viikko välissä
- Ei riippuvuuksia (alko, peliriippuvuus jne)
- Ruumiinrakenteellisesti samanlainen pienellä heitolla suuntaan tai toiseen
- Omillaan toimeen tuleva
- Ei uskonnollinen
- Tekee asioita kanssani yhdessä
Siinä on kuusi. Lyhyesti kirjoitettuna ei varmasti kuulosta liialta :p
No, jos kriteerisi ovat sellaisia, ettet niitä täyttävää miestä löydä, niin sittenhän on kaksi vaihtoehtoa:
a) pistät kriteerisi järjestykseen vähiten tärkeästä tärkeimpään, ja luovut niistä yksi kerrallaan kunnes löytyy ne jäljelle jääneet kriteerit täyttävä mies, tai
b) Tyydyt osaasi ja olet mielummin yksin ja onnellinen kuin kimpassa sellaisen miehen kanssa joka ei ole ihannemiehesi.
Se että kiukuttelet siitä että ettei toivomaasi miestä löydy kuin sopivaa pesuainetta supermarketista, on vain lapsellista. Vaadit mieheltä paljon, vaikket vastineeksi voi antaa mitään muuta kun mitä kuka tahansa nainen voisi suhteessa antaa.
Tarkoittaako omillaan toimeen tuleva työssäkäyvää ihmistä? Kyllä ne työttömätkin ihmisiä ovat vai kärsiikö status jos mies on työtön? Entä jos mies joutuu työttömäksi parisuhteen aikana? Jätätkö hänet?
mietit että onko tuossa oikeasti kaikki?
Vai onko mielessäsi vielä jotain ehdottomia "eitä" joita et nyt tähän listaa?
Tuon listan tarkoitus nimittäin on että jos mies täyttää nuo kriteerit niin olet valmis sitoutumaan täysillä suhteeseen.
(tuollakin listalla todennäköisyys on huono, mutta ei sentään niin huono kuin se olisi jos pitäisi olla vielä yhteisiä harrastuksia, tai samanlainen maailmankatsomus, tai ei liikaa exiä, tai ei aikaisempia avioliittoja tai lapsia entisestä liitosta)
ikäkriteeriä ole? Eli kaikki 16-100v kelpaa?
Entäpä kelpaako täysin absolutisti/savuton mies? Vai kelpaako korsteeni myös?
Jos tulee työttömyyskorvaukselle jne toimeen niin silloin passaa minulle. Jos on esim pahasti velkaantunut ja kaikki menee voudille niin silloin ei varmasti tule niillä toimeen. Itselläni ei niin isot tulot ole että kahta pystyisin pitkässä juoksussa elättämään. Varmasti jos oltaisiin jo yhteisen katon alla ja mies jäisi työttömäksi niin asiaan sopeuduttuttaisiin mutta jos suhde olisi alussa ja mies joutuisi työttömäksi ja ne tuet eivät riittäisi hänelle niin en alkaisi muuttamaan yhteen ennen kuin a) sopeuttaa menonsa pienempiin tuloihin tai b) saa töitä. Itsekin olen tuilla joskus kituuttanut ja silloinen mieheni osti meille ruokaa jääkaappiin ja tarjosi välillä jotakin paremmin tienaavana. Myös itse voisin näin tehdä mutten ikuisesti alkaisi toisen safkoja maksamaan jos näyttää että toinen on ns elämäntapatyötön eikä yritystä löydy koskaan.
Tuossahan oli listattuna maailmankatsomuksesta jo ei uskonnollisuus sekä yhteisistä harrastuksista sen verran että ylipäätänsä tehdään asioita yhdessä. Eksät on eksiä mutta jos kävisi ilmi että mies vielä haikailee eksänsä perään niin käskisin soittelemaan väh puolen vuoden päästä ja lapsiakin saa olla tietyissä rajoissa (en usko että muut kuin uskovaiset tekee niitä oman jalisjoukkueen tarpeisiin). Jos noihin listan kriteereihin osuvan miehen tapaisin niin kyllä häntä tapailisin. En voi sanoa syttyisikö rakkaus mutta kyllä tahtoisin pistää itseni likoon sen toivossa.
jos joku 19 vuotias 180cm 90kg ateisti, jolla on jo 1 lapsi edellisestä liitosta haluaisi tutustua sinuun niin antaisit hänelle aidon tilaisuuden siihen jos hän kertoisi ettei vaadi seksiä joka viikko?
No terveissä rajoissa sekin. Jos tapailisin 16v olisi se rikos koska en ole alle 18v. Epätervettä on mielestäni jos toinen voi olla toisen vanhempi tai toinen on vielä lapsi (alle 20v ovat mielestäni vielä liian teinejä eivätkä sovi kriteereihini esim alkoholin käytöstä, tosin joukossa varmasti poikkeuksia), mutta aika suurella ikähaarukalla mennään, enemmänkin se elämäntilanne. Joku ikäiseni tai paljon nuorempi opiskeleva opiskelijabileissä ravaava ja opintoihinsa kaiken ajan käyttävä ei välttämättä passaisi, niin voisi joku päälle 30v sopia paljon paremmin. Ja eihän siitä muutenkaan tulisi mitään jos on eri elämän tilanteessa. Eksäni oli 10v vanhempi, ensimmäinen poikaystäväni vuoden vanhempi. Voin lisätä tuon listaan mutta en aseta tarkkaa ikähaitaria. Nyt se menee sitten yli 6 mutta menköön. Olen sitten yksin jos tähän kusee.
Eli olihan niitä kriteereitä sitten lopulta paljon enemmän kuin se 6 kpl.
Kelpaa absolutisti jos hän antaa minun välillä ottaa saunakaljat tai mennä tyttöjen kanssa ulos. Savutonkin kelpaa jos minä kelpaan hänelle. Tupakoin siis säännöllisem epäsäännöllisesti. Korsteenikin kelpaa koska en voi häntä tuomita. Jos lääkäri sanoo et kuolet jos et lopeta/vähennä niin sitten se haittaisi minuakin.
eli palaan takaisin alkoperäiseen arviooni 1/10000 miestä.....
Noiden kuuden mainitsemasi lisäksi olet toistaiseksi jo listannut: riittävä seksikokemus, ei liian vanha, ei selvittämättömiä tunteita exiä kohtaan...
Mitä niitä vielä on?
Jos yksi on paljon niin sitten on! En nyt jaksa väittää tai puolustella itseäni tai kuunnella olevani epänormaali kun tämä meni jo sivuraiteelta aika paljon.. tosin hyvä että meni. Uskon teidän vastaajien olevan kaikkien miehiä joten enpä tiedä haluanko enää edes etsiä miestä elämääni sekoittamaan kun olette suurinosa noin "ystävällisiä". Kiitos te muutamat asiallista vastauksista. Ehkä teidän kaikkien seksihullujen seassa on minullekin joku joka ilman etsimistä tulee vastaan!
En ole niitä listannut vaan sanonut mihin luultavasti suhde tai tapailu kaatuu eikä välttämättä minun puoleltani. Jos mies kaipaa eksäänsä niin myös hän voi laittaa poikki näin esimerkkinä...
Jos nyt olisit yhtään kiinnittänyt huomiota mitä tässä on keskustelu, niin kyse ei ole siitä että sinulla on yksinkertaisesti liikaa vaatimuksia, ja sen takia et löydä itsellesi sopivaa miestä. Se, että et halua liian usein seksiä on vain yksi vaatimus jonka täyttäminen yksinään ei olisi välttämättä kovinkaan vaikeaa.
Miesten leimaaminen seksihulluiksi on vaan epäkohteliasta, sillä kurkkaapas parisuhdepalstalle, ei ole vaikeaa löytää NAISTEN kirjoituksia, joissa he valittavat, etteivät he saa riittävästi seksiä.
sinua 12 vuotta vanhempi mies lähestyy sinua, niin et sano välittömästi ei pelkän iän perusteella?
kuinka monta vapaata miestä noilla kriteereillä jää jäljelle ja arvaatko mikä oli tulos?
5/1000 pelkästään noilla kuudella kriteerillä se mitä et maininnut mutta varmaan myöskin ehdoton edellytys että mies on vapaa.
Eli jos 5/1000 miestä paperilla kelpaa niin silloin 10 vuoden ikähaitarilla 1500 miestä koko suomessa. Tietenkään en ottanut huomioon sitä ovatko he sinusta millään tavalla kiinnostuneita, nuo ovat miehet jotka sinulle noiden 6(7) kriteerin perusteella kelpaisivat.
Sitähän sinä tulit tänne kysymään.
En koskaan eläisi naisen rahoilla. tulen toimene itse omillani ja voudille ei mene mitään ja mulla on n 460 euroa velkaa jotka kyllä pystyn maksamaan itse. Olen ollut työtön ja tienannut joskus tosi hyvin ja olen aika säästäväinen.
En minä kuluta mihinkään rahaa muuta kuin kuntosali maksuihin. Baareissa en ole käynyt 4 vuoteen joten sinne ei mene rahaa enkä muutenkaan ostele turhaa. Työttömäksi mulla on aika paljon rahaa säästössä ja esim kuljen aina fillarilla enkä bussilla vaikka olis -25 pakkasta. Kaikenlaisia pikkuhommia on tossa ollut.
Esim olin pilkkomassa puita enoni luona pari viikonloppua ja sain siitä 400 euroa ja kaikki meni säästöön. Työttömänä tulee toimeen kun ei juopottele joka viikonloppu ja mullahan ei ole kavereita joten ei ole tarpeen kuluttaa rahaa.
Vaikutat mun mielestä oikein fiksulta nuorelta naiselta, joten ei kannata välittää liikaa näistä tämän palstan huutelijoista.
Oon itse vähän yli kolmekymppinen sinkkumies Turusta. Oon urheilullinen ja omillani toimeen tuleva. En ole uskonnollinen, enkä myös käytä paljoa alkoholia ja käyn harvoin baareissa.
Itse tyydytän seksintarpeeni enimmäkseen pornosivuilla. Paneminen on turhan rasittavaa. Tässä mielessä seksi ei siis ole ykkösasia minulle.
Itsekin runkkaan pari kertaa viikossa pornosivuilla, mutta pääosin vain terveydellisistä syistä. Täydellä halulla runkkaan vain pari kertaa kuukaudessa. Voisin siis hyvin harrastaa seksiä kerran tai pari kuukautta kohden. Olen myös täysin käyttämätön, eli neitsyt.
Pituutta on 192cm, painoa 73kg (laihdutin yli 30kg) ja harrastan päivittäin urheilua. Osaan myös antaa aikaa toiselle sillä pidän itsekin omista oloista ja tietotekniikan/videopelien harrastamisesta. Tästä syystä en taida olla tarpeeksi jännittävä aloittajalle. Pitäisi olla vähän sitä jännäapinan charmia niin johan kelpaisi.
Olenkin tullut siihen tulokseen että taidan olla samoilla linjoilla aloittajan kanssa seksin suhteen, mutta en ole varma onko tämä pysyvä olotila. Olen kuitenkin ollut varsin haluton seksin suhteen jo monta vuotta. Mutta jos aloittajaa kiinnosti ylläoleva vastaukseni niin saisinko kysyä mistä päin Suomea olet ja paljonko löytyy ikää?
Keski-Suomi ja 25v.
Olen myös Keski-Suomesta, Jyväskylästä.
Minä suosittelen sinulle entistä miestäni. Seksiä sai kerjäämällä muutaman kerran vuodessa. Siitä ei pitäisi koitua sinullekaan turhaa painetta.
Miksei aloittaja muuta naisen kanssa kimppakämppään? Mitä järkeä haikailla sellaisen perään jota todennäköisesti ei löydy, ja jos löytyy niin lienee kriteerit toisellakin sellaiset ettei siitä mitään voi tulla.
Minä voisin seurustella helposti naisen kanssa vaikka seksiä olisi vain kerran kuussa. En ikinä ole ollut mikään naistenkaataja, seksiä ollut 7 naisen kanssa ja viimeisin niistäkin 4 vuoden takaa. Nyt ikää 28.
Runkattua tulee kyllä useasti viikossa, mutta sekin on enemmän sellanen tapa kun välttämättä halu. Olen niin tottunut siihen että seksiä ei saa aina kun haluaa joten ei ole syntynyt mitään pakkoa sitä kohtaan. Kyllä tässä 4 vuoden aikana olisi ollut usempi mahdollisuus seksiin, mutta jos kumppani ei miellytä niin mieluummin ilman.
Suurimmalle osalle ei varmaan onnistu ja kyllähän baarissa näkee hyvin miten jotkut vaan ottavat itselleen jonkun koska panettaa. Sitte saaa kuunnella seuraavana päivänä ku frendit kertoo "minkä kammotuksen kanssa tuli mentyä sänkyyn". En tajua miten joillakin on nii kova seksinhimo että sitä ilman ei kertakaikkiaan voi olla.
Ktm, minä en ole myöskään koskaan ymmärtänyt tuota baarista panoseuraa -juttua. Mullaki kaverit on kertonu millasia ne kokemukset on sit ollu, suurin osa negaa vaikka on muutama suhdekin sieltä löytyny frendeille. Itsestä tuntuu et se riski saada vaan paska kokemus jota katuu tai joku tauti tai molemmat on liian isoja. On mielummin ilman sitten kerrassaan. Itsellä jo 2v edellisestä suhteesta ja näin myös seksistä, silti ei yhden yön hommat tahi fuckbuddyt kiinnosta. Itsellä on useampi tuttu joille on enemmän sääntö kun poikkeus et joka vkl raahataan joku äijä sieltä kapakasta. Onko sekään elämää? Kotona on hyvä olla ja jos käy ulkona niin keskittää mielummin energiansa heihin kenen kanssa sinne on mennytkin :-)
Se negaaminen on vaan teatteria. Pakko "katua" tekosiaan, ettei vaikuttaisi moraalittomalta tyhjäpäiseltä nymfomaanilta tai ainakin vastuutomalta seksimaanikolta.
Mietipä, että jos ne kavereidesi kokemukset on oikeasti niin negatiivisia, niin miksi he yhä uudestaan hakevat sitä panoseuraa baarista? Ovatko he masokisteja, vai miksi he tieten tahtoen hakeutuvat aina uudestaan siihen tilanteesen, mikä muka oli lopulta sitten ihan huono kokemus?
Tosiasia on, että ne kaverisi ovat olleet hyvin tyytyväisiä niihin panoseurakokemuksiinsa ja saaneet niistä positiivista nostetta, jaksamista ja hyvää oloa sekä mieltä. Eivät vaan kehtaa sitä tunnustaa.
Haluan ehdottomasti täysin savuttoman naisen ja saa alkoholia juoda kerran tai kaksi kertaa kuussa silleen maltillisesti ja että järki pysyy päässä. Ja nainen ei saa olla mustasukkainen. Mun nainen saa mennä ja tulla ja tavata kavereita, en halua rajoittaa naisen harrastuksia ja menemisiä mitenkään.
Mut jos naisen exä soittelee joka päivä niin sitten nainen saa mennä exänsä luokse asumaan. Mä en sellasta kattele.
haluan vai seksiä
siten kanssa perheen ihmislajille tyyppilliseen tyyliin
Kyllä sitä seksiä pitäisi olla vähintään kerran viikossa eikä kerran kuukaudessa.
Entäs jos seksiä ei olisi ikinä?
Oletko ajatellut sitä, että jos saisit lapsen miehen kanssa, jota ei myöskään seksi kiinnosta, niin haluatko oikeasti lapsen, jolla on erittäin alhainen libido? Parisuhteen löytäminen ja ylipäätään suvun jatkaminen on työlästä, jos libido on hyvin heikko.
Suosittelen, että huolit itsellesi selkeästi vanhemman miehen. Silloin miehelle voisi sopia se, että seksiä on vähän. Myös netin kautta voit etsiä miestä kriteereilläsi (joskin sen oikean löytäminen tosi epätod. näk.). Ehkä voisit saada puolison esim. homomiehestä, joka haluaa parisuhteen lähinnä kulissisyistä.
Paljon merkitsee myös se, että oletko valmis antamaan miehelle muunlaista läheisyyttä esim. halauksia, suukkoja jne? Koskeeko kerran kuukaudessa seksi siis kaikenlaista seksuaalista esim. rintojen koskettelua, kädellä/suulla koskemista jne? Uskoisin, että esim. vanhemmat miehet voisivat hyväksyä vähät seksikerrat, mutta ei sitä, ettei suhteessa olisi kuitenkaan halailuja jne.
Kyllä tahdon hellyyttä, suukkoja, haleja jne. Joka päivä. Olen puhunut vain seksistä että se ei kiinnosta usein. Eli yhdyntä tai suuseksi jne. Mitä teen homolla joka ei halua koskeakkaan minuun? Mistä sait ajatuksen että en haluaisi näitäkään. Harmillista, ylempänä puhuin siitä että mies saisi minulta kuitenkin hellyyttä joksi ko asiat lasken.
Ja mitä tarkoitat vanhemmalla miehellä? En halua mitään isäni ikäistä miestä, jos sitä tarkoitat. 10v vanhempi vielä ok, ehkä ylikin hieman. Mutta siis vaikka olisin aseksuaali (en tahtoisi seksiä ikinä), niin monet aseksuaalit tahtovat hekin pusuja ja haleja sekä muuta läheisyyttä, vaikkeivat seksiä tahdokaan.
Onko sinulla esittää jotain faktatietoa siitä että matalamman libidon omaavilla vanhemmille syntyisi matalan libidon lapsi 100% varmuudella? Kenelle tahansa nymfomaanillekin sellainen jälkeläinen voi tulla. Enkä koe pilaavani lasta vaikka hän automaattisesti perisi libidoni. Se jopa ehkä suojelisi häntä monelta paskalta asialta.
Tuskinpa teille syntyisi lasta ollenkaan. Alussa intohimoa kerran kuussa, mutta sehän harvenisi entisestään siihen mennessä kun lapsi olisi ajankohtainen. Jollain kerran puolessa vuodessa tahdilla tuskin lapsia tulee. Ja kun eivät ne halut kuitenkaan satu olemaan samanaikaiset kerran puolessa vuodessa, kun toinen haluaisi jo huhtikuussa, mutta saa silloin pakit, kun toisen himot heräävät vasta heinäkuussa. Ja sitten se huhtikuussa halunnut on jo menettänyt halunsa torjunnankin myötä. Ehkä kerran 10 vuoteen osuisivat himot samaan aikaan.
Eiköhän vähempihaluinen nainen suostu seksiin useammin, jos on tarkoitus lapsi saada. Nainen voi vaikkapa ajatella siinä tilanteessa että no, tämä on tällainen säännöllinen lääkärikäynti, jossa mies antaa minulle injektion.
Miksi nainen ei voi ajatella aina niin?
Seksissä on aika olennaista halu ja kiihottuminen. Injektioon suostuvaa naista en itse suostuisi panemaan, vaikka kai se jonkun liukasteen avulla voisikin onnistua. Jos siis seksihalut ovat olemattomat, lienee se jo luontoäidinkin viesti, että älkää nyt ihmeessä lapsia tehkö!
Ootte te sairaita oikeasti. Mitä helvettiä, eiköhän kuka tahansa saa hankkia lapsia jos ei ole narkkari itse tai esimerkiksi 99% varmuudella tule vammainen lapsi. Jotkut eivät tule raskaaksi vaikka yrittäisivät mitä, onko tämäkin luontoäidin tapa kertoa, ettei lapsia kannata tehdä ja näin kieltää tällisiltä pareilta esim adoptio.
Onhan se, mutta adoptio on siinä mielessä ymmärrettävämpää, etteivät kelvottomat geenit jatku.
Lapsia voi tehdä 64 vuotiaanakin jos on halua. Yhteinen lapsi on monille oikea haave.
Seksi ja hedelmöitys ovat kaksi täysin eri asiaa.
Omia lapsia tehdään vanhanakin.
Niin, kyllähän nykyisin voi panna koeputkessakin. Mutta en suosittele, seurauksena mitä todennäköisimmin lapsia, joiden ei olisi pitänyt syntyä.
Eikä ole. Äsken Alla Puhacheva sai lapsensa mihensä kanssa. Yksi nainen suostui kantaa lasta. Teknologia on kehittynyt, mutta se on vielä aika kallista noin 100 000 dollaria.
Millä tavalla muka kelvottomat geenit? Ei kai se tee ihmisistä huonompia, jos he eivät halua hankkia sitä jälkikasvua?
En minä ainakaan pidä seksiä tärkeimpänä asiana suhteessa. Ennemminkin just se, että kemiat pelaa toisen kanssa ja on paljon yhteistä tekemistä. Seksi on mulle vaan plussaa suhteessa, mutta tuo kerran kuukaudeessa tuntuu kyllä todella vähältä ainakin näin nuorenmiehen (21-v) korvaan. Sanotaan, että 1-2 kertaa viikossa ois riittävä, vaikka mulle kävis vaikka joka päivä :D
Kyllä sellaisia miehiä on jotka ei seksiä ajattele heti mutta ne miehet on taviksia ja naiset ei sellaisiin halua tutustua kasvotusten että luonteesta nainen sais selvää.
Naisille kun tuo miesten ulkonäkö on kaikki kaikessa joten aloittajan kannalta näyttää heikolta löytää selllanen mies joka ei ajattele seksiä heti ekalla tapaamisella. Ap:n tarvii nyt vaan tyytyä pelimieheen tai sitten olla yksin loppu elämä, kuten minunkin tarvii olla yksin.
Seksi on minulle kuin raha rikkaalle ihmisille - se ei merkitse mitään, kunnes se loppuu.