"Forssassa viime viikolla tehdystä murhasta epäilty 27-vuotias jokioislainen mies on tunnustanut tekonsa.
Mies tappoi 18-vuotiaan forssalaisnaisen torstaina 3. lokakuuta varhain aamulla. Nainen löytyi myöhemmin torstaina kuolleena Forssan Koijoesta".
http://www.hs.fi/kotimaa/Koijoesta löytyneen 18-vuotiaan forssalaistytön surmaaja tunnusti/a1381282856293
Kanta-Hämeen poliisin mukaan mies kertoi kuulusteluissa, että hän oli lyönyt uhriaan kymmenisen kertaa päähän kovalla työkalun varrella Koijoen ylittävällä Sarkolan sillalla. Miehellä ei ole muistikuvaa siitä, miten nainen päätyi jokeen.
Hän ei myöskään osannut selittää syytä teolleen, vaan kertoi vain hermostuneensa jostain. Miehen oman kertomuksen mukaan hän oli vahvassa humalassa.
Kuulusteluissa selvisi myös surmaillan tarkemmat tapahtumat. 18-vuotias nainen oli tavannut miehen aikaisemmin illalla forssalaisessa ravintolassa, mutta poistunut sieltä yksin. Myöhemmin yöllä hän oli tavannut miehen uudestaan Forssan torilla, josta hän lnousi 27-vuotiaan ja kahden tämän seurassa olleen muun miehen kanssa autoon.
Poliisin mukaan toiset miehet eivät olleet 27-vuotiaan asunnolla enää silloin, kun hän lähti naisen kanssa autolla sillalle, jolla surmatyö tapahtui. Heitä ei epäillä osallisuudesta rikokseen.
"Teossa oli käytetty runsaasti väkivaltaa", rikoskomisario Ilkka Iivari kertoo. Uhrilla oli runsaasti vammoja sekä päässä että muualla kehossa. Se, kuoliko uhri vasta joessa, selviää vasta oikeuslääketieteellisen tutkimuksen myötä.
Henkirikoksentunnustaneella miehellä on pitkä rikosrekisteri. Tiistaina vangitun 27-vuotiaan miehen tilillä on useita ehdottomia vankilatuomioita muun muassa pahoinpitelyistä, murroista ja tuhotöistä. Lisäksi hän on saanut yhden ehdollisen vankeustuomion ja useita sakkorangaistuksia lievemmistä rikoksista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äijässä taitaa olla Madagasgarilaisia geenejä.