Ystävä koomassa

Minulla on miespuolinen ystävä, joka joutui onnettomuuteen noin puoli vuotta sitten ja on edelleen koomassa.

Vuosia sitten, ennenkuin tapasin nykyisen mieheni ja perustimme perheen, olimme kyseisen ystäväni kanssa kuin paita ja peppu. Vietimme paljon aikaa yhdessä, biletimme, reissasimme...Ystäväni oli minuun avoimesti rakastunut, puhui usein haluavansa olla kanssani loppuelämän ja joskus perustaa kanssani perheen. Minäkin rakastin häntä, mutta enemmän ystävänä, ja kieltäydyin aina parisuhteen aloittamisesta hänen kanssaan. Kuitenkin pari kertaa päädyimme sänkyynkin, ja muutenkin ystävyytemme oli läheisempää kuin tavallinen ystävyys...

Minä en ollut valmis häneen sitoutumaan, ja aikalailla kuviohan meni niin, että valta oli minulla. En koskaan sanonut täysin suoraan että ei koskaan, ja niinpä pidin miesraukan toivoa yllä :)

Tiemme erkanivat, kun tapasin mieheni ja saimme lapsia. Ystäväni pysyi sinkkuna, ja näinkin hänet kerran entisessä kantabaarissamme ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen. Tämän jälkeen en ole häntä nähnyt. Puoli vuotta sitten hän vajosi koomaan onnettomuuden seurauksena, asumme pienehkössä kaupungissa ja kuulin asiasta yhteisiltä tuttaviltamme.

Ystäväni ennuste on kuulemma huono. En ole käynyt häntä katsomassa, ajatus tuntuu jotenkin vaikealta...Emme kuitenkaan olleet tekemisissä moneen vuoteen ennen onnettomuutta. Ajattelen, että mitä jos hänen perhettään on paikalla kun menen häntä katsomaan...Mitä he ajattelevat? Entä jos he ajattelevat, että mitä tuo täällä tekee?

Olen alkanut nähdä unia ystävästäni. Sellaisia unia, joissa hän tervehtyy ennalleen ja syleilemme toisiamme, ja minä petän miestäni hänen kanssaan. Unessa sanon ystävälleni, että mene pian, ettei mieheni näe sinua, ja ystäväni sanoo, että ehkä hänne pitäisi nähdä. Rakastan ystävääni unissani aivan valtavasti, ja tekee hyvää pitää häntä lähellä. Rakkaudentunne on alkanut olla läsnä myös valveilla, ajattelen ja kaipaan häntä jatkuvasti. Välillä kaipauksen tunne tuntuu aivan fyysisenä kipuna.

Onko tämä osa jotain surutyötä? Olenko oikeasti rakastunut, vai onko tämä luopumisen tuskaa? Kaipaan yhteisiä aikojamme, kaipaan ystävääni, ja ajatus siitä, että hän olisi aivokuollut ja ettei häntä ja hänen persoonaansa ole enää olemassa, on tuskallinen.
1213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällaisia tekstejä saisi olla useammin. Näitä kun lukee niin ei enää harmita niin kovasti, että on ikisinkku mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen vm79 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu