Otsikko kertoo jo paljon ja oli pakko alkaa puimaan tätä asiaa taas osin siitä olen joskus täällä avautunutkin mutta tuolla joku kertoi että ei koe tarvetta seurustella.
Minulla taas se tarve on mutta se mikä sen tarpeen toteuttaisi kanssani puuttuu.
Henkilö joka ei koe tarvetta seurustella sai vastauksiksi muunmuassa että hän on outo ja suurinosa ihmisistä haluaa seurustella ja saa kumppanin sekä perheen.
Noniin olen päälle kolmekymppinen jo ja olen halunnut loppuelämäni kumppania ja etenkin omia lapsia ainakin kaksvitosen jälkeen kovasti.
Kohta kymmenen vuotta tätä haavetta pyöritelleenä en edelleen omaa lasta enkä sitä vakituista kumppania.
Jotkut väittävät että on ihme jos et löydä sellaista naista joka perheen haluaisi. No näitä ihmeitä näkyy kymmenittäin olleen elämässäni sitten.
On pohdittu s24 keskusteluissa seuraavia syitä:
-"Olet tyhmä" No aaööni on keskivertoa parempi kuin muilla joten virallisena tyhmänä mua ei kai voi pitää.
-"Olet ruma" Ihan ok saan flirttejä esim baareissa ja deittipalveluissakin natsaa joten en mitä ilmeisemmin kovin rumakaan ole.
-"Olet väkivaltainen" En koskaan ole lyönyt ketään enkä uhannut edes väkivallalla.
-"Olet narsisti" Jos haluan pitää rakastamaani henkilöä kuin kukkaa kämmenellä ja tasa arvoisena ihmisenä kanssani en koe olevani edes narsku.
-"Ahaa olet siis nössö luuseri" Pidän kyllä puoleni ja asiat joissa varmasti tiedän olevani oikeassa ei ylitseni kävellä.
-"Olet työtön" En vaan eläke virassa.
-"Käyt liikaa töissä" 8h päivässä ja viikonloput vapaa.
-"Et omaa harrastuksia" Kyllä omaan ja erittäin mielekkäitä sellaisia.
-"Harrastuksesi sitten pilaa suhteet" Tuskin pilaa sillä ei ne naisenkaan harrastukset pilaa suhdettani häneen sillä jäähän vapaalla aikaa myös kumppanille.
-"Olet vanhempiisi sidoksissa oleva luuseri" Arvostan vanhempiani mutta olen aikuisikäni tullut omilleni toimeen joka arjen askareissa.
-"Sinulla ei seiso" Kyllä vain ja harrastaisin seksiä niin usein kuin kumppanille sopii.
-"Olet siis pleijeri ja panet kaikkia" En vaan olen kumppanilleni täysin uskollinen. Sinkkuelämähän ei kuulu tähän.
-"Kyllästytät kumppanisi perhe haaveilulla" En edes uskalla vihjata siihen suuntaan ennenkuin kumppani antaa jotain vihiä asiaan.
-"Sulla ei ole kavereita ja sosiaalista elämää" On sitäkin.
-"Et osaa olla yksin" Yksinhän mä olen arjen ja vapaani tässä reilu kolmekymppiseksi muutenkin rakentanu.
-"Ahaa eli et siis osaa seurustella" Kyllä osaisin mutta kumppanini jättävät ja kaikkoavat aina viimeistään kolmen kuukauden seurustelun jälkeen syitä kertomatta.
Ihmettelen todella tiettyjä kavereita jotka vanhan suhteen kariuduttua ovat heti uudessa onnellisessa suhteessa ja nuoret parikymppiset opiskelijat pohtivat että "ei tässä seurustelulla ja lapsilla vielä kiire ole. Myöhemmin sitten"
On varmaan ylimielisen upeaa suhteessa oleville lukea vuodatukseni ja painaa jopa maton alle minua siitä mutta halusin vaan kertoa että vaikka sitä suhdetta ja perhe elämää kovin haluaisi niin mahdottomalta se tuntuu. Omasta halusta se ei todellakaan ole kiinni vaan miksi mua ei sitten haluta.
Joskus sain sukulaisilta ja tuttavilta kannustavia kommentteja et "kyllä sä vielä ehdit" Nyt kolmekymppisenä kuulen vaan jotain epämääräisiä homo vihjailuja.
Eihän ole normaalia että mies ei elä suhteessa vaikka osa näistäkin vihjailijoista on useamman ehdokkaan kainalossani nähnyt.
Joten ei todellakaan ole helppoa olla sinkku ilman että en itse sitä halua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ei mikään noista, niin sitten se on vaan se luonne. Jokin mättää, jota et itse vaan huomaa etkä ymmärrä, olet sokea jollekin asialle itsessäsi. Sitä ei täällä keskustelupalstalta käsin näe, pitäisi nähdä sinut oikeasti että voisi sanoa, että mikä se sinussa on lopulta turn off.
Luultavasti etsit pysyvämpää seuraa vääränlaisista paikoista väärillä tavoilla. Ihmisillä on tapana toistaa kaavojaan ja langeta tietynlaisiin ihmisiin, jotka sitten ei välttämättä olekaan pidemmän päälle niin hyviä valintoja... Onneksi olet mies ja miehillä on sinänsä enemmän aikaa perheen perustamiselle.
Luulisi kyllä, että sinullekin lopulta jostain se oma kulta löytyy. Kaikilla vaan ei käy tuuri, jotkut saattaa löytää onnen vasta vanhuudenpäivillä...
Ei ole se sopiva vain tullut eteen, joten jätä itsetutkiskelut.
ei se olo kenen hyvänsä kanssa ole yhtään parempaa kuin yksinkään, joten älä rakenna parisuhteesta pilvilinnoja. Äläkä myöskään aliarvosta itseäsi, jokainen kyllä suurin piirtein tietää, mitä on oikekanlainen elämä eli jos sitä elät ja kumppania ei ole vielä eteesi tullut.
Se on jokaisen kohdalla niin, että de kumppani tulee jos on tullakseen, luultavasti olet myös järkevä, koska et ole lähtenyt pakon perään ottamaan jotakin, sillä uskon niitä olleen sinullekin tarjolla.
Olen itsekin ajatellut asioita elämäni aikana, olen aviossa ja voin sanoa, että kaikenlaista on ollut, mutta ei niin järin särkevää, että olisin lähtenyt, joskin joustanut olen hyvin, hyvin paljon.
Toki senverran järkeä on päähäni tullut, että uutta miestä en olisi mistään hinnasta huolinut.
Mieheni on ainainen menijä, kilpailija, oman päänsä mukaan kulkija, ei hän huomaa toisten tarvetta kuin harvoin, apuakin saa jos hänellä ei ole näitä omia menojaan, tosin mitään kakkosta en tiedä olevan, on vain aina oltava harrastamassa tai työtä tekemässä,
Keskustelemme kyllä asioista ja tulemme toimeen, mutta en pidä enää minkäänlaisesta kilpailusta koskivappa ne mitä tahansa, olen todella kyllästynyt.
Koen sen olevan jotenkin itsensä esille tuomista, kyllä kilpaurheilussa aina perhe jää kakkoseksi.
En viitsi kertoa enenpää, mutta itse olen itseni joutunut laittamaan ain likoon olipa nyt mistä kodin asiasta kyse milloinkin.
Rahaa on ollut, mutta ei puolisoa kotosalla, yöksi kyllä on aina tullut.
En myöskään ole nalkuttanut, sillä olen ajatlelut, että teen koodin työt mitkä jaksan, olkoot tekemettä ne joita en jaksa no onhan mies raskaimmat sitten tehnyt joskus.
Olen ajatellut, että en olisi mitään silläkään saanut enempää, että olisin eron ottanut, en todellakaan.
Onnekseni minulla on muutama "sydänystävä", joiden kanssa on voinut asiat purnuttaa ei ole tarvinnut särkeä lapsilta kotia, sillä eihän heidän isänsä paha ole ollut, on vain niin tärkeää tuo kilpailutoiminta.
Kiitoksia kannustavista vastauksistanne!
Välillä vaan tulee tunne että sanotaan heti että sinussa on vikaa ja aina vaan minussa. Se ei pidemmälle elämässä ajateltuna enään kovinkaan korkealle itsetuntoa nosta. Tulee vaan tunne että minussa se vika on juurtunut ja kenellekään en kelpaa kun korkeintaan exän korvikkeeksi.
Eihän koulussakaan sanota sille ala asteen oppilaalle joka ei jotain aihe aluetta millään opi että "sinussa on vikaa ja olet vaan niin tyhmä että et tajua tätä"
Musta välillä tuntuu että aikuiselle noin saa sanoa.
Mulle on vaan tullut sellainen tunne ainaisten sydänten särkymisten takia että uskallanko enään edes rakastua. Viimeisen hieman pidemmän suhteen päätyttyä oli pari lyhyempää tosin liian nopeasti hankittua kumppania elämässäni ja tyrin ne varmaan itse siitä syystä että en ollut päässyt yli naisesta jota kaipasin. Oli vaan saatava joku kun hänkin haki heti kumppanin elämäänsä. No eihän ne suhteet pidemmälle kantaneet. En kai keskittynyt niihin tarpeeksi mene ja tiedä mutta en ainakaan exiä kuvioihin tuonut. Joku ne suhteet lopetti.
Nyt todella miellyttävä nainen joka tuntuu olevan samalla taajuudella kun itsekin olen ja meillä on samoja kiinnostuksen kohteita yms ja juttu luistaa ja onhan hän pisteenä iin päälle todella kauniskin olisi kierroksessa.
Tuntuu että hän vaan ymmärtää kaikki asiat mistä puhumme. Sisäistää ne ja ajatuksella ottaa vastaan ja vuorovaikutus pelaa puolin ja toisin.
Ainoa että rimakauhu meinaa tulla itselleni vastaan.
Pelkään ihastua ja pelkään rakastua.
Mitä jos nyt taas niinkun aina juuri silloin kun itsestäni tuntuu että kumppani on se oikea ja elämä on rentoa ja mukavaa sanookin hän taas että tämä on tässä.
Pelkään sitä vihlovaa tunnetta mikä rintaan tulee juuri sillä sekunnilla kun tajuaa että tuo rakas lähtee elämästä vaikka tekisin kaikkeni hänen eteen.
Kohta hänellä on pian toinen ja itse sairaslomalla masennuksesta ja kaipuusta.
En kaipaa mennyttä mutta pelkään tulevaa. Jarruttelen tätä naista mutta onko sekään oikein. Syy ei ole ettenkö olisi kiinnostunut vaan tunteiden tuleminen kuvioon hirvittää enemmän kun maailmanloppu.
Aloituksestani poiketen sinkkuna ei nyt tarvitsisi olla mutta pointti selvisi osin avauksessani ja pelot suhteen syntyyn edellä.
Kaiken kun kruunaa vielä lähipiirin painostus niin tuntuu että se parisuhde jos mikä on tämän elämän vaikeampia asioita. Kaikesta muusta onkin selviytynyt voittajana mutta suhteissa on aina hävinnyt.